Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Se ainoaksi jäänyt kerta

Meitä oli kolme sälliä ja kaksi gimmaa. Oli ensin puhe, että vaihdetaan vauhdissa, mutta kun olin hommissa toisen gimman kanssa ja vielä kakkoseen, niin osattomaksi jäänyt sälli tuli sinne taakse hipelöimään ja rupesi työntelemään meikäläisen ryppyreikään. En sitten kuitenkaan käskenyt lopettaamaan kun se koko tilanne tuntui niin hurjalta. Se sitten loppui, niin kuin ne loppuvat ja pienen siistimisen jälkeen ainakkin meikäläinen häipyi paikalta eikä tuollainen ole tuon jälkeen toistunut. Joskus tulee mieleen, että miltähän tuo tuntuisi vuosikymmenten jälkeen
8209
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kamala kokemus, siihen ei autaku uusinta, mutta onnistunut.

Äänestä

Mun aisurin pepussa on kanssa käyty, sen jäjkee oli hommat jäissä ja sain vakuutella pitkään ettei ole homoilua. Nyt on taas homma käynnissä kahden tai kolmen kimpassa ja liukkari mukana, pikku aisurini suostuu mihin vaan, kun näytän liukkapulloa ja voitelen siltä pepun, vihdoinkin saan seurata alfalle sannettavaa kunnon poskihoitoa ennen minun panemista.
Olisi kiva vaihtaa peppukokemuksene alfa naisesi kanssa, voisin opettaa hänelle aisurin käsittelyä.

ps. enpä ole pahemmin aisurini pepaa pihdannut, aina on alfalle anneetu jos on halunnut..

1Äänestä
  • Täydellisen alistumisen nautinto mistä osaa nauttia vain ihan tietynlainen mies. Mutta myös aivan tietynlainen nainen. Jos sopivat luonteet kohtaavat se voi jopa toimia.

    Äänestä

Hyi hitto

1Äänestä
  • Minkä helvetin takia olet tällä palstalla, kun et tästä touhusta tykkä. Olet ilmeisesti jonkin sortin masokisti.

    Äänestä

Kannattaa kokeilla vielä.

Äänestä

Kerran pannessa naista takaapäin mielessä pyöri fantsu kullista perseessä. Voisi olla huikea tunne kun nussiessa naista saisi samalla itsekin munaa sisään ja saisi orkun kulli perseessä.

Äänestä
  • Kerran+olen+tämän+kokenut.+Kaveri,+tyttöystävä+ja+minä+harrastimme+ryhmäseksiä.+Tyttöystävä+oli+alla+ja+kaveri+kipusi+keskenkaiken+taakseni+ja+alkoi+sovittamaan+omaa+aisaansa+minuun.+Vähän+yllätyin,+kun+hän+oli+tätä+110%+hetero+porukkaa,+mutta+annoin+hänen+sen+tehdä.+Tuntui+alkuun+kipeältä+ja+siinä+mentiin+hitaasti+ja+tyttöystäväkään+ei+liikkunut+alla+enkä+itse+pystynyt+heidän+välissä+nussimaan+ollenkaan.+Tyttöystävän+kanssa+suudeltiin+kun+kaveri+painoi+menemään,+mutta+sitten+alkoi+tuntua+ihan+helvetin+hyvältä.+Oma+kulli+oli+löystynyt+hetkeksi+tyttöystävän+pillussa,+mutta+kohta+alkoi+tuntumaan+että+orkku+tulee,+kyrpä+tärähti+kivikovaksi+ja+tuntui+niin+saatanan+hyvältä+että+meinasi+taju+lähteä+ja+siinä+iso+mies+huusi+nautinnosta.+Minä+en+käytännössä+tehnyt+itselleni+mitään+vaan+kaveri+nussi+minulle+orkun+ja+sai+samalla+itsekin.+Hänen+mäihät+tuli+perseesen+ja+minun+mäihät+pumppautui+tyttöystävän+pilluun.Se+tuntui+siihen+asti+hyvältä+ja+sitä+olen+kaivannut+monta+kertaa+sen+jälkeen.+Mutta+sen+orkun+jälkeen+tuntui+siltä+kuin+hän+olisi+vetänyt+koko+perseen+ulos+ja+se+ulosveto+ei+tuntunut+ollenkaan+hyvältä.+Orkku+sai+ne+lihakset+jotenkin+liian+herkiksi.+Sen+jälkeen+kokeilin+pari+kertaa+dildolla+runkata+perseeseen,+mutta+vaikka+se+tuntuu+runkun+aikana+hyvältä,+mutta+oman+orkun+jälkeen+on+sama+tylppä+kipu+aunuksessa+kun+sen+vetää+pois,+joten+en+ole+enää+ryhmäseksissä+antanut+kaverin+vedellä+ja+anaalirunkku+niin+että+vetää+dildon+ennen+orkkua+pois+on+yhtä+tyhjän+kanssa.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meitä oli kolme sälliä ja kaksi gimmaa. Oli ensin puhe, että vaihdetaan vauhdissa, mutta kun olin hommissa toisen gimman kanssa ja vielä kakkoseen, niin osattomaksi jäänyt sälli tuli sinne taakse hipelöimään ja rupesi työntelemään meikäläisen ryppyreikään. En sitten kuitenkaan käskenyt lopettaamaan kun se koko tilanne tuntui niin hurjalta. Se sitten loppui, niin kuin ne loppuvat ja pienen siistimisen jälkeen ainakkin meikäläinen häipyi paikalta eikä tuollainen ole tuon jälkeen toistunut. Joskus tulee mieleen, että miltähän tuo tuntuisi vuosikymmenten jälkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu