Simon Elo sekoilee!

Kuinka tuollainen kaikkien halveksima takin kääntäjä voisi enää päästä politiikkaan?
Olisi kannattanut ajatella etukäteen, minkä hinnan Timo Soinin sinisiin liittymisestä joutuu maksamaan. Tässä vaiheessa se on myöhäistä. Simon Elo muistetaan isosuisena petturina! Kuinka tuollainen kaikkien halveksima takin kääntäjä voisi enää päästä politiikkaan?
16183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllä Elo, Terho ym Tiinat saa unohtaa politiikan, luottamus mennyt. No, Terho jo älysi jäädä pois..

Äänestä
  • Tiina Elovaara ja Simon Elo ovat politiikkoja joilla on vielä paljon tehtävää Suomen politiikan teon muuttamisessa. Heitä tarvitaan.
    Puoluepolitikointi tulee poistaa politiikasta, samoin rahan valta.
    Edunvalvontajärjestöt voivat tehdä työtään omalla sarallaan ja antaa eduskunnan hoitaa omat hommansa.

    Äänestä

Höpö höpö ei Simon sekoile. Vaalikarjan muisti on lyhyt.
Omaa etuaan sekin oli tavoittelemassa, mutta astui Timon kakkiin.

Onhan Kaitaisellakin häikäisevä ura vaikka aloitti väärentämällä pöytäkirjat.
Hyvin menee, arvostettu komissaari, pääministeri ja kohta yliasiamies.

Äänestä

Luulempa, että Elon on pakko hengailla valtuustossakin toimeentulon vuoksi. Taisi olla niin, että än oli kaksi kautta eduskunnassa? Ja saa soputumisrahaa kaksivuotta joka ei kovin suuri ole ja perhe kasvanut.

Äänestä

Vähän on sellaanen kutina että moni tipahtanut edustaja alkaa pälyillä Liike Nyt puoleen. Se on nyt rekisteröity puolueeksi.
Tärppäiskö sen kautta pääsy eduskuntaan moni miettii?

Äänestä

Ai simon ei missään nimessä palaa sinisiin, vaikka itse oli puoluetta perustamassa ja kysyntää kuulemma riittää.

Missä on simonin uusi poliittinen koti? KD-PS-ST->? Kokoomukselle veikka kosiokirjelmää lähtevän.

En ymmrrä, että miksei kukaan sinine tajua sitä, että heitä pidetään pettureina, eivätkä äänestäjät palaa heitä äänestämään. Ei kyse sinällään ole siitä, että sinisten poliittisissa tavoitteissa olisi jotain väärää, vaan syy on ainoastaa henkilöiden vastenmielisyydessä. Sinisillä ei nyt vaan keskustaoikealla ole myöskään mitään elintilaa persujen, keskustan ja kokoomuksen puristuksessa.

Äänestä

Simon Elon uusi poliittinen koti voisi olla Suomen Kansa Ensin puolueessa, tai Seiskaliikkeessä. Kummassakin valta on vaihtunut. Seiskaliikettä ei enää ohjaa Väykky, eikä Suome Kansa Ensin puoluetta deWitti!

Äänestä
  • Homma sopisi Simon Elolle hyvin ,sen mitä Simonkin osaa : Haukkua kaikkea sitä , mitä toiset ovat sanoneet

    Äänestä

Taitaa kaikki petturit olla sekoseko-tilassa. Ahneeellahan on tunnetusti peemäinen loppu. Demokratialle sinisten pudottaminen oli riemuvoitto. Aikoihin demokratia ei ole saanut näin hyvää tulosta aikaiseksi. Miksi äänestää sellaisia puolueen ihmisia, jotka eivät vähääkään toimi äänestäjiensä hyväksi, varsinkaan loikkareita.

Äänestä

stalin antoi niskalaukauksen neukkulaan loikanneille punikeille sanoen että
koska olette isänmaanne pettäneet, saatatte pettää hänetkinja teki miehen työn

Äänestä

Sinisetn joukot saapuvat ja turvaavat Suomelle hyvän tulevaisuuden.

Sinisissä on paljon henkilöitä jotka neivät ole olleet politiikassa mukana joten heillä on täysin puhdas menneisyys politiikan saralla.
Toisin on persujen kohdalla. Tänäänkin yksi persu edustaja saanut tuomion.
Eipä olis kovin kiva kuulua tuommoseen joukkoon.
Eikös siellä ole puheennohtajakin tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Äänestä
  • Juuri noin. perussuomalaisessa puolueessa on näköjään sulka hattuun kun on saanut tuomion. Ja helposti johdateltavat ihmiset on helppo saada äänestäämään noita.

    Äänestä

Käykö kateeksi, kun Elon asiat on hyvin.
Hän opiskelee maisterintutkintoa Turun yliopistossa.
Perheeseen on syntynyt terve lapsi. Elämän perusasiat on silloin kunnossa.

Äänestä

Menestystä opintoihin ja iloa perhe-elämään Elolle!

Äänestä

Kyllä tuollainen poliittinen takinkääntö on luonteeltaan sellainen munaus, että sen voi tehdä vain kerran. Poliittinen ura oli kyllä siinä. Vai vielä pitäisi päästä politiikkaan, heh!

Äänestä

Ilmeisesti Vesa Saarakkala oli ainoa Soini-loikkareista järkevä, joka tajusi heittää pyyhenliinan kehään. Ei nosta edes sopeutumisrahaa käsittääkseni?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuinka tuollainen kaikkien halveksima takin kääntäjä voisi enää päästä politiikkaan?
Olisi kannattanut ajatella etukäteen, minkä hinnan Timo Soinin sinisiin liittymisestä joutuu maksamaan. Tässä vaiheessa se on myöhäistä. Simon Elo muistetaan isosuisena petturina! Kuinka tuollainen kaikkien halveksima takin kääntäjä voisi enää päästä politiikkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu