Montako Kunta Kinteä tulee

tulee suomeen loisimaan tänä vuonna lisää?


Nim: Juuret
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kunta Kinte sentään teki raavasta työtä puuvillapelloilla !

Ei ollut fattan luukkuja saletisti!

Äänestä
  • suomessa ei ole puuvillapeltoja menkööt afrikkaan istuttamaan puita

    Äänestä

Helsingin väkiluku oli eilisen uutisen mukaan kasvanut 10 000 :lla.

Onneksi asumme kaukana tuolta.

Äänestä

Kyselepäs asiaa sipilältä ja orpo petterin advokaatti akalta, he omistavat kunta kintejen tuonti ja huolinta firman Suomessa!


Late Lapista

Äänestä

Ainut toimiala, joka kasvaa nyky-Suomessa on turvapaikkateollisuus. Valitettavasti se ei auta meidän taantuvaa talouttamme pätkääkään.

Äänestä
  • eihän se auta kun nielee enempi rahaa mitä talous tuottaa ja iso osa menee hallintokulujen kautta ulkomaille.

    Äänestä

Älä loukkaa Kunta Kinteän muistoa. Kunta Kinte oli kova tekemään töitä orjan palkalla. Varmasti se teki töitä monta kertaa kovemmin ja paremmin, kuin sinä.

Kannattaisi monen suomalaisenkin lukea Alex Haleyn Juuret.

Äänestä
  • orjat eivät saa palkkaa,sipilän kikytunneista ei saa palkkaa,miksi sipilän lanseeraama orjuus eri nimellä on laillista?

    Äänestä

  • Koulussa 70-luvulla : Kunta Kintekin takin teki.

    Äänestä

Itse rupean myös lokakuussa vaihteeksi loisimaan päivärahoilla ja sosiaalituilla.

Äänestä

Eihän terve ruumis työtä kaipaa.

Hullu on se joka töitä raataa, Kela jakaa fyffeä sitä tarvitseville.

Uusi sosiaaalipalvelu kansalaisille, kunka lypsää fattaa tehokkasti ! Palvelu on ilmainen kaikille.

Äänestä

älä tee tänään sitä minkä voit huomenna toisella teettää, joten tuo thaikku töihin

Äänestä

Turkki päättää siitä. Ehkä aluksi sellaiset 5 miljoonaa.

Äänestä

mutku ei ne tule tänne töitä tekemään !

Äänestä

Saman verran voimme tuota kebabbi väkeä palauttaa takaisin Turkkiin !

Kosto on suloinen !

Äänestä

Kokoomuksen mielestä suomen työvoimapula on yhä huutava, joten kyllä sieltä tuhansia tulee!

Äänestä

Ei tule Kunta Kintejä, sen sijaan tulee tuhansia Husu Husseineja

Äänestä
  • Hutsuja kakki tyyni !

    Äänestä

Persjalkaisia irakiaanoja, kaikki saman näköisiä ja yhtä tyhmiä tuhansien vuosien sukurutsan ja serkkuavioliittojen tuloksena.

Tyhmä täytyy olla suomiämmän, kun ei vieläkään opi olemaan erossa.

Äänestä

Viime hallituksen aikana suomeen tunkeutuneiden matujen määrä 133 000 kpl.
Samaan aikaan kasvoivat kelatuet, asumis ym tuet..

Äänestä

6000 varmasti. Jos tulee joku kriisi ni voi kertoo heti 3. Somalitkaan ei ole viellä täältä poistuneet vaikka kotimaassa kaikki hyvin. Silti verotus on korkea ja kaikesta säästetään.

Äänestä

Haavisto lupasi ja Rinne peesasi, että 100 miljoonaa on tulossa ihan lähi aikoina. Jiten kannataa pitää tunnin junat aikataulussa. Muuten ei ehdi vaan ruuhkautuvat Tornioon.

Äänestä

EUn pitää perustaa uusi kolmas valtakunta Saksaan ni ei tule yhtään. Yhtä loistava johtaja kun edellinenkin ni tämäkin pulma olisi jo ratkaistu.

Äänestä
  • Totta.tätä toivomme nopeasti ja paikat siistiintyy loiseista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tulee suomeen loisimaan tänä vuonna lisää?


Nim: Juuret

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu