Vartiainen oli valjastettu esittämään KOKomuksen yksityistämisohjelman POSTIosuutta ihan televisioon. Kokoomuksen ajatuspaja kertoi, että palkkarahat on budjetoitu täysimääräisinä. Ne vain suunnataan paria sataa pienemmälle joukolle ja samalla turvataan johdon BONUSosuudet sekä reilummat korotukset Petterin ja Juhan 2015 sopiman ohjelman mukaisesti. Jos postin kuljetuspäiviä tarvitsee väähentää lisää, niin se tehtään neljästä kolmeenn aloitusharjoituksena.
Nyt se paljastui. Kokoomus haluaa ajaa POSTIn alas.
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei, tämä on meille heleppoo, kun on ohjelmamme mukaisdta.
Hei, meidän mielestämme taksit voi kuljetta kirjeet.
Hei, kaikki toimii niin kuin pitääkin, kiireettömästi.
Hei, rikkaille posti voidaan tuoda ministeriautoilla. Köyhät voi kerran kuussa kävellä 30km postin asiakaspisteeseen.
Hei, nyt palkat joustaa alaspöäin.
Hei, saimme jo yhden jakopäivän pudotettua pois ja suljettua alle 10 000 asukkaam kaupunkien postit. Näin kulurakenne kevenee. ja myös postinkantajan pussi.