Uusi

http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031219184992262841

Nyt itse ajelee yksityis-suihkarilla pitkin maailmaa
4131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etsitään SDP:lle uutta puheenjohtajaa. Ei kokoomukselle, eikä Jaakonsaarelle, eikä Lipposellekkaan. Vaan vasemmistoon kuuluvalle sdp:lle. Hyvät toverit. Nyt on aika kuulla myös kansan syvien rivien ääntä. Media on liian pitkään(koko Lipposen ajan)ohjannut sdp:tä oikealle. Vanhaan jakopolitiikkan ei ole paluuta, mutta nämä valtavat tuloerot ja köyhän kansan edelleen köyhtyminen(sinipunan ja Lipposen hallitukset)on pysäytettävä. Median ivaama ja halveksima Erkki Tuomioja on oikea ratkaisu puheenjohtajaksi. Toki luotan myös Heinäluoman oikeudenmukaisuuteen. Siitä vain ei vielä ole näyttöä, kuten Tuomiojalla on.

Äänestä

IS tänään: Eero Heinäluoma, 49, kuuluu tätä nykyä eduskunnan varakkaimpiin kansankapitalisteihin. Heinäluoman Fortum-osakkeiden arvo kolminkertaistui kolmessa vuodessa.
Myös Paavo Lipponen on eduskunnan suursijoittajia yhtiönsä Viestintä Teema Oy:n kautta.
SDP:n kärkikaartista löytyy pörssiporvareita enemmän kuin minkään toisen puolueen johdosta.

Yhdenlaista sosialismia se on tuokin. Selittää myös osakemiljonäärien "sosiaaliset" veronalennukset.

Äänestä
  • Mitä Tapio.Talvi tähän sanoo?
    Sinähän liputat sinipunan puolesta. Oletko sinäkin noita "kansankapitalisteja"?

    Äänestä

  • Muitten puolueiden kavereilla osakeomistus on hoidettu veroparatiisien kautta,näin ne ei joudu maksamaan edes veroa.Ja tästä johtuu näiden vilkas matkailu ulkomailla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puheenjohtaja kirjoitti:

http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031219184992262841

Nyt itse ajelee yksityis-suihkarilla pitkin maailmaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu