Ylen muutaman tonnin Dronit oli kylläkin vähän arvokkaamman näköisiä, lähinnä ohjuksia. Media naureskeli aikansa taas, että lasten helikoptereilla tuhottiin öljyjalostamot. Onneksi tuli oikeaa tietoa.
Dronit olikin ohjuksen näköisiä.
9
69
Vastaukset
- Anonyymi
Median ämmät eivät tiedä mikä ero on DRONElla ja mikä sotilaskäyttöön tehdyllä lennokilla. En tiedä, kuka on tähän keksinyt sen dronen. Ämmiltä puuttuu kaikenlainen tekninen tietämys. Silti vetelevät suojatöistään kovaa palkkaa ainakin YLE:llä.
YLE-veroni oli näköjään 2,5% mutta
kirkollisveroni 1,0%
Mistä vitusta oikein maksan, vihervassarituuban kuuntelustako?
Tietysti josku katson vanhoja suomalaisia elokuvia. Niitä ei voi kukaan uskoa todelliseksi suomi-kuvaksi jostain 60-80 vuoden takaa. Niitä pitää katsella myös kriittiseksi. Ihmiset kuvataan liian varakkaiksi, aina on joku rikas maalaistalo tai muu iso herra pääosassa, vaikka sitten kulkurin valeasussa. - Anonyymi
Eikö tuo nyt ollut ihan selvä juttu jo aikoja sitten? Ohjuksiahan ne oli, läpäisyyn ja sytyttämiseen tarkoitetuilla taistelukärjillä.
- Anonyymi
Satelliittikuvien mukaan tulivat luoteesta, ei Jemenin suunnalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satelliittikuvien mukaan tulivat luoteesta, ei Jemenin suunnalta
Siis Israelista, no se tiedettiin.
- Anonyymi
Näyttivät Irakin joukkotuhoaseilta.
- Anonyymi
Venäjän aseita.
- Anonyymi
Kylläpä kestää "todisteiden" etsiminen monta päivää. Kenen idea oli väittää iskuja alunperinkään droneilla tehdyiksi? Ja miltähän koeammunta-alueelta "todisterakettien" jäänteet on käyty tonkimassa?
- Anonyymi
Kyllä tuo rekvisiitan/kulissien rakentelu kestää. Ei kuulentojakaan päivässä rakennettu. :) Mutta nolointa YK:lle jälleen on jos joku iso rähinä alkaa samantapaisilla näytöillä kuin vaikkapa Irakin sota.
Ylenanti tuottaa ylenkattavaa manipulaatiota, jossa maailmaa tulee katsella suvaitsevaisesti vaaleanpunaisten linssien läpi, kaikki muu on kiihotusta ja vihapuhetta, jollei se koske tavallista suomalaista veronmaksajaa tai persuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464