Olen matkustanut pari kertaa vuodessa viim. 20 vuoden aikana enimmäkseen rantakohteissa ja aina mieheni kanssa. Nyt täytän 50 v. ja pakomatkalle pitäisi päästä. Kukaan lähimmäiseni ei pysty iroottautumaan työstä/opiskelusta matkakaveriksi! Viikoksi olisin lähdössä. Ehdottakaapa sporttiselle naiselle mukavaa paikkaa!
Nainen yksin matkalle huhti-toukokuussa
Pakomatkalle
2692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
thaimaan kohteet on hyviä. Ihmiset on ystävällisiä, rantalähellä, lämmintä riittää. Siellä pystyy tekemään oikeestaan mitä vain.
Minun ehdotus. Onneksi olkoon!
Jos olet yleensä ollut rannoilla, voisit nyt lähteä eurooppalaiseen kaupunkiin.
Jos lähdet seuramatkalle, seuraa löytynee sieltä.
Kaupunkeja riittää ja taapertaminen niissä ympäriinsä vaatiikiin sporttisuutta.
Nyt voisit miettiä, mitä haluaisit nähdä ja kokea; sen mukaan sitten valitsemaan.
Mikä on matkasi ajankohta?
Tuli mieleen, että olen jossakin nähnyt esim. pyöräilymatkan Unkarissa. Päivittäin poljetaan noin 40 kilometriä. Olisiko ollut Töölöm matkatoimisto? Löytynee tarvittaessa Googlella.