Sähköasennusten kotimyynti

Anonyymi

Lehdistä saanut lukea mitä ihmeellisimmistä sähköasennusten myyjistä varsinkin vanhemmille ihmselle. Nyt sitten omien isovanhempieni kotona maaseudulla oli käynyt asennuskauppiaat tarjoamassa sähköistysten saattamista luvanvaraiseen kuntoon, olivat ihan mitanneet 0-luokan pistorasioista maadoituksia yms. sekä kertoneet ettei täytä nykyisiä määräykiä eikä näin ollen vakuutusyhtiö korvaa jos sattuu vaikka tulipalo. Aika vaikea maadoittamattomasta pistorasiasta on löytää maadoitus ! Myös pää- ja ryhmäkeskus johtoineen pitäisi kuulemma vaihtaa, ei saa olla EU- määräysten mukaan ns. tulppasulakkeita ja jo kuulemma silmämääräisesti näkee johtojen olevan vanhentuneita. Olivat tehneet isovanhempieni tahdon vastaisesti tarjouksen, hinta huimat parikymmentätuhatta. Onneksi naapurin nuori-isäntä oli ihmetellyt naapurissa olevaa autoa ja päättänyt käydä katsomassa mitä siellä tapahtuu. Tästä hämmentyneenä kauppiaat olivat aika nopeaan tehneet lähtöä ja vaatineet tekemäänsä tarjousta itselleen takaisin. Harmi että pelästynyt ukkini sen oli heille antanut. Näitä kauppiaita kuulemma kiertää ainakin Etelä-Suomessa tehden mitä ihmeellisimpiä tarjouksia. Samoilla asioilla toki kulkee ovi- ja ikkunamyyjiä, palovaroittimen kauppiaita, lukkojen myyjiä, katon "korjaajia" ja jos mitä huijarisakkia.
Googlettelin asiaa ja huomasin asian olevan akuutti muuallakin, monissa lehdissä oli tuoretta juttua näistä "kotikauppiasta" ja heidän toimintatavistaan, pelotellaan ja lähes uhkaillaan vanhempia ihmisiä, kerrotaan muka uusista määräyksistä jne.

ps. samalla kylällä oli käyty muissakin taloissa tutkimassa sähköasennuksia, talot missä asuu nuorempia ihmisiä oli jotenkin osattu jättää väliin. Mistähän osasivat valita vanhusten asumat talot ?

6

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sähköasennuksia kauppaaviin en ole törmännyt mutta kaikenlaista muuta humpuukikauppiasta on kyllä näkynyt, asvaltin paikkaajista lähtien.

      • Anonyymi

        Tuossa asfaltin paikkauksessa on ideaa, kerätään pieneltä alueelta kohteet ja tehdään kerralla pois.


      • Anonyymi

        Varmaan on näinkin, tässä tapauksessa lähin asvaltoitu alue on yli viiden kilometrin päässä ja paikkaustarpeena näytti olevan peräkärryssä hienoa hiekkaa ja jotain mustaa "juoksevaa" kuraa.


    • Vaimoni isovanhemmilla oli käynyt kauppaamassa kyseisenlaisia asennustarkastuksia tekevä mieshenkilö. Onneksi heitä oli aikanaan varoitettu eivätkä olleen suostuneet edes "ilmaiseen" tarkastukseen.

    • Anonyymi

      Minullekin kävi myymässä sähköasennusten uusimistaAito talotekniikan edustaja. Hinta n 20000 euroa. Tarjouksen sain. En ostanut. Jälkeenpäin selvittelin myyjän väittämiä tutun sähköurakoitsijan kanssa. Myyjän väitteet ovat enimmäkseen huu Haataja. Todella kovasti yritti saada kauppaa. Näitä myyjiä on taas keväällä melkein ruuhkaksi asti vanhempien omakotiasukkaiden kimpussa.

    • Anonyymi

      Kyllä näitä on useampia alan yrityksiä liikkeellä niin paljon, että letkeä oulunmurre alkaa jo olla kirosana alalla.

      Ainakin Renoa-groupin toiminta tuntuu perustuvan tällaiseen huijauksen omaiseen toimintaan, mutta on niitä paljon muitakin.

      Milloin kaipaa viemärit kunnostusta, katto pinnoitusta, sähköt saneerausta, aurinkopaneeleita, lämpöpumppua.

      Aina on kiire päättää ja hinnat ovat 50% markkinahintaa korkeampia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      67
      1901
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1186
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1039
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      990
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      965
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      938
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      92
      921
    Aihe