Mikään muu maailmassa ei kaduta enempää.

Anonyymi

Se on ja oli kaikkein ällöttävintä mitä maailmassa voi kokea, että jouduin syntymään perheeseen, jossa molemmat vanhammat kuuluivat adventtikirkko nimiseen yhdyskuntaan.

Fundamentalistiuskovat vanhempani lukivat joka aamu ja ilta Ellen Whiten kirjoja ja Raamattua siinä ohessa ja lopuksi sitten pidettiin vielä polvirukoukset, jossa hoettiin samoja mantroja vuodesta toiseen.
Aivan kamala kohtalo kasvavalle nuorelle joutua kuulemaan ja olemaan mukana noissa aamu- ja iltasessioissa.

Vielä kun se kaiki oli aivan läpinäkyvästi sitä niin tuttua adventismista ulkokultaisuutta, jossa vain sanan helinällä yritettiin näyttäytyä muiden edessä pyhiltä kristityiltä. Oksettavaa ja kauhistuttavaa.

Aivopesu oli lapsuudessa niin ällöttävää, että vielä aikuisenakin puistattaa sen muisteleminen, suorastaan oksettaa.

Kaiken takana oli tietysti ahneet liikemiehet puvuissaan ja kravaateissaan, jotka lauantaiaamuisin suoltivat suustaan saastaa. He olivat kouluttaneet itsensä adventtikirkon omissa laitoksissa aivopesemään ihmisiä uskonnolliseen sontaan, joka on lähtöisen USA:sta, kuten niin monet huuhaayhteisöt, jotka mukamas arvottavat kristillisiä arvoja. Se kaikki on kuitenkin mammonan ympärille kyhättyä valhetta ja ihmisten hyväksikäyttämistä.

Adventtikirkko kokemukseni perusteella on yksi maailman vastenmielisimmistä yhteisöistä ja kirkkokunnista kaksinaamaisine pastoreineen ja johtajineen.

Onneksi aikuiseksi tultuani hylkäsin vanhempieni tavat ja pääsin vapaaksi ahdasmielisen yhteisön vaikutuspiiristä ja sen kaksinaamaisista jäsenistä.
En halua, enkä ole enää missään tekemisissä adventtikirkon jäsenten kanssa.
He eivät edusta ystäviäni.

Tämä kaikki vain varoituksen sanaksi ja neuvoksi niille kasvaville nuorille, jotka ovat perhesyiden tai sukunsa painostamina jonkun kirkkokunnan tai lahkon jäseniä. Hyljätkää vaikka omat vanhempanne, älkääkä olko heidän kanssaan missään tekemisissä, jos he kuuluvat johonkin USA:sta kotoisin olevaan lahkoon ja rajoittavat uskonnollisella saastalla teidän elämäänne.

41

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai että se oli kaikkein ällöttävintä, että jouduit syntymään? Minä en muista omasta syntymästäni yhtään mitään. Mutta mitäs menit syntymään.

      "Adventtikirkko kokemukseni perusteella on yksi maailman vastenmielisimmistä yhteisöistä ja kirkkokunnista kaksinaamaisine pastoreineen ja johtajineen."

      Ja kuinka monesta sadasta yhteisöstä sinulla on tässä ilmassa kokemusta?

      Kirjoituksesi on yliampuva, yleistävä ja epäuskottava. Jos adventistiperhe tuottaa tuollaisia jälkeläisiä, niin hyvähän siitä on varoittaa.

      • Anonyymi

        "Vai että se oli kaikkein ällöttävintä, että jouduit syntymään? Minä en muista omasta syntymästäni yhtään mitään. Mutta mitäs menit syntymään."

        Osoitit tyhmyytesi kommentillasi, kun et ymmärtänyt mitä aloituksen tekijä tarkoitti.

        Uskonnot ovat kaikki ihmisen luomia ja täysin tarpeettomia ja jopa vaarallisia.
        Ymmärrän siis hyvin, kun ihminen ahdistuu uskonyhteisön piirissä. Uskonyhteisöt eivät ole mitään hyvää kasvualustaa kasvavalle nuorelle, vaan päinvastoin.

        Kyllä niitä esimerkkejä on riittävästi, joissa lahkon piirissä ollut ihminen on ahdistunut ja jopa menettänyt mielenterveytensä ja fyysisen toimintakykynsäkin vuosiksi tai koko loppuelämäkseen.

        Asiaan pitää siis suhtautua vakavasti ja siitä syystä on mm. olemassa Uskontojen uhrien tuki UUT ry järjestö, joka pyrkii osaltaan auttamaan uskonnon uhreja.

        https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=OAodra2AnPI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin luulet. Aloitus on provo ja siihen tulee suhtautua niin kuin provoihin yleensäkin. Vilpitön ihminen kirjoittaisi asiansa toisin vaikka olisi kuinka katkera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin luulet. Aloitus on provo ja siihen tulee suhtautua niin kuin provoihin yleensäkin. Vilpitön ihminen kirjoittaisi asiansa toisin vaikka olisi kuinka katkera.

        Itse olet paraskin pervo ja provo samassa paskapaketissa.
        Vedä vain vi.tu päähän ja lakkaa vikisemästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet paraskin pervo ja provo samassa paskapaketissa.
        Vedä vain vi.tu päähän ja lakkaa vikisemästä.

        Hah! Mikä paljasti pervouteni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet paraskin pervo ja provo samassa paskapaketissa.
        Vedä vain vi.tu päähän ja lakkaa vikisemästä.

        No korjataan sitten...

        Mikäli aloitus ei ole puuta heinää, niin aloittajan tekstissä saattaa olla totuutta edes hieman siteeksi mutta sen kirjoitustyyli on provokatiivinen ja sillä halutaan tarkoituksella aiheuttaa kohua. Ylisanat ja yleistäminen kääntyvät kuitenkin aloittajaa vastaan.

        Eli provo sanan varsinaisessa merkityksessä!

      • Anonyymi

        Alkuperäinen anonyymi 18.09.2019 17:50:

        "Mutta mitäs menit syntymään."
        "Jos adventistiperhe tuottaa tuollaisia jälkeläisiä, niin hyvähän siitä on varoittaa."

        Olen pahoillani näistä lauseista. Pyydän anteeksi, kirjoitin ne melkoisessa kännissä. Toivottavasti löydät rauhan mielellesi.

    • Anonyymi

      Uskonnot ja jumalat pettävät aina.
      Olet siis varmuudella petoksen uhri, mikäli kuulut johonkin uskonyhteisöön tai kirkkokuntaan.

      • Anonyymi

        Valheesi ei hetkauta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei hetkauta.

        ...Meitä?

    • Anonyymi

      Monia on kaduttanut se, että ovat syntynyt uskovaan perheeseen niin paljon, että he eivät ole jaksanut enää elää, vaan ovat riistänyt itseltään hengen.
      Siinä ei pitäisi olla mitään irvailemista, mutta jotkut uskovat pilkkaavat sellaisia, jotka kokevat äärimmäistä ahdistusta ollessaan uskovaisten piirissä.

      • Anonyymi

        Toisaalta on hyvä jos ihminen tiedostaa olevansa paska? ja tekee itsarin mahdollisimman ajoissa vaikka sitten perheen painostuksesta

        Huh ikävästi sanottu Mutta mailmaan kun syntyy "Hitlereitä sarjamurhaajia jne"

        Uskovaiset ovat pahimpia murhaajia.
        Katso vaikka jenkkilää. Siellä ne huutaa hallelujaata kirkoissa pyhäpäivänä ja arkena ammuskelee kavereitaan.
        Sellaista on se kristittyjen elämä.
        Uskovaiset ovat perseestä ja syvältä.

      • Anonyymi

        Jehovan todistaja vanhemmat ovat luopuneet-dokumentin mukaan sanoneet omalle lapselleen, että heille olisi helpompaa että lapsi olisi tappanut itsensä kuin luopunut uskosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaiset ovat pahimpia murhaajia.
        Katso vaikka jenkkilää. Siellä ne huutaa hallelujaata kirkoissa pyhäpäivänä ja arkena ammuskelee kavereitaan.
        Sellaista on se kristittyjen elämä.
        Uskovaiset ovat perseestä ja syvältä.

        Valheesi ei hetkauta yhtään.

    • Anonyymi

      Kysyisin sinulta olivatko vanhempasi UP - laisia ?

      Meitä on moneen junaan. advari veli

      • Anonyymi

        Eivät olleet UP-laisia.
        Heille oli vain isketty pastoreiden taholta päähän se, että Ellen White oli profeetta ja kaikki hänen kirjoituksensa ovat Raamattuun verrattavissa olevaa sanaa.

        Se, mikä kuitenkin tulee adventtikirkoissa esiin on, että se kaikki on pelkkiä muotomenoja ja vain rinnastettavissa kerhotoimintaan vailla mitään sen kummempaa. Kirkon johtajille ja pastoreille riittää luonnollisesti se, että jäsenet avokätisesti antavat rahaa ja omaisuuttaan yhteisönsä hyväksi. Kaikki muu on täysin toissijaista oheistoimintaa, joka kuitenkin tähtää siihen, että jäsenistö antaisi rahansa ja työpanoksensa adventtikirkon ja sen palkkaa nauttivien hyväksi.

        Lässynlässyn. Valehtelet.

        Kysyisin vielä oletko tavannut Kai A tai Markku Heinänen joka tällä hetkellä remontoi Mikkelin Koivikkoa voi katsoa netistä lisää. Ymmärän sinua jolla on ollut UP lais tapaiset vanhemmat. Itseläni oli advari vanhemmat sain kuitenkin kasvaa vapaasti, ei pakotettu mihinkään eikä tuputettu mitään. Onko sinun tuntemasi advarit kaikki niitä vaikeimasta päästä ? Oma kokemus on, että on mukavia ja sitten vähemmän mukavia, ja näihän se on kaikissa uskonsuunnissa. Aikoinaan kun asuin Ruotsissa niin jotkut ruotsalaiset sanoivat, että heillä on vain huonoja kokemuksia suomalaisista.
        Valitettavasti se on monien kokemus. Hyvää illan jatkoa sinulle.
        Terv, advari veli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät olleet UP-laisia.
        Heille oli vain isketty pastoreiden taholta päähän se, että Ellen White oli profeetta ja kaikki hänen kirjoituksensa ovat Raamattuun verrattavissa olevaa sanaa.

        Se, mikä kuitenkin tulee adventtikirkoissa esiin on, että se kaikki on pelkkiä muotomenoja ja vain rinnastettavissa kerhotoimintaan vailla mitään sen kummempaa. Kirkon johtajille ja pastoreille riittää luonnollisesti se, että jäsenet avokätisesti antavat rahaa ja omaisuuttaan yhteisönsä hyväksi. Kaikki muu on täysin toissijaista oheistoimintaa, joka kuitenkin tähtää siihen, että jäsenistö antaisi rahansa ja työpanoksensa adventtikirkon ja sen palkkaa nauttivien hyväksi.

        Valheesi ei merkitse meille yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei merkitse meille yhtään mitään.

        Eikä sinun valheesi meille!

    • Anonyymi

      Aloittaja on palkattu provo, joka saa palkkansa Roomasta päin.

      • Anonyymi

        Vai Roomasta... millainen salaliittoteoria on valloillaan adventisteilla Rooman suhteen?

    • Anonyymi

      Varoituksen sana aloituksen tekijälle.

      1. Joh. 5:12 "Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää."

      Joten nuoret, älkää mistään hinnasta seuratko aloituksen tekijää ja hänen jaarituksiaan.

      • Anonyymi

        Nuoret!
        Vapautukaa lahkojen ikeen ja orjuuden alta eroamalla niistä, joihin teidät on pakolla vanhempienne himojen vaikutuksesta kastettu tai sukurasitteena olette saaneet lahkon orjuuden.

        Älkää antako lahkojen ja niiden rahanahneiden pastoreiden kusettaa ja aivopestä teitä nuoret! Pysykää erossa lahkoista!

        Höpöhöpö.

    • Anonyymi

      Vapauteen Kristus vapautti meidät. Tulin uskoon Adventtikirkon kautta, mutta uskonelämä alkoi pelittämään vasta kun Jumala vapautti minut Adventtikirkon kahleista ja opeista. Harmittaa, että uskoontulokokemusta varjosti kauhea tutkiva tuomio -harhaoppi. Minuakin harmittaa, että käytin pari parasta vuottani opiskellessani adventista teologiaa. Onneksi tajusin ajoissa, että jokin siinä mättää. Jumala voi.

      • Anonyymi

        Olet onnekas kun siihen meni vain pari vuotta. Toisilla menee vuosikymmeniä ja joillakin koko elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet onnekas kun siihen meni vain pari vuotta. Toisilla menee vuosikymmeniä ja joillakin koko elämä.

        Kyllä siihen meni ihan liian kauan aikaa, kolme vuosikymmentä kaiken kaikkiaan. Tulin uskoon 80-luvulla ja opiskelin adventistista teologiaa Toivonlinnan seminaarissa ja Andrews-yliopistossa heti sen jälkeen. Trit Syring ja Arasola olivat opettajina Toivonlinnassa. Heidän on täytynyt tietää Glacier Viewstä ja tri Fordista silloin. Syringin vaikutuksesta hankin Fordin Daniel 8:14 kirjan. Muistan, kun tulin uskoon miten ajattelin sitä painostavaa tunnelmaa, että milloinkahan nimeni tulee esiin tutkivassa tuomiossa. Minulla oli myös kutsumus Herran työhön Herralta, jonka Wiljam Aittala (silloinen seminaarin rehtori/johtaja) vahvisti. Nyt se vasta toteutuu, kolme vuosikymmentä myöhemmin, kun Jumala vapautti minut Adventismista ja voin saarnata raamatullista evankeliumia.

        Mikään ei ole niin epärehellinen kuin adventtikirkon palkkalistoilla oleva henkilö,
        On tietysti inhimillistä, että ruokkijan kättä ei voi purra.
        Se on kuitenkin selvää, että kun yhdessä asiassa toimitaan väärin, niin toisessa asiassa on silloin jo paljon helpompi toimia väärin ja moraali sen kuin vain löystyy ja on helpompaa mennä yhä pahempiin tekoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siihen meni ihan liian kauan aikaa, kolme vuosikymmentä kaiken kaikkiaan. Tulin uskoon 80-luvulla ja opiskelin adventistista teologiaa Toivonlinnan seminaarissa ja Andrews-yliopistossa heti sen jälkeen. Trit Syring ja Arasola olivat opettajina Toivonlinnassa. Heidän on täytynyt tietää Glacier Viewstä ja tri Fordista silloin. Syringin vaikutuksesta hankin Fordin Daniel 8:14 kirjan. Muistan, kun tulin uskoon miten ajattelin sitä painostavaa tunnelmaa, että milloinkahan nimeni tulee esiin tutkivassa tuomiossa. Minulla oli myös kutsumus Herran työhön Herralta, jonka Wiljam Aittala (silloinen seminaarin rehtori/johtaja) vahvisti. Nyt se vasta toteutuu, kolme vuosikymmentä myöhemmin, kun Jumala vapautti minut Adventismista ja voin saarnata raamatullista evankeliumia.

        Mä en sen Aittalan vahvistelemisille paljoa painoarvoa laittaisi. Toisille hän vahvisti ja toisilta hän riisti kutsumuksen tietämättä muusta kuin ulkoisista tekijöistä.

    • Katumisessa on jotain mieltä siinä tapauksessa, että olisi voinut valita toisin.

      Rudolf Steiner opetti, että ennen syntymää lapsi valitsee vanhempansa. Mutta useimmat muut ovat siinä käsityksessä, että vanhempiaan ei voi valita.

      On olemassa monella tavalla traumatisoivia ja huonoja lapsuuden ympäristöjä. On liioittelua tai tiedon puutetta, jos väittää adventistiperheeseen syntymistä kaikkein huonoimmaksi vaihtoehdoksi.

      Minä synnyin adventistiperheeseen. Irtautumisprosessi oli pitkä ja kivulias, vaikka en oikeastaan koskaan edes uskonut näitä juttuja, joissa totuus on enemmän vanhassa kirjassa kuin omassa havainnossa.

      Tiedän kyllä, että siinä on vaikeutensa. Mutta tiedän myös monta paljon huonompaa vaihtoehtoa. Itse asiassa ymmärrän, että minulla on syytä kuitenkin olla kiitollinen kaikesta. Juurieni ja kipeän kasvamisen takia tajuan joitakin asioita paljon syvemmin kuin ikinä olisi ollut mahdollista, jos olisin syntynyt vapaamielisempään ja järkevämpään kulttuuriympäristöön.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa.

        Vaikka minäkin olen usein kironnut koko syntymäni, niin sitä on seurannut huono omatunto, koska maailmassa on miljoonittain ihmisiä, joiden asiat ovat paljon huonommin kuin minulla.

        Ja kaipa sitä on jotakin oppinutkin, mutta eivät vaikeudet ole kyllä millään tavalla jalostaneet luonnettani, kuten hyvin on tälläkin palstalla nähty.

        - kerettiläinen -

      • Fundamentalistiseen uskonnolliseen perheeseen ja alkoholistiperheeseen syntymisessä on monia yhtäläisyyksiä. Edustakoot nuo em. kahtaa ääripäätä.

        Molemmissa tapauksissa lapsi saa kokea usein väkivaltaa ja pakkokeinoja.

        Henkisellä ja ruumiillisella väkivalalla ei ole oikeastaan muuta eroa kuin, että ruumiillisesta väkivallasta seuraavat mustelmat ja ruhjeet paranevat ajan mittaan, mutta henkisen väkivallan aiheuttamat 'mustelmat' eivät välttämättä parane koskaan.

        Molemmissa 'ääriperheissä' elämä voi myös päättyä ennenaikaiseen kuolemaan perheen/lahkon/uskonyhteisön jäsenten toimesta tai syvän ahdistuksen ja masennuksen johdosta oman käden kautta.

        Uskontojen uhreille ja alkoholisteille on siis perustellusti olemassa tukiverkostoja ja vertaistukea, jotka pyrkivät mahdollisuuksien mukaan olemaan apuna hädässä.

      • Anonyymi
        Adventtiairut kirjoitti:

        Fundamentalistiseen uskonnolliseen perheeseen ja alkoholistiperheeseen syntymisessä on monia yhtäläisyyksiä. Edustakoot nuo em. kahtaa ääripäätä.

        Mitähän uhreja on maailmassa, "normaaliperheissä" kun lapset vetävät huumeita huiviinsa?
        Eli normaalia onnea- halleluja sanoo airut!

        Tätähän se maailma on. Meillä vesilaitos mittaa jätevesissä huumejäämät

      • Anonyymi
        Adventtiairut kirjoitti:

        Fundamentalistiseen uskonnolliseen perheeseen ja alkoholistiperheeseen syntymisessä on monia yhtäläisyyksiä. Edustakoot nuo em. kahtaa ääripäätä.

        Molemmissa tapauksissa lapsi saa kokea usein väkivaltaa ja pakkokeinoja.

        Henkisellä ja ruumiillisella väkivalalla ei ole oikeastaan muuta eroa kuin, että ruumiillisesta väkivallasta seuraavat mustelmat ja ruhjeet paranevat ajan mittaan, mutta henkisen väkivallan aiheuttamat 'mustelmat' eivät välttämättä parane koskaan.

        Molemmissa 'ääriperheissä' elämä voi myös päättyä ennenaikaiseen kuolemaan perheen/lahkon/uskonyhteisön jäsenten toimesta tai syvän ahdistuksen ja masennuksen johdosta oman käden kautta.

        Uskontojen uhreille ja alkoholisteille on siis perustellusti olemassa tukiverkostoja ja vertaistukea, jotka pyrkivät mahdollisuuksien mukaan olemaan apuna hädässä.

        "Henkisellä ja ruumiillisella väkivalalla ei ole oikeastaan muuta eroa kuin, että ruumiillisesta väkivallasta seuraavat mustelmat ja ruhjeet paranevat ajan mittaan, mutta henkisen väkivallan aiheuttamat 'mustelmat' eivät välttämättä parane koskaan."

        Tuosta unohtuu se pointti, että kyllä fyysisestäkin väkivallasta todennäköisesti syntyy myös henkisiä "mustelmia", jotka eivät välttämättä parane koskaan.

        Seksuaalinen väkivaltakin on usein fyysistä väkivaltaa (pedofilia, raiskaukset), joista voi jäädä ikuiset henkiset traumat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa.

        Vaikka minäkin olen usein kironnut koko syntymäni, niin sitä on seurannut huono omatunto, koska maailmassa on miljoonittain ihmisiä, joiden asiat ovat paljon huonommin kuin minulla.

        Ja kaipa sitä on jotakin oppinutkin, mutta eivät vaikeudet ole kyllä millään tavalla jalostaneet luonnettani, kuten hyvin on tälläkin palstalla nähty.

        - kerettiläinen -

        "mutta eivät vaikeudet ole kyllä millään tavalla jalostaneet luonnettani, kuten hyvin on tälläkin palstalla nähty"

        Heh, hauskasti sanottu!

    • Anonyymi

      Harmi, ettei aloittaja syntynyt kotiin, jossa isä on räkäposkella viikonloppuisin, äiti nyrkin ja hellanvälissä ja olisi itse saanut olla ulkona paossa isäänsä.
      Sellaisiakin kotoja on olemassa.
      Eli vaakakuppi- sitäkin kannattaa mietiskellä, eikä itkeä aikuisena ihmisenä typerää joldlaustaan, kun elämässä muka ei olisi muutakaan tekemistä.

      Aikuistu. Älä ole lapsi ajatuksiltaan. Mieti, meitä on muitakin lukijoita, kuin adventistit.

      ateisteissakin on määrätynlaisia mantraajia. Ihminen on valitettavasti aloituskaltainen persoona, elää nyyhkytarinaansa ja hengittää jatkuvasti aivohäkäänsä.

      • Anonyymi

        "äiti nyrkin ja hellanvälissä ja olisi itse saanut olla ulkona paossa isäänsä."

        Kuulostaa ihan kiihkouskovaisen perheen kodilta. Moni on kasvanut juuri tuollaisessa perheessä, jossa vanhemmat ovat fundamentalistiuskovia ja lahkonsa orjia, missä perheessä henkinen ja ruumillinenkin väkivalta on päivittäistä Jeesuksen nimessä ja veressä.
        Luetaan niitä Ellen Whiten kirjoja ja aivopestään väkivalloin ja pakolla lapsia uskonnolliseen paskaan.

      • Anonyymi

        "Eli vaakakuppi- sitäkin kannattaa mietiskellä, eikä itkeä aikuisena ihmisenä typerää joldlaustaan, kun elämässä muka ei olisi muutakaan tekemistä.

        Aikuistu. Älä ole lapsi ajatuksiltaan. Mieti, meitä on muitakin lukijoita, kuin adventistit."

        Mikä sinä olet kieltämään kenenkään purkauksia typeränä jodlauksena?

        Jos et halua kuulla tai lukea niistä, niin painu itse jonnekin muualle jodlaamaan tuota epäselkokieltäsi.

        No sinun jodlauksissa ei ole mitään tolkkua, ei päätä eikä häntää. Olet se sama, joka aikaisemmin kirjoittelit aina eri nimimerkin takaa ja ne raapustuksesi olivat silloinkin aivan järjetöntä jodlausta.
        Olet varmaan jo kuitenkin jossain suljetulla osastolla? Muista ottaa ne lääkkeet, joita lääkärisi siellä osastolla sinulle on määrännyt.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe