VALTION Y/HTIÖT

Kokonaan tai enemmistöllä omistettuja valtion yhtiöitä on 47 kpl ja vähemmistöosakkuusyhtiöitä 24 kpl. Kuka tietää mitä rahastusta näissä kaikissa yhtiöissä tapahtuu? Näiden kaikkien yhtiöitten johtajien palkat ja palkkiot on avattava kansalaisten nähtäväksi netissä. Olen varma, että tulemme yllättymään kuinka niissä ryöstetään kansaa nimenomaan palkkojen muodossa. Sivusto on perustettava viipymättä.
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ehkäpä esim. Ylen MOT ohjelma voisi kertoa, miten valtionyhtiöitä johdetaan ja mitkä ovat johtajien lyhyen ja pitkän tähtäimen kannustuspalkkiot ja bonukset sekä eläke- ym. edut. Samalla kiinostaa tietää, monenko kertaiset johdon palkat ovat työntekijöihin palkkoihin verrattuna.
Postin toimitusjohtajan miljoonapalkalla saisi 40 postinjakajaa töihin.

On tutkittu, että palkkaerot haittaavat yhteiskuntakehitystä silloin, jos ne ovat yli nelikertaiset keskivertopalkkaan verrattuna.

Tutkivaa journalismia ei jostain syystä tehfä eikä talouteen perehtyneitä toimittajia kouluteta. Niinpä kansalaisten tietoisuus on valitettavan vähäistä ja vähätietoisia on helppo naruttaa.

Äänestä
  • Samssa yhteydessä kannattaa pitää mielessä, että poliitikot päättävät johtajien palkan ja kannustimet eivätkä johtajat itse.

    Olisi mielenkiintoista nähdä toimari, joka sanoo hallitukselle, ettei siinä istuvat ole tehtäviensä tasalla palkkauksessa. Sen seurauksen keskinäinen luottamus saa pahan särön ja on helppo arvata kumpi lähtee hallitus vai sen valitsema toimari.

    Äänestä

  • Kertoisitko ketkä poliitikot ovat päättäneet johtajien palkat, kuten Postin pääjohtajan vuosipalkan, joka on kannustimineen noin miljoona euroa?

    Eiköhän se ole niin, että isojen pörssiyhtiöiden johtajat ovat samanaikaisesti monien eri pörssiyhtiöiden hallituksissa. Jopa kymmeniessä eri hallituksissa. Siellä sitten päättävät toinen toisenss palkoista, lyhyen tähtäimen ja pitkän tähtäimen kannustumista, bonuksista, irtisanomissuojasta, eläkkeistä jne.

    Kuvittelevat olevansa korvaamattomia tuloksentekijöitä ja saavat muutkin sen uskomaan. Kuinkahan moni pörssiyhtiö pärjäisi ilman verotukia ja muita yritystukia, joita jaellaan Suomessa noin neljä miljardia vuodesta toiseen.

    Sama omituinen "korvaamattomuus" on pesiytynyt valtionyhtiöidenkin johtamiskulttuuriin. Valtionyhtiöissä on se ero, että "korvaamattomia Hyviä Veljiä" ei saada pysymään jakamalla kannustuspalkkioina (henkilökunnan työehtojen heikennyksestä) yrityksen omia osakkeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertoisitko ketkä poliitikot ovat päättäneet johtajien palkat, kuten Postin pääjohtajan vuosipalkan, joka on kannustimineen noin miljoona euroa?

    Suomessa ei ole korruptiota katutasolla. Suomalainen korruptio on kätketty hyväveli verkostoon , ja suuriin palkkioihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertoisitko ketkä poliitikot ovat päättäneet johtajien palkat, kuten Postin pääjohtajan vuosipalkan, joka on kannustimineen noin miljoona euroa?

    Eiköhän se ole niin, että isojen pörssiyhtiöiden johtajat ovat samanaikaisesti monien eri pörssiyhtiöiden hallituksissa. Jopa kymmeniessä eri hallituksissa. Siellä sitten päättävät toinen toisenss palkoista, lyhyen tähtäimen ja pitkän tähtäimen kannustumista, bonuksista, irtisanomissuojasta, eläkkeistä jne.

    Kuvittelevat olevansa korvaamattomia tuloksentekijöitä ja saavat muutkin sen uskomaan. Kuinkahan moni pörssiyhtiö pärjäisi ilman verotukia ja muita yritystukia, joita jaellaan Suomessa noin neljä miljardia vuodesta toiseen.

    Sama omituinen "korvaamattomuus" on pesiytynyt valtionyhtiöidenkin johtamiskulttuuriin. Valtionyhtiöissä on se ero, että "korvaamattomia Hyviä Veljiä" ei saada pysymään jakamalla kannustuspalkkioina (henkilökunnan työehtojen heikennyksestä) yrityksen omia osakkeita.

    Tarkoitatko, että et tiedä miten yrityksen johto muodostuu, kun sekoitat käsitteitä ja asioita noin villisti?

    Kyllä tiedetään, miten ja miksi yritysten johtajat rekrytoidaan. Isoissa pörssiyrityksissä eri tavoin kuin esim. keskisuurissa perheyrityksissä.
    Pikkuyrityksussä omistajat raatavat itse, siellä ei rekrytoida "tuloksentekijöitä" tai "bonuksilla juhlivia miljonäärejä".

    Valtion yhtiöissä on lisäksi omat valintakriteerit, varsin erikoiset.

    Sinulle, joka tiedät kaikesta kaiken en kerro valintaperusteita, mutta yritä ottaa ihan itse selville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertoisitko ketkä poliitikot ovat päättäneet johtajien palkat, kuten Postin pääjohtajan vuosipalkan, joka on kannustimineen noin miljoona euroa?

    Eiköhän se ole niin, että isojen pörssiyhtiöiden johtajat ovat samanaikaisesti monien eri pörssiyhtiöiden hallituksissa. Jopa kymmeniessä eri hallituksissa. Siellä sitten päättävät toinen toisenss palkoista, lyhyen tähtäimen ja pitkän tähtäimen kannustumista, bonuksista, irtisanomissuojasta, eläkkeistä jne.

    Kuvittelevat olevansa korvaamattomia tuloksentekijöitä ja saavat muutkin sen uskomaan. Kuinkahan moni pörssiyhtiö pärjäisi ilman verotukia ja muita yritystukia, joita jaellaan Suomessa noin neljä miljardia vuodesta toiseen.

    Sama omituinen "korvaamattomuus" on pesiytynyt valtionyhtiöidenkin johtamiskulttuuriin. Valtionyhtiöissä on se ero, että "korvaamattomia Hyviä Veljiä" ei saada pysymään jakamalla kannustuspalkkioina (henkilökunnan työehtojen heikennyksestä) yrityksen omia osakkeita.

    NO TOI POSTI KYLLÄ SYYLLINEN ON TAAS JYRKI KATAINEN EI
    EI OLE PUHUTTU HIMASETA MISSÄ RAPORTTI MILJOONAN MAKSOI ??
    jYRKILTÄ PITÄIS KIELTÄÄ KAIKKI VIRAT ON TÄYSTUHO

    Jykä halutaan palkita,hyväveljet!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tiedetään, miten ja miksi yritysten johtajat rekrytoidaan. Isoissa pörssiyrityksissä eri tavoin kuin esim. keskisuurissa perheyrityksissä.
    Pikkuyrityksussä omistajat raatavat itse, siellä ei rekrytoida "tuloksentekijöitä" tai "bonuksilla juhlivia miljonäärejä".

    Valtion yhtiöissä on lisäksi omat valintakriteerit, varsin erikoiset.

    Sinulle, joka tiedät kaikesta kaiken en kerro valintaperusteita, mutta yritä ottaa ihan itse selville.

    Et siis tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertoisitko ketkä poliitikot ovat päättäneet johtajien palkat, kuten Postin pääjohtajan vuosipalkan, joka on kannustimineen noin miljoona euroa?

    Eiköhän se ole niin, että isojen pörssiyhtiöiden johtajat ovat samanaikaisesti monien eri pörssiyhtiöiden hallituksissa. Jopa kymmeniessä eri hallituksissa. Siellä sitten päättävät toinen toisenss palkoista, lyhyen tähtäimen ja pitkän tähtäimen kannustumista, bonuksista, irtisanomissuojasta, eläkkeistä jne.

    Kuvittelevat olevansa korvaamattomia tuloksentekijöitä ja saavat muutkin sen uskomaan. Kuinkahan moni pörssiyhtiö pärjäisi ilman verotukia ja muita yritystukia, joita jaellaan Suomessa noin neljä miljardia vuodesta toiseen.

    Sama omituinen "korvaamattomuus" on pesiytynyt valtionyhtiöidenkin johtamiskulttuuriin. Valtionyhtiöissä on se ero, että "korvaamattomia Hyviä Veljiä" ei saada pysymään jakamalla kannustuspalkkioina (henkilökunnan työehtojen heikennyksestä) yrityksen omia osakkeita.

    Valtioneuvostolla on erikseen ohjeistus palkkioista.
    Kuten yleensäkin keuhkoamisessa, tässäkään ei ole rikottu ohjeistusta vaikka aika ylälaidalla mennään. Tarkemmat tiedot Malisen palkkauksesta antaa vihdeiden Heidi Hautala (joka arvatenkin pesee kätensä tästä). Paatero joka vastasi Stubbin hallituksessa omistajaohjauksesta ei puuttunut Postin tekemisen mitenkään, päinvastoin. Taisi saada myös jonkun omankin kohun aikaiseksi.

    Äänestä

Olikos omistajaohjauksesta vastannut miniusteri Heidi Hautala?
Vihreät varmasti kommentoivat kollegansa itsenäisesti tekemää päätöstä.

Äänestä
  • Älä unohda Paateroa itseään, joka oli tekemässä nykyistä ohjeistusta vastuuministerinä hallituksessa.

    Aika ristiriitainen persoona koska haukkuu itseään ja telkemisiään.
    Samanlainen tuuliviiri kuin Marin hoitajamitoituksen kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kokonaan tai enemmistöllä omistettuja valtion yhtiöitä on 47 kpl ja vähemmistöosakkuusyhtiöitä 24 kpl. Kuka tietää mitä rahastusta näissä kaikissa yhtiöissä tapahtuu? Näiden kaikkien yhtiöitten johtajien palkat ja palkkiot on avattava kansalaisten nähtäväksi netissä. Olen varma, että tulemme yllättymään kuinka niissä ryöstetään kansaa nimenomaan palkkojen muodossa. Sivusto on perustettava viipymättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu