En todellisuudessa edes tunne ihastustani.. Näen vain pilkahduksia hänen arjestaan, ohikiitäviä hetkiä, katseita jotka kestävät pitkään, joista ajoittain välittyy intohimo toista kohtaan.. Silti jostain käsittämättömästä syystä ikävöin häntä, kun tulee aikoja jolloin emme näe. Unelmoin miltä yhteiset hetkemme tuntuisivat ja joskus leijailen jo niin pilvissä, että pelkään putoavani jos tutustuisimme lähemmin. Jos kaikki ei olisikaan niin ihanaa mitä kuvittelen. Toisaalta jaksan uskoa siihen olemisen helppouteen hänen kanssaan.. Niin helppoa hänen katseeseensa on uppoutua 💔
Tää on ihan hullua
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuntemaansa ei ihastu. Tarvitaan ennalta tuntematon ihminen,johon on helppo projisoida kaikki myönteiset ominaisuudet. Vieläpä täysin epärealistisesti- mitään kielteistä ei Hänessä ole. Ihastuminen laimenee kun tutustuu ja huomaa, ettei Hän erityinen ollutkaan! Siihen kuluu kyllä yleensä aikaa! 1.5 -2 vuotta!
En ole aloittaja mutta ei kukaan ole sellainen että on vain myönteisiä asioita.
Elämä voi olla välillä myös suolla tarpomista. 😉
Totta.. Hyvin kirjoitettu.
Itselläkin sen verran elämää ja kokemuksia takana, että välillä on mukavaa tarpoa näissä pilvilinnoissa suon sijaan :)
-AP
Kumpaa sukupuolta AP on?
Nainen olen. :)
-AP
Noin voi todella käydä. Kuvittelin yhdestä miehestä ties mitä vaikken edes juurikaan tuntenut. Oli juteltu vain vähän. Palsta vielä sekoitti päätä lisää ja luulin hänenkin juttelevan mulle täällä. Vain aika auttoi. En ikinä lopultakaan oppinut häntä tuntemaan sillä tunne oli yksipuolinen. Sain sen sentään lopulta kysyttyä.
Tunne voi todellakin olla yksipuolinen sitähän ei voi tietää.
Taitaa olla työpaikka ihastus.
Ei ole työpaikkaihastus tämä :)
-AP
Joskus noiden selvittämiseen riittää vain se että kysyy toiselta kiinnostuksesta.
Silloin asiat yleensä loksahtavat kohdalleen ja muuttavat muotoaan ihan silmien edessä.
Itselläkin on aika ajoin sellaisia ohikiitäviä ihastuksia joissa lähinnä ajattelen toisesta ihmisestä kaikkea hyvää.
Se että tunteeko toinen samoin on harvoin mahdollista kun en koe olevani komea mies.
Olen saanut joskus kunnolla pudodettua itseni maan pinnalle pilvistä kun tajuan että jotain niin kaunista ja hyvää ei vain kuulu elämääni kun ei ole riittävästi statusta ja komeutta, ihan sama miten toisia kohtelisi jne.
Sillä tavoin ne ihastuksetkin vähenevät ja häviävät sekä ei oikein viitsi kysyäkkään ettei pahoita kenenkään mieltä, ei myöskään omaansa kun toinen pitää sinua lähinnä avualiaana huvittavana vitsinä.
Ei siihen ihastukseen ja suhteeseen mitään statusta tarvita, eikä erityistä komeutta. Taidathan tietää sen pohjimmiltaan itsekin, kirjoitat kuitenkin niin fiksusti vaikka selvästi olet joutunut pettymään joskus, kuten meistä niin moni. Kyllä ne on monesti komeimpia kaikinpuolin ne, jotka eivät itse sitä mitenkään esille tuo.
Ole edelleen rohkea! Kaikista meistä ei siihen ole ja silloin mahdollisuudet onneen vähenee.
Terveisin nimim. Ei niin kaunis, ei niin rohkea
Ikävää, että tunnet noin. Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Vaikka olenkin kauniiksi kehuttu nainen, ei ulkokuori ole ihastuksessa niinkään ratkaisevassa asemassa.
Tässä miehessä viehättää sen sijaan se miten hän kohtelee lähimpiään, lapsiaan.. Touhuaa paljon heidän kanssaan ja myös lapsista huokuu se rakkaus, jota he ovat saaneet osakseen. Hän on myös äärimmäisen kärsivällinen lasten parissa, sekä omien, että muiden. Ennen kuin ketään pääsee nalkuttamaan: hän ei ole parisuhteessa ;).
Lisäksi hänen pyyteetön avuliaisuus, itsevarmuus (tähän ei tarvita muuta kuin se, että itse viihtyy omissa nahoissaan ja selviytyy ihmisten kohtaamisesta tällä itsevarmuudella). Lisäksi se viehättää (yhdistävänä tekijänä) , että hän pitää itsestään huolta urheilemalla..
-AP