Järkevien vanhusten joukkopako vankiloihin?!

Se vanhuus on meillä kaikilla edessämme ja on syytä pohtia mitä kaikkea se tuo tullessaan.
Se tuo tullessaan totaaliyksinäisyyden jos et ole huomattavan varakas. Silloin riittää kyllä kävijöitä testamenttisuosion toivossa.

Puhun tavallisesta tallaajasta jolla omaisuutta ei ole, akka lentänyt pesästä ja lapset maailmalla. Lähettävät postikortin Jouluksi jos muistavat.
Pikku kävelyllä vanhus käy mutta ei sitä joka päivä jaksa, linnutkin tuntuvat vain vittuilevan. Talvikin on tulossa ja ruoka on kallista.
Auto on ruudussa mutta minne sillä menisi kun joka paikka on jo tullut nuohottua.

Vanhuksen mieleen tulee että sellainen vanhusten talo voisi olla mukava paikka. Hoitajat samassa talossa ja samanhenkistä seuraa. Ottaa sitten selvää paikoista.
Kalliita ovat; selviää että jos myyt asuntosi niin sillä elää siellä vanhusten talossa pari- kolme vuotta ja mitä sitten? Potkivatko sieltä pois kun rahat loppuvat? Makaatko siellä vaipoissasi etkä pääse enää ikinä ulos kuuntelemaan lintujen vittuiluja?

Sitten vanhus kuuntelee tyttären poikaa joka juuri vapautui Riihimäen vankilasta. Se on kuulemma sellainen paikka jonne ei pääse kuin suuremmat konnat. Muuritkin ovat 9- 11 metriset. Ne suojaavat vankeja pahalta ulkomaailmalta.

Riksussa on mahdollista saada oma selli jos esität olevasi vaarallinen itsellesi tai toisille. Esittävät että eristys olisi paha asia mutta vanhukselle se on normielämää. Joka sellissä on töllö.
Aterioita 3x sellaisella laadulla että ukkokodissa siitä vain unta nähtäisiin. Lisäksi aamu- ja iltapalat.
Tupakointi sellissäsi on sallittua.

Oleskelusi on täysin ilmaista ja eläke juoksee suoraan tilillesi kartuttaen pääomaa.
Lääkäriin pääset viimeistään ylihuomenna ilmoituksesta; myös hammaslääkäriin.
Kanttiinista saat ostaa 140:llä eurolla /kk haluamiasi tuotteita; jos jotain muuta tarvitset niin lähetti hakee ne viikolla.
Työnteko on vapaaehtoista; siitä maksetaan n. 3-4 € /pv. Jos höhlä työnteko ei kiinnosta niin saat silti 1,6 € toimintarahaa joka päivä.

Ja parhaita paloja viimeksi. Vanhainkodissa joudut viettämään päiviä ettei sinua viedä ulos. Vankilassa on lakisääteinen tunnin ulkoilu joka ainoa päivä. Pyörätuolihissi on käytössä. Pihalla ruostuneita rautoja joita vanhuskin saa rypistellä kenenkään nauramatta.
Vankitoverit aivan mahtavia ja yhteenkuuluvuus täysin saumatonta.

Kirjasto on aivan mahtava, samoin kuntosali 2 x/ vko.

Vartijat ovat hienoja ihmisiä, eivät taatusti tiuski kuten vanhainkotiämmät.

Kiitoksia lukijoille jotka jaksoivat tänne asti; olihan sepustukseni tavallista pidempi.
Nyt herää kysymys että kuinka vanhus vankilaan pääsisi. Kaikestahan nykyisin tuomitaan vain sakkoja tai ehdollista vankeutta. Tämä johtuu siitä että vankilamme ovat tupaten täynnä eikä sinne enää yksinkertaisesti mahdu uusia tulijoita.
Rikoksen täytyy olla hyvin vakava päästäkseen nauttimaan hienoista eläkepäivistä.

16

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmaan joku väkivaltarikos , " murha , terroriteko , vihapuhe " jotain tämmöstä luulisin.

      • Anonyymi

        Ehdotan politrukin halveksintaa sopivaksi pääsylipuksi.


    • Anonyymi

      Tuon miehen ohjeilla näköjään saa koko elämänsä ihan sekaisin.
      Ensin uskottelee sinut uskomaan johonkin litteään maahan ja suostuttelee vankilaan...

      Ehkä sinne vanhainkotiin kuitenkin mennään vasta sitten, kun et enää itse osaa hoitaa itseäsi. Lusikka ei enää meinaa pysyä kädessä ja litteä maakin on haihtunut johonkin Alzheimerin taudin huuruihin.

      Luultavasti päätyisit vaan vankimielisairaalaan.

      • Anonyymi

        Ei pidä unohtaa, että nazi on uusnatsi henkeen ja vereen pelastaessaan suomea kaltaisilleen ja voimaa hakee Pattayan palstalta kertoen tyttönovelleja.


    • Ei yhtään hullumpi idea. Tiedän monta vanhusta, jotka elää köyhyydessä, ovat pelikoneitten orjia, syrjäytyneitä ym.
      Tosin ei ehkä Riihimäelle. Kylmäkoski on kuulemma aika luksuspaikka.

    • Anonyymi

      Ehkä siellä vankilassa on olot jokseenkin ok, mutta lueskeleppa uutisia että minkälaista porukkaa sinne vankiloihin tuomitaan!
      Sarjakuristajia, murhaajia, raiskareita,huumemiehiä, ym väkivaltaista roskasakkia.

      Veikkaan ettei siellä vankilassa seuran matalasta älykkyysosamäärästä johtuen olisi sittenkään niin kovinkaan kivaa.

      Aina jos luet vaikkapa lehdestä, että jokin vaarallinen rikollinen on otettu kiinni, niin tietäisit että näet hänet vankilan käytävillä 2-3 viikon putkakuulustelujensa jälkeen..

      Älkää vaan oikeasti olko niin tyhmiä että hankkiudutte tahallaan vankilaan, siitä ei ole elämässä mitään hyötyä, ja arvokas vanhuus on kaukana siitä, ja vapaus poissa.

    • Anonyymi

      "Oleskelusi on täysin ilmaista ja eläke juoksee suoraan tilillesi kartuttaen pääomaa."

      Eläke juoksee 3 kuukauden ajan vankilaan joutumisen jälkeen, sen jälkeen olet puilla paljailla vankilan noin alle euron päivärahan turvin joudut kanttiiniasiointisi hoitamaan.

      olen työskennellyt vankilassa vartijana ja tiedän ettei se linnatouhu ole herkkua ei vangeille eikä työntekijöillekkään. Jokainen haluaa mahdollisimman ulos muurien ulkopuolelle.

      • Huomautan kohteliaimmin että mahdollista kansaneläkettä ei tietenkään vangeille makseta eikä asumistukeakaan.....

        Työeläke on itse ansaittua ja se juoksee vangin tilille joka ainoa kuukausi.

        Plussana katson että lapset ja omaiset käyvät vanhusta tapaamassa vankilassa useammin kuin siviilissä. Liekö uteliaisuutta?

        Moni pohtii seksin puutetta vankilassa. Luonto on pitänyt huolen etteivät testoteronit enää kovin julmasti vanhuksen kropassa jytise.

        Toimelias vanhus kihlautuu vaikka kirjeenvaihdon kautta. Halukkaita naisia on jostain kumman syystä on valittavaksi asti.
        Näin on mahdollista saada määrävälein aika yksityiseen tapaamishuoneeseen. Siellä on jopa kondomit valmiina.
        Niitä on mukavaa puhallella poikien kanssa ilmapalloja keittiössä.


    • Anonyymi

      Nazi, olen ehdottomasti sitä mieltä että sinun kannattaa eläköityä vankilaan.

      Voisitko mennä jo piakkoin?

      • Kiitoksia toivomuksesta.

        Haittapuolena vankilassa näen erittäin rajoitetun pääsyn Internetiin ja näin kirjoitteluni hieman vaikeutuisi.
        Pohdin että se olisi täysin mahdollista pienellä viiveellä.
        Kirjoittaisin ystävälleni mitä haluaisin julkaista eri alustoille. Hän sen sitten paukuttelisi ilmoille nimissäni.

        Hieman myös tuumailin kuinka vanhus tuomittaisiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen syyllistymättä henkilöön kohdistuvaan vahingontekoon.

        Poliisimme rinnastavat peltipoliisit virkaa tekeviin poliisimiehiin. Sellaisen viimeaikainen räjäytys oli valtava kolaus poliisien itsetunnoille.
        Valtatien liikenne pysäytetiin tunneiksi esitutkintatyön ajaksi.

        Peltipoliisin murha siis luokitellaan ainakin virkamiehen tapoksi josta arvelen että siitä voisi saada 6- 10 vuotta tervetullutta vankeutta.


      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Kiitoksia toivomuksesta.

        Haittapuolena vankilassa näen erittäin rajoitetun pääsyn Internetiin ja näin kirjoitteluni hieman vaikeutuisi.
        Pohdin että se olisi täysin mahdollista pienellä viiveellä.
        Kirjoittaisin ystävälleni mitä haluaisin julkaista eri alustoille. Hän sen sitten paukuttelisi ilmoille nimissäni.

        Hieman myös tuumailin kuinka vanhus tuomittaisiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen syyllistymättä henkilöön kohdistuvaan vahingontekoon.

        Poliisimme rinnastavat peltipoliisit virkaa tekeviin poliisimiehiin. Sellaisen viimeaikainen räjäytys oli valtava kolaus poliisien itsetunnoille.
        Valtatien liikenne pysäytetiin tunneiksi esitutkintatyön ajaksi.

        Peltipoliisin murha siis luokitellaan ainakin virkamiehen tapoksi josta arvelen että siitä voisi saada 6- 10 vuotta tervetullutta vankeutta.

        Ei helvetti.

        Sen melkein voisi uskoa että Maa olisi litteä, mutta vitut sulla mitään ystäviä ole.

        Olisi tosiaan hyvä asia jos pääsisit vankilaan. Mites olis jo tänään?


      • Anonyymi

        hähähähääääää tätä persekärpästä vituttaa ihan älyttömästi kun natsi kirjoittaa niin hyvin eikä itse osaa.........


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hähähähääääää tätä persekärpästä vituttaa ihan älyttömästi kun natsi kirjoittaa niin hyvin eikä itse osaa.........

        Natsi on harhainen idiootti joka uskoo maan olevan litteä, selvästi omaa pienen älykkyysosamäärän ja henkisiä ongelmia.


      • Persekärpäseni ei luovuta.......:-)


      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Persekärpäseni ei luovuta.......:-)

        Niin, kirjoitti tuossa yllä kolmesti, joista kaksi kertaa itselleen.


    • Anonyymi

      Nysse persis luovutti. Olen muuten ajatellut samaa tai se on käynyt mielessä. Mitä jos tynnustaisin Palmen murhan. Olin silloin 36 vee ja nyt olen kohta jo 70 ainakin vuoden päästä jos selviän talven yli. Puhut niin totta, että hatun nosto loistavalle pakinalle jollaiseksi sen voisi luokitella.

      Sopisit tuon kanssa jopa "pitääkö olla huolissaan" ohjelmaan muiden humorististen pakimoitsijoiden sekaan. Minä taidankin kysyä "pitääkö olla huolissaan" kun rahat ei riitä jukolauta? MISSÄ VIIPYY RINTEEN ELÄKKEIDEN NOSTOT?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      168
      1412
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      755
    Aihe