Nainen, just nyt mieli on maassa ja syy on siinä, että meillä ei tämä homma edisty. Toisella tavalla ilmaistuna, ei näy mitään valoa edessäpäin, ei ole toivoa tai merkkejä paremmasta. Minua ahdistaa ja samalla harmittaa, että mitään ei tapahdu. Päivät, viikot ja kuukaudet menevät ja tilanne on ja pysyy samana. Toivot minulle varmaan hyvää, mutta sinun on hyvä tietää, että ilman sinua minulla ei ole eikä kuulu hyvää eikä tule kuulumaan. Ilmeisesti luulet tätä kevyeksi leikiksi, joka on helppo lopettaa kun olet enemmänkin tuollainen huoleton ja iloluonteinen ihminen. Niin olen ymmärtänyt. Tavallaan toivoisin tämän loppuvan tai voivani vain kadota maan alle tai muuttaa jonnekin kauas aivan toiseen maailmaan, niin tämä kuluttaa ja aiheuttaa jatkuvaa surua.
Väsynyt olemaan tantereessa
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei ole minulle, koska en ole iloluonteinen ja huoleton. Muuten tilanne samanlainen, eli toivoton.
Miksi et ota häneen yhteyttä ja selvitä ne asiat hänen kanssaan?
Puhelin on keksitty
Ja sillä voi soittaa. Viesteillä ei etene.
Ei ole minullekaan, koska vaikka osaan olla iloinen olen myös surullinen. Usein ajattelen että mitä järkeä enää missään on, kun on ollut kauan monia keskeneräisiä asioita. Olen varma siitä, että oma hyvinvointini olisi nyt paljon parempi, jos sitä järkyttävää pakkomuutosta ei olisi tapahtunut muutama vuosi sitten. Monen vuoden suru on vienyt ilon elämästä, eikä oikein mikään tunnu enää miltään. Kuolema on kulkenut mukana olkapäillä siitä asti.
Kauheinta tässä on se, että en tiedä pystynkö enää luottamaan keneenkään. "Auttamistyön" toteutus ei ole koskaan sopinut minulle ja se aiheuttaa stressiä.
Ja itse et voi tehdä mitään asian eteen??? Kannattaisiko tehdä ?
En minä voi tehdä mitään. Jos toinen ei siihen pysty niin sitten emme koskaan kohtaa.
Kun on lamaantunut, niin ei ole voimia. Kun ei anneta eikä saa rohkaisua, niin ei uskalla.
Siinäpä mielenkiintoinen tapa ajatella. Miten voi antaa rohkaisua jos ei näe missään eikä ole yhteystietoja?
Mihin se voisi edetä, kun on moraalikysymykset mietittävänä ja se mietittävänä etten sekoita toisen elämää ja ajatuksia enempää, että annan tilaa ja aikaa.
En todellakaan ota tätä kevyesti. Itse asiassa tämä on raskaimpia kokemuksia elämässäni samalla kun se on myös rakkain. Iloinen tietystikin olen, sinusta ja elämän ihanista asioista. Totta kai tahtoisin enemmän kuin mitään, että voisi edetä vapaasti tai edes tavata aika kilteissä merkeissä. Mutta voinko ja voitko tehdä niin ilman salakavalia omantunnonkolkutuksia? Minä voisin, sillä olen tässä niin koko sydäntäni myöden ja olen väsynyt kaipaamaan tällä tavoin. Olen näistä vuosista uupunut, vaikka ei tietenkään ainoana syynä.
Mitään isompaa ei voi kai tapahtua ennen kuin kumpikin tahollaan on tehnyt niitä muutoksia, joita omien itsejemme takia jo pelkästään on tehtävä. Kummallakaan vaan ei taida olla juuri nyt sellaisia henkisiä voimavaroja, näin luulen. Enkä voi vaatia tai missään nimessä tahdo vaatia toista pystymään johonkin mihin ei ole voimavaroja tai josta ei ole varmuutta.
En halua ahdistella, hoputtaa, ajaa nurkkaan tai vaatia mitään, kuten ylempänä sanoin. Millä edes voisinkaan kun oma tilanteenikin on mikä on. En halua tehdä niin enkä voisikaan tehdä niin tai olisin tekopyhä.
Älä katoa ♡
En toivo sinulle tai minulle sellaista ahdinkoa. Sillä ahdinko, sielussa asti tuntuva loputon suru se olisi, jos katoaisit. Mutta ymmärtäähän sen, sen halun. Ei tämä meitä helpolla, arvitta ole päästänyt. Siitä olen surullinen ja pahoillani.
Yritä nukkua, sinä.
Moraalikysymykset? Jos tämä olisi minulle niin minä toivotan sinulle hyvää loppuelämää. En jaksa enää yhtään keskeneräisiä asioita, ne vievät minulta elämänhalun kokonaan pois. Joka päivä voin yhä huonommin.
Hyvä kirjoitus! Hyvää yötä!
Tässä tilanteessa ei ole mitään kysymysmerkkiä sen suhteen mitä tarkoitin näillä moraalikysymyksillä, kuka oletkaan 0:45. Ne eivät minua estä kaiken suhteen, kuten varmasti on huomannut, en vain pysty tai halua vastustaa enää. Mutta mitään isompaa tuskin voi ellei halua kenties tahrata jotakin, jolle tahtoisi puhtaan pöydän. Sen ymmärrän hyvin, että monia meistä täällä lukevista tai kirjoittelevista väsyttää esimerkiksi keskeneräiset asiat. Uskon, että sellaiset aikanaan ratkeavat niin kuin ihmiselle itselleen on hyväksi. Ei liika hoppu rohkeutta vaativissa asioissa tai asioissa, joissa on hyvä antaa itselle aikaa ole hyvästä.
Minä ainakin luotan matkaani. Ja siihen, että kaunis on mahdollista koko laajuudessaan, sitten kun sille sopiva aika kumpaisenkin elämissä on.
Olen aika varma, että ymmärrän sinua, mutta en voi sille mitään että olen täydellisen väsynyt keskeneräisiin asiohin. Mitään ei voi tapahtua tulevaisuudessa, jos ihmiset eivät lakkaa "kertomasta" kahden tai kolmen henkilön asioista. Yhät kauan kuin sitäon ollut se on ollut vastenmielistä, tapahtuipa se näkyvästi tai ääneen sanomalla. Jos se jatkuu vielä yhden päivänkin minä päästän irti lopullisesti kaikista niistä joita "kerrotaan". EN VOI SIETÄÄ SITÄ, EN OLE KOSKAAN VOINUT SIETÄÄ SITÄ ! Kaikki se tappaa minua joka hetki lisää kun sitä on! Jos et heti ota yhteyttä minä en koskaan halua olla missään tekemisissä kanssasi. En koskaan halua elämääni sellaista henkilöä josta muut "kertovat". Alan etsiä minulle täysin tuntematonta kaveria elämääni, sellaista jota en ole vielä koskaan kohdannut kertaakaan. Jos sanani sinusta tuntuvat vaikeilta ymmärtää, olen pahoillani mutta tunnen itseni hyvin ja tiedän oman jaksamiseni rajat. Mitään siitä mitä on kauan jo tehty, ei olisi koskaan saanut toteuttaa niin kuin on toteutettu.