Vaikea elämäntilanne ei ole mielenterveydenhäiriö

Nykyään mielenterveydenhäiriöksi sanotaan tilanteita, jossa ihmisellä on vaikkapa taloudellisesti tosi vaikeaa tai perhetilanne katastrofaalinen tms.
Sitten vaan pillerireseptin lekuri kirjoittaa. Psykoterapiaakin harkitaan joten pitkän jonon jatkoksi odottamaan.

Minusta pitäisi toimia kuin Pelastusarmeija: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.
Ensin pitäisi pureutua konkreettisiin ongelmiin ja kun ne on saatu järjestykseen, niin loppuviimeksi tarjpta vaikeuksien uuvuttamalle keskustelutukea.
63129
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Nykyisin saa pitkän sairasloman, kun jää kiinni valheistaan ja väärinkäytöksistään. Näin kansanedustajat näyttää mallia.

2Äänestä
  • Kansanedustajan käyttäytyä esimerkillisesti jollei ole siivo suustaan voi joutua raastupaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansanedustajan käyttäytyä esimerkillisesti jollei ole siivo suustaan voi joutua raastupaan.

    Kansanedustajan ei tarvitse olla rehellinen eikä siivo suustaan. Siitä on oikein lakikin! Tosin perustuslaki sanoo, että kaikki olemme lain edessä saman arvoisia. Ja sanoo se senkin, että jos joku muu laki sanoo muuta, niin perustuslaki on se, mitä noudatetaan.
    Valitettavasti vain perustuslakia ei noudateta miltään osin Suomessa. Se on tehty vain hallintoalamaisten hämäämiseksi, kurittamiseksi ja heidän sortamisekseen. Ei ole todellisuudessa edes sen paperin arvoinen, mille se on kirjoitettu. Ei kelpaa edes vessapaperiksi.
    Siksi Suomessa menee niinkuin menee. Siionistien uuden maailmanjärjestyksen tahtiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansanedustajan ei tarvitse olla rehellinen eikä siivo suustaan. Siitä on oikein lakikin! Tosin perustuslaki sanoo, että kaikki olemme lain edessä saman arvoisia. Ja sanoo se senkin, että jos joku muu laki sanoo muuta, niin perustuslaki on se, mitä noudatetaan.
    Valitettavasti vain perustuslakia ei noudateta miltään osin Suomessa. Se on tehty vain hallintoalamaisten hämäämiseksi, kurittamiseksi ja heidän sortamisekseen. Ei ole todellisuudessa edes sen paperin arvoinen, mille se on kirjoitettu. Ei kelpaa edes vessapaperiksi.
    Siksi Suomessa menee niinkuin menee. Siionistien uuden maailmanjärjestyksen tahtiin.

    >Olipa terävä analyysi. Siionististien uusi maailmanjärjestys on jotain mitä en tunne, mutta sen olen havainnut että ainakin psykiatrit ja poliisit tulkitsevat lakeja mielellään perustuslain vastaisesti. Poliiseilla syynä voi olla se että he ovat erehtyneet stalkkaamaan selville ihmisten terveystietoja ja menneet niiden kanssa täysin sekaisin kun heidän omaa alaansa koskevat lait eivät niitä heidän suureksi yllätyksekseen tunnekaan. Psykiatrit taas ovat niin syvällä diagnoosiluokittelunsa suossa että luokittellevat sen mukaan rikoksetkin uhrien sairauksiksi ja siinä sivussa melkein kaiken muunkin mitä ihmisten elämään kuuluu. Heillä on vielä vähemmän toivoa selvitä siitä kuiville. Se ei voi olla vaikuttamatta oikeusasteiden kautta koko yhteiskuntaan. Sekö se on se uusi maailmanjärjestys?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >Olipa terävä analyysi. Siionististien uusi maailmanjärjestys on jotain mitä en tunne, mutta sen olen havainnut että ainakin psykiatrit ja poliisit tulkitsevat lakeja mielellään perustuslain vastaisesti. Poliiseilla syynä voi olla se että he ovat erehtyneet stalkkaamaan selville ihmisten terveystietoja ja menneet niiden kanssa täysin sekaisin kun heidän omaa alaansa koskevat lait eivät niitä heidän suureksi yllätyksekseen tunnekaan. Psykiatrit taas ovat niin syvällä diagnoosiluokittelunsa suossa että luokittellevat sen mukaan rikoksetkin uhrien sairauksiksi ja siinä sivussa melkein kaiken muunkin mitä ihmisten elämään kuuluu. Heillä on vielä vähemmän toivoa selvitä siitä kuiville. Se ei voi olla vaikuttamatta oikeusasteiden kautta koko yhteiskuntaan. Sekö se on se uusi maailmanjärjestys?

    Minuakin kiinnostaisi tietää mikä on "Siionistinen uusi maailmanjärjestys". Kansantajuisesti kerrottuna.

    1Äänestä

Dementoitumassa olevat eläkeläisetkö alkavat leikkiä psykiatria ja antaa ohjeita ongelmatilanteisiin ?
Älä nyt enempää haittaa tee.

Selvä merkki omasta dementiasta jos 70 ihminen alkaa elämänohje-expertiksi.

3Äänestä
  • Minkäs ikäinen on Suomen tasavallan presidentti?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkäs ikäinen on Suomen tasavallan presidentti?

    Ei yritä olla psykiatri.

    1Äänestä

  • Anonyymi
    13.9.2019 16:51
    "Selvä merkki omasta dementiasta"

    Sinähän leikit dementialääkäriä :P

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkäs ikäinen on Suomen tasavallan presidentti?

    Sauli hoitaa hommansa pressansa.
    Ei tuputa elämänohjeita kriiseihin.
    Itseään psykiatriksi luuleva eläkeläinen
    on pahasti harhateillä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkäs ikäinen on Suomen tasavallan presidentti?

    Mitä Sauli Niinistön ikä kuuluu tähän keskusteluun ??????

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkäs ikäinen on Suomen tasavallan presidentti?

    Se selittääkin hänen Suomen tuhoa ajavat lausuntonsa ja tekonsa. Me häntä vanhemmat mutta järkemme säilyttäneen näemme asiat selvästi. Emmekä huoraile eduskunnan saunassa viron huorien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se selittääkin hänen Suomen tuhoa ajavat lausuntonsa ja tekonsa. Me häntä vanhemmat mutta järkemme säilyttäneen näemme asiat selvästi. Emmekä huoraile eduskunnan saunassa viron huorien kanssa.

    Vanhuudenseniiliys iski taas !

    1Äänestä

Elämän tuntu...
elämä ei ole kultavuori
mutta repaleisia housuja

1Äänestä
  • markkinatalous :


    " rosvot kiinni "
    sanoi Veiiko Vennamo aikoinaan,
    siinä oli politikko joka välitti omasta kansastaan,
    ja oikeudenmukaisesta politiikasta,,,

    ROSVOT KIINNI EDELLEEN sana on voimassa,,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    markkinatalous :


    " rosvot kiinni "
    sanoi Veiiko Vennamo aikoinaan,
    siinä oli politikko joka välitti omasta kansastaan,
    ja oikeudenmukaisesta politiikasta,,,

    ROSVOT KIINNI EDELLEEN sana on voimassa,,,

    Kaikki V.vennamon kannattajat eivät tiennet, että Veikko jo lähtöisin oli rikasta Fennanderin sukua. Hän omisti helsingin keskustassa kokonaisen korttelin.
    Mitenhän nekin miljoonat oli tienattu? Värikäs ja mahtipontinen puhuja hän oli.

    1Äänestä

Harva tavallinen ihminen kykenee tietämään
onko ihminen ammattiavun ja millaisen ammattiavun
vai sopan ja saippuan tarpeessa.
Eläkeläisen ei kannata alkaa leikkiä kallonkutistajaa.
Jos alkaa, on paras mennä itse sille.

2Äänestä
  • itseäni pelottaa nuorisojoukko, koska heihin ei voi luottaa
    vasta kun joukossa on vanhuksia, alkaa tasaantua
    ja asiat toimivat

    Äänestä

70-vuotias on oikein kelvollinen antamaan elämänohjeita, kun on pitkästi elämää elettynä.

3Äänestä
  • Pitkä elämä ei välttämättä lisää ymmärrystä
    eikä tee viisaaksi
    minkä täälläkin hyvin huomaa.

    3Äänestä

Suomessa on sosiaalitoimi ja sosiaalimenot ovat suuremmat kuin koskaan. Lapsia otetaan huostaan enemmän kuin koskaan. On asumistuet ja toimeentulotuet. Kyllä niillä saa soppaa, saippuaa, katon pään päälle ja seurakunta antaa ilmaista sielunhoitoa.

2Äänestä
  • vanhukset ovat kovia rahan perään
    ovat edelleen köyhiä
    niin sellainen työ kuin sijaisvanhempi käy päinsä
    vaikka olisi moraalisesti arvelluttava
    että kuka vanhempi jää vaille lapsia
    koska byrokratia ei kans kysyy, että tehtiinko oikein

    toisaalta joo, että lapsi ja vanhus kuuluvat yhteen
    olisi vain se lapsen oma mummo ja pappa
    eikä aivan vieras

    täs sitten on vikaa yhteiskunnassa
    ja se vikaa ei oo vain vanhustalojen
    mutta löytyy lasten tarhoissa
    että lapsilta evätään omat vanhemmat
    mikä on verrannollista sodan ajan keskitysleireihin
    lapsi itkee aidan takana ja masentuu
    äiti ei tuu

    vanhuksilla on aikaa elämässä antaa lapsille

    on sanontakin että mummo antaa sellaista mitä oma vanhempi ei anna

    Äänestä

  • Samaa mieltä kanssasi, Anonyymi 13.9./17.20.

    Meillä kansalaisille kyllä tarjotaan riittävät puitteet elämän onnistumiselle jos itse teemme oman osamme ja otamme tarvittaessa apua vastaan.
    Saatavuusongelmia voi olla jonkin ennakoimattoman, äkillisen kriisin kohdatessa, mutta mielestäni etsivä löytää avun silloinkin.

    Tietysti kukaan ihminen ei lopulta voi ymmärtää toisen problematiikkaa täysin, eikä taikoa rankkaa elämäntilannetta hetkessä muuksi, mutta minusta hyvä tahto toisen ihmisen taholta on jo suuri apu sille. jonka maailma uhkaa sortua.

    Onko kenenkään elämä lopulta niin auvoista kuin kuvitellaaan tai niin huonoa kuin kuvitellaan ? Ja minusta tämä aika ruokkii sellaista ajatusta, ettei mikään ei saisi sattua, kärsimystä ei saisi olla. Kaikilla tulisi olla hyvin ja "yhteiskunta" olisi velvollinen huolehtimaan tästä kuten kakun tasaisesta jakamisestakin kaikille omasta panoksesta riippumatta.

    1Äänestä

  • demeter1 kirjoitti:

    Samaa mieltä kanssasi, Anonyymi 13.9./17.20.

    Meillä kansalaisille kyllä tarjotaan riittävät puitteet elämän onnistumiselle jos itse teemme oman osamme ja otamme tarvittaessa apua vastaan.
    Saatavuusongelmia voi olla jonkin ennakoimattoman, äkillisen kriisin kohdatessa, mutta mielestäni etsivä löytää avun silloinkin.

    Tietysti kukaan ihminen ei lopulta voi ymmärtää toisen problematiikkaa täysin, eikä taikoa rankkaa elämäntilannetta hetkessä muuksi, mutta minusta hyvä tahto toisen ihmisen taholta on jo suuri apu sille. jonka maailma uhkaa sortua.

    Onko kenenkään elämä lopulta niin auvoista kuin kuvitellaaan tai niin huonoa kuin kuvitellaan ? Ja minusta tämä aika ruokkii sellaista ajatusta, ettei mikään ei saisi sattua, kärsimystä ei saisi olla. Kaikilla tulisi olla hyvin ja "yhteiskunta" olisi velvollinen huolehtimaan tästä kuten kakun tasaisesta jakamisestakin kaikille omasta panoksesta riippumatta.

    "Meillä kansalaisille kyllä tarjotaan riittävät puitteet elämän onnistumiselle jos itse teemme oman osamme ja otamme tarvittaessa apua vastaan."

    Missä tietämättömyyden ja valikoidussa hyväosaisten kuplassa oikein elät :O

    Just. "os itse teemme oman osamme"
    Jaa, ettäkö näin. "otamme tarvittaessa apua vastaan."

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Meillä kansalaisille kyllä tarjotaan riittävät puitteet elämän onnistumiselle jos itse teemme oman osamme ja otamme tarvittaessa apua vastaan."

    Missä tietämättömyyden ja valikoidussa hyväosaisten kuplassa oikein elät :O

    Just. "os itse teemme oman osamme"
    Jaa, ettäkö näin. "otamme tarvittaessa apua vastaan."

    En sanoisi noin, että kuplassa eläisin. En ole itse syntynyt kultalusikka suussa - kuten ei moni muukaan meidän ikäluokasta ja suurimman osan elämääni olen elänyt niiden parissa, joilla ei ole mennyt hyvin.
    Hyväosaisena minua ei ulkoisten mittareiden perusteella juuri voi pitää, köyhyysrajan alapuolella eläminen on ollut minulle eettinen valinta ja sitähän jaksetaan epäillä ja siitä pilkata.
    En ihan tavoittanut sitä, mikä osa kirjoituksestani oli sellainen, mikä eniten tökki ? Selventäisitkö vähän ?
    Kai se pääpointti yritti olla se, että ihmiset voisivat ottaa hiukan enemmän vastuuta omasta elämästään, eikä keskittyä vain peräämään omia "oikeuksiaan" hyvinvointivaltion kansalaisina.
    Kenenkään kärsimystä en tahdo vähätellä, mutta sen poistaminen maailmasta on mielestäni "ihmiselle mahdoton tehtävä". Lievittäminen kuuluisi meille kaikille, ei pelkästään viranomaisille.

    1Äänestä

Ranskalaisten postinkantajien vasen kives on lämpimämpi kuin oikea, tutkimuksen tehdyt kaksikko sai palkinnoksi biljoona Zimbabwen dollaria.

Äänestä

Missähän niiin sanotaan? En ole kuullut, nähnyt, keksinyt ... - Nm. Tahdon tietää

Äänestä

kyllä, vaikka Mersuja, lapsenlapset on rakkaita :))

Äänestä

Täällä näitä psykiatrina itseään pitäviä 70 tyyppejä kirjoittelee.....
hahhahhah.

Äänestä

Kovinpa on ikärasistisia kommentteja 7-kymppisistä. Ettei muka saisi keskustella.

Otetaanpa esimerkki.
Vanha ihminen asuu kotonaan. On yksinäinen, kun ei pääse kulkemaan hyvin eikä ole sukulaisia lähellä. Sairaanhoitaja käy ja kodinhoitoon saa apua kunnalta. Nämä ihmiset ovat kiireisiä ja vaihtuukin henkilö.
Vanhaa ihmistä ahdistaa. Tuntuu surulliselta. Menee lääkäriin, Terveyskeskuksen yleislääkäri kirjoittaa pillerireseptin masennukseen.

(Psykiatrista on turha puhuakaan, ei sellainen ole saatavilla tavikselle, jonot on pitkät eikä vanha ihminen tärkein,)

2Äänestä
  • Se on paha kun seuranpitäjiä ei voi reseptillä määrätä.

    1Äänestä

Minäkin sain yli 70 vuotiaalta diagnoosin, et olen henkisesti sairas, kun olin hänen kanssa eri mieltä eräästä asiasta. Fiksua puhetta vai alkava dementia, ei pysty enää hillitsemään itseään.

Äänestä

meneppäs vanhuksen ystäväksi, vaikka olet rehellinen, kyllä aletaan epäillä, et hyväksikäyttää, käy vaan syömässä vanhukse ruuat....

1Äänestä
  • Niin se joskus on, kun hyvää tarkoittaa.
    Yksikin yksinäisyydestä kärsivä mummo
    jonka yksinäisyyttä käy läheisiä lievittämässä
    ihmettelee "mitä ne tänne tulee, mitä ne haluaa, rahaa vai ?"
    Sitten taas kohta valittaa, että "minä olen niin yksin!"

    1Äänestä

Kaikki ei ole niin yksioikoista kuin yksioikoisen 70 ihmisen mielestä näyttää.
Pitkään jatkunut vaikea ja stressaava elämäntilanne voi aiheuttaa mielenterveysongelmia, ahdistuneisuutta, masennusta, paniikkihäiriön, unettomuutta, syömishäiröitä ym. jotka voivat kasvaa elämää haittaavaksi ja rajoittavaksi tekijäksi, jolloin ammattiapu on tarpeen, lääkitys tai terapia tai molemmat.

2Äänestä
  • Tässä aloituksessa kritisoidaan sitä yksioikoisuutta, että ainut ammattiapu on, että kirjoitetaan masennuslääkeresepti.
    Missä tietämättömyydessä elät. Ei terapiaa ole saatavissa, on pitkät jonot. Juuri nyt on kansalaisaloite eduskuntaan menossa asiasta. Kukaan ei paneudu henkilön tilanteeseen ja ongelmiin. Eikä niitä yritetä yhdessä asianomaisen kanssa ratkaista.
    Tablettiresepti kourassa apteekkiin vain. Ja lääkefirmat hymyilevät.

    1Äänestä

alottajalle :

Otan osaa vaikeaa elämäntilanteeseesi,

sitä se teettää kun sortuu RAY:n pelikoneitten lumoihin,
suuriki omaisuus katoaa kuin tuhka tuuleen,

niin kävi minulle,

minun miljoonat katosi RAY:n johtoportaan taskuun, olen peliriippuvainen, vielä, rukoilen jumalta voimaa että pääsen niistä helvetin koneista eroon vielä joskus,

TIEDOKSI,
VAIN 1/3 osa menee todellisuudessa hyvntekeväisyyteen ja yhteiskunnan tarpeisiin

3/3 osaa menee VAIN JOHTAJISTON OMAISUUDEKSI,
rikastuttaa sitä osaa johtajista joilla on OSAKE-OMISTUS RAY:n tuottoihin siis miljaardeihin
ne miljoonat on kertyny KÖYHÄN kansan rahapusissata ,
siis peliriippuvaisten surkeasta sairaudesta johtuen lumosta pelikoineitten jännitykseen,

joten RAY:n pelikoneitten luoma lumo
harrastus on erittäin KALLISTA puuhaa, erittäin kallis HARRASTUS,
peliriippuvainen menettää varmasti omaisuutensa ,
joutuu suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, velkaantuu, köyhtyy,


tiedoksi kaikille,,
MUTTA peni ryhmä JOHTAJISTOA pelioneitten osakkeen omistaista rikastuu miljonääreiksi osa jopa MILJALDÖÖREIKSI,
----
PELIKONEET POIS JOKAISESTA KAUPASTA
KAIKISTA YLEISILTÄ PAIKOILTA,
RAY PERUSTAKOON ERILLISET PELI-LUOLAT PELIKONEITA VARTEN
KAIKKI KONEET POIS KAUPOISTA peliriippuvaisten silmistä

TULIKO SELVÄKSI, jos ei hyällä niin pahalla,
suomessa ON LIIKAA pelikoneitten aiheuttamaa KÄRSIMYSTÄ

ON SUURI RIKOS PITÄÄ KONEITA JULKISILLA PAIKOILLA,

KOKO EDESKUNTA RIKOSVASTUUSEEN ELLEI KONEET KATOA KAUPOIATA !!!

haluako suomen päättäjät eduskunta hallitus ministereitä myöten


TÄMÄ ON SUURI HÄTÄHUUTO PELIRIIPPUVAISTEN TAKIA,,,

TERV: PELIRIIPPUVAINEN eläkeläinen muitten surkeitten joukosta,
joka on menettäny rahansa koneisiin,,,


meillä peliriippuvaisilla ON SUURI HUOLI NUOREMMISTA ja peheitten vaikeuksista,
ON TÖRKEÄÄ pitää koneita joka kaupassa se on suuri yhteikunnallinen RIKOS köyhää kansamme kohtaan,
olla TÄYSIN EDESVASTUUTTOMIA tämän asian suhteen ???????????

Äänestä
  • Kuten+on+käyny++ilmipeliriippuvuus++tuo++kaikenmaailman+ongelmia++ihmisen+elämään,myös+mielenterveys+ongelmia,+puhtaasti++peliriivuvuuden+syytä,++perheet++kokonaisuutena++kärsii,++rikkoutuu,+++ihmiset++köyhtyy,+joutuu++älyttömiin+vaikeuksiin,++kokonaisia+omaisuuksia++++on+syötetty++RAY:n++koneitten+kitaan,++kaiken+huippu,+++on+mainostettu++että++rahat+menee+hyväntekeväisyyteen,+HUH,+HUH+++++SUURI++VALHE,+vain+pieni+osa+menee+yhteiskunnan+hyödyksi,+VAIN++1/3+++osa++miljoonista+menee+hyväntekeväisyyteen,++siis+++++kaikki+peliriippuvaiset+++++antaa+rahansa++++++JO++++rikkaille+++++++++osakkeenomistajille,++siis++se+hyväntekeväisyys++on++muutamien++miljardöörien++++rikastuttamista,++++ONKO+++se+oikeeta++hyväntekeväisyyttä,++haloooo,+jos+++90%++edes++menis++OIKEESTI+++KOKO++YHTEISKUNNAN++++++HYVÄKSI+++se+olisi++pieni++lohtu+++++peliriipuvaisen++++sielulle,+jumakauta,++++++++++++++++rehellisyyden+nimissä,+++++RAY.n++koneitten++PITÄÄ++++PALAUTTAA+++++peliriipuvisille+++++++++++++99++%+++pelatusta++miljoonista+takasi,+++sitten+olis++jotensakki++hyväksyttävää++koneitten+olemassa+olo++julkisilla+paikoilla,++MUTTA++nyt++ei++hyväksytä,++nyt+paheksutaan,++++++koska+vain+pieni++jo+rikkaita+miljonäärjä++hyötyy+++RAY.n+koneitten+++miljoona+tuotosta,++KAIKKI+KONEET++POIS++JULKISILTA++PAIKOILTA+RAY++vieköön+koneet++++ihan+erillisiin+peliluoliin,++tämä++aiheuttaa+++mielenterveys++ongelmia++++++++ihmisille,+++itsemurhat++alkaa+olla+++jokapäiväistä++uutisointia,+enään+++ei+kehata+++itsemusrhista+++edes++uutisoida++siinämäärin++kuin+se+on+todelisuutta++++RAY.n++koneitten++auheuttamana+++++köyhyytena+ja++tuskana++perheissä,RAY:n++koneet++ON+++++syyllisiä++jokaiseen++ITSEMURHAAN,+++++++missä++on+johtajiston+++RAY++++++++++++OMATUNTO,+++helvetissä++nähdään,,++jos+koneet++ei+poistu++julkisilta+paikoilta,

    Äänestä

Kirjoitit...

"Minusta pitäisi toimia kuin Pelastusarmeija: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa."

Siinäpä ratkaisu, ongelmaiset Pelastusarmeijaan.

Äänestä

Täysin tervettä ihmistä ei ole olemassakaan,
alottaja voi olla rauhallisella mielellä
taloudellisten ym, muitten ihmisuhteitten vaikeuttama elämä
voidaan aina jotensakki korjata, asioita voidaan lievittää
vaikeudet ei ole mielisairautta,
esm. peliriippuvilla sitä vasta on vaikeeta, moni suunittelee itsemurhaa, kun muuta selviytymiskonstia ei enään keksi,
kaikkeen peliriippuvien mielisirauksiin ja itsemurhiin on yksistään syyllinen RAY pelikoneineen, veikkaus njohtajalla on monen itsemurha omalla tunnollaan, hän on syyllinen kaikkii peliriipuvaisten vaikeuksiin,
varsinkin jos ei ymmärrä siitää kaikkki koneet pois kaikista julkisista paikoista missä tavalliset ihmiset asioi,
koneet on siirrettävä erillisiin peliluoliin, niihin osaa kyllä ne peliriipuvaiset mennä jotka ei haluakkaan päästä peliriippuvuudestaan eroon,

veikkaus johtoportaineen on syyllin kaikkiin ihmisten taloudellisiin vaikeuksiin ja kaikkiin ihmisten itsemurhiin jotka tehdään epätoivoisessa elämäntilanteessa
kun peliriippuvainen ei keksi muuta keinoa päästä peliriippuivuudesta eroon,

veikkaus johtoportaineen on veren tahrimia,, syyllisiä kaikkiin itsemurhiin,,,

Äänestä
  • Samaa mieltä--ei saa ollariippuvuutta oli asia mikä tahansa.

    1Äänestä

  • Minkä helpotuksen ihminen saa pelaamisesta ?
    MIksi ihminen pelaa ?
    Kaikkihan tietävät että kone voittaa,
    mutta pelaajien koukuttamiseksi
    antaa jollekin joskus pienen voiton.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä helpotuksen ihminen saa pelaamisesta ?
    MIksi ihminen pelaa ?
    Kaikkihan tietävät että kone voittaa,
    mutta pelaajien koukuttamiseksi
    antaa jollekin joskus pienen voiton.

    joooo mutta TAHALLINEN houkustu pelaamiseen on hirvittävä vääryys
    kun koneita on jokaikisessä kaupassa ja kaikkialla julkisissa paikoiss joissa peliriippuvain joutuu päivittäin asioimaan,


    RAAMATUN SANA :

    Se joka YHDENKI ihmisen houkuttelee syntiin ( tarkottaa pelaamaan )
    hänen kaulaan RIPUSTETTAKOON MYLLYNKIVI
    ja UPOTETTAKOON MEREEN,

    siis juman sanaki kieltää houkuttelevat pelikoneitten pitämisen julkisilla paikoilla,

    joten VEREN RUSKEA ON SYYLISYYS VAIKKAUKSEN JOHTOPORTAALLA,
    helvetti on se paikka jonne veikkauksen johtoporras joutuu sitten aikanaan, ellei poista koneita julkisilta paikoilta, peliluoliin,
    KAIKKI TIETÄÄ kaikki ne jotka ei haluakkaa päästä peliriippuvuudesta eroon
    OSAA KYLLÄ MENNÄ aivan itse erillisiin peliluoliin,
    joten johtoportaan ÄNKYRÖINTI ON AIVAN TAHALLISTA PAHUUTTA, AHNEUTTA kos johtajisto ITSE HYÖTYY ENITEN pelikoneitten tuotosta, josta EI JULKISUUTEEN PUHUTA, kosrostetaan vain sitä PIENTÄ 1/3 osaa joka todellisuudessa vain menee yhteikunnan hyväntekeväisyyteen,

    OTTAKAA ASIASTA OIKEESTI SELVÄÄ,,

    Äänestä

Kaikkien ihmisten vaikeuksien takana on RAY:n peliautomaatit,
koko suomen köyhät kärsii peliriippuvuudesta
ja herrat nauraa
kun miljoonat virtaa niitten omaan taskuun,
kun surkee köyhä kansa koittaa pelikoneista saada edes jonkun roposen, se on harhaa vain,

vain murto-osa miljaardeista menee todellisuudessa yhteikunan hyväntekeväisyyteen,

avatkaa silmänne hoopot,,

Äänestä
  • Ei sunkaan kukaan uskottele itselleeen tai perustele pelaamistaan sillä
    että hyväntekeväisyyttä tekee ?
    Kun rahansa menettää...
    Tekis itselleen hyväntekeväisyyttä eikä pelaisi !

    1Äänestä

Hyvä aloitus , tosiaan kaikki laitetaan nykyisin mielialahäiriön piikkiin, jos vaikka on erimieltä viranhaltian kanssa jostain asiasta, aletaan pitää epävakaana.

1Äänestä

Köyhä on helppo leimata hulluksi,,,

tämä on totuus,,,

1Äänestä
  • Jos köyhyys aiheuttaa hullun elkeitä, niin sitten se voi olla totta. Ei muuten. - Nm. Älä houri

    1Äänestä

Kun lääkäri ei löydä muutaman labratutkimuksen perusteella vikaa vatsasta. Niin diagnotisoi mielenterveyden häiriöksi vatsavaivat ja skriivaa reseptin.
Ei ruokavalioon kiinnitä huomiota, ei liikuntaan.
En hakenut lääkettä apteekista. Mutta kun mainitsin seuraavalle lääkärille, että minulle kirjoittettiin mielialalääke, niin tämä uusi lääkäri koko Ahaa-elämyksen, että jaa, sellainen diagnoosi kollegalta, no, se tietysti on varma ja kiveen hakattu, Näin siis, yhden lääkärin huteralta pohjalta heittämä diagnoosi voi varjostaa koko loppuelämää. Kun lääkärit luottavat toistensa diagnooseihin,
Ruokavalion muuttamisella ja liikunnan lisäämisellä vatsavaivat menivät pois.

1Äänestä

Tuli mieleeni tätä lukaistessa että nythän voi tilata nettipsykologin ja ei tarvi lähteä kotisohvalta minnekään,
Varmasti paljon apua monille masentuneille ja yksinäisille vanhuksille, joilla on lieviä oireita. Pahempiin mieleterveyshäriöihin ei oikein nettipalvelut kuulosta oikein riittäviltä, paitsi ohjeistavina ja remisseinä.
Monta kertaahan pelkästään se että saa kertoa huoliaan täysin vieraalle mielenterveyden ammattilaiselle voi olla suuri apu eikä mielialalääkkeitä silloin edes tarvita.
Minä olen täällä lukenut suomalaisten vanhusten peliautomaattikokkuun jäämisistä. Tosi sairasta. Mummot ja papat pelaa viimeisetkin centtinsä kauppojen eteisessä. Mikä onni että meillä ei ole tuollaista täällä Ruotsissa. Kuvottaa jo tuo pelisaittien ylenmääräinen mainostus telkkarissakin.

Äänestä
  • Mikä tilanne on Ruotsissa ? Eikö ole peliautomaatteja joka marketissa ja kioskissa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä tilanne on Ruotsissa ? Eikö ole peliautomaatteja joka marketissa ja kioskissa ?

    Ei minun mielestäni, ei ainakaan kaikissa paikoissa. Karkkiautomaatteja ja jotain lasten juttuja on meidän lähikaupassa, mutta ei mitään rahapelejä tyyppi one-armed bandit tai Pajazzo. Täällä landella on tosin kahvioita joissa voi pelata hevosilla ja seurustella, etenkin miehet tekee niin. Katsovat samalla telkkarista. Hedelmäpelejä en ole nähnyt kuin Suomessa. Iäkäs tätini (r.i.p.) oli täysin koukussa.

    Äänestä

Vaikea elämäntilanne ei ole mielenterveyden häiriö, mutta se pitkittyessään aiheuttaa mielenterveyden oireilua. Rahattomuus, vaikea elämäntilanne, esim avioero, yksinäisyys, työttömyys ovat masentavia elämän vaiheita. Psykologiit ja lääkärit eivät voi mitenkään ymmärtää, potilaan koko mielenkenttää, elämäntilanteen vaikutusta. Kun on diaknosoitu mielenterveydessä sairaus, silloin lääkitys on tarpeellinen, keittiöpsykologiassa täytyy olla varovainen. Vaikeassa tilanteessa ymmärtävä ihminen olisi kultaakin arvokkaampi, vaan mistä sellainen löytyy. Taas tulee empaattisuus, ihmisten välinen vuorovaikutus. Jokainen tekee virheitä, kuvio on erilainen sisäpuolelta katsoen , kuin ulkoapäin sivullisena.
Aivan liian helposti lyödään leimasin ja lähetetään selviytymään yksin, kun pitäisi kartoittaa ongelmat, niiden pois sulkemiseksi, tehtävä mahdollinen.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi ja inhimillisestä näkökulmastasi ! Inhimillisyys on katoava kansanperinne. Ketään ei saisi jättää yksin selviytymään alkuvaiheessakaan, kun näkee, että esimerkiksi masennus alkaa hiipiä kaverin mieleen. Mitä aikaisemmin saa apua, sen nopeammin toipuu ja pääsee taas mukaan joukkoon, yhteiskuntaan.

    Äänestä

Yhtälailla ne ovat keittiöpsykologiaa nuo mielipiteet, että pitää uskoa sokeasti lääkäriä ja pistellä pilleriä poskeen.

Kyllä olisi äärimmäisen tärkeää, että heti, kun henkilö hakee apua, niin olisi saatavilla henkilökohtaisia tapaamisia ja keskusteluja elämäntilanteesta.
Siitä tehtiin vastikään kansalaisaloite eduskunnalle.

Äänestä

'When a flower doesn't bloom, you fix the environment in which it grows, not the flower.' — Alexander Den Heijer —

Äänestä

"Kun kukka ei kuk,i, korjaat ympäristön, jossa se kasvaa, et kukkana" - Alexander Den Heijer

Äänestä
  • Korjaan
    "Kun kukka ei kuk,i, korjaat ympäristön, jossa se kasvaa, et kukkaa" - Alexander Den Heijer

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korjaan
    "Kun kukka ei kuk,i, korjaat ympäristön, jossa se kasvaa, et kukkaa" - Alexander Den Heijer

    Aina on joukosta putoavia, ei ympäristöä voi muuttaa jokaiselle sopivaksi :) Seurauksena olisi vain kaaos, mutta jalostaa yksilöä voi kyllä koulimalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina on joukosta putoavia, ei ympäristöä voi muuttaa jokaiselle sopivaksi :) Seurauksena olisi vain kaaos, mutta jalostaa yksilöä voi kyllä koulimalla.

    "– Ylidiagnosoinnin yksi ongelma on siinä, että sosiaalisista ongelmista tehdään yksilön ongelmia. Oireita pitää ilman muuta hoitaa, mutta lisäksi pitäisi katsoa laajemmin, minkä takia ihminen on joutunut ahdinkoon, Pietikäinen sanoo."
    YLE 27.10.2019 Masennuksesta on tullut uusi kansantauti – mutta mikä on oikeasti muuttunut, suomalaisten mielenterveys vai diagnoosit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina on joukosta putoavia, ei ympäristöä voi muuttaa jokaiselle sopivaksi :) Seurauksena olisi vain kaaos, mutta jalostaa yksilöä voi kyllä koulimalla.

    "– Ylidiagnosoinnin yksi ongelma on siinä, että sosiaalisista ongelmista tehdään yksilön ongelmia. Oireita pitää ilman muuta hoitaa, mutta lisäksi pitäisi katsoa laajemmin, minkä takia ihminen on joutunut ahdinkoon, Pietikäinen sanoo."
    YLE 27.10.2019 Masennuksesta on tullut uusi kansantauti – mutta mikä on oikeasti muuttunut, suomalaisten mielenterveys vai diagnoosit?

    Äänestä

Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian professorin Petteri Pietikäisen mukaan masennuksen ja muiden mielenterveyden häiriöihin liittyvien diagnoosien yleistyminen ei olisi ollut mahdollista ilman lääkeyhtiöiden sairauden lietsontaa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/27/masennuksesta-on-tullut-uusi-kansantauti-mutta-mika-on-oikeasti-muuttunut
Uusien oireperusteisten tautiluokituksien myötä sairauden syitä alettiin etsiä ihmisten elämän sijaan mielestä ja aivoista.

Äänestä

Yhteiskunta on tietysti muuttunut paljon. Eräs lääkäri kertoi MTV3:lla
että ihmistä ei ole alunperin tarkoitettu syntyväksi tällaiseen häly- ja kilpailuyhteiskuntaan. Kaikkien ihmisten hermosto ei sopeudu siihen
että aina saa taistella paikastaan. Yksilönä pitäisi voittaa kaikki,
olla joku ihmeellinen, työelämässä pitää olla voittaja.
Moni ei pääse työelämään, koska 1000 muuta hakee samaa työpaikkaa.
Monta ammatti pitäisi oppia elämänsä aikana, kun pellolle potkitaan.
YT-neuvotteluja on lähes joka kunnassa ja yrityksessä.
Milloin ihminen voi enää levätä, palautua ja kerätä henkisiä voimia
uusiin taisteluihin ?
Tuntee, ettei riitä mihinkään, vaikka kaikkensa tekisi.
Ei ole ihme, että ihmiset voivat huonosti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nykyään mielenterveydenhäiriöksi sanotaan tilanteita, jossa ihmisellä on vaikkapa taloudellisesti tosi vaikeaa tai perhetilanne katastrofaalinen tms.
Sitten vaan pillerireseptin lekuri kirjoittaa. Psykoterapiaakin harkitaan joten pitkän jonon jatkoksi odottamaan.

Minusta pitäisi toimia kuin Pelastusarmeija: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.
Ensin pitäisi pureutua konkreettisiin ongelmiin ja kun ne on saatu järjestykseen, niin loppuviimeksi tarjpta vaikeuksien uuvuttamalle keskustelutukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu