koiranpennut söpöjä,vai täystuholaisia?

moi!
kaikkien mieleen on varmaan tullut,että tahtoisivat koiranpennun?silloin sitä voisi luulla ettei siinä ole muuta hoitamista kuin ruoka,ulkoiluttaminen ja haliminen.mutta eihän se ole niin,eihän?muistakaa,että koirat ovat oikeita täystuholaisia vaikka ovatkin vielä niin pieniä ja halittavia.mutta kyllä ne sitten oppivat olla pureksimasta tavaroita kun ne ovat vanhempia.mutta niitä pitää myös jo pentuna opettaa siihen,etteivät ne saa tehdä sitä edes pentuina!!ottakaa kantaa ja sanokaa mielipiteenne!!=)
3201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietysti pennut ovat suloisia, kivoja ja halittavia, mutta myös suurin osa niistä ovat tuholaisia. JA kyllä niissä on paljon enemmän hoitoa kuin ruokiminen, ulkoiluttaminen ja haliminen! Kouluttaminen, pesu, eläinlääkärillä kännit, rokotukset, mahdollisen turkin harjaaminen, leikkiminen ja olisi ihan kivaa jos koiraa veisi näyttelyyn, tai tutustuttaisi sitä muihin koiriin. Joten tekemistä niitten kanssa riittää :) Ja jos ei ole aikaa tuohon kaikkeen, on parempi jos ei koira ota ollenkaan. Se vaan kärsisi..

Äänestä

Meillä on täällä juuri nyt sellainen halittava täystuho:) Kyllä se tosiaan on niin että jos koirasta haluaa yhteiskunta kelpoisen on sillä oltava tiukat säännöt. Kuitenkaan kieltojen määrä ei koskaan saisi ylittää rakkauden määrää.

Äänestä

koiran pennut on söpöjä ja täystuholaisia :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiranpentu kirjoitti:

moi!
kaikkien mieleen on varmaan tullut,että tahtoisivat koiranpennun?silloin sitä voisi luulla ettei siinä ole muuta hoitamista kuin ruoka,ulkoiluttaminen ja haliminen.mutta eihän se ole niin,eihän?muistakaa,että koirat ovat oikeita täystuholaisia vaikka ovatkin vielä niin pieniä ja halittavia.mutta kyllä ne sitten oppivat olla pureksimasta tavaroita kun ne ovat vanhempia.mutta niitä pitää myös jo pentuna opettaa siihen,etteivät ne saa tehdä sitä edes pentuina!!ottakaa kantaa ja sanokaa mielipiteenne!!=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu