Ajattele, jos ihminen olisi tuhonnut elämäsi, ja esittelisi sitä taloudellisena menestystarinana lehdessä?
Kenellä on valta, sillä on voima. Uhrin voima on olla antamatta anteeksi.
Kenellä on valta, sillä on voima. Uhrin voima on olla antamatta anteeksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ellei ikinä pysty antamaan jotain kokemaansa vääryyttä, niin siinä sairastuttaa itsensä.
Katkeruus kalvaa ihmisen lopulta hajalle.
Se, miksi itsekeskeiset väärintekijät vaativat anteeksiantoa enemmän kuin kokevat tarvetta juosta pyytämään anteeksi uhriltaan, johtuu siitä että he eivät halua kohdata totuutta teoistaan. Totuus on, että toista vastaan rikkoneen valinnat ovat toisinaan tuhonneet toisen ihmisen koko sen jälkeisen ainutkertaisen elämän. Ajattele vainottuja, hyväksikäytettyjä lapsia jne. Joku on elänyt helve*issä, ja elää posttraumaattisen häiriön, luottamuksen totaalisen murentumisen vuoksi samassa helvetissä loppuelämänsä. Menetettyjä vuosia ja mahdollisuuksia ei mikään tuo takaisin. Musertavan kivun ja ahdistuksen täyttämät päivät eivät kelaudu eteen uudelleen elettäviksi ilossa, eikä siten niiden satojen päivien rakentama ihminenkään voi olla muuta kuin tuskiensa ja pettymystensä tuotos. Luottamus ei rakennu takaisin, kun se on kerran perustavanlaatuisesti rikottu. Se on totta, vaikka luottamuksen rikkonut ei uhrin totuutta halua kuulla.
Se, että rikot toista vastaan ja rikot hänet, ei tee uhrista velallista sinulle. Uhri ei ole velkaa ymmärrystä sitä kohtaan, että häntä vastaan rikkoneelle hänellä ei ollut ihmisenä arvoa tai että hänen arvonsa laskettiin rahassa. Sinä olet velkaa hänelle. Oikeutta, totuuden, hänen ihmisarvonsa palauttamisen ja anteeksi pyynnön. Miten voisit vaatia näitä muilta, jos ne eivät sinullekaan mitään paina.
Tekijä ei tee mitään uhrinsa, kohteensa, hyväksi, sillä niin tehdessään hän menettäisi itse uhrin sijaan edes pienen osan uhrin menetyksistä (kasvonsa, hyvän miehen maineensa, tekojensa oikeutuksen, ja verirahoilla hankitut tavarat alkaisivat etoa kuin raha-astia Juudasta). Hän kieltää osallisuutensa, syyttää uhria ja kääntää oman velkaosuutensa uhrin velaksi itselleen.
Tappaminen on turhan aliarvostettua nykyään?
Ihmisen voi tappaa fyysisesti tai henkisesti.
Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua.
Uhri tekee kuitenkin elämälleen hallaa, jos on vuosikausia tai pahimassa tapauksessa loppuelämänsä katkera kokemastaan vääryydestä.
Anteeksi ei silti tarvitse antaa.
Kun ihmiseltä viedään hänen yksi ainoa ainutkertainen mahdollisuutensa tässä elämässä, sitä tuskaa ei mikään poista. Se on menetetyn ja kuolleen minän surua ja kaipausta, siinä missä surisit kuollutta lastasikin. Kun tiputan lasin lattialle, ja se särkyy, ei alkuperäinen lasi koskaan palaa. Tilalla on rikkinäinen ihminen, joka ei näytä enää koskaan siltä, jollaiseksi hänet oli luotu. Rikkinäinen ihminen, kuten lasi, ei enää koskaan pidä vettä samoin, vaan vuotaa. Ja pienikin veden paine särkee koko lasin hyvin helposti.
Koska moni ei ymmärrä tätä, heidän on vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi niin moni keskitysleiriltä selvinnyt tappoi itsensä joitakin vuosia pelastumisen jälkeen. Haavat eivät parannu, vaan toisinaan vain syvenevät. Myös jääminen vaille oikeutta, murensi monet. Tekijät saavat uuden mahdollisuuden ja jollet heitä selkään taputa, sinua syyllistetään katkeraksi. Sinun pitää vaieta ja unohtaa kokemasi, vaikket ole edes alkuunkaan tullut kuulluksi. Jonkun uhrin poika, jonka isä tappoi itsensä noin vuosikymmen vapautumisen jälkeen, totesikin: Lopulta Saksa tappoi hänet. Näin myös haastattelun leiriltä selvinneestä naisesta, joka yhä lähes yhdeksänkymmentävuotiaana sanoi kärsivänsä posttraumaattisesta häiriöstä. Kyse ei ole katkeruudesta, vaan siitä, että jos rikot ihmisen, hän on rikki. Hän ei toimi enää koskaan kuin ehjä lasi ja joutuu yksin kantamaan sen ymmärryksen, miten suurenmoisen ja ainutkertaisen asian hänessä joku toinen rikkoi hänen kykenemättään siihen vaikuttamaan. Vain uhri tietää, mitä kaikkea kaunista hän menetti. Ja minkä tähden!
Tekijä voi kokea syyllisyyttä (tosin yleensä ihmisen itsekäs psyyke estää näkemästä osuuttaan ja todellisia tekojaan suojellakseen eheää minäkuvaa), mutta syyllisyys ei ole koskaan samanlaista tuskaa kuin esimerkiksi menettää luottamus ihmisiin tai tulla pitkällisesti raiskatuksi henkisesti tai fyysisesti. Tekijä ei kykene asettumaan uhrin saappaisiin. Siitä syystähän hän uhria vastaan alkujaan rikkoikin. Siksi rahan arvo on niin helposti monelle ainoa ylivartija ja moraalin mitta. Omaa tytärtä ei myytäisi, mutta vieras on niin etäinen, että se jo sopiikin.
Kaikki koemme pieniä pettymyksiä ja loukkauksia ja niistä toipuu. Puhun nyt ihmisen särkymisestä, joka vaatii pitkäkestoisempaa toimintaa ja perustavanlaatuista luottamuksen särkymistä kanssaihmisiin. Esimerkiksi kun ihmisen luottamus toisiin ihmisiin ja vaikkapa heidän motiiveihinsa lähestyä uhria on syvällisesti rikottu, ei uhri kykene enää luottamaan kehenkään. Hän ei kykene päästämään ihmisiä lähelleen ja epäilee jokaisen motiiveja. Hän menettää hyvätkin ihmiset.
Uhrin kipua on vaikea ymmärtää, mutta kuvittele tulevasi hiljaa vainotuksi ja tukahdetuksi hengiltä ja vaikka miten ilmaiset tuskasi ja olevasi lopun partaalla, et tule kuulluksi. Kunnes tekijä lopettaa tekonsa yhtäkkiä, ja nyt pitäisi olla sujut. Tekijä selostaa jotain katkeruudesta, mikä varmasti loukkaisi sinua lisää, kun juuri ja juuri pysyt menetyksiltäsi ja kivultasi hengissä.
Jos murran jalkasi, vain sinä tunnet todellisen kivun ja kävelykyvyn menetyksen tuskan. Ja jos et enää koskaan kävele minun vuokseni, en vaatisi sinulta mitään. Olisinhan vienyt sinulta jotain sellaista, mitä en voi koskaan antaa takaisin tai korvata. Ja minkä tähden!
Voisitko työtää nuo evankeliumisi jonne uskontopalstoille. Ei ne tänne Porin palstoille kuulu.
Tämä olo sen mielisairaan paatospuhe koka juotti lasijauhoa uhrilleen saöaa ja pikkuhiljaa murhatakseen mihinkään syyllistymättömän ihmisen.