Hyvä esimerkki pseudotieteellisestä väittämästä

Palstan tyhjännalkuttaja bg-ope: "Evoluution mekanismeja ovat muun muassa ominaisuuksien periytyminen, periytyvien ominaisuuksien muuntelu ja luonnonvalinta. "

1. Ominaisuuksien periytyminen perustuu epigeneettiseen muistiin. Tärkeimmät mekanismit ovat koodaamattomien RNA-molekyylien toimittamat epigeneettiset markkerit histoneille. Tutkimustuloksia löytyy jo sadoittain. Epigeneettiset mekanismit eivät johda evoluutioon, koska yksinkertaistettuna kyse on vain valojen kytkemisestä päälle ja pois ja takaisin päälle.

2. Periytyvien ominaisuuksien muuntelu perustuu sekin epigeneettiseen säätelyyn. Tärkeimmät mekanismit ovat transkriptiota ohjaavat epigeneettiset mekanismit ja tekijät (kuten jo Kampelatutkijan palautin ruotuun): DNA:n metylaatioprofiilit, histonien epigeneettiset markkerit sekä koodaamattomien RNA-molekyylien epigeneettiset tekijät. Evoluutiota näistä ei saa aikaiseksi.

3. Luonnonvalinta ei toimi molekyylibiologian tasolla. Se ei havaitse haitallisia mutaatioita. Siinä vaiheessa kun haitalliset mutaatiot ovat johtaneet eliölajin sukupuuttoon, ja evoluutiouskovaisten mukaan luonnonvalinta toiminut, on geneettinen rappeutuminen empiirisesti todistettu.

Nyt voit bg-ope lakata nillittämästä. Olen vastannut sinulle.

p.s. En yleensä lue kommenttejasi ketjussa, koska ne ovat niin törkeästi kirjoitettuja. Minulla on erinomainen tekstin silmäilykyky ja havaitsen erittäin nopeasti, mikäli kommentissasi on törkeyksiä.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1. valoa ei voi kytkeä päälle eikä pois jos sitä ei ole (peritty DNA)

      2. ei voi säädellä sellaista mitä ei ole (peritty DNA)

      3. Tämä nyt viimeistään paljastaa, ettet ymmärrä evoluutioteoriasta yhtään mitään.

      Evoluutioteorian mukaan luonnonvalinta kohdistuu organismien ILMIASUIHIN, ei nämä ilmiasut aiheuttaviin tai ei-aiheuttaviin periytyviin molekyylirakennelmiin.

      • 1. DNA:ta muodostuu ainoastaan olemassaolevasta DNA:sta. Mietipä sitä. Valojen päälle/poiskytkeminen koskee epigeneettistä informaatiota. Readers, writes, erasers.

        2. Kaikki eliöissä tapahtuva muutos perustuu olemassaolevan, sisäänrakennetun biologisen informaation säätelyyn. DNA on passiivista informaatiota, jota säädellään epigenomin kautta.

        3. Evoluutiota ei tapahdu, joten sitä ei voi kukaan ymmärtää. Uskoa siihen kyllä voi, jos ei ole tarpeeksi potentiaalia ottaa asioista selvää.

        Organismien ilmiasua säätelevät edelleen epigeneettiset mekanismit ja tekijät. Luonnonvalinnalla ei ole näihin mekanismeihin mitään vaikutusta, koska epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöoihin vaikuttavat mm. ravinto, stressitekijät, myrkyt, feromonit, aistiärsykkeet jne.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        1. DNA:ta muodostuu ainoastaan olemassaolevasta DNA:sta. Mietipä sitä. Valojen päälle/poiskytkeminen koskee epigeneettistä informaatiota. Readers, writes, erasers.

        >3. Evoluutiota ei tapahdu, joten sitä ei voi kukaan ymmärtää. Uskoa siihen kyllä voi, jos ei ole tarpeeksi potentiaalia ottaa asioista selvää.

        Mahtavaa. Huippututkijoilla ei ole tarpeeksi potentiaalia ottaa asioista selvää. 😅

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        1. DNA:ta muodostuu ainoastaan olemassaolevasta DNA:sta. Mietipä sitä. Valojen päälle/poiskytkeminen koskee epigeneettistä informaatiota. Readers, writes, erasers.

        2. Kaikki eliöissä tapahtuva muutos perustuu olemassaolevan, sisäänrakennetun biologisen informaation säätelyyn. DNA on passiivista informaatiota, jota säädellään epigenomin kautta.

        3. Evoluutiota ei tapahdu, joten sitä ei voi kukaan ymmärtää. Uskoa siihen kyllä voi, jos ei ole tarpeeksi potentiaalia ottaa asioista selvää.

        Organismien ilmiasua säätelevät edelleen epigeneettiset mekanismit ja tekijät. Luonnonvalinnalla ei ole näihin mekanismeihin mitään vaikutusta, koska epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöoihin vaikuttavat mm. ravinto, stressitekijät, myrkyt, feromonit, aistiärsykkeet jne.

        1. DNA:ta voi sekä tulla lisää (DNA-pätkien, kromosomien, ja krosomistojen moninkertaistumiset) että hävitä. Lisää tullut DNA voi muuntua.

        2. Lisää tullutta DNA:ta voidaan säädellä eri tavalla kuin jo aikaisemmin ollutta.

        3. Evoluutiota havaitusti tapahtuu. Tämän osoittaa elämän historia (fossiilit yms.).

        >>Organismien ilmiasua säätelevät edelleen epigeneettiset mekanismit ja tekijät.<<

        Edelleenkin epigenomilla täytyy olla jotain säädeltävää.

        >> Luonnonvalinnalla ei ole näihin mekanismeihin mitään vaikutusta, koska epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöoihin vaikuttavat mm. ravinto, stressitekijät, myrkyt, feromonit, aistiärsykkeet jne. <<

        Edelleenkin luonnonvalinta kohdistuu eliöiden ilmiasuihin, ja epigeenisyys voi vaikuttaa vain DNA:n rajoissa: ei voi säädellä jos ei ole säädeltävää.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        1. DNA on edelleen vain passiivista informaatiota. Voit tunkea DNA:ta soluihisi ihan kuinka paljon tahansa eikä sillä ole mitään merkitystä, elleivät epigeneettiset mekanismit aktivoi sitä solun käyttöön. Tämän vuoksi geeniduplikaatioillakaan ei ole mitään merkitystä, ellei duplikaatioita aktivoida.

        2. Solun täytyy tietää, että se on saanut lisää DNA:ta, jotta se kykenisi aktivoimaan sen käyttöönsä.

        3. Fossiilit ovat paleontologin painajainen.
        "The fossil record is like a film of evolution from which 999 of every 1,000 frames have been lost on the cutting room floor."
        (National Geographic November, 2004 p.25)

        Eliöiden ilmiasua eivät kontrolloi DNA:n jaksot. Ilmiasun muuntelu perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin sekä vaihtoehtoisiin epigeneettisiin ohjelmiin. Luonnonvalinnalla ei ole mitään tekemistä ilmiasun kanssa.

      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        "3. Fossiilit ovat paleontologin painajainen.
        "The fossil record is like a film of evolution from which 999 of every 1,000 frames have been lost on the cutting room floor."
        (National Geographic November, 2004 p.25)"

        Miksi edelleen valehtelet tämän lainauslouhitun lauseen kanssa, kun se on jo ainakin kerran debunkattu aihetta käsittelevässä aloituksessasi? Et takuulla ole itse lukenut tuota kyseistä National Geographicin artikkelia, sillä jos olisit, niin ymmärtäisit ettei kirjoittaja tarkoita sitä mitä tuon yksittäisen lauseen poimimalla voisi olettaa.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        1. DNA on edelleen vain passiivista informaatiota. Voit tunkea DNA:ta soluihisi ihan kuinka paljon tahansa eikä sillä ole mitään merkitystä, elleivät epigeneettiset mekanismit aktivoi sitä solun käyttöön. Tämän vuoksi geeniduplikaatioillakaan ei ole mitään merkitystä, ellei duplikaatioita aktivoida.

        2. Solun täytyy tietää, että se on saanut lisää DNA:ta, jotta se kykenisi aktivoimaan sen käyttöönsä.

        3. Fossiilit ovat paleontologin painajainen.
        "The fossil record is like a film of evolution from which 999 of every 1,000 frames have been lost on the cutting room floor."
        (National Geographic November, 2004 p.25)

        Eliöiden ilmiasua eivät kontrolloi DNA:n jaksot. Ilmiasun muuntelu perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin sekä vaihtoehtoisiin epigeneettisiin ohjelmiin. Luonnonvalinnalla ei ole mitään tekemistä ilmiasun kanssa.

        1. Aivan sama vaikka DNA ajatellaan kuinka passiiviseksi. Ei molekyylit ajattele.

        2. Ei solukaan mitään ajattele eikä tiedä.

        3. Ei suinkaan mikään painajainen. Vaan evoluution parhaimpia todisteita.

        >>Eliöiden ilmiasua eivät kontrolloi DNA:n jaksot. Ilmiasun muuntelu perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin sekä vaihtoehtoisiin epigeneettisiin ohjelmiin.<<

        On aivan sama mitkä molekyylimekanismit ovat periytyvien ilmiasuisten ominaisuuksien takana.

        >>Luonnonvalinnalla ei ole mitään tekemistä ilmiasun kanssa.<<

        Voi voi voi.

        Jälleen kerran paljastat täydellisen tietämättömyytesi evoluutioteorian alkeistakin.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        1. DNA:ta muodostuu ainoastaan olemassaolevasta DNA:sta. Mietipä sitä. Valojen päälle/poiskytkeminen koskee epigeneettistä informaatiota. Readers, writes, erasers.

        2. Kaikki eliöissä tapahtuva muutos perustuu olemassaolevan, sisäänrakennetun biologisen informaation säätelyyn. DNA on passiivista informaatiota, jota säädellään epigenomin kautta.

        3. Evoluutiota ei tapahdu, joten sitä ei voi kukaan ymmärtää. Uskoa siihen kyllä voi, jos ei ole tarpeeksi potentiaalia ottaa asioista selvää.

        Organismien ilmiasua säätelevät edelleen epigeneettiset mekanismit ja tekijät. Luonnonvalinnalla ei ole näihin mekanismeihin mitään vaikutusta, koska epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöoihin vaikuttavat mm. ravinto, stressitekijät, myrkyt, feromonit, aistiärsykkeet jne.

        "Evoluutiota ei tapahdu, joten sitä ei voi kukaan ymmärtää. "

        Eli jotain, mitä et tiedä mitä se on, ja jota "kukaan ei voi ymmärtää" ei varmuudella tapahdu?

        :D

        Tuo on jo niin väkevää todistelua että menee heittämällä älyttömimpien päästöjesi top vitoseen. Ellei peräti kärkeen.

    • 1. Selitä miten Mendelin herneristeytyskokeen tulokset ovat selitettävissä epigenetiikalla?

      2. Miksi mutaatiojalostus toimii ja sillä on saatu aikaan esimerkiksi veriappelssiini (ja yli 3000 muuta hyötykasvilajiketta).

      3. "Luonnonvalinta ei toimi molekyylibiologian tasolla." Ymmärsitkö itsekkään mitä tarkoitit? Immuniteetti Aphanomyces astaci -sienelle on pohjimmiltaan "molekyylibiologiaa", mutta tietenkin sillä on merkitys täpläravun selviytymiseen.

      • Kerrankin asiallisesti laadittu kysymys, joka haastaa minua myös älyllisesti. Kiitos Kilgore.Trout!

        1. Mendelin herneristeytyskokeiden tilastolliset tulokset perustuvat pääasiallisesti havaintoihin erilaisten ominaisuuksien periytymisestä seuraaville sukupolville. Tyypillisin Mendelin tutkima ominaisuus oli kasvin pituuskasvu. Nykytiede on selvittänyt, että DNA ei sanele kasvin (eliöiden) pituuskasvua, vaan tätä ominaisuutta kontrolloivat epigeneettiset tekijät, kuten DNA:n metylaatio.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6073778/

        Nykytutkimus on todennut Mendelin tilastolliset laskelmat myös vääriksi:

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC516238/

        2. Mutaatiojalostus (esim. säteilyttämällä) perustuu satunnaisiin vaurioihin genomissa ja kromatiinissa. Muistaakseni vain n. 0,1% säteilytysyrityksistä tuottaa lähelle toivottua lopputulosta. Menetelmä toimii joskus, koska säteilytys tuhoaa eliön genomin säätelyaluita, tavallisimmin nukleosomeja, joissa sijaitsevat histonit ja niiden epigeneettiset markkerit. Kasvien genomissa vaimennettuja DNA-jaksoja on n. 95% ja kun säteilytys tuhoaa vaimentamista ohjaavan säätelytekijän, aktivoituu mahdollisesti tietty DNA-jakso päätyen transkriptioon ja samalla aktivoituu sisäänrakennettu kasvin ominaisuus.

        3. Immuniteetti perustuu sekin epigeneettisiin mekanismeihin, eikä sillä ole valinnan kanssa mitään tekemistä.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26410255

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kerrankin asiallisesti laadittu kysymys, joka haastaa minua myös älyllisesti. Kiitos Kilgore.Trout!

        Kylläkin useat kymmenet tutkijat Mendelin jälkeen ovat toistaneet hänen kokeensa, ja vahvistaneet Mendelin saamat tulokset.

        Luonnonvalinnan kannalta on aivan sama mikä molekyylitasolla on se mikä periytyy, olennaista on vain se, kuinka se periytyvä vaikuttaa ilmiasuun.

      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kerrankin asiallisesti laadittu kysymys, joka haastaa minua myös älyllisesti. Kiitos Kilgore.Trout!

        1. Mendelin herneristeytyskokeiden tilastolliset tulokset perustuvat pääasiallisesti havaintoihin erilaisten ominaisuuksien periytymisestä seuraaville sukupolville. Tyypillisin Mendelin tutkima ominaisuus oli kasvin pituuskasvu. Nykytiede on selvittänyt, että DNA ei sanele kasvin (eliöiden) pituuskasvua, vaan tätä ominaisuutta kontrolloivat epigeneettiset tekijät, kuten DNA:n metylaatio.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6073778/

        Nykytutkimus on todennut Mendelin tilastolliset laskelmat myös vääriksi:

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC516238/

        2. Mutaatiojalostus (esim. säteilyttämällä) perustuu satunnaisiin vaurioihin genomissa ja kromatiinissa. Muistaakseni vain n. 0,1% säteilytysyrityksistä tuottaa lähelle toivottua lopputulosta. Menetelmä toimii joskus, koska säteilytys tuhoaa eliön genomin säätelyaluita, tavallisimmin nukleosomeja, joissa sijaitsevat histonit ja niiden epigeneettiset markkerit. Kasvien genomissa vaimennettuja DNA-jaksoja on n. 95% ja kun säteilytys tuhoaa vaimentamista ohjaavan säätelytekijän, aktivoituu mahdollisesti tietty DNA-jakso päätyen transkriptioon ja samalla aktivoituu sisäänrakennettu kasvin ominaisuus.

        3. Immuniteetti perustuu sekin epigeneettisiin mekanismeihin, eikä sillä ole valinnan kanssa mitään tekemistä.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26410255

        Kampelatutkija on haastanut sinut joka kerta älyllisesti ja voittanut joka kerta.

        1, Mendelin kokeiden tulokset selittää resessiiviset ja dominoivat GEENIT, kuten jokaisen lukion suorittaneen pitäisi tietää.

        http://www02.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi2/monohybridi.html

        2. Mutaatiojalostus on suorastaan brutaali tapa sorkkia satunnaisesti kasvien geeniperimää. Mutaatioita aiheuttava säteily tai kemikaali on niin voimakasta että siemenistä useita kymmeniä prosentteja kuolee siihen.

        "Kelloseppä" -vertausta mukaellen samasta koneistosta tehdään ensin tuhansia kopioita ja sitten niitä murjotaan moukareilla kunnes suuri osa niistä ei toimi enää ollenkaan. Sitten vielä toimivista etsitään ne, jotka toimivat paremmin kuin alkuperäinen. Mekaanisilla koneilla tämä olisi mieletöntä, mutta geeniperimän osalta se todistetusti toimii. Se osoittaa miten typerää on verrata geenistöä mekaaniseen koneeseen.

        3. Esimerkiksi Havaijin papaijanviljely on pelastettu geenimanipuloinnilla, jossa luotiin GMO-tekniikalla lajike joka sieti (sieni?)tautia, joka teki aikaisempien lajikkeiden viljelyn mahdottomaksi. Papaijan geenistöä muutettiin. Ei manipuloitu epigenetiikkaa eikä RNA:ta, vaan geenejä.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kerrankin asiallisesti laadittu kysymys, joka haastaa minua myös älyllisesti. Kiitos Kilgore.Trout!

        1. Mendelin herneristeytyskokeiden tilastolliset tulokset perustuvat pääasiallisesti havaintoihin erilaisten ominaisuuksien periytymisestä seuraaville sukupolville. Tyypillisin Mendelin tutkima ominaisuus oli kasvin pituuskasvu. Nykytiede on selvittänyt, että DNA ei sanele kasvin (eliöiden) pituuskasvua, vaan tätä ominaisuutta kontrolloivat epigeneettiset tekijät, kuten DNA:n metylaatio.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6073778/

        Nykytutkimus on todennut Mendelin tilastolliset laskelmat myös vääriksi:

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC516238/

        2. Mutaatiojalostus (esim. säteilyttämällä) perustuu satunnaisiin vaurioihin genomissa ja kromatiinissa. Muistaakseni vain n. 0,1% säteilytysyrityksistä tuottaa lähelle toivottua lopputulosta. Menetelmä toimii joskus, koska säteilytys tuhoaa eliön genomin säätelyaluita, tavallisimmin nukleosomeja, joissa sijaitsevat histonit ja niiden epigeneettiset markkerit. Kasvien genomissa vaimennettuja DNA-jaksoja on n. 95% ja kun säteilytys tuhoaa vaimentamista ohjaavan säätelytekijän, aktivoituu mahdollisesti tietty DNA-jakso päätyen transkriptioon ja samalla aktivoituu sisäänrakennettu kasvin ominaisuus.

        3. Immuniteetti perustuu sekin epigeneettisiin mekanismeihin, eikä sillä ole valinnan kanssa mitään tekemistä.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26410255

        "Nykytutkimus on todennut Mendelin tilastolliset laskelmat myös vääriksi:"

        Älä jauha paskaa tollo. Jo otsikosta voidaan todeta, ettei kirjoittaja kaada Mendelin johtopäätöksiä vaan sen, ettemme puhu niistä eksaktisti. 'We still fail to account for Mendel's observations' = 'Vieläkään emme selitä (account) Mendelin havaintoja oikein'

        "Traits (variables) may be dominant or recessive, as defined by Mendel. Alleles (parameters) are, always have been, and can only be normal or abnormal (mutant)."

    • Anonyymi

      N.a. tämäkään aloitus ei todistanut että olisi olemassa mitään jumalaa joka olisi luonut yhtään mitään. Surkeat ovat kretujen eväät.

    • Anonyymi

      Rot hakkaa päätään seinään semmoisella täräkällä nyt,että voi ryhtyä arvailemaan, milloin tuo amisviiksipoju opettajaksi lopullisesti kilahtaa!

      • Anonyymi

        Tainnut kilahtaa jo. Eilenkin olisi ollut työpäivä, mutta ROT otkui koko päivän netissä.

    • Anonyymi

      Rappeutumisteoria on totta. Ketjun avauksen kirjoittaja on siitä elävä todiste. Hänen aivonsa rappeutuvat päivä päivältä nopeammin.

    • Puheenvuorosi ovat todellakin hyviä esimerkkejä pseudotieteellisistä väittämistä.

      Kysynpä minäkin vuorostani: missä sinun taajaan mainitsemaasi vakavasti otettavaa tiedettä opetetaan?

    • ROT! Kerro nyt jo viimeinkin: MIKÄ tekee Sinusta evoluutiobiologeja pätevämmän?

    • "1. Ominaisuuksien periytyminen perustuu epigeneettiseen muistiin. Tärkeimmät mekanismit ovat koodaamattomien RNA-molekyylien toimittamat epigeneettiset markkerit histoneille. Tutkimustuloksia löytyy jo sadoittain. Epigeneettiset mekanismit eivät johda evoluutioon, koska yksinkertaistettuna kyse on vain valojen kytkemisestä päälle ja pois ja takaisin päälle."

      Ok. Eli kun genomiin syntyy virheitä, nämä virheet eivät periydy jälkeläisille, koska ominaisuuksien periytyminen ei perustu DNA:han vaan epigeneettiseen muistiin.

      Todistat väkevästi genomin rappeutumista vastaan, sitä luonnollisesti itse ymmärtämättä.

      "2. Periytyvien ominaisuuksien muuntelu perustuu sekin epigeneettiseen säätelyyn. Tärkeimmät mekanismit ovat transkriptiota ohjaavat epigeneettiset mekanismit ja tekijät (kuten jo Kampelatutkijan palautin ruotuun): DNA:n metylaatioprofiilit, histonien epigeneettiset markkerit sekä koodaamattomien RNA-molekyylien epigeneettiset tekijät. Evoluutiota näistä ei saa aikaiseksi."

      Sinä diletantti siis väität ettei esim. sukusolujen perimän rekombinaatio aiheuta muuntelua lainkaan? Kiellätkö rekombinaatioprosessin olemassaolon ja vaikutuksen muunteluun? Tottakai kiellät, koska väität selväsanaisesti muuntelun perustuvan VAIN JA AINOASTAAN epigeneettiseen säätelyyn. Olet pihalla kuin lintulauta.

      "3. Luonnonvalinta ei toimi molekyylibiologian tasolla. Se ei havaitse haitallisia mutaatioita. Siinä vaiheessa kun haitalliset mutaatiot ovat johtaneet eliölajin sukupuuttoon, ja evoluutiouskovaisten mukaan luonnonvalinta toiminut, on geneettinen rappeutuminen empiirisesti todistettu."

      Anna mun kaikki kestää. Olet aiemminkin väläytellyt statementteja, jotka osoittavat ettet ymmärrä vastustamastasi asiasta juuri mitään. Kirjoittamaan perusteella edellisestä lauseesta voi ottaa huoletta sanan "juuri" pois. Sinä et todellakaan tiedä etkä varsinkaan ymmärrä evoluutiosta ja sen mekanismeista mitään.

      Pieni kysymys tähän loppuun: kun luonnonvalinta karsii jonkun yksilön pois populaatiossa ennen kuin yksilö ehtii lisääntymään, kuolevatko myös yksilön solut, eli mahtaakohan luonnonvalinta vaikuttaa myös ko. yksilön solutasolla?

      Mieti, mieti, mieti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2007
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1688
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1367
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      232
      1313
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1179
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      80
      1135
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      317
      1085
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      342
      1082
    Aihe