Li Anderson ja elämänkatsomustiedon opetus

Li Anderson on ehdottanut että elämänkatsomustiedon opetuksen tulisi olla peruskoulussa mahdollista kaikille sitä haluaville. Nythän kirkkoon kuuluvat eivät voi sitä valita.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006234197.html

Ehdotus on hyvä mutta jää puolitiehen.

Ala-asteella ei tulisi edes opettaa muuta kuin kaikille yhteistä elämänkatsomustietoa uskonnon sijaan. Vasta yläasteella tulisi alkaa uskontokunnan mukainen uskonnon opetus. Eikä olisi pahitteeksi vaikka sielläkin saisi valita elämänkatsomustiedon uskonnon sijaan halutessaan.

On yksinkertaisesti väärin että jo 1. luokalta aloitetaan segregaatio vuohiin ja lampaisiin uskonnon perusteella. Ei sen ikäiset vielä ymmärrä näistä asioista yhtään mitään ja kaikkien kannalta olisi parasta että he koulussa opiskelisivat kaikkia aineita yhdessä. Nyt se ei ole mahdollista.
60204
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Miksi ei kirkkoon kuuluvilla ole ollut valinnanvapautta? Tunnustuksellisuushan on jo poistettu laista, miksi tunnustuksen mukainen on sitten pakollista. Onko siellä vain sanamuodoilla kikkailtu vai mitä on tapahtunut?

1Äänestä
  • Kirkkoon kuuluvilla on valinnanvapaus erota kirkosta, jos haluavat elämänkatsomusopetukseen. Siinä on ihan riittävästi vapautta.

    Vai miksi joku haluaa kuulua kirkkoon, jos ei ole kiinnostunut kirkon opetuksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoon kuuluvilla on valinnanvapaus erota kirkosta, jos haluavat elämänkatsomusopetukseen. Siinä on ihan riittävästi vapautta.

    Vai miksi joku haluaa kuulua kirkkoon, jos ei ole kiinnostunut kirkon opetuksesta?

    Ei välttämättä ole oikeutta erota. Valtaosa on pakotettu kirkkoon kasteen yhteydessä, ja siksi ovat kirkon jäseniä. On vanhemmista kiinni antavatko he lapsensa lähteä kirkosta.

    Pitäisi kieltää lailla lapsen liittäminen uskonnollisuuteen. Sen pitäisi olla jokaisen oma valinta eikä vanhempien valinta.

    Äänestä

  • No, tuleepahan enemmän antiteistejä niistä lapsista, jotka haluavat valita sopivamman aineen uskomuksilleen mutta koulu pakottaa ussan tunnille. :) Win-win

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoon kuuluvilla on valinnanvapaus erota kirkosta, jos haluavat elämänkatsomusopetukseen. Siinä on ihan riittävästi vapautta.

    Vai miksi joku haluaa kuulua kirkkoon, jos ei ole kiinnostunut kirkon opetuksesta?

    "Vai miksi joku haluaa kuulua kirkkoon, jos ei ole kiinnostunut kirkon opetuksesta? "

    Onni maksaa veroja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoon kuuluvilla on valinnanvapaus erota kirkosta, jos haluavat elämänkatsomusopetukseen. Siinä on ihan riittävästi vapautta.

    Vai miksi joku haluaa kuulua kirkkoon, jos ei ole kiinnostunut kirkon opetuksesta?

    "Vai miksi joku haluaa kuulua kirkkoon, jos ei ole kiinnostunut kirkon opetuksesta?"

    Tyhmään kysymykseen on helppo vastaus: koska moni oppilas ei ole HALUNUT kuulua kirkkoon vaan hänet on siihen liitetty imeväisenä lupaa kysymättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoon kuuluvilla on valinnanvapaus erota kirkosta, jos haluavat elämänkatsomusopetukseen. Siinä on ihan riittävästi vapautta.

    Vai miksi joku haluaa kuulua kirkkoon, jos ei ole kiinnostunut kirkon opetuksesta?

    Sinänsä hyvä kysymys, mutta se pitää olla mahdollista, oli syy mikä tahansa.

    Jos ja kun ET tulee vapaasti valittavaksi kirkkoon kuuluvillekin, niin kirkko tuskin sanoo ET:n valitseville kirkon jäsenille, että erotkaa kirkosta, kun ei 'oman' uskonnon opetukseen osallistuminen kiinnosta.

    Kyllä kelpaavat noiden 'luopioidenkin' kirkollisveroeurot edelleen kirkolle.

    Äänestä

  • Eihän kirkko muutenkaan edellytä jäseniltään osallistumista kirkon itsensä järjestämään uskonnonopetukseen tai -harjoittamiseen. Miksi yhteiskunta, koululaitos, pakottaisi kirkon puolesta? Sen tulisi olla puolueeton vakaumusten suhteen eikä suosia uskonnollisia yhteisöjä.

    Monen jäsenyys evl. kirkossa on muodollista, perustuu tapakristillisyyteen, siihen että vanhemmat liittävät vauvansa kirkon jäseniksi. Enemmistö evl. kirkon jäsenistä ei ole koskaan itse päättänyt liittymisestään kirkkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei välttämättä ole oikeutta erota. Valtaosa on pakotettu kirkkoon kasteen yhteydessä, ja siksi ovat kirkon jäseniä. On vanhemmista kiinni antavatko he lapsensa lähteä kirkosta.

    Pitäisi kieltää lailla lapsen liittäminen uskonnollisuuteen. Sen pitäisi olla jokaisen oma valinta eikä vanhempien valinta.

    Äiti on voinut liittää vauvan yksin kirkkoon (1.3.2017 asti). Erottamiseen tarvitaan molempien huoltajien allekirjoitukset. Toinen voi siis estää.

    Äänestä

Oman uskonnon opetus lisää monikulttuurisuutta. Kaikille saman opettaminen on monokulttuuria.

Äänestä
  • Monikulttuuria toitotetaan ihan turhista asioista. En tiennyt, että uskiksetkin on saanut tartunnan tästä ilmauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monikulttuuria toitotetaan ihan turhista asioista. En tiennyt, että uskiksetkin on saanut tartunnan tästä ilmauksesta.

    Eli onko yhtenäiskulttuuri mielestäsi tavoittelemisen arvoinen asia? Jopa niin tärkeä että siihen juurruttaminen täytyy aloittaa ala-asteella?

    Aidosti maailman monikulttuurisin kaupunki on Jerusalem.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli onko yhtenäiskulttuuri mielestäsi tavoittelemisen arvoinen asia? Jopa niin tärkeä että siihen juurruttaminen täytyy aloittaa ala-asteella?

    Aidosti maailman monikulttuurisin kaupunki on Jerusalem.

    Mono tai moni, eivät kumpikaan ole mitään arvoja joita tulisi tavoitella. Typerää tavoitella kumpaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli onko yhtenäiskulttuuri mielestäsi tavoittelemisen arvoinen asia? Jopa niin tärkeä että siihen juurruttaminen täytyy aloittaa ala-asteella?

    Aidosti maailman monikulttuurisin kaupunki on Jerusalem.

    "Aidosti maailman monikulttuurisin kaupunki on Jerusalem. "

    Eikös siellä ole kaksi uskontoa, molemmat vääräuskoisia kerettiläisiä, jotka pitäisi tappaa?
    Ja tässä monikulttuurisessa ja suvaitsevaisessa toiminnassa Israel onkin edistyksellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli onko yhtenäiskulttuuri mielestäsi tavoittelemisen arvoinen asia? Jopa niin tärkeä että siihen juurruttaminen täytyy aloittaa ala-asteella?

    Aidosti maailman monikulttuurisin kaupunki on Jerusalem.

    Oletko käynyt Jerussa. Siellä on monikulttuurisuus aika kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko käynyt Jerussa. Siellä on monikulttuurisuus aika kaukana.

    Jerusalemin väestö on saapunut yli 80 eri maasta. Se on ehkä maailman monikulttuurisin kaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jerusalemin väestö on saapunut yli 80 eri maasta. Se on ehkä maailman monikulttuurisin kaupunki.

    Vertaa New Yorkiin.

    Äänestä

En yleensä pidä vasemmistopuolueen juttuja minään, mutta kerrankin ovat järkevällä asialla.

Äänestä

> elämänkatsomustietoa

Mielestäni elämänkatsomustietoa ei tarvitse opettaa. Riittää, että koulussa opetetaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.

Äänestä

Ala-asteella riittää että oppii lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan 4 peruslaskutoimitusta.

Sen ikäisen järki ei älyä mitään mistään filosofioista eikä uskonnoista. Siksi sellaiset monimutkaisuudet ei kuulu ala-asteen opetusohjelmaan.

Ala-asteikäiset tulee myös suojella kaikenlaiselta opettajan auktoriteetin varjolla syötetyltä propagandalta.

Äänestä

”Vasta yläasteella tulisi alkaa uskontokunnan mukainen uskonnon opetus.”

Mielestäni ei ole koululaitoksen tehtävä opettaa ihmisille minkään ”uskontokunnan mukaista” uskonnon opetusta. Kaikille sama faktapohjainen opetus, missä käydään tasapuolisesti kaikkien uskontojen historiat ja opit läpi yleissivistysmielessä.

Äänestä
  • Joidenkin uskovaisten ajatus on, että koulun on tarkoitus on indoktrinoida lapset kristinuskoon ja tehdä heistä kirkolle kuuliaisia.

    Äänestä

Ei mitään häpyä ateistien vaatimuksilla. Nyt pitäisi jo sitten uskovien perheiden ala-asteikäiset lapsetkin altistaa ateistiselle propagandalle.

Äänestä
  • Kristinusko täytyy indoktrinoida varhain. Ei tartu muuten.

    1Äänestä

  • Uskominen se vasta onkin propagandaa. Lapsia pelotellaan helvetillä.

    2Äänestä

  • ”Nyt pitäisi jo sitten uskovien perheiden ala-asteikäiset lapsetkin altistaa ateistiselle propagandalle.”

    Se, että lopetetaan uskonnon opetus, ei voi mitenkään olla propagandaa. Koulun tehtävä ei ole indoktrinoida ihmisiä joihinkin uskontoihin.

    1Äänestä

  • Ei tuo vaatimus tule ateismista vaan uskonnonvapaudesta. Suomi on vielä maa, jossa voi pakottaa lapset sen perusteella mihin uskontoon he kuuluvat tiettyihin asioihin. On se hyvä syy vanhemmillekin erota kirkosta, jos he haluavat uskonnonvapauden lapselleen.

    Äänestä

  • Jos siirrytään yhteen katsomusaineeseen, syntyy aineen sisällöstä varmasti kovaa vääntöä moneen suuntaan ja lopputulos on jonkinlainen kompromissi. Sitä ei voi ennakkoon tietää onko siihen kukaan sitten tyytyväinen. Ensimmäisenä käsillä on kuitenkin ET:n vapautus. ET:n opetukseen osallistuminen on sen jälkeenkin edelleen vapaaehtoista.

    Äänestä

  • SekulaariSavolainen kirjoitti:

    Jos siirrytään yhteen katsomusaineeseen, syntyy aineen sisällöstä varmasti kovaa vääntöä moneen suuntaan ja lopputulos on jonkinlainen kompromissi. Sitä ei voi ennakkoon tietää onko siihen kukaan sitten tyytyväinen. Ensimmäisenä käsillä on kuitenkin ET:n vapautus. ET:n opetukseen osallistuminen on sen jälkeenkin edelleen vapaaehtoista.

    Se+on+edessä+kun+kirkon+jäsenyys+putoaa+alle+60%.+Ei+taida+mennä+liian+pitkää+aikaa+siihen.

    Äänestä

"Oman uskonnon opetus" on käytännössä tunnustuksellista uskonnonopetusta.

Uskonnon sekä uskonnon ja kulttuurin tai uskonnon ja historian kytkösten ymmärtäminen on tärkeä osa yleissivistystä. Nykyisessä monikulttuurisessa ja integroituneessa maailmassa jumittuminen vain "omaan uskontoon" (oli se ev.lut tai islam) ei vastaa nykypäivän maailmaa.

Se, pitäisikö ET ja uskonnonopetus yhdistää yhdeksi aineeksi on vaikeampi kysymys. Tärkeää on että ET:n ei-uskonnolliset elementit eivät katoaisi yhteisessä "uskontotiedossa" maailmanuskontojen esittelyn alle. Ehkä tämän voisi jakaa kaikille yhteiseen "uskonototietoon" ja kaikille yhteiseen "Filosofia ja elämänkatsomustieto" -oppiaineiksi? Sokrates, Platon ja Aristoteles ovat kuitenkin aika paljon kestävämpää (ja laadukkaampaa) tavaraa kuin jotkut Paavalin kirjeet.

Äänestä

Varhain on aloitettava parhaan tuloksen saamiseksi.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/espoolainen-isä-teki-pienen-tyttärensä-elämästä-helvetin-–-sitoi-nippusiteillä-löi-vyöllä-roikotti-hiuksista-ja-haukkui-alatyylisesti/ar-AAHdr8T?li=BBr5KbI
Vai kuinka pedoteisti?

Äänestä

<<<Sokrates, Platon ja Aristoteles ovat kuitenkin aika paljon kestävämpää (ja laadukkaampaa) tavaraa kuin jotkut Paavalin kirjeet.>>>

Varhaisiin kristittyihin kuulunut Tertullianus halveksi antiikin filosofien epäjohdonmukaisuutta muun muassa muistuttamalla, että Sokrates, filosofian henkinen isä, vaati kuolinvuoteellaan oppilaitaan uhraamaan kukon Asklepiokselle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tertullianus

Äänestä
  • Sen ajan uskontoa. Jos luet joskus Raamatun, huomaat että siinäkin uhrataan eläimiä Jahvelle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen ajan uskontoa. Jos luet joskus Raamatun, huomaat että siinäkin uhrataan eläimiä Jahvelle.

    Evankeliumi lopetti uhrimenot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evankeliumi lopetti uhrimenot.

    Eikö evankeliumit huipennu siihen kaikista suurimpaan uhrimenoon, jossa Jumala antaa uhrata itsensä itselleen, jotta ne jotka uskovat, että Jumala uhrattiin Jumalalle itselleen välttyisivät siltä rangaistukselta, jonka Jumala itse on määrännyt heille, jotka eivät usko, että Jumala uhrattiin hänelle itselleen?

    Uskonnot ovat pohjimmiltaan loogisia?

    1Äänestä

  • No eipä Tertullianuksen perintö länsimaisessa ajattelussa ole kaksinen, mutta Sokrates, Platon ja Aristoteles ovat olleet länsimaisen filosofian vankka perusta jo 2400 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö evankeliumit huipennu siihen kaikista suurimpaan uhrimenoon, jossa Jumala antaa uhrata itsensä itselleen, jotta ne jotka uskovat, että Jumala uhrattiin Jumalalle itselleen välttyisivät siltä rangaistukselta, jonka Jumala itse on määrännyt heille, jotka eivät usko, että Jumala uhrattiin hänelle itselleen?

    Uskonnot ovat pohjimmiltaan loogisia?

    Jeesuksen uhraus lepytti Jumalan vihan ja seurauksena Jumala alkoi pitää roomalaisten hassuina pitämiä menoja tarpeettomina. Mutta uhrattu Jeesus on samaa kolminaisuutta kuin Jumala, eikä kuollut oikeasti. Loogista?

    Äänestä

Ei tällaisia ole ennenkään ratkaistu sen mukaan, mikä on oikein, vaan sen ryhmän tahdon mukaan, jolla on valta. Valta on siirtymässä. Muutos on tulossa. Mutta entisten pakkojen tilalle syntyy koko ajan uusia.

Elämme maailman parasta aikaa, mutta silti vielä kauheaa ja epäoikeudenmukaista.

Äänestä

Aika+huvittavaa+muuten,+että+kirkkoon+kuulumattomien+lasten+mahdollisuutta+valita+ET:n+sijasta+evankelisluterilainen+"oman+uskonnon"+opetus+perustellaan+sillä+että+evankelisluterilaiset+ovat+"enemmistö"+ja+lapsille+tarjotaan+mahdollisuus+tutustua+"enemmistön"+uskontoon.Kuitenkin+Helsingissä+2016+alle+43%+lapsista+kastettiin,+joten+täällä+tuo+peruste+ei+ainakaan+kauaa+päde.

Äänestä

Hyvä askel, joka voidaan käytännössä toteuttaa erillisuudistyksella. Sen sijaan laajempi remontti ei nyt ole mahdollinen, ja se vaatisi uuden oppiaine- ja tuntijaon, uudet opetussuunnitelmat ja uudet oppikirjat. Siksi tämä nyt. Ja sekin vaatii Keskusta myöntymisen uudistukseen.

Kouluikäisten lasten kohdalla äiti on voinut yksin päättää liittää vauvan kirkkoon, vaikka isä ei olisi kuulutu. Ja kun 15 vuodessa on 700 000 eronnut kirkosta, jokossa monia kouluikäisten vanhempia, lapsen kirkosta erottamiseeen tarvigtaan molempien huoltajien suostumus. Toinen huoltaja voi estää esim. lukiolaisen oman toiveen ja toinen huoltajan kannan toteutumisen.

Äänestä

Lapsen erottaminen kirkosta tehdään kirjallisella ilmoituksella. Lomaketta ei tarvita. Paperi ilman viivoja käy hyvin. Maistraattiin.

Erillistä lomaketta edes ole, mutta halutessaan voi käyttää sellaista lomaketta, joka on tarkoitettu vanhemman ja lapsen yhdessä tapahtuvaan eroon siten että huoltajan paikka vaan jää tyhjäksi (jos jää). Tällainen lomake löytyy sekä eroakirkostafi -palvelusta että maistraatilta.

Lapsen eriilmoituksen ja henkilötietojen alle pääiväys ja molempien huoltajien allekirjoitukseet.

Äänestä
  • Kirkolle huono juttu, jos lapsi joka haluaa laadukkaampaa opetusta joutuu sitä varten eroamaan siitä.

    Äänestä

Löysin todellisen elämän Raamattun sanoman pohjalta. Siksi olen lukenut tuota maailman eniten levittyä , ihmeellistä kirjaa päivittäin yli 60 vuotta.

USA:ssa ei kouluissa uskontoa opeteta. Kristiuskon opetus siellä on seurakuntien vastuulla. Ei jumalaton maailma ymmärrä totuutta. Siksi lastenkin hengellinen opetus tulisi voimakkaasti lisätä seurakunnissa ja pyhäkouluja perustaa kaikkialle. Nyt jo 12-vuotiaat käyttävät huumeita. Tätä maata ei nyt pelasta mikään muu kuin Juman Sana. Monet ovat tulleet uskoon vankilassa ollessaan. Aikoinaan pastori D. Wilkersoni saarnasi huumeenkäyttäjille evankeliumia, jonka seurauksena suurin osa tuli uskoon ja näin heistä tuli täyskelpoisia kansalaisia.

Kysykääpä vankilanjohtajillta, miten vanki ei tule takaisiin vankilaan. Paras "lääke" on sellainen, joka muuttaa vankilassa olleen elämän perusteelliseksi.

Äänestä
  • En vakuutu noista syistä, joita esität uskollesi.

    Äänestä

  • Miksi rikollisuus on vähentynyt USA:ssa uskonnollisuuden vähennyttyä? Onko uskonto vain lääke, joka sopii rikollisille jotta he paranevat? Muille tarpeeton?

    Äänestä

  • Mikä kumma on Juman Sana?

    Äänestä

Katsoin mister beetä ja sehän on mielestäni kun ilmetty Li Andersson.
Samat ilmeet ja touhut.

Äänestä
  • Luin Raamattua ja olet kuin ilmetty Job.

    Äänestä

Lukekaa Raamattua, niin miten se on kirjoitettu!!!!

Äänestä

Lukiolain (2018) pohjalta uusi lops tulee voimaan 2021. Joten näillä oppiaineilla mennään. Siksi ET:n avaaminen. Nyt.

Äänestä

Typerä nainen.

Äänestä

>>Ei sen ikäiset vielä ymmärrä näistä asioista yhtään mitään ja kaikkien kannalta olisi parasta että he koulussa opiskelisivat kaikkia aineita yhdessä. Nyt se ei ole mahdollista<<

Kyllä minä jo ymmärsin kansakoulussa 7-vuotiaana, että Jumala ja Jeesus ovat olemassa. Uskoon tulin 18-vuotiaana. Nyt 64 vee.
Jeesus Kristus on Herra !

Äänestä

No, jos ongelma on, se, että lapsukaiset on pakotettu kirkon jöseneksi, niin eihän sen vuoksi tarvitse avata ET-opetusta kaikille.

Sen sijaan voidaan muuttaa lakia niin, että jo 12-vuotias voi itse päättää, kuuluuko uskonnolliseen yhteisöön vai ei. Sitä nuoremmille voidaan kieltää kaikenlainen uskonnollinen opetus.

Äänestä

ET:n avaaminen lopettaisi peruskoulun ja lukion pakkouskonnon..
Hei! Pakkouskontolakko!? Koska syntyy nuorten liike?!

Äänestä
  • Kirkko on tutkinut tämän kesän rippikoululaisten mielipiteitä. Nuorilta kysyttiin myös heidän halukkuudestaan kuulua kirkkoon. Rippikoululaisista vain reilu puolet, 57 prosenttia, halusi kuulua kirkkoon. (Isosista suurin osa, 81 prosenttia, halusi kuulua kirkkoon. Isoset ovat pappien apuna rippikoululaisia koulluttamssa.)

    Kun nuorilta kysyttiin, uskoivatko he Jumalan olemassaoloon, vain reilu kolmannes rippikoululaisista vastasi myöntävästi. Isosista reilu puolet, 51 prosenttia, uskoi, että Jumala on olemassa. Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi isosista ainoastaan 43 prosenttia. Rippikoululaisista osuus oli vastaavasti 32 prosenttia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkko on tutkinut tämän kesän rippikoululaisten mielipiteitä. Nuorilta kysyttiin myös heidän halukkuudestaan kuulua kirkkoon. Rippikoululaisista vain reilu puolet, 57 prosenttia, halusi kuulua kirkkoon. (Isosista suurin osa, 81 prosenttia, halusi kuulua kirkkoon. Isoset ovat pappien apuna rippikoululaisia koulluttamssa.)

    Kun nuorilta kysyttiin, uskoivatko he Jumalan olemassaoloon, vain reilu kolmannes rippikoululaisista vastasi myöntävästi. Isosista reilu puolet, 51 prosenttia, uskoi, että Jumala on olemassa. Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi isosista ainoastaan 43 prosenttia. Rippikoululaisista osuus oli vastaavasti 32 prosenttia.

    Toki pakkouskontoa on myös monille uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille, jos koulu ei ole tarjonnut asianmukaista ET_opetusta, jolloin huoltajat ovat olesuhteiden pakosta valinneet lapseelleen uskonnonopetuksen. ET on vajaakäytössä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toki pakkouskontoa on myös monille uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille, jos koulu ei ole tarjonnut asianmukaista ET_opetusta, jolloin huoltajat ovat olesuhteiden pakosta valinneet lapseelleen uskonnonopetuksen. ET on vajaakäytössä.

    Peräti 50 kunnassa ei ole et-oppilasryhmää, mikä tietenkin haittaa uuden ekaluokkalaisen pääsyä et-opetukseen, kun tilanne kerrotaan lapsen vanhemmille...

    Rehtorin pitäisi suosia opetuksen aloittamista ja katsomalla ainakin luokkien 1-3 oppilaiden tilanne huoltajien kanssa ekskustellen, että "nyt ryhm voigtaisiin saada aikaan..."

    Poliittinen vapaus, ei puoluejohtajia eikä muutakaan. Yksi ratkaisu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ettäsilleen kirjoitti:

Li Anderson on ehdottanut että elämänkatsomustiedon opetuksen tulisi olla peruskoulussa mahdollista kaikille sitä haluaville. Nythän kirkkoon kuuluvat eivät voi sitä valita.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006234197.html

Ehdotus on hyvä mutta jää puolitiehen.

Ala-asteella ei tulisi edes opettaa muuta kuin kaikille yhteistä elämänkatsomustietoa uskonnon sijaan. Vasta yläasteella tulisi alkaa uskontokunnan mukainen uskonnon opetus. Eikä olisi pahitteeksi vaikka sielläkin saisi valita elämänkatsomustiedon uskonnon sijaan halutessaan.

On yksinkertaisesti väärin että jo 1. luokalta aloitetaan segregaatio vuohiin ja lampaisiin uskonnon perusteella. Ei sen ikäiset vielä ymmärrä näistä asioista yhtään mitään ja kaikkien kannalta olisi parasta että he koulussa opiskelisivat kaikkia aineita yhdessä. Nyt se ei ole mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu