Porilaisten hyvät puolet

- huumorintajuiset ihmiset
- kohtelevat toista kuin haluavat itseään kohdeltavan
- raittius, alkoholi ei maita enää porilaisille
- avuliaisuus, kuinka voin auttaa sinua ?
- yleinen hyvä olo näkyy kaikkialla
1078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tarkka analyysi porilaisista.

Minun täytyy myöntää, että alkoholi maistuu minulle.
Juon melko säännöllisestija joskus ratkean juomaan muutenkin.

Naukkailen lähes joka vuosi juhannussaunan jälkeen 0,33 litraa keskimmäistä veroluokan olutta.
Vuosituhannen vaihteessa kiskoin lähes pikarillisen kuohuvaa samppanjaa.

Äänestä

Analyysini porilaisista:
-udellaan toisten yksityisasiat yksityiskohtaisesti
-ensiapu on tuntematon käsite katukuvassa
-suositaan korruptioita rekrytoinnissa
-tosikkoja
-liikenteessä luodaan vartin seisokki risteyksissä

Äänestä
  • Jatkona edelliseen:
    -työpaikoilla armoton juoru- ja panettelukerho ahkeran uurastamisen
    -kateus
    -keuhkotauti
    -pelkkä Stockmannilla piipahtaminen tekee porilaisen maailmankansalaiseksi

    Äänestä

Virastojen heppatytöt haaveilevat pääsystä Englannin Hoviin, osa luulee siihen jo kuuluvansa.

Äänestä

Ei muuta ku TPK:LLE niin näet ja koet jotain alkukantaista, mitenkä kyykäärmeet hoisivat pesää. Äly mainos TV4:ltä hankittua ku lukihäiriö on salaisena vaatimuksena ku sukulaispoikii/tyttöi palkataa.

Äänestä
  • "ku lukihäiriö on salaisena vaatimuksena ku sukulaispoikii/tyttöi palkataa."
    Nepotismi on aina kuulunut kaupungin rekrytointikriteereihin. Olihan mm. SK:n porilaisuustestissä "Oletko päässyt töihin lahjonnalla?"-kysymys.

    Äänestä

Ei niitä ole.

Äänestä

Hyvää ironiaa. Nää eivät vaan tajua itse miten maalaisperse porukkaa kun se perkeleen KATEUS KAIKESSA KATEUS JA YKSINKERTAISUUS

Äänestä
  • Viihtyminen paikkakunnalla on yleensä enemmän itsestä kuin paikallisista ihmisistä kiinni. Paitsi Porissa. Siellä viihtyvät vain kateus ja keuhkotauti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

- huumorintajuiset ihmiset
- kohtelevat toista kuin haluavat itseään kohdeltavan
- raittius, alkoholi ei maita enää porilaisille
- avuliaisuus, kuinka voin auttaa sinua ?
- yleinen hyvä olo näkyy kaikkialla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu