Näin Ruotsissa.

Ajoin viime viikolla Tukholmasta Malmöhön sieltä illalla Saksaan lähtevään lauttaan.
Koska oli ylimääräistä aikaa, en pelkästään ajanut E4-tietä, vaan käytin kiinnostuksen vuoksi myös rinnakkaita ns. pikkuteitä.
Ajoin Oskarshamnista Växjön kautta Malmöhön. Etelä-Ruotsi - kumma kyllä osoittautui aika korveksi. Pikkutiet olivat tosin hyväkuntoisia ja niillä oli myös kameravalvontaa. Ennen jokaista kameraa oli kuitenkin varoitus - Huomaa,
kamera - !
En tiedä, olisiko jokaisessa pöntössä kamera, mutta kyllä autoilijat ainakin jarruttivat niitä kohdatessaan.
Valvontatapa poikkeaa tosin siitä, mihin olemme tottuneet Suomessa.
Voiko tästä ottaa oppia?
Nopeudet pysyvät kurissa, eli turvallisuusnäkökohta täyttyi. Eri asia on sitten, paljonko niitä valokuvia tuli, joissa puuttumiskynnys ylitettiin.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saksassa opetetaan, ettei nopeurajoituksia tarvitse noudattaa kuin kameroiden kohdalla, koska nopeusvalvonnasta ilmoitetaan etukäteen, muualla saa ajaa sitten miten itse haluaa. Turvallisuus lisääntyy siis vain ennen kameroita, vai lisääntyykö, koska ennen kameraa autit jarruttelevat ja nopeudet vaihtelevat. Suomessa yritetään parantaa turvallisuutta joka puolella koska nopeusvalvonnasta ei etukäteen ilmoiteta. Rajoituksia pitäisi Suomessa noudattaa myös muualla kuin juuri ennen mittauspistettä.

    • Anonyymi

      Kilvet lukeva keskinopeuskamerajärjestelmä olisi poikaa. Mielellään vielä muutamalla liikkuvalla yksiköllä vahvistettuna. Silloin ei auttaisi edes kahvillakaan käynti, että saisi muun matkan ajaa ylinopeutta, silloin kun tunnettujen kameroiden väli on pitkä, vaikkapa 50 kilometriä.

      Toisaalta taas hetkellinen ylinopeus esimerkiksi ohituksissa ei olisi niin fataalia.

    • Anonyymi

      Ei Suomessa ilmoiteta etukäteen, koska kameravalvonnan tarkoitus on kerätä rahaa. Ei ole tarkoitettukaan että niiden kohdalla noudatetaan sallittuja nopeuksia, Mitä suurempi sakko sitä tyytyväisempi poliisi. Saisivat kiittää ylinopeuksista koska sillä tavalla rahoitamme poliilaitosta

      • Anonyymi

        Oletko tosissasi noin tyhmä, että luulet sakkorahojen menevän poliisille?

      • Anonyymi

        Suomessakin ilmoitetaan liikennemerkein ne tieosuudet, joilla on kameravalvontaa. Ei toki erikseen ennen jokaista pippeli kameraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tosissasi noin tyhmä, että luulet sakkorahojen menevän poliisille?

        Menee valtiolle, Poliisin toimintaa rahoitetaan samasta kassasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menee valtiolle, Poliisin toimintaa rahoitetaan samasta kassasta.

        Myös sinun terveydenhoitosi, koulutus, tiestön yllöpito, puolustusvoimat jne rahoitetaan osittain sakkorshoista.
        Valtio ottaa rahaa sieltä mistä sitä helposti saa, ja sakkojahan tulee aina. Sakot ovat siitä mukavia että niiden hankkiminen on täysin vapaaehtoista. Ketään ei pakoteta liikennerikkomuksiin. Ylinopeudenkin ajaminen on aina vapaaehtoista toimintaa.

      • Anonyymi

        Heh... On helppoa olla maksamatta valtiolle. Vain tyhmimmät joutuvat maksumiehiksi. Fiksut noudattavat rajoituksia eivätkä maksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessakin ilmoitetaan liikennemerkein ne tieosuudet, joilla on kameravalvontaa. Ei toki erikseen ennen jokaista pippeli kameraa.

        Pippelikamera?? Kaikkea ne keksiikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös sinun terveydenhoitosi, koulutus, tiestön yllöpito, puolustusvoimat jne rahoitetaan osittain sakkorshoista.
        Valtio ottaa rahaa sieltä mistä sitä helposti saa, ja sakkojahan tulee aina. Sakot ovat siitä mukavia että niiden hankkiminen on täysin vapaaehtoista. Ketään ei pakoteta liikennerikkomuksiin. Ylinopeudenkin ajaminen on aina vapaaehtoista toimintaa.

        "Sakot ovat siitä mukavia että niiden hankkiminen on täysin vapaaehtoista."
        Joten eikös se ole hyvä asia , että vapaehtoisia maksajia löytyy? Olisihan se varmaan sinullekin ikävä asia jos sakkotulojen puuttuessa/vähentyessä kaikkinaiset verot, joihin on pakko osallistua, reilusti nousisi.

        Juuri sakkoja kehuin syystä, että ne tuovat tuloja valtion kassaan ja niitä maksaa vieläpä täysin vapaaehtoiset " veronmaksajat". Yhteiskunta kiittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri sakkoja kehuin syystä, että ne tuovat tuloja valtion kassaan ja niitä maksaa vieläpä täysin vapaaehtoiset " veronmaksajat". Yhteiskunta kiittää.

        Vittu saatana perkele saatana perkele saatana perkele!

    • Anonyymi

      Myös suomessa ilmoitetaan kameroista ihan omalla liikennemerkillä jossa on kameran kuva. Kannattaisi tutustua tieliikennelakiin ennen ajopelin puikkoihin tarttumista ettei tule ikäviä yllätyksiä.

      • Anonyymi

        "Kannattaisi tutustua tieliikennelakiin ennen ajopelin puikkoihin tarttumista ettei tule ikäviä yllätyksiä."
        Tieliikennelaissa ei ole ensimmäistäkään liikennemerkkiä, olen siihen niin hyvin tutustunut, entä sinä?

        " Tieliikennelaissa ei ole ensimmäistäkään liikennemerkkiä, olen siihen niin hyvin tutustunut, entä sinä?"

        Onko joku jossain muuta väittänyt??

    • Anonyymi

      Kameravalvonnan pitää olla piilossa, sillä ei niillä muuten ole merkitystä. Kaikki Suomessa tietävät nopeuksia valvottavan, joten mitä tästä alkaa valittamaan.

      Kameran pitäisi olla muutama metrin päässä alenevan nopeuden merkin takana. Tämä osoittaa sen, arvostetaanko niitä. Koska meillä on varaa ajaa autolla, voisivat sanktiot olla huomattavasti merkittävämmät. 5 km ja satanen aluksi. 20 ylitys tonni, niin ajonopeuksien uskoisi aluksi rauhoittuvan.

      Maksujan voisi korottaa tämän jälkeen ja sakkoihin liittyisi maksusuunnitelma tarvittaessa. Pikavippitasolla 15 % korolla. Tästä valtio saisi tarvitsemaansa rahaa.

      Jos rakastaa kansalaistaan, sitä myös rankaisee meidän kaikkien hyväksi.

      • Anonyymi

        Ylinopeusajajat kuriin. Tampereelta löytyy pahimmat kaahaajat.

      • Anonyymi

        Suomi on itäblokkia näine kyttäyskameroineen.
        Läntisissä sivistysvaltioissa ei kytätä ihmisiä näin, vaan ajonopeutensa saa itse valita. Jos kamera jossain onkin tienvarsitolpassa, siitä varotetaan etukäteen! Pieniin alle 30 kmt ylinopeuksiin ei puututa ja jos joskus puututaan, sakot ovat pieniä.
        Kommunisti-Suomi kerää vain autoilijoilta rahaa, liikenneturvallisuuteen kamerat vaikuttavat negatiivisesti.

        Enkä sitten perustele näitä juttujani mitenkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on itäblokkia näine kyttäyskameroineen.
        Läntisissä sivistysvaltioissa ei kytätä ihmisiä näin, vaan ajonopeutensa saa itse valita. Jos kamera jossain onkin tienvarsitolpassa, siitä varotetaan etukäteen! Pieniin alle 30 kmt ylinopeuksiin ei puututa ja jos joskus puututaan, sakot ovat pieniä.
        Kommunisti-Suomi kerää vain autoilijoilta rahaa, liikenneturvallisuuteen kamerat vaikuttavat negatiivisesti.

        Missä maissa saa vapaasti valita ajonopeuden? Saksan jollain moottoriteillä, mutta missä muualla?
        Kaikilla tieosuuksilla missä on automaattista nopeudenvalvontaa, on ajonopeudet laskeneet ja myös onnettomuudet vähentyneet.
        Kommunismin kanssa ei nopeusrajoituksilla ole mitään tekemistä.

        Kehä 1.:llä onnettomuudet on lisääntyneet kameravalvonnan käyttöönoton jälkeen.
        https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/il-keha-i-n-peltipoliisiarmeija-lisannyt-onnettomuuksia-poliisi-vaittaa-painvastaista/5922998&ved=2ahUKEwj3r_-hiOLkAhX-xMQBHfn_C8YQFjAAegQIBRAB&usg=AOvVaw2vnkQW6P0uI6qH8gLhEAm4&cshid=1569074121652

        Kovin harvoin luet lehtiä tai katsot uutisia, kun nyt yli kolme vuotta vanhaa juttua tänne tyrkytät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on itäblokkia näine kyttäyskameroineen.
        Läntisissä sivistysvaltioissa ei kytätä ihmisiä näin, vaan ajonopeutensa saa itse valita. Jos kamera jossain onkin tienvarsitolpassa, siitä varotetaan etukäteen! Pieniin alle 30 kmt ylinopeuksiin ei puututa ja jos joskus puututaan, sakot ovat pieniä.
        Kommunisti-Suomi kerää vain autoilijoilta rahaa, liikenneturvallisuuteen kamerat vaikuttavat negatiivisesti.

        Lisäksi Suomessa on muitakin kummia sääntöjä: Ihminen ei saisi hakea kaupasta juoksukaljaa, vaikka olisi kuinka janoinen. Eikä saisi vetää päihin tyyppiä, josta ei yhtään tykkää, tai panna naikkosia, vaikka olisi miten puutteessa.

        Kommunismia kaikki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi Suomessa on muitakin kummia sääntöjä: Ihminen ei saisi hakea kaupasta juoksukaljaa, vaikka olisi kuinka janoinen. Eikä saisi vetää päihin tyyppiä, josta ei yhtään tykkää, tai panna naikkosia, vaikka olisi miten puutteessa.

        Kommunismia kaikki!

        Vaikutat todella älykkäältä kaverilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikutat todella älykkäältä kaverilta.

        No mutta sinuun verrattuna kuka tahansa vaikuttaa todella älykkäältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1734
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1401
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1139
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      79
      1010
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      861
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      729
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      38
      694
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      651
    10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      636
    Aihe