Ideologinen loukkaantuminen

Eräitä ihmisiä tavattomasti loukkaa, kun kerrotaan tieteellisen tutkimuksen tuloksista. Ne eivät ole sellaisia, kuin he haluaisivat niiden olevan. He haluaisivat, että seksi ja seurustelu selittyisi vain romanttisin perustein.

Biologinen, etologinen, sosiologinen ja kulttuuriantropologinen tutkimus kuitenkin paljastaa evolutiivisen sopeutumisen ja takana olevan tiedottoman geneettisen motivaation. Nämä on muodostanut vuosimiljoonainen geenimuunnelmien valinta. Ihminen luulee käyttäytymistään sellaiseksi, kuin tiedostetusti kuvittelee, mutta todellisuudessa hänta ohjaavat perintögeenit.

Kulttuuriantropologinen tutkimus osoittaa, kuinka tarve antaa itsestään miellyttävä kuva, on pakottava. Siihen perustuu edelleen nykynaisella tarve näyttää sukupuolielimiään. Se tapahtuu samoin Pariisin seksikortteleissa ja Polynesian saarilla, vaikka näillä ei ole ollut mitään kulttuuriyhteyttä.

Romanttisesti selittävä väittää, ettei tällaista tarvetta ole, itsekin uskoo selitykseen, mutta kaikki tutkimus osoittaa, että tällainen tarve on, mutta geneettisesti ja TIEDOTTOMASTI. Koko ajan tyttö etsii, minkä varjolla voisi näyttäytyä mahdollisimman edullisesti, siis alasti tai ainakin vähissä vaatteissa.

Joitakin loukkaa, että todellinen motivaatio paljastuu, vaikka he haluaisivat uskoa, että kaunistautuminen johtuu tarpeesta "itseä varten", ei suinkaan miestä, ja että se ei ole millään muotoa seksuaalista. Ja että tansseihin ei mentäisi missään tapauksessa toista etsimään, vaan "harrastamaan hyvää liikuntaa".

Kulttuurikehitys panee meidät kuvitteemaan romanttisia selityksiä, vaikka takana on vain menestyminen SEKSUAALISESSA eli lisääntymiskilpailussa ja omien geenimuotojen jättämisessä populaatioon.

On mahdotonta sanoa asiat niin, että tieteellistä ajattelua ymmärtämätön ei loukkaantuisi. Mutta näennäisselitysten maailma on vain pään painamista pensaaseen. Todellisuus on kuitenkin edelleen tosi. Useimmille miehille suurin ystävällisyys on juuri naisen elimien näyttäminen. Miehet taas valloittavat neidon sydämen antamalla tämän tuntea olevansa ihailtu.

Miehet pyrkivät antamaan ominaisuuksistaan toisenlaisen hyvän kuvan, kuvan voimasta, taidosta, varallisuudesta, ts. kaikesta alfamaisuudesta.

Tiede ei noudata ideologisia haaveita, mutta siinä ei ole mitään peittelemistä. Geeneettinen ja tiedostamaton käytöksemme ansaitsee tulla esiin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        80
        1562
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        14
        1024
      3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        95
        922
      4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        79
        912
      5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

        Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
        Ikävä
        51
        724
      6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
        Maailman menoa
        141
        689
      7. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        664
      8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

        Ehkä rakastetaan toisiamme?
        Ikävä
        79
        664
      9. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        48
        651
      10. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        51
        641
      Aihe