Yleistyneeksi päässeestä huonosta asiakaspalvelusta.

Anonyymi

Huono asiakkaitapalveleminen on aina ensin yksittäistapauksellista, miksi kuitenkin kilpailu ja kuluttajavirasto kieltäytynyt tukimasta yksittäistapauksia. Vastauksenko hyvä hieman kapasitoitua ensin mutta miksi.

4

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin saadaan vastausnappulaa esiin.

    • Anonyymi

      Mitä tarkoittaa "kapasitoitua"?

    • Anonyymi

      Jos on huonoa asiakaspalvelua, on kuulkaas olemassa myös suorastaan rikollisia asiakaspalautteita.

      Kun vielä olin työelämässä, samassa työpaikassa oli myös eräs kateellinen akka, jokapaikan hämmentäjä. Jossain kohtaa tuli muotiin, että asiakkailta saatua palautetta käyttettiin perusteluna työntekijän ns. palkanmuodostukseen. Eipä aikaankaan, kun vouhka-akka rupesi laittelemaan tekaistuja palautteita ja käski tuttujaan tekemään samoin. Tarvitseeko kertoa, keitä noissa palautteissa kehuttiin ja haukuttiinko niitä, joista akka ei tykännyt?

      En tiedä vieläkö pomot jossain luottavat "asiakkailta" saatuun palautteeseen kuin jumalan sanaan.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista. - Tai sitten ei.

      Ajatelkaa mieluummin positiivisempia asioita ja ajatuksia.

      - Vaikka sitä, kuinka hyvin meitä kaikkia onnistanut, kun viimeksi tullut Eurojackpot voitto meitä kaikkia niin lämmittää, ja tekee meidät kaikki onnelliseksi.

      Tosin tekeeköhän se meidät kaikki onnelliseksi, ja niin iloiseksi?

      Hmm...

      Ei ehkä välttämättä.

      Sillä jos omassa elämässä on mennyt kaikki päin p*rsettä, eikä millään elämän osa-alueella, esim. työ, ihmissuhteet, tai raha-asioissa ole viimeisinä vuosina, tai oikeastaan koskaan onnistanut, niin pitäisikö todella ottaa osaa johonkin siihen " onneen", että jotkut ovat sattuneet voittamaan eurojackpotissa päävoiton?

      Miettikääpä edes vähän aikaa sitä, ja tätäkin näkökulmaa, siinä ilon ja voitonhuuman keskellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4533
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3135
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      47
      3011
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2843
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      345
      2740
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2725
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      41
      2610
    8. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2320
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2145
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1723
    Aihe