Pahalta tuntuu seurata Haapaveden päätöksentekoa. Valtuustossa rettelöi ja räyhää sama mies kokous toisensa perään. Varmasti hän tuntee olevansa oikeassa, mutta niin on moni muukin. On aivan pähkähullua aikuisen ihmisen kuvitella, että suurissa asioissa (kouluverkko, vuodeosasto tai ylipäätään koko kunnan taloustilanne) olisi olemassa vain yksi totuus. Jos jokainen poikkipuolinen sana tuomitaan "ahneiden kepulaisten" tai muutoin väärin ajattelevien manipulointiyritykseksi, loppuu muulta valtuuston väeltä nopeasti halu osallistua keskusteluun.
Samainen valtuutettu mesoaa julkisilla facebook-sivuillaan niin ala-arvoisella tyylillä, että heikompaa hirvittää. Toivoa vain sopii, että kukaan hänen oppilaistaan tai heidän vanhemmistaan ei juttuja lue. Opettajan ei liene sopivaa näyttää haukkumisella ja ihmisten törkeällä nimittelyllä mallia siihen, kuinka toisia ihmisiä voi hänen mielestään kohdella.
Haapavesi on taloudellisissa vaikeuksissa. Syyttely ja riitely eivät johda mihinkään. Sisäilmasta sairastuneet yläkoulun ja lukion opettajat ja oppilaat eivät tule kiittämään rakennusprosessia hidastavaa valtuutettua. Jokainen valituskierros tulee kunnalle kalliiksi, sen tietää ihan jokainen. Nyt tarvitaan rakentavaa keskustelua ja konkreettisia ehdotuksia talouden parantamiseksi. Rettelöinti ei paranna mitään!
Samainen valtuutettu mesoaa julkisilla facebook-sivuillaan niin ala-arvoisella tyylillä, että heikompaa hirvittää. Toivoa vain sopii, että kukaan hänen oppilaistaan tai heidän vanhemmistaan ei juttuja lue. Opettajan ei liene sopivaa näyttää haukkumisella ja ihmisten törkeällä nimittelyllä mallia siihen, kuinka toisia ihmisiä voi hänen mielestään kohdella.
Haapavesi on taloudellisissa vaikeuksissa. Syyttely ja riitely eivät johda mihinkään. Sisäilmasta sairastuneet yläkoulun ja lukion opettajat ja oppilaat eivät tule kiittämään rakennusprosessia hidastavaa valtuutettua. Jokainen valituskierros tulee kunnalle kalliiksi, sen tietää ihan jokainen. Nyt tarvitaan rakentavaa keskustelua ja konkreettisia ehdotuksia talouden parantamiseksi. Rettelöinti ei paranna mitään!
Vastaukset 33
Vanhimmat
Leikin- ja laulunopettaja?
Tuun opettaan sulle lauluja ja leikkejä, jos et lopeta vihjailua.
Koko haapavetinen kansanluonne on kieroutunnu, ei sitä yks huutaja pysty huonontammaan eikä parantammaan. se on nii syvältä.
Tavoitteena keskusteleva päätöksenteko, jossa arvioidaan monipuolisesti tehtävien päätösten vaikutuksia kuntalaisiin ? Kunnan ja kuntalaisten etuako etsii paatoksellinen saarnamies?
Ei kukaan ole kieltämässä uutta yläkoulua/lukiota. Me ei vain tarvita yhteiskoulua.
Hyttikalliolla on myös sisäilmaongelmia.
Ilkka Repo uhoaa jäädyttävänsä koko projektin.
johan se on kaupunki kaks hallia jäävyttäny.haittaako kolomas jäävytys ennää suuriakkaan? Pieni rahareikä ennää.
Aloittaja on asialla ..
samaa jankutusta ja paasaamista yhestä tyypistä ja tyhyjää moralisointia. mitä kuvittelee saavansa aikaan? vaihtas jo levyä.
Aloittaja on ilmiselvä emä kepu kepujen kepu. Juuri tuonlaisia keput ovat, mikä on aloittajankin ajatusmaailmakin. Tämä aloittaja ei edelleenkään tajua, minkätakia se yksi huutaa ja möykää, mutta eipä tässä ole mitään uutta, tämähän se justiinsa vikana onkin kepulaisilla. Kepulaiset eivät tajua rahan päälle paskanvertaa eikä rahanarvoa! Kepulaiset eivät halua kuulla eivätkä halua ymmrtää eikä varsinkaan ottaa huomioon miläänlailla mitä joku muu puolueenjäsen esitää. Keput tekevät mielivaltaisesti raskaita erittäin kalliita päätöksiä, koska eivät tajua sitä, mihinkä päätökset johtaa ja on johtanut. Jos aloittaja on luku ja kuulemisen ymmärrystaitoinen niin pitäs tajuta, että justiinsa näistä seikoista tämä yksi huutaa ja möykää ja muistuttaa siitä mitä tämä yksi huutaja on vuosia koittanut sanoa, mutta keput ei halua kuulla tai eivät ymmärrä kuulemaansa vaan joutuvat vuosienpäästä itse toteamaan virheensä ja maksattaa erittäin kalliisti virheensä kuntalaisilla, kuten olemme saaneet nähdä viimeiset kymmenvuotta ja viimeisten kolmenvuoden aikana erittäin raskaasti jopa niin, että itsenäinen Haapavesi on tuhottu täydellisesti viidessävuodessa ja ainoastaan kepulaisten holtittoman päätöksenteon takia.
Nyt pitäs katsoa peiliin. Miksi Haapavesi on tässä tilanteessa? Se ei johdu räyhääjästä eikä valittajasta. Se johtuu kepuilusta. He Haapaveden on ajanut tähän tilanteeseen. Yksi sentään on yrittänyt taistella "tuulimyllyjä" "järettömiä investointeja" vastaan, mutta kaikki menee kuin kuuroille korville. Nyt on tulossa taas yksi järettömimpiä investointeja. Ei tuottamattomiin seiniin kannata investoida kun niitä seiniä on jo nyt pystyssä ihan tarpeeksi.Pitäsisikö pikkuhiljaa kepulaisten herätä tähän päivään?
Tämä alakoulunpe-valtuutettu mesoaa julkisilla facebook-sivuillaan niin ala-arvoisella tyylillä, että heikompaa hirvittää. Toivoa vain sopii, että kukaan hänen oppilaistaan tai heidän vanhemmistaan ei juttuja lue. Opettajan ei liene sopivaa näyttää haukkumisella ja ihmisten törkeällä nimittelyllä mallia siihen, kuinka toisia ihmisiä voi hänen mielestään kohdella.
Kepulit onkin pohjimmiltaan niin herkkiä.
Kepuleissakin on hyviä ihmisiä! Mut on sitten se kolikon toinenki puoli joka pistää hyvät hiljaiseksi.
Niin soon Jussikin laittanut hiljasiks koko Vattukylä, ai että millä no sillä
persuuspuolellansa
Onko leikin- ja laulunopettajalla kaikki kotona? Tuntuu, että tuuli puhaltaa korvasta korvaan.
Mihin on kadonnut ihmisten käyttäytyminen. Tuo suunsoitto ja uhittelu ei johda mihinkään. Tyhmyys tiivstyy tuossa porukkassa.
Kieroilu ja uhkailu on kepua tyypillisimmillään.
Eiköhän se ole toisin päin. Kyllä Haapavesi on mennyt yhden henkilön teatterksi jossa todellisuus alkaa olla kaukana. Asioista voidaan olla eri mieltä ja se kuuluu demokratiaa, mutta tapa millä se tuodaan esille ei kuulu tähän päivään. Toivoa voi , kun kumminkin Haapavesi on hyvä paikka nuorille ja vanhemmille.
Puhutko siitä natsista/luokanopettajasta?
Älkää sitten tehkö hiljasuudessa niitä päätöksiä, että vain äänestätte lopputuloksen ! Ottakaa huomioon, että kansa teidät on sinne edustajikseen valinnut, ei hiljaisena istumaan ja ainoastaan äänestämään !
Miksi te keskustalaiset syytätte aina muita ?
Miksi ette kuuntele muita ?
miksi edelleenkin haluatte olla kuten kukko tunkiolla ?
miksi olette niin omahyväisiä ?
miksi haluatte aina runnoa kaikki päätökset läpi oman tahtonne mukaan ?
näitä esimerkkejä löytyy satoja, mutta olette vain niin itsekeskeisiä ja omahyväsiä, että ette huomaa muuta ympärillänne, kuin oman itsenne !!!!!!!!!!!
On se hyvä että keskustan valtuutetuillekkin on joku kanava missä saa purkaa paineensa. Valtuustossa ja lautakunnissa nämä istuu tutti suussa. Mutta täälä uskaltaa kyllä mesota. On se hyvä että valtuustosta löytyy edes yksi mikä sanoo oikein asiat kun ne on. Mitä siinä mesuamisesta huutaa kun yksi puhuu asiat oikein. Jos katottas montako kepulaista valtuutettua tälläkin sivulla kirjoittaa niin monta niitä on. Taitaa olla hätä käsissä kun perussuomalainen pesee mennen tullen. Laitilako se täälläkin räyhää ja huutelee.
Ja aina voi asioista valittaa eteenpäin jotku uskaltavat tehä onneksi niinkin. Ilkka on paras kyllä
No tässä ei kait ole uskalluksesta kiinni.
Kyllä järkevän ihmisen luulisi osaavan tehdä yhteistyöllä ratkaisuja. Valittamalla, haukkumalla, panettelemalla ja muuten ihmisiä analysoimalla normaalisti tekee itsestään yhteistyökyvyttömän.
Silloin ei pääse tekemään päätöksiä muuta kuin diktatuurissa, joissa toisten kanssa ei pidä tai ei pysty keskustelemaan. Se vain on niin, että politiikka on kompromisseja erilaisten näkemysten kesken.
Etkö sinä tajua.... että JUURI NYT KRIITTISESSÄ TILANTEESSA MEILLÄ EI OLE VARAA RAKENTAA LÄHES KAHDENKYMMENENMILJOONAN UUTTA KOULUA !!!!!!!!!!!!!!!!!
Meillä on erittäin hyviä korvaavia tiloja, joita voidaan käyttää kouluna ja sivukylän oikeita kouluja. katsotaan sitten kauempana tulevaisuudessa, millaiseksi se oikea koulutarve on muodostunut, mutta nyt EI väkisellä runnota läpi !!!!!!!!!!!!!!!!
Ei ole kysymys siitä, etteikö HALUTTAISI, mutta kun kertakaikkiaan siihen meillä ei ole VARAA, ettei jouduta pakkoliittymään johonkin toiseen kuntaan, kun nämä vähätkin palvelut ovat jo menneet !!!!!!!!!!!!!
Yrittäkää jo ymmärtää, älkääkä vain jatkako tuota iänikuista pohjaavailla olevaa saarnaanne
Älä ihmeessä möykkää. Se vain on niin, että tehkää niitä lapsia.
Jos ikäryhmä on 50 henkeä, niin montako luokkaa siihen tarvitaan?
3 - 4 lie ihan noin järjellä ajatellen.
Moneenko kouluun nuo ikäryhmät pitäisi ripotella?
Montako opettajaa niiden kaitsemiseen ja opintielle saattamiseen tarvitaan?
Tämä vain on realismia.
Nämä pienet ikäryhmät näyttävät vain jatkuvan ja sitä rataa se jatkaa kouluun menosta seuraavat 9 vuotta.
Asioista pitää voida keskustella, mutta huutamalla asiat ei lutviudu.
Nyt puhutaan tunteella.
Pitää olla todellakin realisti rahan ja oppilasmäärän suhteen.
Pelkästään se, että säilytetään hinnalla, millä hyvänsä on huono peruste.
Tässä on kommentoija aivan oikeassa.
EIpäs vaan kuulu muita kannanottoja ..
jos ikäluokka on alle 60 haapaveellä tarvitaan pian enää kaks opettajaa . jos sitte jäis joku pennonen vanhustenki auttamisseen ?vihdon viimen.
Mitä ihmeen korvaavia tiloja ? Miksi koulua sitten käydään parakeissa? Huutaja taitaa olla niitä mielensä pahoittajia . Kaikki muutos on vastustamisen arvoista. Vasinkin jos saadaan huutoa ja valituksia aikaan. Haapavetistä päätöksentekoa jota kukaan naapuri ei huoli. Sama kitinä jatkuu niin kauan kuin rakenteet vastaa tuloja. Ei huutamalla ja kaikkea uutta vastustamalla verotulotkaan nouse.
Mihinhän Revon investointilistalta unohtunut järjetön urheilukenttä .Muistaneekohan et Isä Martti ajoi hanketta kuin käärmettä pyssyyn-
Keskustapuolue sen rakensi samoin liikuntahallin, älyttömään paikkaan , liikuntajohto ei osannut suunnitella koko liikuntapuolta.
Rauhanyhistysten hoitokokouksistako hoopot on ottanu mallia miten ihmistä voi kiusata ?
Onhan ne nuitten kiusattujen ihimisten jäläkeläiset yliopistoissa tutkineet nämä hoitokokoukset- onhan ne lehet julukasseet näitä tutkimuksia miten heiän kunnollisia vilipittömiä vanhempia ja isovanhempia häpäistiin suljetuin ovin. lukekaa sieltä niin opitte kiusaamaan lähimmäisiänne kenties vielä paremmin.
häirikkövaltuutettupersu on pikkutekijä verrattuna siihen kun kokonainen liike käy muutamien jäsentensä kimppuun. ikuset vauriot jää. siihen verraten yhen hengen julkinen poliittinen leikki ja laulu on lasten leikkiä.
Kuvitteleeko alottaja että tämä persuhäirikkövaltuutetun jahti ja kaikesta syyllistäminen ja yhen ihimisen haukkuminen on jotenkin ylevämpää ku persun ihsensä pauhanta- ?
Alottaja vielä nimettömänä haukkuu !
On tekopyhyys kunniassa Haapaveellä-