Hei,
Kävin tänä vuonna rippileirin ja tutustuin siellä tähän poikaan. Ollaan puhuttu nyt noin kolme kuukautta joka päivä aika paljon. Minusta tuntuu, että voin puhua tälle melkein mistä vaan ja hän kuuntelee myös ja antaa neuvoja. Me ei olla nähty vielä ns. vapaaehtoisesti vapaa-ajalla, mutta mentiin rippileirin kanssa huvipuistoon vähän aikaa sitten ja pyörittiin siellä tän pojan kanssa kahdestaan. Me käydään myös samaa isoskoulutusta joten nähdään aika usein. Vaikka tämä poika on ihana niin meillä on aika erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat niin en oikein tiedä siitä, että tulisiko meistä mitään? Hän ei näytä hirveästi tunteitaan, eli ei esim naura hirveästi, joka olisi mielestäni myös aika tärkeää.
Olen 99% varma että hän tykkää minusta, mutta minä en ole varma että tykkäänkö minä hänestä tai tulisiko meidän suhteesta mitään... Mietinkö tätä liikaa?
Olisiko kellään mitään neuvoja tän tilanteen suhteen?

Vastaukset 2
Vanhimmat
ok vittu siis keissi
Kokeilkaa. Ja ehkä hän ei ole uskaltanut näyttää tunteitaan avoimesti. Mistä tiedät, että häk tykkää. Oletteko koulussa tekemisissä