Kun Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan. Sipilän valinta 2012 oli sen sortin Lesta-näytelmä että se oli irvokkuudessaan kyllä yliveto. Luultavaa on että kepulaiset osaa alittaa riman kyllä tälläkin kertaa.
Nähdäänkö huomenna Kouvolassa Kepun irvokas näytelmä
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ensivuonna vasta oikein valitaan keskustan puheenjohtaja.
Tämä vasta välivaihe siihen, jota emme vielä tiedä. Nyt näyttää
Kaikkonen olevan siihen asti puheenjohtajana ?. Molemmat käy
näin kepulaiselle oikein hyvin. Kepulla tuo kärki niin laaja, että vaikka 10:stä -valittaisiin puheenjohtaja.
Vai että oikein "kärki laaja". Kepulihan osoittaa mainiota huumorintajua. Heh.
Ainakin kymmentä voitaisiin arvalla valita keskustan puheenjohtaja. Niin laaja kärki osaamisessa.
Minnekäs ne kahdeksan muuta jänishousua ovat sitten piiloutuneet?
Mäkin odotin, et heikkiskä ois ollu kuvioissa ja valittu suhmuroimaan kepulaisten selän takana "sitä sun tätä".
Tilanne on muuttunut. Vuoden 2020 puoluekokouksessa tuskin tullaan näkemään puheenjohtajavaalia, sillä Annika Saarikko on jo nyt kieltäytynyt asettumasta puheenjohtajaehdokkaaksi seuraavallakaan kerralla.
https://yle.fi/uutiset/3-10959081
2020 kesäkuussa vasta puoluekokous oikealla suunnitellulla ajallaan.
Tämä huomenissa oleva on ylimääräinen kokous jossa valitaan ensi kesään asti puheenjohtaja.
Kyllä kärki on niin laaja että voi hyvin vaikka arvalla valita tulevan puheenjohtajan. Ottaen huomioon ettei kaikki he ole halukkaita siihen mukaan. Myös toisen pikkuisen saava Annikka ei luonnollisesti ole mukana. Kyllä pienten lasten äidin oltava lasten saavutettavissa, se on keskustalle tärkeää.
Mukava kaikkien kannalta, kun keskusta on keskellä, se on aina tuki ja turva.
Istuvaa puheenjohtajaa ei niin vain heti syrjäytetä, ellei tämä ole todella pahasti mokannut.
Haista sinä pankkomajuri pitkä paska. Et sinä mikään keskustalainen ole. Sinun vasemmistovihasi ei ole ominaista keskitien politiikalle. Miksi sinun pitää yrittää kusettaa oikeita keskustalaisia aitona persutolliskona? Aito Keskusta kykenee tekemään politiikkaa sekä oikeiston että vasemmiston kanssa, mutta sinun punikkivihasi ja Suomen sisällissodan aiheuttamat traumat kertovat sen, ettet sinä kykene siihen, mihin Keskusta kykenee.
Eläkeläiset ovat suuri äänestäjäjoukko. Järkeä nyt!
Älkää valitko Kulmunia joka ei aja eläkeläisten asiaa! Välittääkö Kaikkonenkaan tai Keskusta yleensäkään.
Kulmuni on vihdoin alkanut hymyillä, voitto häämöttää.
Pitääkö olla jonkun asteinen KONNA, ennen kuin kelpaa
kepun ehdokkaaksi?
Kyllä, konnuus ja pitkä rikosrekisteri on ehdoton edellytys päästä noiden taparikollisten joukkoon !