Naurettavan typerää. Miksi ei sitten syytetä molempia avunannosta vakavaan rikokseen? Vai eikö kukaan näe siinä mitään tuomittavaa?
Ei voi tuomita, jos molemmat epäillyt kiistävät
Anonyymi
854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet väärässä,kyllä voidaan tuomita jos todisteet puhuvat syyllisyyden puolesta.
Sillä ei ole mitään merkitystä että kiistääkö syytetty teon vai ei,asiassa ratkaisee todisteet.
Vähän sinne päin. Kyllä on merkitystä. Ilman todisteitakin voidaan tuomita, koska oikeudella on vapaa harkinta, mitä se totena pitää. Pelkkä myöntäminen riittää.
Esimerkki. Ihminen tulee tunnontuskiin ja tulee poliisiasemalle kertomaan, että hän ajoi silloin ja silloin autoa humalassa. Mitään muuta todistetta ei tapahtumasta ole, kuin hänen tunnustuksensa.
No sehän tunnustus on nimenomaan todistusaineistoa ja sen perusteella tuomitaan.
Ei, vaan se on tunnustus. Juridisesti aivan eri asia kuin todiste tai todistus.
Kuten amerikassa oli tapana sanoa rikoksesta epäilylle...kaikki mitä sanotte voidaan käyttää todisteena teitä vastaan.
Kyllä se asia kuitenkin on niin että tunnustus on osana todistusaineistoa kun tuomiota luetaan.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/129639/ON_Paakkonen.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Lue tuo,sivusta 29 eteenpäin.
Tunnustus on todistusaineistoa.
OK 17:5.3 sanoo näin...
"Jos tunnustus on annettu riita-asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, tai rikosasiassa taikka jos asianosainen peruuttaa 2 momentissa tarkoitetun tunnustuksensa, tuomioistuin harkitsee, mikä vaikutus tunnustuksella tai tunnustuksen peruuttamisella on todisteena."
Tuo jo selkeästi osoittaa sen faktan että rikosasioissa tunnustus voi olla myös todistusaineistoa.
Tämä taasen osoittaa sen että olet ihan pihalla näistä asioista.
Tässä anonyymi on oikeassa.
Tunnustus rikosasiassa on luettavissa todistusaineistoon. Se on kuitenkin sikäli erilainen kuin muu todistusaineisto, että lähtökohtana on tunnustuksen vahvempi asema muuhun todistusaineistoon, ellei tunnustuksen oikeellisuutta ole aihetta epäillä vääräksi. Tunnustus voi siis yksin riittää "todisteeksi" asiassa. Vakavissa rikoksissa, kuten esim murha, vaaditaan kuitenkin myös muuta todistusaineistoa tuomioon.
Näin tietysti, Bodomjärven murhatkin on tunnustanut jo yli 100 ihmistä. Aina huomiota herättävän rikoksen jälkeen poliisin puhelimet soivat yhtenään, kun tunnustajat ilmoittautuvat.