Rauha Jumalassa

4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Tälle päivälle Luther mannassaan ottaa aiheekseen tuon Fil. –kirjeen 4: 7. jakeen. Minä kuitenkin otin mukaan nuo neljä jaetta 7. mukaan lukien.

Luther kirjoittaa:
”…Jos meillä näet on rauha Jumalan kanssa, niin täytyyhän sen tuntua sydämessämme ja omassatunnossamme; kuinka muutoin sydämemme ja taitomme sen kautta varjeltaisiin?
Käsitä tämä sitä vastoin näin: kun murhe ja vaiva kohtaa niitä, jotka eivät osaa rukouksessa paeta Jumalan tykö, rientävät hekin etsimään rauhaa, mutta ainoastaan sellaista rauhaa, jonka järki käsittää. Mutta eipä järki taida tietää mistään muusta rauhasta kuin siitä, että kärsiminen lakkaa. Tämä rauha ei ole ”kaikkea ymmärrystä ylempänä”, vaan on sen mukainen.
Ne sitä vastoin, jotka iloitsevat Jumalassa, tyytyvät siihen, että heillä on rauha Jumalan kanssa. He pysyvät miehuullisina murheessa eivätkä pyydä sitä rauhaa, joka on järjen kanssa sopusoinnussa, nimittäin kärsimisen lakkaamista, vaan he ovat lujina odottaen sisäistä vahvuutta uskon kautta. He eivät välitä siitä, kestääkö kärsiminen vähän tahi kauan aikaa, he eivät ole huolissaan siitä, mikä lopuksi tulee; he antavat Jumalan hallita eivätkä tahdo tietää, milloin, kuinka, missä ja kenen kautta Hän auttaa. Niinpä Jumalakin puolestaan osoittaa heille armon: Hän päättää heidän kärsimisensä sellaisella tavalla, ettei ainoakaan ihminen olisi voinut sellaista ajatella eikä toivoa.”

Sain uskon saatuani tuon rauhan sisimpääni ja Jumalaan. Jos rauhattomuutta tai murhetta saan elooni, niin uskon, että Isä meidän – rukouksen lauseen, että ”…anna meille meidän jokapäiväinen leipämme…” antaa minulle juuri sen, mitä minulle kuuluu, oli se sitten iloa, murhetta, vastoinkäymisiä tai mitä muuta tahansa. Se on kuitenkin kulkua Tiellä, Jumalan rauhassa ja siunauksessa.

10

247

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      iloitsen jo melko paljon. viina on jumalan lahja.

      • Oletko löytänyt oikean annostelureseptin, ettei tarvitse seuraavana päivänä jatkaa, kun silloin tulee niin helposti yliannostus ja menee uudestaan viihteelle, vai sekö on tarkoituskin?


    • Ilo Herrassa ei ole ihmiskehon vaikutteista tulevaa iloa.

      Kun hermojärjestelmää manipuloidaan erilaisilla päihteillä, silloin ei puhuta ilosta, vaan oman kehon turmelemisesta, josta vuosien käytön jälkeen seuraa sairauksia ja murhetta. Joskus jo yksi huumeannos voi laukaista parantumattoman skitsofrenian ja loppuelämän kestävän invalidisoitumisen. Jumalaton on vain niin sokea ja sisällä omissa valheissaan, että hän nimittää itsensä tuhoamista iloksi. Voi raukkoja voi. 😢

      • Anonyymi

        Voi sinua omassa erinomaisuudessasi. Raukoiksi nimittelet muita, jotka eivät ole samanlaisia kuin sinä. Tuleeko hyvä olo, vai mistä on kysymys ahdaskatseusuudessasi?

        Saatko iloa siitä, että et manipuloi hermojärjestelmääsi ihan periaatteen vuoksi, vai odotatko palkkiota jo täällä maan päällä? Vai onko se "syntiä"?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua omassa erinomaisuudessasi. Raukoiksi nimittelet muita, jotka eivät ole samanlaisia kuin sinä. Tuleeko hyvä olo, vai mistä on kysymys ahdaskatseusuudessasi?

        Saatko iloa siitä, että et manipuloi hermojärjestelmääsi ihan periaatteen vuoksi, vai odotatko palkkiota jo täällä maan päällä? Vai onko se "syntiä"?

        Miten sinä valehteleva panettelija koet itsesi? Rukoile hyvä ihminen parannuksen armoa, että saisit sinäkin kohdata Jeesuksen sinun syntiesi sovittajana.

        Tekopyhiltä riisutaan omanvanhurskauden pöyhtäri aivan varmasti. 😉

        Ellei sen anna tapahtua täällä, niin iankaikkisuudessa se tapahtuu.
        Siksi on niin tärkeätä, että kaikki luulot omasta hyvyydestä riisutaan jo täällä, että syntisparka tulisi Jumalan armon nälkäiseksi ja janoiseksi.


      • Anonyymi
        vaitovainen kirjoitti:

        Miten sinä valehteleva panettelija koet itsesi? Rukoile hyvä ihminen parannuksen armoa, että saisit sinäkin kohdata Jeesuksen sinun syntiesi sovittajana.

        Tekopyhiltä riisutaan omanvanhurskauden pöyhtäri aivan varmasti. 😉

        Ellei sen anna tapahtua täällä, niin iankaikkisuudessa se tapahtuu.
        Siksi on niin tärkeätä, että kaikki luulot omasta hyvyydestä riisutaan jo täällä, että syntisparka tulisi Jumalan armon nälkäiseksi ja janoiseksi.

        Tuota yhtä ja samaa rengasta olet veivannut täällä jo vuosikausia, eikö kristilliseen eloosi kuulu mitään muuta kuin riisua omaa hyvyyttä ja olla syntisparka.... ja haukkua kaikkea joka liikkuu ympärillä.

        on sinulla ihmeellinen oppi ja usko.


      • Anonyymi
        vaitovainen kirjoitti:

        Miten sinä valehteleva panettelija koet itsesi? Rukoile hyvä ihminen parannuksen armoa, että saisit sinäkin kohdata Jeesuksen sinun syntiesi sovittajana.

        Tekopyhiltä riisutaan omanvanhurskauden pöyhtäri aivan varmasti. 😉

        Ellei sen anna tapahtua täällä, niin iankaikkisuudessa se tapahtuu.
        Siksi on niin tärkeätä, että kaikki luulot omasta hyvyydestä riisutaan jo täällä, että syntisparka tulisi Jumalan armon nälkäiseksi ja janoiseksi.

        ...kaikki luulot omasta hyvyydestä... hek hek


    • Ihminen joka ei usko Kristuksen vanhurskauttavan ja pyhittävän häneen uskovat, pilkkaa epäuskossaan Kristuksessa vanhurskata, kirjoittelemalla nettiin "hek hek".

      Liukastuit jälleen "omaan ulosteeseesi." Tämä sama pilkkaamisen kaava toteutuu joka päivä täällä tekopyhien toimesta. Sokea raukka ei vain näe sitä mikä häneltä puuttuu. Se on USKO KRISTUKSEEN. 😉

      Jokainen joka väittää ETTEI KRISTUS VANHURSKAUTA ja pyhitä HÄNEEN USKOVIA, on valehtelija. - Hän elää valheessa epäuskoisena.

      Tätä konstia ei kannata käyttää Jeesuksessa Kristuksessa eläviin. Se on päänsä seinään lyömistä oman epäuskonsa tunnustamista ja Kristuksen pilkkaamista.

    • Eihän toisen henkilön halveksivaan pilkkaamisenn netissä mitään lahjoja tarvita, ne lahjat jokanen saa optiona, syntyessään ihmiseksi.

      Miten sellainen toiminta voi kiinnostaa jotakin ihmistä niin paljon että käyttää vuosikaupalla aikaansa tällaiseen toimintaan, vastustaessaan sitä vanhurskautta iloa ja rauhaa jonka Jeesus Kristus omilleen lahjoittaa uskon kautta.

      Eihän se muutoin kiinnostaisi, mutta kun on pakko koittaa todistella päivästä toiseen olevansa jotakin tässä maailmankaikkeudessa - ILMAN KRISTUSTA!

      Gal. 6:3 Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä.

      • Anonyymi

        taas se koira älähti johon kalikka kalahti !!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      939
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      156
      879
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      49
      623
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      557
    10. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      37
      536
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      473
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe