Liitto poisti Eino Huotarin kuvasta

Anonyymi

Liiton sivuilla on kuva Musiikkitalossa järjestetystä liiton tilaisuudesta, jossa alun perin näkyi myös Eino Huotari.

Huotari kuuluu liitosta eronneeseen Karkkilan vapaa-ajattelijat ry:yyn. Ilmeisesti tämän vuoksi hänet on liiton sivuilla rajattu pois kuvasta, vaikka kuvassa näkyy muita liittoon kuulumattomia.

Epäsuosioon joutuneiden henkilöiden retusoiminen pois kuvasta oli tyypillistä Neuvostoliiton stalinistisella kaudella. Vapaa-ajattelijain liitossa on stalinistisia piirteitä alkaen siitä, että pääsihteeri ei ole tehnyt pesäeroa nuoruutensa taistolaisuuteen.

Liiton stalinismi näkyy myös julkaistujen kuvien käsittelynä.

92

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huotari on mukana Vapaa Ajattelija -lehden jutun valokuvassa. Onko juttua nettiin laitettaessa kuvan reunoja rajautunut pois? Vai onko vika selaimessa? Tai asenteessa?

      • Anonyymi

        Löysää foliohattuasi. Sivupohja rajaa kuvia automaattisesti.

      • Anonyymi

        Liitossa on asenneongelma: kaikki liiton johdon jostain mielipiteestä poikkeavat ovat tulilinjalla. Näin erityisesti liitosta eronneet.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Löysitkö jutusta http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2019/09/01/uskonnottomasti-uuden-eduskunnan-avajaisiin/ muuta kommentoitavaa?

        Kuvan nähdäksesi hiiren oikealla ja valitse "Näytä taustakuva".

        Vika on siinä, että va-lehden verkottaja, tämän jutun osalta allekirjoittanut, ei jaksa miettiä paperiversion kuvien rajauksia www-sivuun sopiviksi.

        Kommenttisi ei liity mitenkään aloituksen aiheeseen. Itse en ainakaan klikkaile noita linkkejä, sen verran retuperällä vaparien kiinnostus tietosuojaan on.

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Hanlonin partaveitsi*sanoo, ettei pidä olettaa pahantahtoisuutta asiasta jonka tyhmyyskin voi selittää. Tässä tapauksessa nettiversion toimittajan tumpelous oli syynä, ei pahantahtoisuus. Tämä on ihan hyvä periaate, joka kannattaa pitää mielessä kun arvioi vapareiden toimintaa.

        *) https://fi.wikipedia.org/wiki/Hanlonin_partaveitsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommenttisi ei liity mitenkään aloituksen aiheeseen. Itse en ainakaan klikkaile noita linkkejä, sen verran retuperällä vaparien kiinnostus tietosuojaan on.

        Taidat olla Schrödingerin trolli. Motkotat kuvan rajauksesta ikään kuin olisit lukenut jutun, mutta kieltäydyt avaamasta juttua. Kuinka tuo uskottavuutesi laita oikein on tässä valossa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihailtavan tarkasti kuitenkin trollimme lukee patin sivuja -- siellä nimittäin on mainittu tästä. Va-liiton sivuja hän ei näköjään viitsi lukea edes tarkistaakseen osuuko haukku oikeaan.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Ihailtavan tarkasti kuitenkin trollimme lukee patin sivuja -- siellä nimittäin on mainittu tästä. Va-liiton sivuja hän ei näköjään viitsi lukea edes tarkistaakseen osuuko haukku oikeaan.

        Ai. Onko muka sattumaa, että Huotari ji ulos? Jos rajaus olisi poistanut keisari Ylikosken, tumpelompikin verkottaja olisi tehnyt asialle jotain. Huotari on saanut kadota. Kuvaavaa.

        Vai on tuosta puhuttu PAT:n sivuilla. Tarkastipa luet itse.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Ihailtavan tarkasti kuitenkin trollimme lukee patin sivuja -- siellä nimittäin on mainittu tästä. Va-liiton sivuja hän ei näköjään viitsi lukea edes tarkistaakseen osuuko haukku oikeaan.

        Mutta enhän minä voi tietää mitä joku muu teker tai lukee. On tarpeetonta provoilua esittää anonyymit kirjoittajat yhtenä, varsinkin kun tämä taipumus tulee esiin aina kun on kyse vapareille kiusallisista tai kriittisistä teksteistä. Minä ja joku muu, me emme ole yksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Löysää foliohattuasi. Sivupohja rajaa kuvia automaattisesti.

        Kun vapaa-ajattelu lähtee lapasesta, tuloksena on älyvapaa-ajattelu :-)

      • Anonyymi
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        Kun vapaa-ajattelu lähtee lapasesta, tuloksena on älyvapaa-ajattelu :-)

        Niinpä, kun vapaa-ajattelijoiden vastustaminen lähtee lapasesta, se saattaa muistuttaa siileistä. Alla on ote eräästä Hikipedian artikkelista.

        "Pakkomielteinen henkilö saattaa esimerkiksi olla pakotettu ajattelemaan jatkuvasti siilejä, niiden teräviä pikku piikkejä, niiden kiivasta tuhinaa heinikossa, kuivien lehtien rapinaa niiden pienen pienien jalkojen alla, kun ne liikkuvat hitaasti syksyisessä metsässä. Tällaisista siiliajatuksista irtautuminen voi olla ajoittain lähes mahdotonta, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta ja muita vakavampia mielensiiliterveysongelmia."

        No juu, Hikipediasta löytyy myös vapaa-ajattelijoista oleva artikkeli. Kaikessa erinomaisuudessaan se ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin: "Vapaa-ajattelijoiden liitto ry. on pieni, mutta erittäin kovaääninen organisaatio, jonka tarkoituksena on toimia vertaistukijärjestönä ateismista kärsiville[1] ihmisille. Se on vaihdantataloudessa elävä fanaattinen ja fundamentalistinen"

        "On hyvin vaikeaa nähdä onko järjestön nimi tulkittava ironisesti, sarkastisesti, oksymoronina vaiko vilpittömänä jäsentensä uskona omaan asiaansa.[4] Heidän tahollaan on myös änkyröitä[5] jonka kaltaisten olemassaoloa ateistit ovat tavanneet selittää uskonnon vaikutuksella.[6] Vapaa-ajattelijoille tunnusoimaista on tiukkapipoisuus, fanaattisuus, dogmaattisuus, itsekritiikittömyys ja vakava huumorintajun puute."

        "Vapaa-ajattelijoista on olemassa myös vielä puhdasoppisempi organisaatio, Suomen Ateistiyhdistys ry."

        Aah, kyllä oli niin nautittavaa luettavaa. Voin suositella, että jos päivä oli ankea, niin nyt vain lukemaan, paitsi jos on äärivapari, niin ehkä sitten ei kannata, muuten voi mennä päivä pilalle ;)

        :3 Osaatko sinäkin nauraa satiirille itsestäsi?

        Kyllä minä osaan, vaikken vapari olekaan ;))
        Hikissä on myös ihania kirjoituksia ateismista, uskovaisista, Jeesuksesta, jumalista ja ties mistä. Pitäisi oikeasti käydä useammin lukemassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, kun vapaa-ajattelijoiden vastustaminen lähtee lapasesta, se saattaa muistuttaa siileistä. Alla on ote eräästä Hikipedian artikkelista.

        "Pakkomielteinen henkilö saattaa esimerkiksi olla pakotettu ajattelemaan jatkuvasti siilejä, niiden teräviä pikku piikkejä, niiden kiivasta tuhinaa heinikossa, kuivien lehtien rapinaa niiden pienen pienien jalkojen alla, kun ne liikkuvat hitaasti syksyisessä metsässä. Tällaisista siiliajatuksista irtautuminen voi olla ajoittain lähes mahdotonta, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta ja muita vakavampia mielensiiliterveysongelmia."

        Siilillä on piikit :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommenttisi ei liity mitenkään aloituksen aiheeseen. Itse en ainakaan klikkaile noita linkkejä, sen verran retuperällä vaparien kiinnostus tietosuojaan on.

        Eiköhän se kommentti kumonnut täysin aloituksessa olleet harhat, siksi et sitä voi vahvistusvinoumasi takia katsoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se kommentti kumonnut täysin aloituksessa olleet harhat, siksi et sitä voi vahvistusvinoumasi takia katsoa.

        Olet pihalla kuin lumiukko koko keskustelusta. Mutta kerro ihmeessä millainen vahvistusvinouma minulla on. Ja linkkejä klikkailen vain jos itse niin päätän, missään tapauksessa en koske tuollaiseen, mistä voi tulla ötöjä koneelle ja seurantaa harrastetaan urakalla. Sitten selitetään täällä ettei "osattu asettaa kuvaa oikein".
        Jep, uskokoon ken tahtoo, kun kyse on henkilöistä, jotka sanovat tehneensä eroa kirkosta saitin mutta eivät osaa säätää kuvan kokoa hötömölöllä tai kuvankäsittelyohjelmalla.

        Alkaa taas näköjään harhat iskemään antivaparilla. Luuletko oikeasti olevasi niin tärkeä ihminen että joku näkisi vaivaa seurata sinua? Oletko oikeasti noin pihalla? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet pihalla kuin lumiukko koko keskustelusta. Mutta kerro ihmeessä millainen vahvistusvinouma minulla on. Ja linkkejä klikkailen vain jos itse niin päätän, missään tapauksessa en koske tuollaiseen, mistä voi tulla ötöjä koneelle ja seurantaa harrastetaan urakalla. Sitten selitetään täällä ettei "osattu asettaa kuvaa oikein".
        Jep, uskokoon ken tahtoo, kun kyse on henkilöistä, jotka sanovat tehneensä eroa kirkosta saitin mutta eivät osaa säätää kuvan kokoa hötömölöllä tai kuvankäsittelyohjelmalla.

        Vahvistusvinouman tunnistaa siitä, että ihminen ei suostu korjaamaan ajatusvirheitään edes kun ne on kumottu. Sinulla on edessäsi faktat, mutta haluat pysyä omassa näkemyksessäsi jonka faktat kumoavat. Yksinkertaista, eikö?

    • Anonyymi

      Kitaristi Jyrki Myllärinen esiintyi erinomaisen hienosti ja taitavasti, mutta hänenkin kuvasaan on kolmannes leikkautunut pois. Eikö Jori tykännyt jostain biisistä?

      • Anonyymi

        Ahaa. Joriko vastaa siitä, miten kuvat näkyvät verkkosivuilla? En arvannut, että saamme "kiittää" Joria tästä sensuroinnista. Onko ohjeet tulleet Esalta?

    • Anonyymi

      Onko tästä asiasta kysytty itse asianomaiselta että onko tämä ongelma hänelle? Jos ei ole, niin miksi tämä olisi ongelma kenellekään muulle?

      • Anonyymi

        Olennaista olisi se, onko asianomainen itse pyytänyt tulla poistetuksi. Jos ei, jää kysymään, miksi häntä ei pidetty tarpeellisena kuvassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olennaista olisi se, onko asianomainen itse pyytänyt tulla poistetuksi. Jos ei, jää kysymään, miksi häntä ei pidetty tarpeellisena kuvassa.

        Käytetty sisällönhallintajärjestelmä ja siihen tehty kaavain toimivat oletuksena niin, että liian pitkästi kuvasta leikkautuu molemmilta reunoilta pois yhtä suuri suikale.

        Oletko sinä vapaaehtoinen viemään Vapaa Ajattelija -lehteä verkkoon niin, että käsittelet kuvatkin erikseen, tai teetkö paremman kaavaimen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olennaista olisi se, onko asianomainen itse pyytänyt tulla poistetuksi. Jos ei, jää kysymään, miksi häntä ei pidetty tarpeellisena kuvassa.

        Mutta jos tämä ei ole ongelma asianomaiselle, niin miksi sinä olet tekemässä tästä ongelmaa? Pitäisit sen nokkasi erossa muiden asioista ;)

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Käytetty sisällönhallintajärjestelmä ja siihen tehty kaavain toimivat oletuksena niin, että liian pitkästi kuvasta leikkautuu molemmilta reunoilta pois yhtä suuri suikale.

        Oletko sinä vapaaehtoinen viemään Vapaa Ajattelija -lehteä verkkoon niin, että käsittelet kuvatkin erikseen, tai teetkö paremman kaavaimen?

        Et vastannut. On selvää, että on henkilöitä, joiden ei anneta leikkautua kuvasta pois. Huotari ei kuulu niihin. Hän saa jäädä pois ja liitossa luultavasti pidetään hyvänäkin tuommoista leikkautumista. Ja jos sinä olet vastuussa tästä, voinet selittää, miksi Huotarin leikkautuminen on ok.

        Miksi jankkaat?, kun Jori oli juuri vastannut:
        "Käytetty sisällönhallintajärjestelmä ja siihen tehty kaavain toimivat oletuksena niin, että liian pitkästi kuvasta leikkautuu molemmilta reunoilta pois yhtä suuri suikale.

        Oletko sinä vapaaehtoinen viemään Vapaa Ajattelija -lehteä verkkoon niin, että käsittelet kuvatkin erikseen, tai teetkö paremman kaavaimen?"

        Huotarin ja kitarataiteilija Myllärisen kuvan osittainen leikkautuminen ei liene iso ongelma, ja Pattin sivuilla KSlle se oli suuri ilon aihe, kun hän ei pidä Huotarista(kaan).

    • Anonyymi
      • Minustakin sivuissa olisi parantamisen varaa.

        Osaatko sinä parantaa niitä, ja ennenkaikkea oletko vapaaehtoinen sitä tekemään?

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Minustakin sivuissa olisi parantamisen varaa.

        Jori, tuo jatkuva pseudokysely on tympeää. Teillä on nettityöryhmä, mitä nuo henkilöt tekevät? Jos ei mitään, mistä se johtuu? Kuka antaa heille toimintaohjeet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jori, tuo jatkuva pseudokysely on tympeää. Teillä on nettityöryhmä, mitä nuo henkilöt tekevät? Jos ei mitään, mistä se johtuu? Kuka antaa heille toimintaohjeet?

        Se on kuitenkin se oikea kysymys. Liitto toimii vapaaehtoisvoimin ja käsipareille olisi käyttöä. Eivät ohjeet eivätkä työryhmien nimeämiset vielä mitään auta, pitää tehdäkin jotain.

        Joten: Mitä SINÄ teet va-liikkeen hyväksi, ja mitä olet valmis tekemään?

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Se on kuitenkin se oikea kysymys. Liitto toimii vapaaehtoisvoimin ja käsipareille olisi käyttöä. Eivät ohjeet eivätkä työryhmien nimeämiset vielä mitään auta, pitää tehdäkin jotain.

        Joten: Mitä SINÄ teet va-liikkeen hyväksi, ja mitä olet valmis tekemään?

        Minähän koko ajan teen tässä jotain liittonne hyväksi, vaikken ole edes jäsen: annan teille palautetta ja kohdistan huomiota niihin asioihin jotka eivät ole kunnossa. Sinun tai jonkun ei tarvitse muuta kuin toteuttaa korjaukset!!
        Enkä edes laskuta tästä, joten ole tyytyväinen.

        Ohjeistamispääliköistä ei ole mitään hyötyä. Jos vaikka nakuttelisit näppäimistö sauhuten php:tä tällä palstalla haukkumisen sijaan, esimerkiksi lehden artikkelikuvien rajaus voisi toimia toisin.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Se on kuitenkin se oikea kysymys. Liitto toimii vapaaehtoisvoimin ja käsipareille olisi käyttöä. Eivät ohjeet eivätkä työryhmien nimeämiset vielä mitään auta, pitää tehdäkin jotain.

        Joten: Mitä SINÄ teet va-liikkeen hyväksi, ja mitä olet valmis tekemään?

        Ja kyllähän aika erikoisesti te asettelette noita kuvia, onko sitten kyseessä freudilainen lapsus vai tahallinen teko, mutta jos katsotaan vaikka tätä:
        http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/01/18/porua-viinista-ja-veroista/

        papin pään yläosa puuttuu kokonaan ;))

        Te olette käyttäneet siihen tätä kuvaa:

        http://vapaa-ajattelijat.fi/wp-content/uploads/2014/10/rightSideArticle_4969.jpg

        Ei hyvää päivää. Nyt tekisi mieli kysyä, että jos tuossa kuvassa olisit sinä, olisiko sivu esitetty tuolla tavoin? Tai vaikka Ylikoski, niin puuttuisiko häneltä puoli päätä?

        Katsoin noita IElllä ja Chromella.

        Täysin normaali tapa miten WP leikkaa ja sovittaa kuvat valittuun templateen. Kokemuksesta voin sanoa ettei tuo automatiikka toimi joka kuvan kohdalla.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Minustakin sivuissa olisi parantamisen varaa.

        Osaatko sinä parantaa niitä, ja ennenkaikkea oletko vapaaehtoinen sitä tekemään?

        Etkä vaivautunut tuolla yllä vastaamaan, kun kysyttiin, miksi Huotarin leikkautuminen ei ole ollut ongelma.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin normaali tapa miten WP leikkaa ja sovittaa kuvat valittuun templateen. Kokemuksesta voin sanoa ettei tuo automatiikka toimi joka kuvan kohdalla.

        Perusongelma on kaavain, joka vaatii kuvan (ja vaikka ei vaatisi, näyttäisi tyhmältä ilman kuvaa). Vaikka osaisin teknisesti niitä säätää, minulla ei ole minkäänlaista graafista silmää.

        Käsipareja tarvitaan siis kahdesta syystä: yksin ei ehdi, eikä yksi osaa kaikkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin normaali tapa miten WP leikkaa ja sovittaa kuvat valittuun templateen. Kokemuksesta voin sanoa ettei tuo automatiikka toimi joka kuvan kohdalla.

        Jos WP ei anna skaalta tai leikata kuvaa, niin tuon kuvan käsittelyyn on ainakin Windowsissa ohjelma nimeltä Paint, jolla kuvan rajaaminen tai koon muuttaminen käy nopeasti. Oikeasti sen tekemättä jättäminen on vain ilmeisesti piittaamattomuutta.
        Lisäksi lähdekoodia voinee muuttaa sivukohtaisesti, eikä senkään pitäisi olla ylivoimaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohjeistamispääliköistä ei ole mitään hyötyä. Jos vaikka nakuttelisit näppäimistö sauhuten php:tä tällä palstalla haukkumisen sijaan, esimerkiksi lehden artikkelikuvien rajaus voisi toimia toisin.

        No jos ei apu kelpaa,niin minkäs sitten teet. *syvä huokaus*
        Ja niin kuin hyvää hyvyyttäni käytin aikaani teidän auttamiseenne ja tässä se kiitos taas on.
        ;(

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos WP ei anna skaalta tai leikata kuvaa, niin tuon kuvan käsittelyyn on ainakin Windowsissa ohjelma nimeltä Paint, jolla kuvan rajaaminen tai koon muuttaminen käy nopeasti. Oikeasti sen tekemättä jättäminen on vain ilmeisesti piittaamattomuutta.
        Lisäksi lähdekoodia voinee muuttaa sivukohtaisesti, eikä senkään pitäisi olla ylivoimaista.

        No, laita meilä. Tehdään sinulle tunnukset jolla voit muokata VA-lehden verkkoversiota.

        Mieluummin kuitenkin kuvaa muokkaamalla kuin sivukohtaisesti lähdekoodia(??) muokkaamalla jotta homma ei räjähdä heti seuraavassa WP:n päivityksessä.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        No, laita meilä. Tehdään sinulle tunnukset jolla voit muokata VA-lehden verkkoversiota.

        Mieluummin kuitenkin kuvaa muokkaamalla kuin sivukohtaisesti lähdekoodia(??) muokkaamalla jotta homma ei räjähdä heti seuraavassa WP:n päivityksessä.

        Vastaisitko tähän, mitä yllä on jo muutaman kerran sinulta kysytty? Et ole vastannut.

        On selvää, että on henkilöitä, joiden ei anneta leikkautua kuvasta pois. Huotari ei kuulu niihin. Hän saa jäädä pois ja liitossa luultavasti pidetään hyvänäkin tuommoista leikkautumista. Ja jos sinä olet vastuussa tästä, voinet selittää, miksi Huotarin leikkautuminen on ok.

        "On selvää, että on henkilöitä, joiden ei anneta leikkautua kuvasta pois. Huotari ei kuulu niihin. Hän saa jäädä pois ja liitossa luultavasti pidetään hyvänäkin tuommoista leikkautumista. Ja jos sinä olet vastuussa tästä, voinet selittää, miksi Huotarin leikkautuminen on ok."

        Siis oletko ihan oikeasti tosissasi ja tuota mieltä? Jos olet niin kyllä olet aika typerästä aiheesta huolissaan; siitä että automatiikka leikkaa jotain kuvaa. Eikö sinulla oikeasti ole mitään oikeita huolia?

        Jori ei vastaan vaan palstan perusvaparitrolli pannaan asialle häivyttämään kiusallinen kysymys. Luuleeko vaparit, että kukaan ottaa vapareita tosissaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jori ei vastaan vaan palstan perusvaparitrolli pannaan asialle häivyttämään kiusallinen kysymys. Luuleeko vaparit, että kukaan ottaa vapareita tosissaan?

        Pöh. Leikkaisin tahallani verkkoversiosta puolitoista ihmistä pois, ja sitten saman kuvan saisi kokonaisena mm. pdf-versiosta joka on verkossa luettavissa? Jos et olisi trolli, tuo kertoisi pienestä vainoharhaisuudesta.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Pöh. Leikkaisin tahallani verkkoversiosta puolitoista ihmistä pois, ja sitten saman kuvan saisi kokonaisena mm. pdf-versiosta joka on verkossa luettavissa? Jos et olisi trolli, tuo kertoisi pienestä vainoharhaisuudesta.

        Omituista syyttää automatiikkaa. Näethän itsekin tuloksen? Kyllä se on sinulle siis kelvannut, että Huotari leikkautuu pois. Pääsihteerille et koskaan olisi sallinut tapahtuvan samaa. Tämä kertoo, miten eri tasoiseksi arvotat ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituista syyttää automatiikkaa. Näethän itsekin tuloksen? Kyllä se on sinulle siis kelvannut, että Huotari leikkautuu pois. Pääsihteerille et koskaan olisi sallinut tapahtuvan samaa. Tämä kertoo, miten eri tasoiseksi arvotat ihmisiä.

        Antivapari varmaan retusoisi Yllikosken sieltä keskeltä kurkkimassa takapiruna.

        Naurettava ketju onnistunut saamaan taas yli 40 kirjoitusta. Antivapari nauraa partaansa.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Perusongelma on kaavain, joka vaatii kuvan (ja vaikka ei vaatisi, näyttäisi tyhmältä ilman kuvaa). Vaikka osaisin teknisesti niitä säätää, minulla ei ole minkäänlaista graafista silmää.

        Käsipareja tarvitaan siis kahdesta syystä: yksin ei ehdi, eikä yksi osaa kaikkea.

        Aiemmin on ollut käsipareja enemmän. Nyt ovat kaikonneet jonnekin. Voisiko jossain vaiheessa kysellä syytä tähän käsien puutteeseen? Tulisiko mieleen mitään tekijää joka olisi saanut aikaan sen että aiempaa harvalla on nykyisin kiinnostusta ja osaamista tehdä vapaaehtoistyötä liitolle? Joskus tähän on vastattu että ketään ei ole kielletty osallistumasta toimintaan. Vaikkakin totta, niin se nyt on vasta puolet vastauksesta. Harva järjestö kieltäytyy vapaaehtoisesta työstä. Pitää kysyä myös että innostaako ja houkuttaako liitto vapaaehtoisia puuhailijoita? Jos ei, niin mikä ei houkuta tai innosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antivapari varmaan retusoisi Yllikosken sieltä keskeltä kurkkimassa takapiruna.

        Naurettava ketju onnistunut saamaan taas yli 40 kirjoitusta. Antivapari nauraa partaansa.

        "Antivapari varmaan retusoisi Yllikosken sieltä keskeltä kurkkimassa takapiruna.

        Naurettava ketju onnistunut saamaan taas yli 40 kirjoitusta. Antivapari nauraa partaansa."

        Joitain vajareita nyt vaan on helppo uunottaa. Jättäkää edes muutama trollaus tekemättä palstalla, niin ehditte enemmän muita ja tärkeämpiä asioita.
        Kukaan ei pakota teitä osallistumaan aloituksiin, joissa ei mielestänne ole mitään järkeä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Omituista syyttää automatiikkaa. Näethän itsekin tuloksen? Kyllä se on sinulle siis kelvannut, että Huotari leikkautuu pois. Pääsihteerille et koskaan olisi sallinut tapahtuvan samaa. Tämä kertoo, miten eri tasoiseksi arvotat ihmisiä.

        En näe. Kuten sanoin edellä, olen erittäin epägraafinen ihminen ja kun tekee melko mekaanisesta tekstin seititystä, ei tule tuollaista huomattua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aiemmin on ollut käsipareja enemmän. Nyt ovat kaikonneet jonnekin. Voisiko jossain vaiheessa kysellä syytä tähän käsien puutteeseen? Tulisiko mieleen mitään tekijää joka olisi saanut aikaan sen että aiempaa harvalla on nykyisin kiinnostusta ja osaamista tehdä vapaaehtoistyötä liitolle? Joskus tähän on vastattu että ketään ei ole kielletty osallistumasta toimintaan. Vaikkakin totta, niin se nyt on vasta puolet vastauksesta. Harva järjestö kieltäytyy vapaaehtoisesta työstä. Pitää kysyä myös että innostaako ja houkuttaako liitto vapaaehtoisia puuhailijoita? Jos ei, niin mikä ei houkuta tai innosta?

        Onko nykyään vähemmän käsipareja? Esimerkiksi et-opetus.fi on liki kuollut, mutta kantelupukki.fi tullut pitkälti samaa tekemään. Taustatiimi on osin samaa väkeä, osin eri. Koska sinusta on ollut käsiparien määrä suurimmillaan?

        Innostaminen toimintaan on hyvä aihe. Avaa ihmeessä siitä uusi ketju, asia on tärkeä.

    • Anonyymi

      Musta toi ryhmäkuva on niin hieno, että sille pitäisi tarjota pikkukuvan lisäksi linkki isoon kuvaan. Tavalla tai toisella siis.

    • Anonyymi

      Eroaminen vapareista on oikea protesti tätä stalinismia vastaan.

    • Mitä siis tapahtui kokonaisuudessaan tässä eduskunnan avajaisjutussa?

      Ensin tähän saatiin idea kansainvälisestä yhteistyöstä. Palstalla tämä kuitataan esim. "pikkujoulumatkana".

      Toiseksi toteutettiin uusi idea ensimmäistä kertaa. Palstalla "tapahtuma epäonnistui".

      Sitten väkeä seuraaviin tilaisuuksiin tuleekin enemmän. Palstalla ei näy kehuja.

      Aiheesta kirjoitetaan VA-lehteen juttu ja otetaan kuva. Ei kommentteja jutusta eikä kuvasta.

      Lopuksi kuvan reunat leikkautuvat pois sitä verkkoo siirrettäessä. Ja nyt lopulta löytyy kirjoituksille aihetta.

      Todellisuudessa va-liitto on maallistanut Suomea. Taas kerran. Kehukaa sitä, tai kertokaa miksi ei pitäisi maallistaa.

      • Anonyymi

        Ai pikkujoulumatkoilla saa tällaisia ideoita? No sitten on aihetta lähteä taas. Se oli alle 400 euroa. ;)

        Tilaisuushan on koko ajan ollut epäonnistunut. Ei käy kieltäminen, kun osallistuminen on mitä on. Mitään kehun aihetta ei ole enkä tajua, miksi kerjäät kehuja. Jokseenkin naurettavaa.

        Mitä tulee kuvaan, osaat kyllä katsoa, mitä jälkeä saat aikaan. Tässäkin tapauksessa pystyt sen näkemään ja muun väittäminen on valehtelua. Olet kyllä kykenevä hoitamaan tämmöisen kunnolla ( huomaa kehu). Kun Huotari on leikkautunut pois, se on sinusta vähintäänkin hyväksyttävää ellei sitten ole intentionaalinen ratkaisu. Kummin tahansa, tilanne osoittaa Huotarin arvostuksen tasoa liitossa.

        Millon pitäisit tilaisuutta onnistuneena?

        En osaa sanoa, mutta etkö itse osaa sanoa mitään muuta kommenttiini?

      • Anonyymi

        Jori vaikeni. Onko yllätys kenellekään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jori vaikeni. Onko yllätys kenellekään?

        Joria kiinnostaa kovin vastaus ylläolevaan kysymykseen. Milloin vaihtoehtotilaisuus olisi onnistunut?

        Minusta kun se on valtavan hieno idea jo pelkästään tuomalla kaikille edustajille esiin meidän olemassaolomme.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Joria kiinnostaa kovin vastaus ylläolevaan kysymykseen. Milloin vaihtoehtotilaisuus olisi onnistunut?

        Minusta kun se on valtavan hieno idea jo pelkästään tuomalla kaikille edustajille esiin meidän olemassaolomme.

        Kysyin ensin sinulta oikein kaipaamiesi kehujen kera. Ole hyvä ja vastaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin ensin sinulta oikein kaipaamiesi kehujen kera. Ole hyvä ja vastaa.

        Joo, osaisin käyttää Gimppiä ja leikata kuvan. Ja ei, en tosiaan huomannut tuollaista; joku tarkkasilmäisempi saisi hoitaa lehden viemisen verkkoon. Tai sitten kaavainta pitää säätää.

        Eikö sinusta ole absurdia jopa tämän palstan mittareilla syyttää Huotarin poisjääntiä valokuvasta tahalliseksi, kun nimi on mainittu tekstissä?

        Kerro nyt sinä vuorostasi koska tilaisuus olisi onnistunut.

        Totta kyllä on, että tekstissä on mainittu tuo henkilö, ja papin kohdallakin on sanottu ettei kuvan sijoittelu ole onnistunut.
        Tuohon onnistumisasiaan en osaa ottaa kantaa.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Joo, osaisin käyttää Gimppiä ja leikata kuvan. Ja ei, en tosiaan huomannut tuollaista; joku tarkkasilmäisempi saisi hoitaa lehden viemisen verkkoon. Tai sitten kaavainta pitää säätää.

        Eikö sinusta ole absurdia jopa tämän palstan mittareilla syyttää Huotarin poisjääntiä valokuvasta tahalliseksi, kun nimi on mainittu tekstissä?

        Kerro nyt sinä vuorostasi koska tilaisuus olisi onnistunut.

        Minusta ei ole mitään absurdia. Mitä jos vaikka Tampereen yliopiston sivuilla leikkautuisi henkilöitä ulos? Oho, rehtori jäi kuvasta! Enpä huomannutkaan.

        Minusta alkaa näyttää yhä selvemmältä, että Huotaria henkilönä pidetään vähintään tarpeettomana liitossa. Tai ainakin sinä pidät.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Joo, osaisin käyttää Gimppiä ja leikata kuvan. Ja ei, en tosiaan huomannut tuollaista; joku tarkkasilmäisempi saisi hoitaa lehden viemisen verkkoon. Tai sitten kaavainta pitää säätää.

        Eikö sinusta ole absurdia jopa tämän palstan mittareilla syyttää Huotarin poisjääntiä valokuvasta tahalliseksi, kun nimi on mainittu tekstissä?

        Kerro nyt sinä vuorostasi koska tilaisuus olisi onnistunut.

        Minusta on absurdia, jos ammattinörtti väittää, ettei osaa viedä kuvaa verkkoon kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on absurdia, jos ammattinörtti väittää, ettei osaa viedä kuvaa verkkoon kunnolla.

        "ammattinörtti " mikäs ammattinimike tämä on? Ja se että osaa tietokoneella tehdä jotain, ei tarkoita sitä että sillä osaisi tehdä kaikkea. Vaikka näytätkin luulevan että vaparit pystyvät kaikkeen, joudun pettymykseksi kertoa että hekin ovat vain tavallisia ihmisiä.

        Epäiletkö Jorin kykyä viedä kuva nettiin niin, että se näkyy kunnolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ammattinörtti " mikäs ammattinimike tämä on? Ja se että osaa tietokoneella tehdä jotain, ei tarkoita sitä että sillä osaisi tehdä kaikkea. Vaikka näytätkin luulevan että vaparit pystyvät kaikkeen, joudun pettymykseksi kertoa että hekin ovat vain tavallisia ihmisiä.

        Kuvan koon säätäminen tavalla tai toisella on kyllä ihan perusasioita. Jos on osannut tehdä eroa kirkosta sivuston, luulisi osaavan tuollaisenkin asian.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuvan koon säätäminen tavalla tai toisella on kyllä ihan perusasioita. Jos on osannut tehdä eroa kirkosta sivuston, luulisi osaavan tuollaisenkin asian.

        Tämä keskustelu perustuu siihen oletukseen, että vapaa-ajattelijat eivät tee virheitä. Kai siitä pitäisi kiittää.

        Siitä, että osaa leikata kuvasta palasen, ei seuraa, että aina huomaa tehdä sen. Ei varsinkaan, kun tekee hommaa suhteellisen sarjatyönä.

        Ja minulla tuollainen kuvajuttu varsinkin jää helposti huomaamatta. Juurikaan karrikoimatta minä en huomaa myöskään roskia lattialla, vaikka huomaan jos hyllyssä tietosanakirjat ovat järjestyksessä 1-2-4-3.

        Kuten sanottu, absurdia ammattinörtiltä väittää, ettei osaa tuommoista kunnolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuten sanottu, absurdia ammattinörtiltä väittää, ettei osaa tuommoista kunnolla.

        Toki tämän osaan, mutta virheitä sattuu. Kai ammattikokkikin voi unohtaa suolan joskus?

        (Sivuhuomiona, ei atk-ammattilainenkaan kaikkea osaa kaikista mahdollisista laitteista, käyttöjärjestelmistä, CMS:stä jne.)

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Tämä keskustelu perustuu siihen oletukseen, että vapaa-ajattelijat eivät tee virheitä. Kai siitä pitäisi kiittää.

        Siitä, että osaa leikata kuvasta palasen, ei seuraa, että aina huomaa tehdä sen. Ei varsinkaan, kun tekee hommaa suhteellisen sarjatyönä.

        Ja minulla tuollainen kuvajuttu varsinkin jää helposti huomaamatta. Juurikaan karrikoimatta minä en huomaa myöskään roskia lattialla, vaikka huomaan jos hyllyssä tietosanakirjat ovat järjestyksessä 1-2-4-3.

        Ei huomaa? Ei välttämättä mutta papin kohdalla ihan itse sanot ettei oikein onnistu:
        "Jostain syystä onnistuin saamaan artikkelikuvaan Jukka Keskitaloa vain nenästä alaspäin. No, viikset näkyvät sentään."
        Tämä on luettavissa sivuiltanne, eli eli...

        Eikä keskustelu tosiaankaan perustu siihen oletukseen etteivät vaparit tee virheitä. Totta kai tekevät, mutta nyt on kohteena jo ainakin kaksi ei-vaparia, joten ettei vaan olisi kyseessä se kuuluisa freudilainen lipsahdus . . .

    • Anonyymi

      Tämä on loistava esimerkki taas antivaparin sekoilusta;
      tehdään itselle ongelma aiheesta mikä ei ole ongelma edes sille jota tämä ongelma pitäisi koskettaa. Ja hän vielä luulee olevansa uskottava :D

      • Anonyymi

        Vajarien häirikkötrolli astui taas kuvaan "siivoamaan" aloitusta ;)
        Seuraavaksi varmaan luemme miten "Antivaprilta meni hermo" ja "Antivaparin uskottavuus on mennyttä" ;))
        Niin vähällä vajatit tulevat toimeen keskustelussa ettei teitä k u k a a n ota enää tosissaan, en edes minä, vaikka sorruin siihen virheeseen pitkän aikaa.

        No kerroppas nyt mitä häiriköintiä tuossa viestissä on? Siinähän vain kerrottiin fakta tästä antivaparista. Mutta näytti taas todellisuus ottavan niin koville että sorruit taas muiden solvaamiseen. Luuletko oikeasti että kukaan ottaa näitä sinun sekoilujasi tosissaan? Ja koska oikeasti alat keskustelemaan tuon jatkuva valehtelun ja herjaamisen sijaan?

        "Niin vähällä vajatit tulevat toimeen keskustelussa ettei teitä k u k a a n ota enää tosissaan, en edes minä, vaikka sorruin siihen virheeseen pitkän aikaa."

        Edelleen ihan sama ottaako kukaan minua tosissaan, mutta tärkeintä on se ettei kukaan usko sinun valeitasi ja ota sinua tosissaan. Ja näinhän on nyt käynyt. Vaikka kuinka kuvittelet muuta, mutta todellisuus kertoo toista :)

        Ka yksi vakiovirke lisää: "Ja koska oikeasti alat keskustelemaan tuon jatkuva valehtelun ja herjaamisen sijaan?" Ihan samaa voisi kysyä sinulta.

        "Edelleen ihan sama ottaako kukaan minua tosissaan,"

        No sittenhän varmaan ymmärrät mikset saa asiavastuksia provotrolleihisi.
        Ei ketään kiinnosta loputon ja typerä vatkaaminen kanssasi. Nytkin olet tässä vain ja ainoastaan siksi, että vajareita harmittaa kun aloitus ei katoa historiaan hämään.

        Hihi kuten arvelinkin että valehtelit taas kun et pystynytkään osoittamaan missä kohtaa häiriköin. Näin ihan itse paljastit valehtelevasi. Olet niin helppo viedä :D

        "Ei ketään kiinnosta loputon ja typerä vatkaaminen kanssasi. "

        Olenhan saanut sinut jatkuvasti valehtelemaan joten olen onnistunut vallan mainiosti paljastamaan netti trollin valehtelun.

        Ja on ihan sama kuinka paljon herjaat muita, kun kyseessä on sinun uskottavuus ei muiden. Mutta ethän sinä tätä näytä tajuavan, ja tätä sinun showtasi on hauska katsoa :D

        "Nytkin olet tässä vain ja ainoastaan siksi, että vajareita harmittaa kun aloitus ei katoa historiaan hämään."

        Ja minä haluan pitää tämän aloituksen näkyvissä, jotta kaikki näkevät tämän sinun valehtelusi. ;)

        Huokaus, eikä taaskaan mitään uutta. Kyllä tässä on sinun ja vajarien uskottavuudesta kyse, mitä suurimmassa määrin. Voisi jopa sanoa, että mitä enemmän tuollaista suoltamaasi soopaa palstalla on , sen heikompi on teidän uskottavuutenne. Sillä kyllähän sinä tajuat edustavasi vapaa-ajattelijoita. Jos et, niin nyt sitten tiedät. Sinun uskottavuutesi on tasan nolla, ja on aivan sama kuinka usein kirjoitat vakiosontaasi palstalla.

        "Sinun uskottavuutesi on tasan nolla, ja on aivan sama kuinka usein kirjoitat vakiosontaasi palstalla."
        Kiitos että selvensit että et ymmärrä. Tämä tekee tästä trollin jallittamisesta vielä hauskempaa :D

        "Sillä kyllähän sinä tajuat edustavasi vapaa-ajattelijoita."
        Ja annos vainoharhaisuutta päälle. :D

        Taidat oikeasti luulla, että tekstisi puree tai uppoaa. Minkäs sille sitten tekee, todistaa vain ja ainoastaan sen, että ateistivaparikin voi elää harhaisessa maailmassa todellisuudesta paljoakaan tajuamatta. Ilmoitin muuten viestisi asiattomaksi, koska siinä ei ole mitään aloituksen aiheeseen liittyvää. En vastaa sinulle tämän enempää tässä aloituksessa, jatkossa kesityn aloituksen aiheeseen liittyvään kommentointiin ;)
        Pidä hauskaa ;]]

        Minulle on ihan sama mitä sinä uskot tai valehtelet. Osoitan vain muille tämän palstan lukijoille että olet turha valehteleva netti trolli. Mutta teet homman helpoksi kun teet sen ihan itse, etkä edes tajua sitä :D :D

        "ateistivaparikin "
        Ja taas vale.... :D

        "En vastaa sinulle tämän enempää tässä aloituksessa, jatkossa kesityn aloituksen aiheeseen liittyvään kommentointiin ;)"

        Mitä! Meinasitko vihdoinkin lopettaa valehtelun ja aloittaa keskustelun? Voisit sitten vaikka aloittaa sillä että vastaisit sinulle osoitettuihin kysymyksiin. ;)

    • Anonyymi

      Aloitukseen rantautunut merijellona vakiokyysymyksineen yrittää ilmeisesti peittää sen tosiasian, että sivujen yp on itse sanonut : "Jostain syystä onnistuin saamaan artikkelikuvaan Jukka Keskitaloa vain nenästä alaspäin. No, viikset näkyvät sentään."
      Tämä on siis luettavissa vapaa-ajattelijoiden sivuilta http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/01/18/porua-viinista-ja-veroista/

      Mielenkiintoiseksi tämä muuttuu kun tekijä itse unohtaa mitä on kulloinkin sanonut ja nythän hän itse totesi muutama viesti aiemmin, että "Siitä, että osaa leikata kuvasta palasen, ei seuraa, että aina huomaa tehdä sen. Ei varsinkaan, kun tekee hommaa suhteellisen sarjatyönä." Hän kuitenkin h u o m a s i kirjoittaa huomaamattaan, että ei oikein onnistunut ;)
      Köh. No niin, ehkä tähän saadaan oikeakin vastaus ikuisen tollakka-ateistivajarin vakiokommenttien sijaan.

    • No nyt on Huotarikin mukana, ja Myllärinen kokonaan. Joku Muu(tm) saisi säätää sivuston käyttämää kaavainta jotta näitä ei tulisi. Ja joku minua kätevämpi Gimpin käyttäjä saisi laittaa jutut verkkoon.

      Pitkällä vänkäyksellä ei voi muuttaa sitä mitä todella tapahtui: Vapaa-ajattelijat toivat hyvän idean Suomeen, toteuttivat sen kolmatta kertaa, ja osallistujamäärä kasvoi nyt. Olemme toimineet ja toiminta on tuottanut tulosta.

      VA-lehden artikkelistakaan ei näytä löytyneen mitään valittamista.

      • Anonyymi

        Hieno juttu! Laita nyt tuo pappikin kondikseen. Ihan kiltin näkönen ukkeli ja kaikkea.

      • Anonyymi

        Jostain syystä minun kommenttini on kadonnut. Ehkä se on epähuomiossa kadonnut kaavaimen takia tms. Näinhän täällä(kin) tuppaa käymään. Sanoin jo tuolla aiemmin, että jos Jori ei osaa kunnolla hoitaa hommiaan, olisi Jorin syytä harkita sivuvastaavan tehtävistä luopumista. On se kyllä kumma, jos ammattinörtti tekee näin karkeita mokia. Jos siis homma hoidettiin halutulla tavalla ja nyt vain valehdellaan kaavaimista, olisi syytä jokaisen ottaa ero vapareista.

        Miksi tämä on sinulle ongelma jos se ei ole hänelle ongelma jota tämä asia koski? Tuo sinun käytös tässä asiassa on todella typerää ja lapsellista.

        "ammattinörtti" Edelleenkään ei ole olemassakaan tuollaista ammattinimikettä. Olisit hiljaa kun et näytä tietävän näistäkään asioista yhtään mitään.

        Lopputulos tässäkin ketjussa oli että teit itsestäsi typeryksen ja paljastit että sinun katkeruus ja vihasi vapareita kohtaan olis taas syynä tähän sinun typerän käytökseesi. Luuletko ettei kukaan näe tätä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jostain syystä minun kommenttini on kadonnut. Ehkä se on epähuomiossa kadonnut kaavaimen takia tms. Näinhän täällä(kin) tuppaa käymään. Sanoin jo tuolla aiemmin, että jos Jori ei osaa kunnolla hoitaa hommiaan, olisi Jorin syytä harkita sivuvastaavan tehtävistä luopumista. On se kyllä kumma, jos ammattinörtti tekee näin karkeita mokia. Jos siis homma hoidettiin halutulla tavalla ja nyt vain valehdellaan kaavaimista, olisi syytä jokaisen ottaa ero vapareista.

        Haluatko sinä hoitaa VA-lehden siirtoa verkkoon? Tekijöille on tilaa! Laita sähköpostia liitolle niin katsotaan miten homma käytännössä hoituu.

        (Jos taas et halua, voit olla rutisematta -- tämä on vapaaehtoistyötä.)

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Haluatko sinä hoitaa VA-lehden siirtoa verkkoon? Tekijöille on tilaa! Laita sähköpostia liitolle niin katsotaan miten homma käytännössä hoituu.

        (Jos taas et halua, voit olla rutisematta -- tämä on vapaaehtoistyötä.)

        En halua hoitaa, koska en osaa sitä hommaa. En osaa suunnitella tai rakentaa maantiesiltojakaan, mutta näen kyllä, jos silta on huonosti tehty eikä täytä tehtäväänsä.

        Minusta meillä käyttäjillä on oikeus arvostella liiton sivuja, jos ne on huonosti tehty. Tosin tässä tapauksessa saattoi olla, että asiat oli hoidettu juuri niin kuin pitikin. Et sinä ammatti-ihmisenä niin huono ole (huomaa, että luotan taitoihisi). Nyt sitten vain piti tehdä muutos, kun asia nousi esiin.

        Ei tämä insidentti ainakaan lisännyt luottamusta Karkkilan ja liiton välillä. Huotari näyttää olevan liitolle yhtä vaarallinen kuin joku pappi. Molemmat joutuvat kuvamanipulaation uhriksi. Karkkila taisi tehdä oikein, kun erosi liitosta.

        OK. Millaisia hommia sitten osaat tehdä? Koska ainahan tekemällä jotain vapauttaa muiden aikaa, ja se valuu eteenpäin mm. www-sivuston ylläpitoon.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        OK. Millaisia hommia sitten osaat tehdä? Koska ainahan tekemällä jotain vapauttaa muiden aikaa, ja se valuu eteenpäin mm. www-sivuston ylläpitoon.

        Mielelläni tarkkailen tasoa ja tuen antamalla palautetta toiminnasta. Olen sitä tehnytkin, mutta vastaus on aina tyly. En tiedä, miksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mielelläni tarkkailen tasoa ja tuen antamalla palautetta toiminnasta. Olen sitä tehnytkin, mutta vastaus on aina tyly. En tiedä, miksi.

        Joo, mutta mitä asioita olet valmis parantamaan? Kritiikki itsessään ei riitä, tarvitaan myös tekijöitä.

        Et myöskään vastannut kysymykseen. Mitä osaisit tehdä?

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Joo, mutta mitä asioita olet valmis parantamaan? Kritiikki itsessään ei riitä, tarvitaan myös tekijöitä.

        Et myöskään vastannut kysymykseen. Mitä osaisit tehdä?

        Ihmettelen tapaasi siirtää vastuu tekemisistänne täysin vieraille tai ulkopuolisille henkilöille. Vertauksena kävisi hyvin se, että kaupasta saa huonoa palvelua ja antaa siitä palautetta, niin kehotetaan itse hoitamaan se asiakaspalvelu paremmin. Tai, jos joku mainostaa hyvää tuotetta, joka sitten ei vastaakaan mainosta, niin valitusta tehedessäsi sinua kehotetaan tekemään tuote itse paremmin. Mitä noin niin kuin itse ajattelet siitä, että vastuullanne olevista asioista ei voi antaa palautetta ilman, että kehotetaan tekemään asia itse? Onko siinä todella kyse luottamustehtävän hoitamisesta? Vaiko lapsellisesta kiukunpurkauksesta, tai vielä pahempaa, pyrkimyksestä saada selville jonkun henkilöllisyys?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielelläni tarkkailen tasoa ja tuen antamalla palautetta toiminnasta. Olen sitä tehnytkin, mutta vastaus on aina tyly. En tiedä, miksi.

        "Mielelläni tarkkailen tasoa ja tuen antamalla palautetta toiminnasta. Olen sitä tehnytkin, mutta vastaus on aina tyly. En tiedä, miksi."

        VAlitettavasti vaparit harjoittavat merileijonointia, ja kun annat heille palautetta, tuloksena on loputon kysymystulva, jossa sinua vaaditaan vastaamaan mitä mielikuvituksellisimpiin kysymyksiin. Kukaanhan ei oikeasti odota, että tarjoudut tosissasi tekemänä mitään ehdotettua, kunhan vaan kokeilevat josko se sattuisi menemään läpi ja saavat ainakain häiriköityä kritiikinantajia.
        Pahimman luokan trollausta ja provoilua ja nyt Jori on varmaan vihainen, kun joutui korjaamaan tuon karkkilalaisen henkilön kuvaan näkyviin. Pappiparka joutuu ilmeisesti sijaiskärsijäksi ;(

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4490
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      243
      2228
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1630
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      159
      1437
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      289
      1315
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1127
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1084
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      60
      1011
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      118
      957
    Aihe