Ota tuostakin Paaterosta nyt selvä

Paatero ei sanonut, miten paljon Postin johdon palkkiota olisi syytä kohtuullistaa.

Malisen vuosipalkka oli noin 988 000 euroa, mistä peruspalkan osuus oli 611 000 euroa ja loput tulospalkkiota.

Nauttiiko Postin johto valtio-omistajan luottamusta ja onko riittävä ele luopua kahden kuukauden palkasta?
– Toimitusjohtaja on hallituksen päätöksellä ja nauttii (Postin) hallituksen luottamusta. Totesin, että syyskuun aikana käydään läpi johdon palkitseminen kokonaisuudessaan. En ennakoi, mikä on lopputulema. Se on muuta kuin kertapalkanalennus, Paatero vastasi.

Mitä se konkreettisesti tarkoittaa, että johdon palkkiot tarkastetaan?
– Tästä olen kuvannut käydä vielä erikseen Postin hallituksen puheenjohtajan kanssa palaveria, että minkälaisen esityksen he tekevät yhtiön hallitukselle näistä palkkiosta.

Mitä se voi konkreettisesti tarkoittaa?
– Siellä on monenlaisia elementtejä. Normaalin kuukausipalkan lisäksi on palkitsemisohjelmia. Näitä on syytä tarkastella kriittisesti.

Tuleeko tämä asia sillä kuntoon, että pikkuisen sopimuksia muutetaan uusiksi?
– Nyt on ennakollista arvioida onko tämä pieni vai suuri muutos. Edellytän, että se on merkittävä.

Toimitusjohtaja Malisen vuosipalkka on noin miljoona euroa. Mikä on merkittävä muutos?
– En ennakoi mitään euromääriä tässä kohtaa, Paatero vastasi.

Miten ministeri Paatero uskoo voivansa muuttaa laillisia sopimuksia kesken sopimuskauden. Voivat päättää uusista mutta vanhaa eivät noin vain pysty kumoamaan. Koittavat raukat kiillottaa julkisuuskuvaansa kun on jo löysät housuissa.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Missä Paatero on sanonut että hän yksin jotain muuttaa. Huomaa että olet joku näistä Sipilän juoksupojista.

Mutta jatka lisää ja nolaa lisää itseäsi.

Joku sinua kuitenkin tässä harmittaa.

Äänestä
  • Eikö nyt Paatero sitten mitään sanonutkaan ?
    Vaan kuka ?
    Demu leirissäkin jo ollaan hämillään.

    Äänestä

Milloin Taapero paheksuu Riku Aallon miljoonaoptioita Kojamon asukkaiden maksaessa.

Äänestä
  • Milloin sinä lopetat näiden tyhmien kysymysten esittämisen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milloin sinä lopetat näiden tyhmien kysymysten esittämisen?

    Sitten kun Riku Aalto lopettaa vuokralaisilta varastamisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten kun Riku Aalto lopettaa vuokralaisilta varastamisen.

    Oletko persu, koska kommenttisi ovat kuin yksisoluisen ajatuksia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten kun Riku Aalto lopettaa vuokralaisilta varastamisen.

    No teehän sinä nyt sitten vain kiireesti rikosilmoitus Riku Aallosta viranomaisille, jos hän kerran on sinun mielestäsi syyllistynyt jonkilaiseen rikokseen.

    Mutta sinulta täytyy sitten todellakin löytyä sitä uskottavaa todellista näyttöä kyseisen asian suhteen, että viranomaiset suhtautuvat sinuun asiallisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten kun Riku Aalto lopettaa vuokralaisilta varastamisen.

    Kukahan vetää siellä isoimat siivut?

    Äänestä

Nyt on paljastanut, miten SDP nostaisi hoitajamitoitusta. Postinkantajat voidaan Rinteen mukaan hoitaa hoitajien työtä kurkkimalla ikkunoista.

Voiko hölmömpää esitystä tehdä?

Äänestä
  • Rinne on jo oikaissut asiaa, mutta sinä et ilmeisesti ole siitä kärryillä?

    "Ylen tietojen mukaan Rinteen hallituksessa ajatellaan, että jos osaa Postin toiminnasta pitää jotenkin tukea, samalla siitä voisi saada nykyistä enemmän irti. Hallituksessa on mietitty, voisiko postinjaon yhteydessä viedä perille esimerkiksi vanhusten aterioita tai lääkkeitä."

    Lähde: YLE

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rinne on jo oikaissut asiaa, mutta sinä et ilmeisesti ole siitä kärryillä?

    "Ylen tietojen mukaan Rinteen hallituksessa ajatellaan, että jos osaa Postin toiminnasta pitää jotenkin tukea, samalla siitä voisi saada nykyistä enemmän irti. Hallituksessa on mietitty, voisiko postinjaon yhteydessä viedä perille esimerkiksi vanhusten aterioita tai lääkkeitä."

    Lähde: YLE

    Pääministeri Rinne haluaa postinjakajat osaksi sote-ratkaisua — kurkataan ikkunasta, onko kaikki hyvin. Tämä on kyllä erittäin huolestuttavaa: samaan aikaan kun hallitus yrittää löytää hoitajamitoitukseen hoitajia, niin kotihoidon työntekijöitä ollaan korvaamassa postimiehillä. Aiotteko todella jatkossa korvata kotihoidon työntekijät postimiehillä.

    Antti Rinne se vaan heittelee kaikenlaisia. Nyt tämä. Ensimmäinen taisi olla mummon vappusatanen. Näitä heittojahan alkaa kohta olla kirjaksi asti.
    Veikeä tyyppi.
    Antti olisi hyvä joulupukki. Puuhka päälle ja tirkistelemään ikkunan taakse. Sopiva pelote lapsille kiltistyä Joulun alla.

    Suu unohtui auki ja tällaista sieltä tällä kertaa tipahti.

    No miksi sinä kerrot vain osan jutusta?

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/289828-antti-rinne-selittaa-hammennysta-aiheuttanutta-posti-lausuntoaan-heitin-ihan

    Äänestä

Pitääkö posti nyt sosialisoida,? Kolhoosiksi? Venäjää haukkuvat??

Äänestä
  • Pohjolan Liikenne-konserniin kuulunut Transpoint Oy liitettiin vuosia sitten Posti-konserniin. Ja Posti osasi tyriä senkin. No, asiakkaita siirtyi muiden kuljetusalan toimijoiden asiakkaiksi, joten siinä mielessä onnekas juttu muille kuljetusketjuille. Tarvitseeko ihmetellä, miksi Posti ei kannata? Johtoportaassa on sinne kuulumatonta, ylihintaista ja epäpätevää väkeä. Kun taidot eivät riitä, niin sitten pitää turvautua koiruuksiin.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/289827-postin-temppu-yllatti-yrityspomot-totaalisesti-ville-vahala-havytonta-mista-tuulesta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Paatero ei sanonut, miten paljon Postin johdon palkkiota olisi syytä kohtuullistaa.

Malisen vuosipalkka oli noin 988 000 euroa, mistä peruspalkan osuus oli 611 000 euroa ja loput tulospalkkiota.

Nauttiiko Postin johto valtio-omistajan luottamusta ja onko riittävä ele luopua kahden kuukauden palkasta?
– Toimitusjohtaja on hallituksen päätöksellä ja nauttii (Postin) hallituksen luottamusta. Totesin, että syyskuun aikana käydään läpi johdon palkitseminen kokonaisuudessaan. En ennakoi, mikä on lopputulema. Se on muuta kuin kertapalkanalennus, Paatero vastasi.

Mitä se konkreettisesti tarkoittaa, että johdon palkkiot tarkastetaan?
– Tästä olen kuvannut käydä vielä erikseen Postin hallituksen puheenjohtajan kanssa palaveria, että minkälaisen esityksen he tekevät yhtiön hallitukselle näistä palkkiosta.

Mitä se voi konkreettisesti tarkoittaa?
– Siellä on monenlaisia elementtejä. Normaalin kuukausipalkan lisäksi on palkitsemisohjelmia. Näitä on syytä tarkastella kriittisesti.

Tuleeko tämä asia sillä kuntoon, että pikkuisen sopimuksia muutetaan uusiksi?
– Nyt on ennakollista arvioida onko tämä pieni vai suuri muutos. Edellytän, että se on merkittävä.

Toimitusjohtaja Malisen vuosipalkka on noin miljoona euroa. Mikä on merkittävä muutos?
– En ennakoi mitään euromääriä tässä kohtaa, Paatero vastasi.

Miten ministeri Paatero uskoo voivansa muuttaa laillisia sopimuksia kesken sopimuskauden. Voivat päättää uusista mutta vanhaa eivät noin vain pysty kumoamaan. Koittavat raukat kiillottaa julkisuuskuvaansa kun on jo löysät housuissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu