Joskus Raamattua lukiessa nousee ihmetys siitä, miksi tämä on kirjoitettu, mitä hyötyä tästä on, mitä matkaevästä tästä voi elämäänsä saada. Toki en ajattele hyödyllisyyden mittarina sitä, mitä minä tästä ymmärrän, koska Raamattu on tuhansia vuosia vanha kirja, ja siitä on aikojen saatossa saanut kukin vuorollaan eväitä kilvoitukseensa.
Psalmin 51 kohdalla tämä ajatus nousi mieleeni. Siinä Daavid valittelee omaa surkeuttaan avaten sisintään ja sitä kurjuutta, jota sieltä nousee. Siionin laulussa 270 lauletaan: “Älä rakas ystäväni, katso omaa sydäntä. Se on aivan kylmä, kolkko, turmeltu ja ynseä.”
Myös Raamattu todistaa meille: “Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.” (Room. 3:10–12.) Monessa muussakin kohdassa muistutetaan ihmistä, kuinka hän on paha ja synnin turmelema.
Miksi tätä pitää toistaa niin usein? Mitä sitten sisimmästä löytyy? Ei tarvitse kaivaa kovin syvälle omaa sisintä, kun voi todeta, kuinka sieltä löytyy pimeyttä ja pahuutta. Paavali kirjoittaa edelleen roomalaisille: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.” (Room. 7:18–20.)
Paavali myös avaa sitä, kuinka laki osoittaa ihmisen syntiseksi. Ilman lakia ei ihminen edes tiedä olevansa syntinen ja Jumalan edessä kelpaamaton. Jos talossa on pilkkopimeää, silloin ei kukaan näe onko likaista vai puhdasta, sotkuista vai siistiä. Samoin vasta Jumalan sanan valo osoittaa sen, mitä on ihmisen sisimmässä.
Raamatun tarkoituksena ei ole rypeä ihmisen huonoudessa ja syntisyydessä, vaan osoittaa Jumalan suuruus ja voima. Siionin laulu 270 jatkuu: “Katso taivaallista Ylkää, hän on täynnä rakkautta. Siinä syntisinkin löytää sydämeensä iloa.” Myös Psalmi 51 jatkuu Daavidin kuvauksella siitä, kuinka Jumala tahtoo ja voi pyyhkiä pois hänen syntinsä ja tehdä uuden, puhtaan sydämen. Jumala voi antaa hänen tuntea pelastuksen riemua.
Paavalikin jatkaa Roomalaiskirjeessä: ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:22–24.)
Jos Raamatussa onkin kohtia, joissa osoitetaan ihmisen huonous, niin vielä enemmän siellä on kohtia, joissa osoitetaan Jumalan hyvyys langennutta ihmistä kohtaan.
Raamattu osoittaa monessa kohtaa, että ihmisen on omin voimin mahdotonta kelvata Jumalalle, toteuttaa hänen tahtonsa tai teoillaan ansaita autuutta. Jumala kaikkivaltiaana ja kaikkivoipana ei jää koskaan ihmiselle velkaa, vaan lahjoittaa sulasta hyvyydestään kaikille, jotka uskovat, iankaikkisen elämän taivaassa.
Jeesus itse opettaa, kuinka ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).
Hannu Inkeroinen
Psalmin 51 kohdalla tämä ajatus nousi mieleeni. Siinä Daavid valittelee omaa surkeuttaan avaten sisintään ja sitä kurjuutta, jota sieltä nousee. Siionin laulussa 270 lauletaan: “Älä rakas ystäväni, katso omaa sydäntä. Se on aivan kylmä, kolkko, turmeltu ja ynseä.”
Myös Raamattu todistaa meille: “Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.” (Room. 3:10–12.) Monessa muussakin kohdassa muistutetaan ihmistä, kuinka hän on paha ja synnin turmelema.
Miksi tätä pitää toistaa niin usein? Mitä sitten sisimmästä löytyy? Ei tarvitse kaivaa kovin syvälle omaa sisintä, kun voi todeta, kuinka sieltä löytyy pimeyttä ja pahuutta. Paavali kirjoittaa edelleen roomalaisille: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.” (Room. 7:18–20.)
Paavali myös avaa sitä, kuinka laki osoittaa ihmisen syntiseksi. Ilman lakia ei ihminen edes tiedä olevansa syntinen ja Jumalan edessä kelpaamaton. Jos talossa on pilkkopimeää, silloin ei kukaan näe onko likaista vai puhdasta, sotkuista vai siistiä. Samoin vasta Jumalan sanan valo osoittaa sen, mitä on ihmisen sisimmässä.
Raamatun tarkoituksena ei ole rypeä ihmisen huonoudessa ja syntisyydessä, vaan osoittaa Jumalan suuruus ja voima. Siionin laulu 270 jatkuu: “Katso taivaallista Ylkää, hän on täynnä rakkautta. Siinä syntisinkin löytää sydämeensä iloa.” Myös Psalmi 51 jatkuu Daavidin kuvauksella siitä, kuinka Jumala tahtoo ja voi pyyhkiä pois hänen syntinsä ja tehdä uuden, puhtaan sydämen. Jumala voi antaa hänen tuntea pelastuksen riemua.
Paavalikin jatkaa Roomalaiskirjeessä: ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:22–24.)
Jos Raamatussa onkin kohtia, joissa osoitetaan ihmisen huonous, niin vielä enemmän siellä on kohtia, joissa osoitetaan Jumalan hyvyys langennutta ihmistä kohtaan.
Raamattu osoittaa monessa kohtaa, että ihmisen on omin voimin mahdotonta kelvata Jumalalle, toteuttaa hänen tahtonsa tai teoillaan ansaita autuutta. Jumala kaikkivaltiaana ja kaikkivoipana ei jää koskaan ihmiselle velkaa, vaan lahjoittaa sulasta hyvyydestään kaikille, jotka uskovat, iankaikkisen elämän taivaassa.
Jeesus itse opettaa, kuinka ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).
Hannu Inkeroinen
Vastaukset 1
Vanhimmat
jumalanterve
sisimmästäni löytyy kehko (toinen leikattu pois tupakointisynnin takia), munuainen (vain 1),
sydän,
haima, muutama metri suolta ja suonta
pallit ja keppi roikkuu ulkona, se ei siis ole sisimmässäni
tissitkin on reippaasti roikkumallia, eli eivät siis ole sisintäni
jumalanrauhaan