Kohta jo kaksi ja puoli vuotta kun kohdattiin. En ensin edes huomannut, muistanut sua. Mutta jotain liikkui minussa kun kävit siellä nurkissa, istuit välin vastapäätä ja pääsin kuulemaan sitä nopeaa, leikkaava, nokkelaa, nerokasta, hauskaaa.... sanatulvaa. Ja kuten sait ikäväksesi huomata, en ole hiljainen minäkään. Olin vain alussa niin mykkänä ihastuksesta, vaikka varmasti näytin usein ihan muuta.
Lähimmät työkaverini huomasivat ihastukseni, kun en osannut oikein sitä heiltä peittääkään. Mutta askeltakaan en ottanut, koska oli koko ajan tunne siitä, että tässä kävisi huonosti. Niin vaan mentiinkin pian kohti mustaa, epätietoista ja syyttelevää aikaa, vaikka henk. kohtaisesti meilllä ei ollut mitään koskaan alkanutkaan. Aloit yhtäkkiä puhumaan naisestasi, vaikket ollut maininnut sanaakaan tätä ennen.
Tunsin että alkoi pakoilu, hirveä epäluulo molemmin puolin. Uskoin todella ettet voinut sietää minua, etenkin kun vapaallakin törmätessä käänsit selän, etkä ollut näkevinäsi. Niin metsään voi mennäkin tuntemus siitä, että on vihdoin löytänyt sen jonkin oman vastakappaleen, jossa virtaa sama asenne, aate ja energia.
Nyt tilanne on enää kaikkea muuta kuin tuttavallinen. Välttämättömät kyllä hoituu, mutta muuri on rakentunut väliin. Enkä edes tedä kumpi sen siihen rakensi.
Mikään ei kuitenkaan ole omissa tunteissa muuttunut. Kun käyt tai kuulen äänesi, alan taas huokailun. Ajattelen ja kuvittelen sinua tuohon viereen joka päivä. En ymmärrä tätä. Mikään erossa oloaika tai muut tuttavuudet ei muuta tätä. Sori. Haen kohta tähän apua.
Lähimmät työkaverini huomasivat ihastukseni, kun en osannut oikein sitä heiltä peittääkään. Mutta askeltakaan en ottanut, koska oli koko ajan tunne siitä, että tässä kävisi huonosti. Niin vaan mentiinkin pian kohti mustaa, epätietoista ja syyttelevää aikaa, vaikka henk. kohtaisesti meilllä ei ollut mitään koskaan alkanutkaan. Aloit yhtäkkiä puhumaan naisestasi, vaikket ollut maininnut sanaakaan tätä ennen.
Tunsin että alkoi pakoilu, hirveä epäluulo molemmin puolin. Uskoin todella ettet voinut sietää minua, etenkin kun vapaallakin törmätessä käänsit selän, etkä ollut näkevinäsi. Niin metsään voi mennäkin tuntemus siitä, että on vihdoin löytänyt sen jonkin oman vastakappaleen, jossa virtaa sama asenne, aate ja energia.
Nyt tilanne on enää kaikkea muuta kuin tuttavallinen. Välttämättömät kyllä hoituu, mutta muuri on rakentunut väliin. Enkä edes tedä kumpi sen siihen rakensi.
Mikään ei kuitenkaan ole omissa tunteissa muuttunut. Kun käyt tai kuulen äänesi, alan taas huokailun. Ajattelen ja kuvittelen sinua tuohon viereen joka päivä. En ymmärrä tätä. Mikään erossa oloaika tai muut tuttavuudet ei muuta tätä. Sori. Haen kohta tähän apua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.