Olen 42 v. yh-äiti ja olen alkanut miettiä, että olenko minä jotenkin "outo" nainen.
Olen eronnut viitisen vuotta sitten ja muutama pidempi suhde on tässä välissä ollut ja itseasiassa olen tälläkin hetkellä "kaukosuhteessa".
Kaipaan elämääni suunnattomasti, läheisyyttä, hellyyttä, suudelmia, rakkautta, seksiä.. Välillä tuntuu, että voisin kaiken mahdollisen liikenevän vapaa-ajan olla ihanan miehen kainalossa, pitää häntä hyvänä ja olla hyvänä pidettävänä. Mulla on jotenkin tosi voimakas läheisyydenkaipuu ja tämänhetkinen miesystäväni ei sitä enää "ensihuuman" jälkeen oikein jaksa ymmärtää.
Olen lapsuudesta lähtien saanut elää tätä elämää raskaimman jälkeen. Tottakai on hyviäkin aikoja takanapäin, mutta varmaan minuun on tehnyt syvän vaikutuksen lapsuuteni aikaiset raskaat ajat sekä avioero (olimme yhdessä melkein 20 vuotta), jossa mieheni hylkäsi minut toisen naisen takia. Avioerosta en syyllistä pelkästään miestäni, vikaa oli minussakin, jotka varmaan osittain ajoivat hänet sitten toisen naisen syliin.
Olen aina pitänyt suunnattomasti musiikista, lukemisesta jne. Nykyisin kuunnellessani musiikkia kiinnitän suunnattomasti huomiota kappaleen sanoihin, olipa kappale suomeksi tai muulla kielellä (yleensä englanti). Tälläkin hetkellä minulla on itsetunto tosi alhaalla ja kaipaan "kaukomiestäni", vaikkei hän ymmärräkään hellyydentarvettani, eikä siitä voida edes puhua (suomalainen mieshän ei puhu eikä pussaa). Sitten kuuntelen musiikkia.. ja itken ikävääni.. Sama tilanne, jos luen jonkin minua koskettavan tarinan, runon tai vaikka kohdan romaanista, minulta pääsee itku.. En tiedä olenko vain niin herkkä kaikin puolin, mutta..
Onkohan täällä ketään kohtalotovereita ;-)
Olen eronnut viitisen vuotta sitten ja muutama pidempi suhde on tässä välissä ollut ja itseasiassa olen tälläkin hetkellä "kaukosuhteessa".
Kaipaan elämääni suunnattomasti, läheisyyttä, hellyyttä, suudelmia, rakkautta, seksiä.. Välillä tuntuu, että voisin kaiken mahdollisen liikenevän vapaa-ajan olla ihanan miehen kainalossa, pitää häntä hyvänä ja olla hyvänä pidettävänä. Mulla on jotenkin tosi voimakas läheisyydenkaipuu ja tämänhetkinen miesystäväni ei sitä enää "ensihuuman" jälkeen oikein jaksa ymmärtää.
Olen lapsuudesta lähtien saanut elää tätä elämää raskaimman jälkeen. Tottakai on hyviäkin aikoja takanapäin, mutta varmaan minuun on tehnyt syvän vaikutuksen lapsuuteni aikaiset raskaat ajat sekä avioero (olimme yhdessä melkein 20 vuotta), jossa mieheni hylkäsi minut toisen naisen takia. Avioerosta en syyllistä pelkästään miestäni, vikaa oli minussakin, jotka varmaan osittain ajoivat hänet sitten toisen naisen syliin.
Olen aina pitänyt suunnattomasti musiikista, lukemisesta jne. Nykyisin kuunnellessani musiikkia kiinnitän suunnattomasti huomiota kappaleen sanoihin, olipa kappale suomeksi tai muulla kielellä (yleensä englanti). Tälläkin hetkellä minulla on itsetunto tosi alhaalla ja kaipaan "kaukomiestäni", vaikkei hän ymmärräkään hellyydentarvettani, eikä siitä voida edes puhua (suomalainen mieshän ei puhu eikä pussaa). Sitten kuuntelen musiikkia.. ja itken ikävääni.. Sama tilanne, jos luen jonkin minua koskettavan tarinan, runon tai vaikka kohdan romaanista, minulta pääsee itku.. En tiedä olenko vain niin herkkä kaikin puolin, mutta..
Onkohan täällä ketään kohtalotovereita ;-)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen itse samallainen..Todella hellyydenkipee ja herkkä..Voipi olla että tästä herkkyydestä saa vielä kärsiä..
Mutta tuli vaan mieleen, että onkohan tuo kaukosuhde nyt paras vaihtoehto sulle..?saaksä siltä suhteelta/mieheltä mitä kaipaat??
tai voisko se suhde olla jotain muuta kuin kaukosuhde..
Siinäpä se onkin, nimenomaan kaukosuhde rassaa.. Mies ei välttämättä kaipaa yhtä paljon hellyyttä ja rakkautta kuin minä, eikä vaistoa meikäläisen herkkyyttäkään.. mutta.. kun sitä on niin palavasti rakastunut tähän mieheen, ettei voi lopettaa.. Suhde voisi olla EHKÄ muutakin kuin kaukosuhde, mutta se tarkoittaisi sitä, että minun täytyisi muuttaa, enkä vielä tässä vaiheessa ole valmis siihen.
herkkiä ihmisiä on nykypäivänä niiiin vähän että olemme kuolemassa sukupuuttoon!minäkin rakastan musiikkia ja olen erittäin tunteellinen ja herkkä nainen ja olen myös kokenut lapsuudessa pahoja asioita...mutta elän nykyhetkeä enkä anna menneiden enää satuttaa minua,olen aikuinen ja olen oppinut puolustautumaan jos on tarve..kukaan ei tallaa päälleni enään..ei kukaan..rakastan itseäni,lastani,miestäni,ystäviäni,ja monia muita ihmisiä ja eläimiä tässä maailmassa.olen monesti saanut kuulla kuinka rakastettava ihminen olen juuri siksi että olen herkkä oma itseni,jota en nuorempana uskaltanut olla koska pelkäsin että minua satutetaan.olen erillainen hullu-herkkä-sielu ja ylpeä siitä!
..on kokenut kovan lapsuuden. Minä olen jo aikuinen nainen, jolla täysi-ikäisiä lapsiakin ja olen yrittänyt antaa omille lapsilleni hyvän lapsuuden, paljon paremman kuin omani, vaikka yh olenkin..