Moi!
Haluaisin kysellä ihmisten kokemuksia ja-/tai mielipiteitä lasten saamisesta yliopisto-opintojen aikana. Olen 20-vuotias, proseminaari- ja kandintutkinnon vääntämisvaiheessa. Opintovuosia tulee olemaan jäljellä noin kolme. Poikaystävän (23 v., myös opiskelee) kanssa ollaan seurusteltu nyt puolitoista vuotta, mutta emme asu yhdessä. Suhde on kuitenkin vakava ja tiivis.
Mieleni tekisi ensimmäistä lasta tässä lähiaikoina, esimerkiksi vuoden sisällä. Tunnen olevani kypsä äidiksi, minulla on kokemusta eri-ikäisten lasten kanssa touhuamisesta ja olen lukenut paljon materiaalia niin raskaudesta ja synnytyksestä, kuin lapsen kehityksestä aikuisuuteen saakka. Nyt olisi sopiva aika, kun ollaan vielä nuoria ja terveitä, jaksavia ja energisiä. Kertokaa, oletteko kohtalotovereita? Miten olette yhdistäneet opiskelun ja äitiyden, opiskelujen kauheasti kärsimättä? Mitä asioita tulee ottaa huomioon? Millaista elämänne on ollut? Jne. jne. Myös muut kuin yliopistossa lapsia saamattomat voivat tietenkin kirjoitella :)
terkuin Susanna.
Haluaisin kysellä ihmisten kokemuksia ja-/tai mielipiteitä lasten saamisesta yliopisto-opintojen aikana. Olen 20-vuotias, proseminaari- ja kandintutkinnon vääntämisvaiheessa. Opintovuosia tulee olemaan jäljellä noin kolme. Poikaystävän (23 v., myös opiskelee) kanssa ollaan seurusteltu nyt puolitoista vuotta, mutta emme asu yhdessä. Suhde on kuitenkin vakava ja tiivis.
Mieleni tekisi ensimmäistä lasta tässä lähiaikoina, esimerkiksi vuoden sisällä. Tunnen olevani kypsä äidiksi, minulla on kokemusta eri-ikäisten lasten kanssa touhuamisesta ja olen lukenut paljon materiaalia niin raskaudesta ja synnytyksestä, kuin lapsen kehityksestä aikuisuuteen saakka. Nyt olisi sopiva aika, kun ollaan vielä nuoria ja terveitä, jaksavia ja energisiä. Kertokaa, oletteko kohtalotovereita? Miten olette yhdistäneet opiskelun ja äitiyden, opiskelujen kauheasti kärsimättä? Mitä asioita tulee ottaa huomioon? Millaista elämänne on ollut? Jne. jne. Myös muut kuin yliopistossa lapsia saamattomat voivat tietenkin kirjoitella :)
terkuin Susanna.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni on hieman eri tilanne kuin sinulla. Olen 21-vuotias ja opiskelen yliopistossa toista vuotta. Minulla on kaksi lasta, toinen syntyi heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen eli minulla oli hänet jo aloittaessani opinnot. Numero kaksi syntyi aloitusopiskeluvuoden (pidin siis yhden välivuoden) jouluna.
Sen jälkeen, opiskeluni eivät ole juuri kärsineet. Olen löytänyt erittäin joustavan hoitojan lapsille, joka toimii täysin ehdoillani. Lapsemme eivät ole suurta osaa viikosta hoidossa, vaan minulla on luentoja ja muita töitä noin 20h/vko, miehelläni vähän enemmän, joten lapset ovat aika paljon kotona. En myöskään ole 100% läsnä koulussa, mutta sen verran ettei pääse kärsimään.
Elämä on välillä raskasta. Tenttiin lukemiset sujuvat kuitenkin iltaisin lasten nukkuessa. Nukahtavat noin puoli kahdeksan. Raha tekee tiukkaa välillä, mutta iloisia ollaan.
..kokeilla, miltä elo tuntuu sen puoliskon kanssa saman katon alla, ilman vauvaa. Jos tuntuu onnistuvan, niin mikä ettei lapsia saisi tulla. Ehdottomasti kuitenkin yhteenmuutto ennen raskaaksi hankkiutumista (mikäli se oli aikomus?), arki voi yllättää kun se toinen onkin läsnä ihan koko ajan; silloinkin, kun haluaisi omaa rauhaa. Onnea yritykselle ja odotukselle! :)
tosta yhteenmuutosta. Kannattaa asustella jonkin aikaa kahdestaan ja kokeilla onnistuuko yhdessäasuminen ja sitten alkaa miettiä noita vauvajuttuja.
moi :) sulla on ainakin parempi paikka ku mulla. uskon että saisit yliopiston käytyä vaikka sinulla ois vauva. ite olen vasta käynyt peruskoulun läpi ja käyn parhaimmillaan kokkilinjan ensimmäistä luokkaa, mutta vaihdan tämän vuoden jälkeen lukioon ja aloitan sitten kun minusta tuntuu siltä. la on 4.9. mut sehän on eri asia koska en suunitellut vauvan saamista.
anyway good luck =)
Mitä tuohon yhteenmuuuttamiseen tulee, niin olen vähän eri linjoilla edellisten kanssa. Kyse on oikeastaan vain siitä, kuinka valmis on sitoutumaan, koska jos todella tietää, että haluaa olla sen ihmisen kanssa loppuelämän ja suhde on vakaa ja toisen tuntee, ei minusta mitään "koeaikoja" tarvita. Ihmisethän on ennen ihan yleisesti menny naimisiinki ilman harjoittelua! Tosin tietysti molemmilla täytyy olla samansuuntaiset ajatukset perheenperustamisesta ym., ennen kuin mitään lapsia aletaan miettiä...
Itse olen myös 20-vuotias yliopisto-opiskelija, jolla on 1-vuotias tyttö. Tulin raskaaksi ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä ja syksyllä muutimme yhteen ja menimme kihloihin. Lapsi ei muuten ollut vahinko, ennen kuin kukaan alkaa sitä arvuutella... No, ei se nyt varsinaisesti "suunniteltukaan" ollut. Seuraavan vuoden maaliskuussa syntyi tyttö ja me menimme mieheni kanssa naimisiin samalla, kun tyttö kastettiin.
Oikeastaan varsinaista äitiyslomaa en ole pitänyt kuin ehkä 4 kuukautta, jos sitäkään, muisti vähän pätkii... Olen siis opiskellut, kotoa käsin tosin, lähes koko ajan. En välttämättä suosittele sitä kaikille, koska se on rankkaa, erityisesti, kun vauva on pieni ja varsinkin jos tapaus on "epäsäännöllistä" sorttia... Eli opiskelut todennäköisesti "kärsii" jonkun verran, huolimatta hyvistä järjestelyistä, ainakin aluksi. Opiskelu ainakin minun kohdalla lisää jonkin verran stressiä, mikä taas lisää jännitettä kotona, erityisesti tenttipäivän lähestyessä... Toisaalta taas on ihanaa, kun voi tehdä jotain ihan muuta ja käyttää vähän aivojaan. :)
Kaikesta huolimatta en vaihtaisi pois tätä opiskelijaäitiyttä, vaikka välillä toivoisinkin, että olisin keskittynyt pelkkään lapseen jonkin aikaa. Kulunut vuosi on ollut monessa suhteessa vuoristorataa, kuten monesti esikoisen synnyttyä... Eikä opiskelut aina ole helpottaneet väsymystä... Mutta on tässä hyviäkin puolia, ainakin haluan uskotella itselleni, että voin olla läsnä lapselleni enemmän kuin normaalisti työssäkäyvä vanhempi. Vinkkinä voisin antaa kaikille, että kannattaa opetella myös hellittämään otetta, koska pienen lapsen hoitaminen on oikeata työtä ja rasittavaa, ei siihen tarvitse enää opiskeluja päälle päteäkseen äitinä...
Onpas tullut negatiivinen kirjoitus.:) Oikeastaan halusin tuoda esiin vain sen, ettei opiskeluja ja vanhemmuutta noin vain aina yhdistetä. Voihan asiat mennä helpostikin ja nyt ainakin omalta kohdaltani voi sanoa, että opiskelu on mukavaa ja käy suht helposti, kun lapsi jo nukkuu hyvin ja säännöllisesti. Eli jos voisin tehdä jotain toisin, olisin ehkä ollut sen alkuajan täysipainotteisesti vain lapsen kanssa ja alkanut opiskella vasta tämän vuoden alussa...
Onnea kuitenkin jatkoon! :) Ei sitä lapsen tekoa omasta mielestänikään kannata lykätä, jos molemmista ajatus tuntuu hyvältä, koska lapsia saadaan, ei tehdä. :)
ps. meillä ainakin haaveillaan jo toisesta, kun pitäisi saada kaveri ensimmäiselle ;)
Meillä puolisoni kanssa on myös jännät paikat sillä olemme vasta aloittaneet yliopisto-opinnot, tosin ammattikorkeakoulu on jo takana, ja saamme lapsen joulukuussa. Taloudellinen toimeentulo mietityttää hieman, mutta onneksi olemme molemmat töissä opiskelun ohessa, joten rahan kanssa tulee tiukkaa, mutta luulen että pärjäämme kyllä...
Suurin huolenaiheeni tällä hetkellä on lapsen hyvinvointi ja terveys, sillä ensimmäinen ultra on vasta kahden viikon päästä.
Olemme molemmat seurustelumme alusta asti olleet sitä mieltä että ensimmäinen lapsi pitää saada ennen kuin täyttää 26 vuotta ja minulla tuo raja meni jo vuosi sitten umpeen ja puolisolla on siihen enää 1,5 vuotta aikaa... Olemme kyllä hieman hulluja, mutta todella onnellisia ;)