Ja kas näin saadaan ruotsi takaisin kirjoituksiin

"Li Andersson heitti yrittäjät ulos Opetushallituksen johtokunnasta – tilalle vasemmistoliitto ja vihreät"

"Opetusministeri Li Andersson (vas) ei aio nimittää Opetushallituksen johtokuntaan yrittäjien edustajaa. Myös lukiolaiset menettävät oman edustuksensa johtokunnassa."

"Opetushallituksen johtokunnan nimitys on aiheuttanut melkoista hämmennystä opiskelijoiden ja yrittäjien keskuudessa, vaikka nimitystä ei ole vielä edes tehty.
Johtokunnan nimeämispyynnön mukaan opetusministeri Li Andersson (vas) on jättämässä Suomen Yrittäjät kokonaan johtokunnan ulkopuolelle ja antamassa kolmelle opiskelijajärjestölle vain yhden yhteisen paikan.

Nimeämispyynnön on allekirjoittanut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, joka on puoluetaustaltaan demari.
Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan Suomen Yrittäjiltä ei ole pyydetty edustajaa johtokuntaan, koska johtokunnassa on rajattu määrä paikkoja ja hallituspuolueita on nyt enemmän kuin edellisellä kaudella.

Sama koskee myös Suomen Lukiolaisten Liittoa, joka joutuu jakamaan paikkansa kahden muun opiskelijajärjestön kanssa.

– Tässä tilanteessa jouduttiin etsimään ratkaisu, jonka avulla kokoonpanoon saatiin mahtumaan sidosryhmiä mahdollisimman kattavasti, suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta sanoo
.
Paikkoja puolueille

Viime vaalikaudella Suomen Yrittäjillä oli paikka Opetushallituksen johtokunnassa, samoin Suomen Lukiolaisten Liitolla (SLL).
Ammatillista koulutusta edustavat OSKU ja SAKKI jakoivat paikan johtokunnassa.
Uudessa johtokunnassa opiskelijat ja yrittäjät antavat tilaa puolueille, kun hallituspuolueet vasemmistoliitto ja vihreät ottavat omat paikkansa.
Viime hallituskaudella johtokunnassa istuneet SDP, keskusta, perussuomalaiset, kokoomus ja RKP saavat pitää paikkansa.
Puolueiden lisäksi EK, OAJ, SAK, Kuntaliitto ja STTK saavat pitää paikkansa.
Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL saavat pitää jaetun paikkansa."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ccda67fd-a28b-465b-887b-2993a6674918

Eli heitetään päätöksenteosta pois ne ketkä huvin maksavat ja ne joita asia koskee. Kyllä kommunisti tietää miten homma hoidetaan. Onneksi tämän päiväiset loistavat talousuutiset ennustavat hallitukselle lyhyttä elinikää.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä. EK kannattaa pakkoruotsin lopettamista, jotta maan kielivaranto laajentuisi.

      TAAS tuli todistetuksi se fakta, että jokainen rusupoliitikko on kieliaktiivi ali RKP:n lakeija!

    • Anonyymi

      mitä muuta lienee vihervasemmistolla taskussa,jotain ideologista humaania maailmanparannusta jossa opetetaan miten käyttää yhteiskunnanpalelujen rahoittamiseen kerättyjä verovaroja omaan itseensä sekä ulkomaiden hyväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe