Ruutuaika varmaan 8 tuntia vähintään

Olis mielenkiintoista kysyä kaupunginjohtajalta Tytiltä miten paljon hän netisssä ”roikkuu” ja ennenkaikkea miten hän voi hoitaa asioita kaupunkilaisten hyväksi somettamisella sillä seuraten kakkia tykkäyksiä ja vastauksia niin ruutuaika on aika törkeän suuri,entäpä perhe jos hän somettaa vapaa ajalla vielä kaiken työajan lisäksi...mihin hän tällä pyrkii. Ei ainakaan kuhmolaisten hyväksi.
Herätkää tykkääjät ja antakaa hänelle työrauha 😂
1950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kaupungin talous on saatava kuntoon ilman veroprosentin nostamista ja hankkeet liikkeelle. Selvittäkää teollisuuskylän sotkut ja tukkikaa ne rahanreiät siellä. Ei luulisi olevan liian vaikeaa. Mutta kun tämä yksi poliitikkovirkamies ei pääse nettiriippuvuudestaan eroon. Huolissani olen Kuhmon tulevaisuudesta näiden käsissä.

Äänestä

Mitähän on edelliset kaupunginjohtajat tehneet, kun ei ollut vielä somekoneita...?

Äänestä
  • Työtä ovat tehneet.

    Äänestä

  • Hei, meillä on ahkera Suuresti Kunnioitettu Johtaja! Hän hallitsee kaiken. Oikein valtakunnan uutisissa kertoo, mikä on hyvää johtamista.
    Ehtii Lappiinkin kiireidensä keskeltä. Joko Itsenäisyyspäivänä saanee prinikan rintaansa. On upeaa, että kaupunkimme korvaa hänelle vapaaehtoisiin harrastuksiin osallistumisen.

    Mielipahasta ei tullut tikkaria vaan ihan euroja.

    Tavan työläiset joutuvat osallistumaan harrastuksiinsa omalla ajallaan.
    Saaneen ainakin sitten uudet pöksyt! Joten laittakaa Tyttinne tänne oppiin, matka on vain 82km.

    tv Naapuri

    Äänestä

  • Osasivat sulkea kyläkoulut...
    Rakentaa Kuhmo-Talon ja Betonikirjaston, - vaikka puutakin jo oli...

    Äänestä

MIksi et sitten häneltä kysy?

Äänestä

Somevaikuttaja 2019 -barometri.

Barometrin mukaan somevaikuttaminen on ammattimaistunut entisestään. Yhä useampi somevaikuttaja ansaitsee säännöllistä tuloa, työskentelee kokoaikaisesti ja toimii yrittäjänä.

Samaan aikaan lähes joka kolmas on harkinnut lopettamista. Taustalla ovat työn uuvuttavuus, ajanpuute, jatkuva arvioinnin kohteena oleminen ja ansaintamallien haastavuus. Avovastausten mukaan kiire ja paineet laadukkaasta sisällöstä voivat ajaa somevaikuttajia uupumuksen partaalle.

”Tämä epäilemättä turhauttaa vaikuttajia, eikä tilannetta helpota se, että somessa sisällöt ja sitä kautta oma elämä on julkista ja altista kriittiselle arvostelulle. Kaupallisia yhteistöitä tekevät somevaikuttajat saattavat myös joutua tasapainoilemaan yritysten ja seuraajiensa vaatimusten välillä ja kokea näin painetta monestakin suunnasta”.

copy/paste M&M

Äänestä
  • Kukahan se keksi sanan "työuupumus. " Minulle se on ainakin tuntematon käsite. Olen tehnyt vuosikymmeniä kymmentuntisia työpäiviä ja raskasta työtä. Nuorena poikana kuusipäiväistä työviikkoa, enkä ole koskaan tuntenut työuupumusta. Laiskureiden kotkotuksia se "työuupumus."

    Äänestä

Täytyy kyllä oikein sydämmestäni toivoa, että johtajanne saa paikan jostakin muualta! Olette te tällä palstalla kirjoittelijat ja arvostelijat kyllä täysiä tottero Tampioita ja kateellisia luusereita! Kuhmo tuskin kelpaisi Puuttinillekkaan minne te joutaisitte!

Äänestä
  • Mutta kyllä Putiinin bensa kelpaa kuhmolaisille. Taas oli rajalla pitkät rivit kuhmolaisten autoja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kyllä Putiinin bensa kelpaa kuhmolaisille. Taas oli rajalla pitkät rivit kuhmolaisten autoja...

    Olitko mukana jonon jatkona?

    Äänestä

Kuhmo tulee toimeen ilman Tyttiäkin.

Äänestä

Eläkä moitti kyllä se ne Kalevalan mökit hoitaa kunhan siellä oisi mitä suometta viekää sinne vaikka pahvi tauluja jossa olisivat Tytti ja kaupungin kerma niin kyllä se sinne kipittää ja laittaa someen kuvia Että näin sitä meillä Kuhmossa on keisarilla uudet vaatteet?

Äänestä
  • Ootteko te oikeasti Kuhmossa noin kaksnaamasta porukkaa että ette uskalla kirjoittaa tänne noita herjauksia ihmisen oikealla nimellä, sääliksi käy teitä mollaajia kannatasko hommata oma elämä. Minä vaan kysyn

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ootteko te oikeasti Kuhmossa noin kaksnaamasta porukkaa että ette uskalla kirjoittaa tänne noita herjauksia ihmisen oikealla nimellä, sääliksi käy teitä mollaajia kannatasko hommata oma elämä. Minä vaan kysyn

    Anonyymi kirjoittaa;

    Kuinka nyt mieleni pahoitin,
    VOI VOI..

    Omaanikaan nimeä en paljasta, ties vaikka olisin Kuhmon kaupungin palkkalistalla tai luottamusta nauttimassa. Tai vaikka Hyvinvointiaktivaattori..

    Äänestä

Milloinkahan saadaan kaupunkiin sellainen johtaja taas joka huolehtii oman kaupungin asioista eikä lentele ympäri maata itseään mainostamassa.

Äänestä
  • Meillä on jo. Parempaa ei löydy etsimälläkään tällaisten tohelo-poliitikkojen kyläpahaseen.

    Äänestä

Nykyiselle menee kaupungin rahat kyllä turhuuteen. On todella outoa että kaupunginjohto ei tartu ollenkaan tuohon touhuun..

Äänestä

Mainaatkos,jotta jos vaikka pääsis pukille? Tässä raskaan lumenauruupäivän jälkeen väsyneenä ja yltäpäältä hiessä voisi vaikka hypätä pukille. Kyllä Wurthin työasu ja puuvillainen aluskerrasto on sen verran näin vesisateseisena päivänä hiostanu,että kyllä se kikkeli on ihan lämpöinen. On mulla turkishaalari matkassa,että jos kylmä karahtaa kummiski.Tympiä se on kylymissään olla pitkää päivää..No oon minä yhen nakin syöny päivällä,mutta jos olis jotain parempaa tarjolla..Vaikkas ihan kohtuu tuoretta pilluo.Tuota tietä oon koittanna lanata tossa,mutta aina vaan sohjua nousee ja sen joutuu sitten vaarivainaan vanhalla takalevyllä sivelemään tuonne törmän taas. Jaa hiki päältä kaatuu,kun kopissa on kuuma on kurdien sukuselvityksessä.No onhan mulla ketjut,vaan mitä ne auttaa kun ei pirä nii ei pirä. Sutii vaan ..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olis mielenkiintoista kysyä kaupunginjohtajalta Tytiltä miten paljon hän netisssä ”roikkuu” ja ennenkaikkea miten hän voi hoitaa asioita kaupunkilaisten hyväksi somettamisella sillä seuraten kakkia tykkäyksiä ja vastauksia niin ruutuaika on aika törkeän suuri,entäpä perhe jos hän somettaa vapaa ajalla vielä kaiken työajan lisäksi...mihin hän tällä pyrkii. Ei ainakaan kuhmolaisten hyväksi.
Herätkää tykkääjät ja antakaa hänelle työrauha 😂

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu