Hei,
Haluisin kuulla että miten te olette "luopuneet uskosta" tai "kieltäneet uskon". Siis ex-vl:t joita täällä tuntuu olevan? Minkä ikäisinä, miksi, miten kerroitte asiasta ja tuliko "huutoa" tms.
Asia itselleni mahdollisesti omakohtainen, niin olisi mukava (tai no, mukava ja mukava) kuulla.
Haluisin kuulla että miten te olette "luopuneet uskosta" tai "kieltäneet uskon". Siis ex-vl:t joita täällä tuntuu olevan? Minkä ikäisinä, miksi, miten kerroitte asiasta ja tuliko "huutoa" tms.
Asia itselleni mahdollisesti omakohtainen, niin olisi mukava (tai no, mukava ja mukava) kuulla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
Asiasta on käyty täällä vilkasta ja avoimen omakohtaista keskustelua viime aikoina. Alla linkkejä niihin.
Itse ajattelen, että tärkeintä on että itse tuntee elävänsä omaa elämäänsä ja sen valinnat tuntuvat todella omalta. Vastuu on itsellä, ja se juuri tekee leämästä huikean kiinnostavaksi ja rikkaaksi. Toivotan sinulle aurinkoista ja onnellista jatkoa, mitä ratkaisuja teetkin. Jumalan rakkaus on rajaton ja kuuluu jokaiselle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000336&posting=22000000006906778
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007158884
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007103700
luopua uskosta.
Olen täysin vakuuttunut, että tuonpuoleinen elämä
on olemassa, sekä taivas että helvetti.
Tämä ei totisesti ole leikin asia.
Älä luovu uskosta!
Minusta tuntuu että sydämessäsi olet jo "luopunut" uskosta,koska jos olisit uskovainen,et kyselisi sellaisia.
Mutta valintasi olet jo tehnyt, Ihmisiä sinä voit yrittää hämätä,mutta Jumalaa et voi pettää, hän tuntee sydämesi tilan,ja itse tunnet sen myös!
Täältä sinun on turhaa etsiä siihen kysymykseen vastauksia, jotka sellaisia kyselevät,ovat jo luopuneet uskosta ja antavan sen mukaisen vastauksen.
Kerro jollekin kaverille jonka käsket kertoa juttua eteenpäin niin siitä se lähtee mutta
suosittelen että elä pitkitä sitä koska se on
niin uskomaton kokemus kun vapautuu siitä rauhanahdistuksesta.
Itse olin 28 kun uskalsin sanoa että ei kiinnosta
ja se ois pitänyt tehdä 25 vuotta aikaisemmin
ja kyllä ne lestat alussa yrittää jankuttaa
sitä juttuas mutta heti selväksi että jos kiinnostaa niin otan itse puheeksi asian.
-jätin aikuisiällä jo asiaa kaikelta kantilta riittävästi pohtineena.
-Kerroin läheisilleni että en ole enää mukana kuvioissa.
-ei tullut huutoa, koska huutaminen ei ole koskaan kuulunut perheemme kulttuuriin. Sisarukset ottivat tiedon rauhallisesti, äiti hieman alakuloisesti ja ahdistuneena. Mitään syyryöppyä en niskaani saanut. Isä oli ok.
Yleensä tunnet vanhempasi ja heidän tapansa käsitellä pettymyksiä. Ennen kieltämistä mieti heidän tapaansa reagoida ja varaudu siihen. Ei sen kummempaa. Jos joku reagoi asiattomasti, mieti sekin tlanne valmiiksi, miten pidät omista rajoistasi ja yskityisyydestäsi kiinni.