700k-tiedote

Eilen vähän ennen iltaseitsemää rikkoutui 700 000 eroajan raja. Aiheesta tiedotettiin niin että "sivukärki" oli muiden Pohjoismaiden tilanne.

https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote_01_2018.html?year=2019
13293
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Strategisesti lauantai tai sunnuntai ei ole parhaat tiedotuspäivät. Arkena ehkä saataisiin enemmän mediat uutisoimaan

Äänestä

Hyvin aiheeseen liittyen:

"Euroopan protestanttiset valtio- tai kansankirkot eivät kestä vaan katoavat. Kirkosta eroamiset ja elämäntapojen mullistuminen näyttävät suuntaa. Luterilaisuuden perintö on luterilaisissa maissa pitkälti hukattu jo kauan sitten.

Näin väitti Helsingin yliopiston kirkkohistorian emeritusprofessori, reformaation tutkija Kaarlo Arffman Nilsiän Aholansaaressa viime viikolla järjestetyillä Teologiapäivillä. Arffman piti tapahtumassa esityksen, jonka aihe oli Luterilaisuuden perintö ja nykyisyys.

Saksasta ja Suomesta poimittujen esimerkkien ja kokemusten perusteella Arffman ennusti luterilaisille kirkoille kiihtyvää taantumista ja heikkenemistä.

– Herää kysymys, onko näiden kysymyksien pohtimisella enää mitään merkitystä. Näyttää siltä, että reformaatiossa syntyneet protestanttiset kirkot kuolevat. Ne eivät pysy enää minkäänlaisena voimana, Arffman sanoi körttiyleisölle."

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/professori-kaarlo-arffman-euroopan-protestanttiset-kansankirkot-katoavat/

Äänestä
  • "Herää kysymys, onko näiden kysymyksien pohtimisella enää mitään merkitystä. Näyttää siltä, että reformaatiossa syntyneet protestanttiset kirkot kuolevat. Ne eivät pysy enää minkäänlaisena voimana"

    Allah tulee, oletko valmis.

    Äänestä

  • Pappi_Heljas kirjoitti:

    "Herää kysymys, onko näiden kysymyksien pohtimisella enää mitään merkitystä. Näyttää siltä, että reformaatiossa syntyneet protestanttiset kirkot kuolevat. Ne eivät pysy enää minkäänlaisena voimana"

    Allah tulee, oletko valmis.

    Olen, tuhosin kristinuskon ja tulen tekemään täysin saman islamille.

    Äänestä

  • Jatkossa enemmän panostusta paikallisiin uutisiin? Ainakin maakuntien uutistoimituksissa arvostetaan omaan alueeseen liittyviä tiedotteita, koska oman alueen asioista lukijat haluavat kuulla.

    Kuukaudessa voisi katsoa vaikka pari kolme erorikkainta aluetta ja lähestyä näiden alueiden medioita räätälöidyillä tiedotteilla. Tiedotteille voi tehdä valmiin pohjan, jos ei joka kerta halua kirjoittaa uutta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jatkossa enemmän panostusta paikallisiin uutisiin? Ainakin maakuntien uutistoimituksissa arvostetaan omaan alueeseen liittyviä tiedotteita, koska oman alueen asioista lukijat haluavat kuulla.

    Kuukaudessa voisi katsoa vaikka pari kolme erorikkainta aluetta ja lähestyä näiden alueiden medioita räätälöidyillä tiedotteilla. Tiedotteille voi tehdä valmiin pohjan, jos ei joka kerta halua kirjoittaa uutta.

    Vuoden 2009 toisella puoliskolla teimme tuollaisen kierroksen, ks. mm.

    https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote17_09.html?year=2009
    https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote25_09.html?year=2009
    https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote18_09.html?year=2009

    Tuon jälkeen toimittajat oppivat pyytämään meiltä paikallisia lukuja.

    Uusi kierros voisi tuottaa jotain pientä, mutta epäilen ettei löydy intoa sen tekemiseen. Tiedotteet tuottavat nykyään niin niukasti lisäsatoa. Ja toisaalta satoa kasvaa kylvämättäkin.

    Lisäväki ek-tiimiin ei olisi pahitteeksi. Saa ilmoittautua.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Hyvää työtä! Arvostan. Vaikka piikkiä ei tulekaan niin aiheen pitäminen esillä ruokkii niitä jotka eroamista nyt pohtivat. Markkinointia siis samasta syystä kuin huipputuotemerkitkin mainostavat brändiään isoilla summilla vaikka kaikki tietävät Mersun, Applen, coca-colan. Silti ne markkinoi isosti. Muuten asia unohtuu ihmisten mielistä..

    Kiitokset.

    Vaan enpä oikein tiedä. Järki sanoo että pitäisi unohtua, mutta niin ei näytä käyvän. Veroehdotusten saapuminen yms. lisäävät vähän eroja, mutta pääosa ei liity erityisesti mihinkään. Tyypillinen eroaja on vaikkapa 27-vuotias mies joka tällaisena syyskuun alun aamuna keksii että eroaa nyt.

    Miksi ei eronnut jo eilen, miksi ei lykännyt vielä huomiseen, sitä emme tiedä.

    Äänestä

Aloittaja

Eipä näytä isommin olevan uutisoitu. On niin kertakaikkisen arkipäiväistä tämä eroaminen, ettei enää riitä uutiseksi.

Kaipa sentään toimittajat lukivat tiedotteen, ja jäi mieleen että tilanne on sama muissakin Pohjoismaissa. Se voi poikia jonkun kainalojutun kun seuraavan kerran uutisoidaan kirkon lukemista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Eilen vähän ennen iltaseitsemää rikkoutui 700 000 eroajan raja. Aiheesta tiedotettiin niin että "sivukärki" oli muiden Pohjoismaiden tilanne.

https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote_01_2018.html?year=2019

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu