rehellinen

Anonyymi

Verner Lehtimäki ei ryöstänyt valtion rahoja eikä käynyt huorataloissa.

35

83

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Buin pakolaissiirtolassa Lehtimäki aiheutti pienen selkkauksen kieltäydyttyään luovuttamasta aseitaan ja tunkeuduttuaan leirin neuvoston junavaunuun uhaten räjäyttää sen. Hänet saatiin kuitenkin rauhoittumaan ja häneltä esikuntansa ratsiassa löydettiin runsaasti viinaksia. Myöhemmin hän oli perustamassa pakolaiskommuunia Kostromaaan.

      Karhumäessä toimineet puna-armeijan rykmentinkomentaja Aleksanteri Vastén ja komissaari Aleks Tuorila määräsivät Lehtimäen 10. elokuuta 1918 vaikuttamaan brittien kesällä 1918 Venäjälle paenneista suomalaisista perustamaan Muurmannin legioonaan siten, että sen miehet kapinoisivat ja siirtyisivät puna-armeijaan. Lehtimäki kulki metsiä pitkin Kantalahteen, jossa hän ilmoittautui brittien esikunnassa kenraali Marshille. Legioonassa Lehtimäki tapasi jo Tampereen ajoilta tuntemansa Cuthbert Thornhillin, joka oli nyt brittien Muurmannin alueen ylin tiedustelu-upseeri, sekä entiset punakaartilaiset August Wesleyn ja Aarne Orjatsalon. Oskari Tokoi takasi Lehtimäen, joka pääsi siten mukaan legioonan sisäiseen valtataisteluun. Knäsön ja Kantalahden legioonalaiset valitsivatkin 16. elokuuta Lehtimäen johtajakseen.[6] Muina ehdokkaina olivat Tokoi, Wesley ja Orjatsalo. Lehtimäen käsitys Wesleystä ja Orjatsalosta ei ollut mairitteleva.

      Lehtimäki sai juonittua brittimielisimmät legioonajohtajat Orjatsalon ja Hannes Sulan pois legioonasta ja sai aikaan erilaisia protesteja brittejä vastaan. Alkukeväästä 1919 legioonassa alkoi raittiuden nimissä kieltolaki. Tästä ns. rommikapinasta sai kuitenkin suurimman hyödyn brittiluutnantti Littlehales, joka myi kaiken käyttämättömän annosrommin. Lehtimäki perusti legioonaan myös toverioikeuden. Ainuttakaan kuolemantuomiota ei kuitenkaan voida varmasti panna Lehtimäen vastuulle. Joulukuussa 1918 Lehtimäki johti itse legioonan 9. komppaniaa, johon hän oli kerännyt kannattajansa ja legioonan parhaat hiihtäjät.

      Saksan aselevon myötä legioona menetti merkityksensä Suomen ja Saksan vastaisena armeijana. 25. tammikuuta 1919 Lehtimäki ja Tokoi kävivät yhdessä 125 miehen kanssa hiihtoreissulla Suomen Paanajärvellä, jossa he pidättivät Suomen rajavartioston, saunoivat ja jättivät kirjeitä. Tokoi järjesti myös kansankokouksen kehottaen kaikkia äänestämään sosialidemokraatteja tulevissa eduskuntavaaleissa. Huhtikuussa 1919 briteille selvisi, että Lehtimäki suunnitteli yhdessä K. O. Iivosen ja Iivo Ahavan kanssa kapinaa tarkoituksenaan edetä Kantalahdesta myötämielisten karjalaisten avulla punaisten hallussa olevalle alueelle.[ 24. huhtikuuta 1919 Lehtimäki pyysi briteiltä eroa ja vapaata kulkua punaisten puolelle. Brittijoukkojen komentaja kenraali Charles Maynard myönsi hänelle luvan. Tarkoituksena oli kuitenkin tappaa Lehtimäki seurueineen radan varteen, mutta Lehtimäki tovereineen onnistui pakenemaan vartijoiltaan.]

      Toukokuussa 1919 Lehtimäki lähetettiin Petroskoihin 164. suomalaisrykmentin esikunnan vakoiluosaston komentajaksi.

      • Anonyymi

        Lehtimäki otti neuvostokansalaisuuden lokakuussa 1936. Hänet pidätettiin Stalinin puhdistuksissa 21. tammikuuta 1938. Lehtimäki oli ollut SKP:n jäsen 1919–1923, mutta pidätettäessä hän ei kuulunut kommunistiseen puolueeseen. Yksi raskauttavimmista syytöksistä oli hänen yhteytensä Oskari Tokoihin, josta oli tullut kiivas vastavallankumouksellinen. Mitä ilmeisimmin kuulusteluissa Lehtimäkeä oli myös kidutettu. Hänet tuomittiin kuolemaan 29. maaliskuuta ja teloitettiin 5. huhtikuuta 1938. Verner Lehtimäki rehabilitoitiin 1957.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä ei kidutus menny hukkaan.

        Eikö hän ollut vakooja.

    • Anonyymi

      Syytökset Lehtimäkeä kohtaan ovat normaalia oikeiston käymää sotapropagandaa ja disinformaatiota. Varsinainen ryyppääjä oli Mannerheim.

      • Anonyymi

        Mistä Stalin mahtoi Lehtimäkeä syyttää,kun panetti kuulan kalloon?

        Oikeisto ei ole syyttänyt Lehtimäkeä mistään, mutta tutkijat ovat kyllä todenneet hänet melkoiseksi huseeraajaksi, jopa takinkääntäjäksi. Hän lähes onnistui tehtävässään hajoittaa Muurmannin Legioona.

        Monenlaisesta hän selvisi, mutat ei Stalininvainoista.

      • Anonyymi

        Mannerheimi otti viinaa aika vähän, Lehtimäestä ei voi sanoa samaa. Eikö hän käynyt Pietarissa H-taloissa.

      • Anonyymi

        Miten se oli oikeuston syy ,kommari tapatti Lehtimäen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä Stalin mahtoi Lehtimäkeä syyttää,kun panetti kuulan kalloon?

        Oikeisto ei ole syyttänyt Lehtimäkeä mistään, mutta tutkijat ovat kyllä todenneet hänet melkoiseksi huseeraajaksi, jopa takinkääntäjäksi. Hän lähes onnistui tehtävässään hajoittaa Muurmannin Legioona.

        Monenlaisesta hän selvisi, mutat ei Stalininvainoista.

        Taitaa olla sukuvika.

      • Anonyymi

        Mannerheim ei juopotellut mutta punikkijohtajat kävivät jopa tukholmassa ryyppäämässä.

    • Anonyymi

      Jaa. No olipahan sitten ihan muuten vaan kommunismidiktatuurin asialla, ja se riittää kertomaan kaiken tarpeellisen tuonkin hiipparin elämäntyöstä.

      Lehtimäen teloitus 5. huhtikuuta 1938 oli eräänlainen omaelämänkerrallinen alleviivaus sille, mitä Suomea ja suomalaisia olisi odottanut mikäli nämä lehtimäet olisivat päässeet päämääräänsä kapinayrityksessään vuonna 1918.

      • Anonyymi

        Varmaan näin on Suomen kansa olisi kutistunut pieneksi, Valkolahtarit laitettu soramontun reunalle. Venäläisille olisi vapautunut paljon asuntoja.

      • Anonyymi

        Varmaan asianmukaista.

    • Anonyymi

      "eikä käynyt huorataloissa."

      Mistä tiedät?

    • Anonyymi

      Hän ei tuhlannut huoratalossa Suomen köhältä kansalta ryöstämiään rahoja. Vai tuhlasiko sittenkin?

    • Anonyymi

      Todella mukava sympaattinen mies. Tosin tuhlasi köyhältä Suomen kansalta ryöstetyt rahat uhkapeliin, vinnaan ja huoriin.

      • Anonyymi

        Siinä on esimerkki punakuonosta joka ei köyhistä torppareista välitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on esimerkki punakuonosta joka ei köyhistä torppareista välitä.

        mutta hauskaa oli

    • Anonyymi

      Mistä tämä Verner Lehtimäki sai rahat makeaan elämään. Kun hän ei ryöstänyt pankkia.

      • Anonyymi

        Hän ryösti itsensä Suomen pankin rahat, jotta punikkeja ei voisi ruokkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ryösti itsensä Suomen pankin rahat, jotta punikkeja ei voisi ruokkia.

        Ryyppäsi Kuusisen kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryyppäsi Kuusisen kanssa

        Petturi oliko tarkoitus tappaa punikit nälkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryyppäsi Kuusisen kanssa

        Paljon meni Vernerillä rahaa viinaan.

      • Anonyymi

        Toi Amerikasta lentokoneita Venäjälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petturi oliko tarkoitus tappaa punikit nälkään?

        Ei tainut paljoa punkeista väittää.

    • Anonyymi

      Käytti oikeutetusti ja uhrautuvasti porvarien kansalta riistämän varallisuuden suomalaisten työläisten puolesta, jotka eivät siinä tilanteessa voineet itse varallisuuttaan käyttää.

      • Anonyymi

        Hän halusi näännyttää Suomen niin köyhäksi, kommunistisen teorian mukaisesti, että tulisi karmea nälänhätä erityisesti punaisten vankileireillä. Idea oli , että karmeasta nälänhädästä nousee äärimmäisen verinen ja murhanhimoinen proletariaatin uusi kapina , jolloin listitään kaikki porvarit ja myös silmälasit omistavat henkilöt. Näin saadaan äärimmäinen proletariaatin diktatuuri, jossa palvotaan jumalhahmoja Stalin ja Lenin ja teloitetaan suuri osa kansasta. Sitten liitytään Neuvostoliittoon.

        Näin hän siis noudatti vain kommunististen oppi-isiensä ohjeita käyttämällä Suomen köyhältä kansalta ryöstämänsä rahat Pietarissa huoriin, shampanjaan ja uhkapeleihin.

        On siinä ollut melkoinen sankari tiedä minkälaista tuhoa olisi saanut aikaan Suomessa jos Stalin ei lopetettanut häntä varmaan näin oli paras ratkaisu. Sanotaan näin että paha saa palkkansa.

    • Anonyymi

      Punikeissa oli massamurhaajia.

    • Anonyymi

      Jakoi rahat köyhille.

      • Anonyymi

        Taisi rahat mnnä H-persiiseen paljon aiheutti kärsimyksiä Suomen kansalle.

      • Anonyymi

        Vai jakoi rahat köyhille, taisi viedä köyhien rahat.

    • Anonyymi

      Älkää puhuko Vermusta pahaa paapparainen itkee.

    • Anonyymi

      Arvostan rehellisyyttä ajatelkaapa vaikka lääkäri valehtelee potilaalle ja potilas menehtyy sen takia.

    • Anonyymi

      Joku tarkkis yrittää estää minun kirjotukset tänne historian palstalle hän ilmoittaa ylläpidolle. En kirjoita mitään sellaista jonka takia voitaisiin laittaa kirjoitus kieltoon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      176
      2946
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      60
      1234
    3. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      989
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      967
    5. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      927
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      84
      830
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      810
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      197
      781
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      733
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      7
      716
    11. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      667
    12. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      659
    14. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      598
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      581
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      559
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      548
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    Aihe