Tuore Isis-tutkimus

"" Meillä on velvollisuus ottaa kansalaiset takaisin, koska Syyria on luhistunut valtio""

Taas suvakkipöhinää.
Meillä, siis Suomen valtiolla ei ole mitään velvollisuutta ottaa ketään minnekkään tai mistään.
Pakko on ainoastaan laskea rajan yli jos joku kansalaisterroristi jaksaa kävellä äpärälastensa kanssa Euroopan läpi.

Sitten tulee jo epäloogisuutta:
"Ääriliikkeiden psykologiaan perehtynyt Lynch toteaa, että ääri-ideologiaa ei voi vain ottaa pois ihmiseltä, jos hän on sellaisen omaksunut. Mutta ihmisen elämä voidaan hänen mukaansa järjestää niin, että hän ei syyllisty väkivallantekoihin."

Miksi nämä naiset lähtivät alun perin?
Hehän halusivat osallistua väkivaltaan.




https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tuore-tutkimus-isis-vaimoilla-on-ollut-usein-aktiivinen-rooli-jarjestossa-tutkija-pitaa-al-holin-naisten-ottamista-suomeen-silti-jarkevana/7552682


Ajatuksia?

26

234

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Annetaan heidän nyt olla siellä omassa onnelassaan kun kerran ovat sinne niin kovasti hslunneetkin.

      • Siellä on lämmintä ja aatteensisaria juttukavereiksi riittää vaikka hurumykke.

        Terroristilapset voivat opetella pommin tekoja ja vääräuskoisen teloitusta pihalla yhdessä.

        Oi mikä auo.


    • Anonyymi

      tuolla syntyneitä lapsia ei tarvitse ottaa takaisin kun nehän ovat vihervasemmiston näkemysten mukaan syyrialaisia.niinhän suomessa syntyneet ulkomaalaisetkn ovat saman näkemyksen mukaan suomalaisia

      • Koskaan en ole tajunnut tuota logiikkaa.

        Jos joku syntyy, vaikka turistin lapsi, kun turisti on Suomessa, niin miksi phitussa sille pitäisi antaa kansalaisuus?


    • Anonyymi

      Ei uskonsotia, eikä isisterrorismia Suomeen?

      • Otetaan Israerlista pätevät hyvät ihmiset päättämään miten maahanmuutajia tulee kohdella :-)


      • Täällä riittää viherterrorrismi, siinäkin on jo liikaa.


      • however kirjoitti:

        Täällä riittää viherterrorrismi, siinäkin on jo liikaa.

        Paljonkohan M1 Abrasms kuluttaa löppänää vääruskoisia ammuskellessan?


    • Anonyymi

      Vihreepissi hei, nyt rakentamaan sinne sen luhistuttua, vaan ei tänne.

    • Anonyymi

      Joo kiitos ei. Suomi ei voi toimia koko maailman sosaalitoimistona ja likaviemärinä. Siinä käy kuulkaa todella huonosti.

    • Anonyymi

      Totta kai vihreät perverssit: haetaan Isis "naiset" leireiltä paikkaan "työvoimapulaa" kasvihuoneilla tarvitaan kokeneita kurkun leikkaajia

      • Anonyymi

        Varmaan muuallakin rikollisia Suomiyhtyisiä lapsia tuhansia?


      • RKP:n tulee tiedostaa tämä potentiaali ja alkaa järjestelemään kurkkueksperttien saamista Närppekseen.
        Pikatahdilla.


    • Anonyymi

      Voi voi. Pakkoko sitä oli tuhota se Syyria typerän uskonnon takia. Nauttikoot siellä täysin rinnoin.

      • Anonyymi

        Karmeeta. Uskonsodat. Muslimien valtaan pyrkimys.


      • Damn Yanks meni ja otti Saddamilta nirrin.
        Siitä johtuu kaikki ongelmat.


      • Anonyymi
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        Damn Yanks meni ja otti Saddamilta nirrin.
        Siitä johtuu kaikki ongelmat.

        Hävis kuri ja järjestys!


    • Anonyymi

      Vihreät vinkuvat maahanmuutosta ja pakolaisten määrästä koko ajan.

      Silti yksikään vihreä ei ole koskaan kertonut mikä on riittävä määrä pakolaisia heille, jotta he vihdoinkin tukkisivat turpansa.

      Onko se 10.000, 100.000, 1.000.000 vai 10.000.00 pakolaista joka vuosi Suomeen???

      Afrikassa on 1,5 miljardia asukasta, sieltä voi helposti tulla 100.000.000 pakolaista Suomeen joka vuosi.

      Kohta meidän suomalaisten on parempi muuttaa ulkomaille ja jättää tämä maa vihreiden tuhottavaksi.

      • Afrikaan oletetaan väestöksi pian 2 miljardia.
        Ehkä jos ottaisi nämä kaikki, niin olisi riittävä määrä?


    • Anonyymi

      Prkl, itepä läksivät luhistamaan. Luhistajat pitääkin viedä aavikolle.

    • Anonyymi

      Tuoreet kaivelut haisee joka kerran.

      • Anonyymi

        Tottakai suomen pitää hakea kaikki Isis terroristit syyriasta, kun ovat kerran saaneet suomen kansalaisuuden ja ovat kaksoiskansalaisia ja jotkut jopa kantasuomalaisia Islamiin kääntyneitä. Eihän viherkommareiden, demareiden ja muiden suvakkien kehitysmaa muslimeiden Islamilainen kalifaatti suomessa toteudu..... Kaikki tarvitaan luomaan kalifaattia ja mitkä olisivat parempia ajamaan sitä kuin aidot Isis terroristit....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai suomen pitää hakea kaikki Isis terroristit syyriasta, kun ovat kerran saaneet suomen kansalaisuuden ja ovat kaksoiskansalaisia ja jotkut jopa kantasuomalaisia Islamiin kääntyneitä. Eihän viherkommareiden, demareiden ja muiden suvakkien kehitysmaa muslimeiden Islamilainen kalifaatti suomessa toteudu..... Kaikki tarvitaan luomaan kalifaattia ja mitkä olisivat parempia ajamaan sitä kuin aidot Isis terroristit....

        Antti ja Ohisalo jakaa taakkaa??Lisäävät verovaroin suomalaislle riesaa,? Nuorille sitä velkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai suomen pitää hakea kaikki Isis terroristit syyriasta, kun ovat kerran saaneet suomen kansalaisuuden ja ovat kaksoiskansalaisia ja jotkut jopa kantasuomalaisia Islamiin kääntyneitä. Eihän viherkommareiden, demareiden ja muiden suvakkien kehitysmaa muslimeiden Islamilainen kalifaatti suomessa toteudu..... Kaikki tarvitaan luomaan kalifaattia ja mitkä olisivat parempia ajamaan sitä kuin aidot Isis terroristit....

        Eikö se vihervasemmiston slogan ole kokoajan ollut Terroris Welcome.....


      • Anonyymi kirjoitti:

        Antti ja Ohisalo jakaa taakkaa??Lisäävät verovaroin suomalaislle riesaa,? Nuorille sitä velkaa.

        Antti ja Ohisalo tekevät Suomesta pian Venäjän.
        Siis sillä mekanismilla, että kansalaisten kärsimyksestä tehdään tulospalkkiota.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1676
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1172
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      953
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      794
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      568
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      552
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe