Tulipa tässä mieleen, että kuinka usein muut luopuvat ohitusyrityksestä.
Eli: usein, harvoin, ei koskaan ? Saa tietysti tarkemminkin kuvailla, esim. siis missä tilanteessa luopuu ja missä pitää ohitukseen lähdöstään kiinni.
Itse luovuin viimeksi eilen nelikaistaisella kehätiellä. Edellä ajava tuntui hidastelevan, joten lähdin ohittamaan, mutta sittenpä senkin nopeus nousi niin etten luvallisella nopeudella ohi päässyt. Edessä ei näyttänyt olevan juurikaan vapaita paikkoja joten en nähnyt järkeä jatkaa ohitusta vaan palasin takaisin oikealle kaistalle.
Eli: usein, harvoin, ei koskaan ? Saa tietysti tarkemminkin kuvailla, esim. siis missä tilanteessa luopuu ja missä pitää ohitukseen lähdöstään kiinni.
Itse luovuin viimeksi eilen nelikaistaisella kehätiellä. Edellä ajava tuntui hidastelevan, joten lähdin ohittamaan, mutta sittenpä senkin nopeus nousi niin etten luvallisella nopeudella ohi päässyt. Edessä ei näyttänyt olevan juurikaan vapaita paikkoja joten en nähnyt järkeä jatkaa ohitusta vaan palasin takaisin oikealle kaistalle.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ensin ajan ihan kiinni edellisen auton perää. Sitten heitän autoni vasemmalle kaistalle ja suoritan pikaisen ohituksen. Palaan takaisin kaistalleni hipoen ohitettavan etupuskuria. Eli suoritan niinsanotun formula ohituksen. En yleensä luovu ohituksesta kuin aivan pakon edessä jos olen jo ohittamaan lähtenyt.
Minä en kumartele liikenteessä ketään. Monikaistatiellä ajan AINA vasemmanpuoleista kaistaa ja kaikista ohi. Sen verran on potkua tuossa Passatin hiukan viritetyssä 1.8T koneessa ettei tarvitse aikeistaan luopua.
Meikä menee, paskat jää!
Meikä kun ajelee lahti-helsinki väliä lähes uudenkarhealla sl55:lla niin siinä ei kauaa nokka tuhise kun ei enää näy auton autoa taustapeilissä. Kaikkia ohittamaan lähteviä on hauska kiusata, tämä vain siksi, että ajan itsekin jatkuvaa n.10km/h ylinopeutta ja aina joku on ohittamssa. Kiskaisen tallan pohjaan eikä ehi silmää räpäyttää kun on jo passatit sun muut kadonnut horisonttiin, siis taakse. Sitten hidastelemaan, että lähtis uudestaan yrittään.;D No ei vaan...
Susta sais jo hyvän vastuksen mun uudelle m-vitoselle, mutta kyllä meikän pirssi on hieman nopeampi, sitä ei voi kiistää kukaan!
Kun olen harjoituslennolla niin pitäkääs tie auki kun ajan matalalentoa 2000km/h pitkin Lahden motaria! Koukatkaa vaikka levähdysalueelle ja päästäkää kiireisimmät ohitse, kyllä te silti kerkiitte.
Ajan lähellä ohitettavaa ja lähden hyvin varovasti riittävän isolla vaihteella ohittamaan, koska liikenteessä on oltava varovainen eikä pidä kaahata.
Jos on pitkä suora eikä vastaan tulevia ole, niin käytän koko suoran.
En luovu koskaan ohittamisesta, koska vastaan tulevat väistävät.
Takulla luovut tulen vastaan tukkirekalla jossa on painoa reilut 60tonnia.Sinusta jää säkillinen luita ja kapallinen paskaa jotka palomiehet harjaavat tieltä jätesäkkiin.
Olin silloin armeijassa ja palaamassa lomilta. Oli kova kiire kasarmille ja matkaa oli 400km. Polkaisin silloisen loistoautoni, jossa ei ollut turbomoottoria, hurjaan laukkaan. Edessäni oli rekka, jonka päätin ohitta vauhdilla.
Rekan rinnalla olin jo vetoaisan kohdalla, kun keltainen sippifiat ilmestyi notkelmasta näköpiiriini. Arvioin hetkessä tilanteen ja totesin olevani törmäyskurssilla. Löin hihinat kiinni ja juuri ennnen törmäystä kurvasin omalle kaistalleni, ajoissa.
HuHHuhhUHuuhhh olipa lähellä! Väliin ei olisi mahtunut hesariakaan.
Paska puntista valuen kurvasimme könsylastissa seuraavalle huoltamolle pyykille. Kyllä heikkotehoiset nokivasarat pitäisi lailla kieltää, totesin ja päätin että seuravassa loistoautossani olisi vähintään 300hv!
ps. Fiatkuski ei väistänyt tuumaakaan. Meinasi varmaan, kun oli oikeassa, ettei periksi anna. Tosin siinä vauhdissa ei olisi korvauksia sanut kuin perikunta. Onneksi ei osunut...
Ei ole tarvetta luopua, senhän näkee ohituksen alussa ehtiikö kun polkee hanat kaakkoon. Nopeus on yleensä n.140-150km/h omalle kaistalle palatessa.
Itse käytän ohituksessa aina ylinopeutta. Oman turvallisuuteni takia haluan viettää mahdollisimman vähän aikaa vastaantulijan kaistalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laitan pykälää-paria pienemmän vaihteen silmään ja kaasun pohjaan ohitukseen lähtiessä (poislukien suorat, joilla hyvä näkyvyys, silloin ehtii rauhallisemminkin). Yleensä satasen rajoituksella 80-90 ajavan ohi päästyäni vauhtia on joku 130, mistä voinee päätellä ettei autoni ole kovin tehokas. 130hv.
Näin joudun varsin harvoin palaamaan ohitustilanteessa takaisin ohitettavan taakse mutta minä en ohitakaan sellaisissa paikoissa missä on liian huono näkyvyys.
Välillä toki jotkut yrittävät vaikeuttaa ohitusta polkemalla kaasua, mutta harvoin he pienemmälle vaihtavat. Normaalissa perheautossa ei tehoa ole niin paljon, että viitosvaihteella kiihtyvyys olisi mitenkään erikoista. Silloin pieni kiihdyttelykään ei onneksi aiheuta vaaratilannetta.
Saatana jätkät! Ohi pitää mennä mahdollisimman nopeasti, keräten vauhtia jo ennen ohituskaistalle kääntämistä! Pitää hyödyntää maximaalinen kiihtyvyys kiihdyttämällä parhaalla tilanteeseen sopivalla vaihteella: bensakoneella jopa kolmosen kautta, dieselillä riittää nelonen tai yleensä jopa viitonen (tai kuutonen!).
Omalle kaistalle palattaessa on sitten hippasen ylinopeutta, mutta se riski on valitettavasti otettava!
Järki päässä kuitenkin: jos on liukasta/lumista/sohjoista, niin parempi keskeyttää ohitus, jos vähänkin arveluttaa!
Odottelee sitten parempaa ohituspaikkaa. Vähän inhottavaa, jos "lomamatka" katkeaa alkuunsa "ojaanajoon". Loppujen lopuksi ajansäästö on pitkälläkin matkalla aika marginaalinen; hauskaa on tietysti välillä vähän "revitellä"...
Ohituksen tekemisen ainoa motiivi on se, että edelläajava ei aja tarpeeksi nopeasti omaan vauhtiini nähden. Tällöin teen päätöksen ohittaa.
Ohitus riippuu paljon autosta, jolla on liikenteessä. Jos vastaantulevaan on matkaa, arvioin autoni kiihtyvyyden ja suoritan ohituksen, mikäli en varmuudella vaaranna vastaantulevaa. Jos epäilen näin kuitenkin käyvän, en suorita ohitusta. Ohittamista pitkässä mäessä tai pitkässä mutkassa en koe liian suureksi riskiksi ohituspäätöksen peruuttamiseksi, mikäli auton kiihtyvyys vain on riittävä. Myöskään kasvanutta ohitusnopeutta - jos keli vain sen sallii - en pidä liian suurena riskinä ohituksen peruuttamiseksi, sillä mielestäni ohitus pitää suorittaa niin nopeasti kuin mahdollista.
Maantie alamäki 80km/h nopeusrajoitus ohitettavana joku bussi. Bussi kiihdytti vauhtia alamäessä niin paljon että silloisen autoni suorituskyky ei enää riittänyt kun kauempana edessä mutkan takaa näkyi tulevan auto. Lähdin ohitukseen sen verran kaukaa alkuvauhdin saamiseksi että bussin nopeuden nostoa ei heti tajunnut! Rajusti vauhti pois ja bussin taakse niin ei pidetä pilkkana vastaan tulijaa. Sitten uusi yritys paremmalla menestyksellä :) Alkuvauhtiakin oli ohitukselle mutta niin tuntui bussikin kiihtyvän, nopeutta oli varmaan ohituksen keskeytymisvaiheessa 140km/h.
Kun en tietä tuntenut oli ohituspaikka hieman huonosti valittu tosin bussinkuljettajakin voisi olla kiihdyttämättä vauhtia jos joku aikoo ohittaa. Ylämäessä 70km/h ja alamäessä bussi ajoi sitten yli 100km/h. Nykyautollani ei olisi ongelmia enää tuon suhteen. Eikä tuo 1.0 koneinen autokaan mikään säälittävyys ollut mutta raja sillä tulee vastaan aika äkkiä yli 100km/h nopeuksissa.
Miksi yleensä ohitat ?
Mihin sinulla on kiise?
Missä olet juoksupoikana ? Anna tietosi niin palkkaan sinut.
Kun maanteillä ajaessani saavutan edellä ajavan, ohitan hänet sutjakasti, jo kaukaa sivuutuksen räknäten sulavaksi.
Mutta kerran peruin päätökseni enkä sitä ole vieläkään katunut. Oli näet syysmyöhä muttei lunta vaan pimeyttä pirusti, ei katuvaloja ja löysää tihkua taivaalta.
Edessä mennä rymisteli rekka aika haipakkaa mutta ryytyi aina pienissäkin nykäreissä. Tie oli hämärästi tuttu ja suoran tienpätkän aavistuksessa kiihdytin minkä lähti ja heitin rekan rinnalle. Ei ollut vastaantulijoita ja näytti olevan tosiaan suora pätkä mutta kas kas, rekan edestä samalta kaistalta alkoikin vilkku napsua vasemmalle ja henkilöauton jarruvalot syttyi.
Auto jota ei pitänyt ollakkaan aikoi kääntyä rekan edestä vasemmalle ja kääntyä aivan heti. Rekka pisti hillitsimet pohjaan ninettä ulina ja rytke kuulu ja päätin sitten minäkin yrittää topata siihen paikkaan ja luikahdin rekan taakse kun vanhan fiestan oloinen, valoton auto mennä koohotti vasemmalle peltotielle, eikä kuski varmaan edes tiennyt miten meinasi juuri käydä.