Tuntuu nyt kaukaiselta, mutta vaalit tulee taas. Myöhemmin, tai jopa ennenmmin. Lähellä oli hallituspaikka viime vaaleissa. Nyt on kannatus hyvä ja niin on jatkossakin. En ole keneltäkään kyllä kuullut, en ylempää puolueesta, enkä alempaa, Kenen kanssa mennään hallitukseen? Siksi kysynkin, kenet te haluatte perussuomalaisten kanssa hallitus yhteistyöhön? SDP, RKP, Vihreät, VAS ovat ilmoittaneet, etteivät tule hallitukseen Jussin kanssa. Antakaapa mielipiteitä.
Vaalien vaalia
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi sellaista arvuuttelemaan. Asia selkenee huomattavasti kun nähdään kuinka heikossa hapessa Suomi siihä vaiheessa on, ja moniko puolue on herännyt vahingolliseen toimintaansa.
Ei kai se nyt ihan arvuuttelemalla mene. On täytynyt olla 2019 suunnitelma, mitä tehdään ja kenen kanssa mennään hallitukseen. Luuletko, että ensin katsotaan vaalit ja sitten aletaan haalimaan kumppania. Ei se kyllä ihan niin mene, tai jos menee, niin heikoilla ollaan. On todella vaikeaa, kun täällä yrittää aikuisten oikeasti keskustella politiikasta, niin ei ole vastauksia. Jokainen osaa heittää jonnin joutavia, mutta se keskustelu.