Seurustelen vanhoillislestadiolaisessa perheessä kasvaneen kanssa, joka aikuisena jätti tuon yhteisön. On ollut mielenkiintoista kuulla hänen tarinansa ja tutustua myös hänen sisaruksiinsa ja perheeseensä.
Hänen sisaruksensa ja vanhempansa ovat mahtavaa porukkaa ja on ollut silmiä avaavaa tutustua lestadiolaisuuteen. Aikaisemmin en tiennyt siitä juuri mitään. Ennakkoluulot koko porukkaa kohtaan olivat suuret. Kerron nyt mitä hyvää ja mitä huonoa olen tässä yhteisössä näin ”epäuskoisena” havainnut.
Nämä tapaamani lestadiolaiset, entiset ja nykyiset ovat saaneet kasvatuksen jossa on paljon hyvää. Hyviä arvoja, kuten toisista huolenpitäminen, rehellisyys, ahkeruus, anteeksi pyytämisen ja antamisen taito, toisten ihmisten kunnioittaminen, kuuntelemisen ja keskustelemisen taito. Nämä eivät ole todellakaan itsestäänselvyyksiä nykyään..
Hyvää on myös että alkoholi ja päihteet eivät kuulu liikkeeseen, on mahtavaa että nuoret tapaavat toisiaan selvinpäin ja alkavat seurustelemaan ja sitä kautta edetään parisuhteeseen ja avioliittoon. Ihanan perinteistä ja kunnollista meininkiä..
Huonoja juttujakin liikkeessä on ja varsinkin tämä liikkeestä eronnut puolisoni repii usein hiuksia päästään keskustellessaan sisarustensa kanssa. Hän pysyy kohteliaana ja ei loukkaa sisaruksiaan, mutta on raivostuttavaa, että koko porukka on aina herttaisen yhtämieltä kaikista asioista, oma ajattelu on kiellettyä, omat vahvat mielipiteet on kiellettyjä. Usein jonkun siskon mies vastaa yhteisissä whatsappiryhmissä ja toimii koko porukan äänitorvena. Vaikeneminen on yleistä lestadiolaisten keskuudessa. Ei vastata mitään jos tulee eteen joku väitös, joka ei ole niin, miten vauvasta saakka on tolkutettu. Jo kuulemma nuorena jos kyseenalaisti jotain ja alkoi miettimään omilla aivoillaan, lestadiolaiset ystävät ympärillä menivät hiljaisiksi. Ei pidä ajatella, pitää vain uskoa. Ja sitä uskon menettämistä kai pelätään.
Jotenkin tuntui ettei se uskominen ole aitoa. On yhteisö jonka paineen alla eletään ja kasvetaan. Ei tiedetä muusta. Sitä uskoa pitää tolkuttaa joka viikonloppu. Seuroissa tarkkaillaan toisia monissa asioissa jne. Itse näin epäuskoisena olen saanut rauhassa muodostaa oman käsitykseni maailmasta ja uskostani lapsesta saakka. Lapsena kukaan ei ole pelotellut millään. Ja koenkin että olen tasapainoinen sen vuoksi.
Tuo epäuskoinen sana on muuten mielestäni kamala. Olen tavannut muutaman vuoden ajan näitä upeita ja mukavia puolisoni sisaruksia ja vasta pari viikkoa sitten kuuntelin uteliaisuudesta YouTubesta lestadiolaisten saarnaa ekaa kertaa. Siellä nuorille saarnattiin epäuskoisista ja omassa uskossa pysymisestä tässä maailmassa. Siinä samassa tajusin että nuo mukavat sisarukset pitävät minua ”epäuskoisena”. Jotenkin tosi loukkaavaa, ja enkä tajua miten annetaan tuollaista tolkuttaa lapsille.. Jonkinlaista vastakkainasettelua ja itsensä korottamista toisia paremmaksi. En ollut ennen tuota saarnaa koskaan kuullutkaan sanaa ”epäuskoinen”.
No joka tapauksessa, tuntuu että lestadiolaisuus on hyvä lapsille ja nuorille. Pysyvät poissa huonoilta teiltä, saavat usein kasvatuksen hyvillä arvoilla. On paljon sisaruksia, kavereita, serkkuja jne. On hyviä harrastuksia jne. Mutta sitten kun on aika perustaa perhe, se tehdään usein aivan liian nuorena. Ajaudutaan tekemään liikaa lapsia, mikä ei todellakaan sovi kaikille. Valitaan ehkä itselle sopimaton kumppani loppuelämäksi. Näitä erilaisia kohtaloita olen havainnut. On hienoja kohteliaita ystävällisiä miehiä joilla on aivan kamalat pirttihirmut vaimot..
Ja sitten pitää leipoa ja tehdä hulluna kaikkea yhteisön eteen. Käydä seuroissa usein ja pahinta on jos jonkun mies joutuu puhujaksi. Saattaa olla esim. 12 lasta perheessä ja mies on viikonloppuja pois kotoa. Ihan hurjaa hommaa niille naisille! Edesvastuutonta jättää yksin tuollaisen perhekoon kanssa. Kiltit naiset varsinkin ovat käyttämättä ehkäisyä ja ajautuvat tuollaisiin perhekokoihin jotka eivät ole kenellekään hyviä. Ei lapsille eikä aikuiselle. Lapset jäävät vaille, se on selvää. Ja se näkyy vielä aikuisenakin.
Tulipahan avauduttua. Ristiriitainen juttu toi lestadiolaisuus. Ehkäpä sekin muuttuu ja menee maailman mukana parempaan suuntaan.
Hänen sisaruksensa ja vanhempansa ovat mahtavaa porukkaa ja on ollut silmiä avaavaa tutustua lestadiolaisuuteen. Aikaisemmin en tiennyt siitä juuri mitään. Ennakkoluulot koko porukkaa kohtaan olivat suuret. Kerron nyt mitä hyvää ja mitä huonoa olen tässä yhteisössä näin ”epäuskoisena” havainnut.
Nämä tapaamani lestadiolaiset, entiset ja nykyiset ovat saaneet kasvatuksen jossa on paljon hyvää. Hyviä arvoja, kuten toisista huolenpitäminen, rehellisyys, ahkeruus, anteeksi pyytämisen ja antamisen taito, toisten ihmisten kunnioittaminen, kuuntelemisen ja keskustelemisen taito. Nämä eivät ole todellakaan itsestäänselvyyksiä nykyään..
Hyvää on myös että alkoholi ja päihteet eivät kuulu liikkeeseen, on mahtavaa että nuoret tapaavat toisiaan selvinpäin ja alkavat seurustelemaan ja sitä kautta edetään parisuhteeseen ja avioliittoon. Ihanan perinteistä ja kunnollista meininkiä..
Huonoja juttujakin liikkeessä on ja varsinkin tämä liikkeestä eronnut puolisoni repii usein hiuksia päästään keskustellessaan sisarustensa kanssa. Hän pysyy kohteliaana ja ei loukkaa sisaruksiaan, mutta on raivostuttavaa, että koko porukka on aina herttaisen yhtämieltä kaikista asioista, oma ajattelu on kiellettyä, omat vahvat mielipiteet on kiellettyjä. Usein jonkun siskon mies vastaa yhteisissä whatsappiryhmissä ja toimii koko porukan äänitorvena. Vaikeneminen on yleistä lestadiolaisten keskuudessa. Ei vastata mitään jos tulee eteen joku väitös, joka ei ole niin, miten vauvasta saakka on tolkutettu. Jo kuulemma nuorena jos kyseenalaisti jotain ja alkoi miettimään omilla aivoillaan, lestadiolaiset ystävät ympärillä menivät hiljaisiksi. Ei pidä ajatella, pitää vain uskoa. Ja sitä uskon menettämistä kai pelätään.
Jotenkin tuntui ettei se uskominen ole aitoa. On yhteisö jonka paineen alla eletään ja kasvetaan. Ei tiedetä muusta. Sitä uskoa pitää tolkuttaa joka viikonloppu. Seuroissa tarkkaillaan toisia monissa asioissa jne. Itse näin epäuskoisena olen saanut rauhassa muodostaa oman käsitykseni maailmasta ja uskostani lapsesta saakka. Lapsena kukaan ei ole pelotellut millään. Ja koenkin että olen tasapainoinen sen vuoksi.
Tuo epäuskoinen sana on muuten mielestäni kamala. Olen tavannut muutaman vuoden ajan näitä upeita ja mukavia puolisoni sisaruksia ja vasta pari viikkoa sitten kuuntelin uteliaisuudesta YouTubesta lestadiolaisten saarnaa ekaa kertaa. Siellä nuorille saarnattiin epäuskoisista ja omassa uskossa pysymisestä tässä maailmassa. Siinä samassa tajusin että nuo mukavat sisarukset pitävät minua ”epäuskoisena”. Jotenkin tosi loukkaavaa, ja enkä tajua miten annetaan tuollaista tolkuttaa lapsille.. Jonkinlaista vastakkainasettelua ja itsensä korottamista toisia paremmaksi. En ollut ennen tuota saarnaa koskaan kuullutkaan sanaa ”epäuskoinen”.
No joka tapauksessa, tuntuu että lestadiolaisuus on hyvä lapsille ja nuorille. Pysyvät poissa huonoilta teiltä, saavat usein kasvatuksen hyvillä arvoilla. On paljon sisaruksia, kavereita, serkkuja jne. On hyviä harrastuksia jne. Mutta sitten kun on aika perustaa perhe, se tehdään usein aivan liian nuorena. Ajaudutaan tekemään liikaa lapsia, mikä ei todellakaan sovi kaikille. Valitaan ehkä itselle sopimaton kumppani loppuelämäksi. Näitä erilaisia kohtaloita olen havainnut. On hienoja kohteliaita ystävällisiä miehiä joilla on aivan kamalat pirttihirmut vaimot..
Ja sitten pitää leipoa ja tehdä hulluna kaikkea yhteisön eteen. Käydä seuroissa usein ja pahinta on jos jonkun mies joutuu puhujaksi. Saattaa olla esim. 12 lasta perheessä ja mies on viikonloppuja pois kotoa. Ihan hurjaa hommaa niille naisille! Edesvastuutonta jättää yksin tuollaisen perhekoon kanssa. Kiltit naiset varsinkin ovat käyttämättä ehkäisyä ja ajautuvat tuollaisiin perhekokoihin jotka eivät ole kenellekään hyviä. Ei lapsille eikä aikuiselle. Lapset jäävät vaille, se on selvää. Ja se näkyy vielä aikuisenakin.
Tulipahan avauduttua. Ristiriitainen juttu toi lestadiolaisuus. Ehkäpä sekin muuttuu ja menee maailman mukana parempaan suuntaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Valitettavasti Jumala vaatii luomaltaan lapseltaan kuuliaisuutta, eli elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista vaan sen eteen pitää tehdä paljon "otsa hiessä sinun pitää syömän leipäs"... Joka on monesti mm. Lapsien tähden nähtyä vaivaa, mutta se vaiva kerran kirkastuu sanomattomaksi iloksi ja riemuksi kun koittaa se päivä kun meille sanotaan "Tulkaa te minun isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut valmistettuna maailman alusta". Se on ainut asia joka saa meitä pysymään tässä pienessä joukossa. Vielä kuuluu katuvalle syntiselle että "Ovet ovat vielä auki! Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!"
Jumala ei vaatii mitään mikä ei ole Raamatussa, eli ehkäsy ei ole synti.
Okei, mä todella toivonkin että puolisoni siskot, etenkin ne nöyrimmät todellakin sitten pääsevät sinne taivaaseen! Että paras olis olla se mesta olemassa!! Hurjan paljon lapsia synnyttävät ja kasvattavat tähän maailmaan ja siinä ei paljon itselle jää aikaa. Itse voin mennä mihin tahansa kuolemani jälkeen, en sitä kovin mieti eikä se niinkään kiinnosta. Elän tätä tämänhetkistä elämääni parhaani mukaan ja teen niinkuin sydän sanoo. Kohtelen muita kuten toivoisin itseäni kohdeltavan.
Luonteesi sopii juuri siihen mitä Raamattu sanoo viimeisen ajan ihmisestä... "Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa,
2. Timoteuskirje 3:2-4 FB92
Ei saa puhua toisista rumasti. Ihmisiä pitää kunnioittaa eikä saa arvostella. Ehkä itsellesikin tulee paha olo kun kirjoitat ventovieraalle noin. Tai ehkä tarkoitus onkin yrittää loukata..
No mutta mukavaa syksyn jatkoa kuitenkin!
Ei se ole rumasti puhumista jos totuudessa rakastaa lähimmäistä ja sanoo suoraan niin kuin asia on... Esimerkkinä Jos huomaan että joku on kävelemässä jyrkänteeltä alas, niin tottakait varoitan häntä menemästä, kuin että sanoisin että ole vapaa ja mene vapaasti (kuolemaan) ja viimeisenä päivänä minulta vaaditaan rangaistus sen(kin) veren tähden.
"Itse voin mennä mihin tahansa kuolemani jälkeen, en sitä kovin mieti eikä se niinkään kiinnosta."
Noin voi sanoa ainoastaan henkilö, joka ei tosissaan usko kuoleman jälkeiseen elämään, joka jatkuu iänkaikkisesti. Jos uskoisit, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen, niin varmasti kiinnostaisi. Siihen verrattunahan elämä maan päällä on aivan mitätön ajanjakso.
"Elän tätä tämänhetkistä elämääni parhaani mukaan ja teen niinkuin sydän sanoo. Kohtelen muita kuten toivoisin itseäni kohdeltavan."
Nämä ovat hyviä ja myös raamatullisia periaatteita, vaikka nämä ja mitkään hyvät työt eivät uskoa korvaakaan.
Totta, en usko kuoleman jälkeiseen elämään välttämättä. Puolisoni, joka on entinen vl uskoo nykyään että meistä tulee vaan multaa. Ja se on siinä hänen mielestään. On vain tämä elämä, ja kannattaa elää tätä elämää kunnolla eikä miettiä mitä sitten tapahtuu kun olet haudassa hänen mielestään.
Itse mietin, että en voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Enkä usko että sitä voivat tietää lestadiolaisetkaan. Hekin voivat vaan uskoa... Itse uskon enemmin siihen, että pitää nyt elää hyvin. Pitää yrittää saada hyviä asioita aikaiseksi, esim. suojella luontoa ja olla hyvä toisille ihmisille. Pitää keskittyä vähemmän kuluttamiseen ja tulla toimeen vähemmällä. Siinä on hyviä vihreitä arvoja mielestäni.
no eikös se tämä juha sipilä ole sellainen kunnon lesta. eipä se ukko ole saanut mitään hyvää aikaan elämänsä aikana. helvetti kutsuu juhaa ja toivottavasti hyvin pian
Mitä ihmettä?? Juhahan oli mitä rautaisin poliitikko Suomen kentällä. Kaikki tuki Juhalle, kyllä me sinua aina kannatetaan!
Aloittaja, kysäisen oletko koskaan ajatellut, mikä rauha, sielunrauha, onkaan ihmisellä, joka on uskonut omat synnit anteeksi rauhaan, iloon ja vapauteetn saakka. Jokainen ihminenhän on erhtyväinen ja ei -onneksi-koskaan täydellinen. Sitä sielunrauhaa ei saa kaupan tiskiltä, ei hyvistä teoista,ei hyvästä elämästä ja se on arvokkainta, mitä ihminen voi koskaan omistaa.
Niin, puolisoni joka jätti lestadiolaisuuden kertoo että aina kun oli uskonut synnit anteeksi tuli äärettömän hyvä olo. Mutta nyt yli 10 vuotta lähdön jälkeen hän sanoo että se on vain psykologiaa. En nyt muista tarkalleen miten hän asian selitti.. Vai meniköhän se niin, että eläessään uskovaisena hän tunsi usein syyllisyyttä monesta asiasta. Ja tuntui sitten tosi hyvältä kun sai synnit anteeksi. Itse taas en tunne syyllisyyttä, koska teen hyviä asioita. Jos teen virheen niin pyydän anteeksi siltä henkilöltä jota kohtaan olen tehnyt väärin. En tarvitse uskontoa. Uskon rakkauteen ja pidän tärkeänä luonnon ja eläinten suojelua. Uskon kuitenkin johonkin suurempaan hyvään, joka ei rankaise tai jolta ei tarvitse pyydellä syntejä anteeksi. En tarvitse uskonnon opetusta tai tuhansia vuosia sitten kirjoitettua kirjaa omaan uskooni. Uskoni vain minun oma uskoni.
Nykyään puolisoni on monien itsetutkiskelujen ja vuosien jälkeen sitä mieltä että lestadiolaisuus on aivopesua. (Kuulostaa kyllä ikävältä edes kirjoittaa niin.. Pahoittelen.) Alussa kun hän oli juuri lähtenyt uskonnosta, hän en halunnut että siitä sanotaan mitään pahaa.
Hän usein harmittelee sitä että miksi juuri hänen perheensä on joutunut siihen mukaan. Toivoo, että edes yksi sisarus jättäisi uskonnon ja alkaisi ajattelemaan omilla aivoillaan. Mutta asioista on turha puhua sisaruksille koska se on tuulimyllyjä vastaan taistelemista. On parempi olla vain hyvissä väleissä ja puhumatta kokonaan uskonnosta.
Itse olen aivan varma että jos olisin syntynyt lestadiolaisuuteen, en olisi koskaan siitä lähtenyt pois. En ole niin rohkea ja vahva että olisin uskaltanut tehdä vastoin kuin muut, ja että olisin pystynyt jättämään ystävät ja kaiken.
Oltiin muuten joskus jossain juhlissa pohjoisessa, jossa lähes kaikki olivat entisiä lestadiolaisia, noin 30-40 vuotiaita. Tanssittiin ja laulettiin karaokea. Kaikista naisista varsinkin huomasi lestadiolaisuuden lauluissa, kun lauloivat niin korkealta. Sellaisella virsien laulamisäänellä.
Oli hyvä meininki. Jossain vaiheessa iltaa puhuttiin lestadiolaisuudesta. Kysyin että miten niin fiksut ihmiset voivat olla siinä mukana, kuten nämä puolisoni sisaret. Joku sanoi surullisena ettei fiksuudella ole asian kanssa mitään tekemistä. Että on kyse jostain niin suuresta, mikä alkaa jo lapsuudessa, ettei siitä noin vain lähdetä pois. Pelkoa ja syyllisyyttä käytetään keinoina joka pitää vanhassa tutussa kiinni.
Puhuttiin myös niistä naisista jotka eivät löydä puolisoa lestadiolaispiireistä. Kuinka surullista se on. Nämä ihmiset jäävät vaille hellyyttä ja kaikkea mitä jokainen ihminen tarvitsee ja minkä takia elämää eletään. Ja kuinka paljon vientiä näille naisille olisi piirien ulkopuolella. Hyviä kumppaneita joillekin.