Viime aikaisten sekä viime vuotisten muutosten vuoksi kuinka yhtä entisistä lempi sivustoistani (2011-201[?] RIP) on tullut yksi haiseva pilkattava vitsi saavun/saavumme anonyymeinä ylilaudalta ehkä jopa vielä joskus ottaen internet identiteetin itsellemme nimimerkkinä sekä erillisenä käyttäjänä.
Toivoisin etten joutuisi tällä sivustolla todistamaan miten tietokone sovellukset bottaavat ja spämmivät rasistista väkivaltaa pursuavaa propagandaa esiintyen useasta ip-osoitteesta satapäisinä joukkoina jotka hurraavat omalle ideologialleen ringissä antaen plussa merkintöjä itselleen sekä toisiensa postauksiin.
Se on kanssa selvää että tätä sivustoa ei voi ylläpito pilata mielipide bänneillä sekä mainostulojen kuin myös niin kutsuttujen kultatilien eli maksullisten etuoikeus käyttäjien avulla.
Haluan siis osoittaa että vaikka ylilauta ulospäin näyttää hyvin likaiselta paikalta sielä on alunperin ollut erittäin hyväsydämmisiä nyymejä ja lämmin yhteisö jonka käyttäjät ovat olleet kuin veljiä toisilleen. Tänä päivänä en koe yhtenäisyyttä muiden anonyymien kanssa kun oikeudenmukaisuuden puollustaminen on muuttunut pahanteoksi. Yksinäisten ihmisten rohkaiseminen on muuttunut heidän kiusaamiseksi. Täysi-ikäiset käyttäjät ovat vaihtuneet teini-ikäisiin käyttäjiin.
Lista ja valitusvirsi voisi jatkua loputtomiin ja monet meistä alkuperäiskäyttäjistä ovat itsekin ihmetelleet miksi enää roikumme sielä. Ehkä se on jokin nostalginen muisto tämän vuosikymmenen alulta, ehkä todellisuuden vääristyminen kanssa on mahdollista useiden kohdalla.
Olen pahoillani muiden nyymien puolesta sillä he ovat selvästi hyvin nuoria, eivätkä ole ymmärtäneet kuinka suurta konkreettista pahaa ovat aiheuttaneet raideillaan kohdistettuna esimerkiksi lapsiin ja vammaisiin ihmisiin jotka vain esiintyvät omana itsenään internetissä. He eivät totisesti ole ymmärtäneet sitä pahuutta itsekään jota yhdessä tekevät ja heidän oma pahoinvointinsa kumpuaa heistä jopa toisiinsakin, siten ollen loputon kierre itsessään.
Toivon että olemme tervetulleita uudelle foorumille opettelemaan tapoja ja nähdäksemme omin silmin miten ihmiskunnassa hyvyys loistaa pisimmälle ja näyttävimmin kaiken jopa pimeydenkin läpi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.