Sillä on jo miljoonat, se on takuulla huijannut ja petostellut jo
sielunsa kyllyydestä...
miksi sen piti tulla takaisin?
Kuka haluaa sitä omalle työpaikalleen?
onko se epäsosiaalinen persoonallisuus
joka ottaa kaiken väkisin
ja kostaa vaikka planeetalle?
miksi käteisen piti päästä vielä suomeen
11
51
Vastaukset
- Anonyymi
oikea raha on ollut käytössä tuhansia vuosia miksi se nyt pitäis lopettaa .
vika on muualla eli velka.- Anonyymi
niin, edelline hallitus myi valtion omaisuutta joka
tuotti
nimeomaan TUOTTI valtiolle tuloja
ja oli osa itsenäisyyttä.
MIKSI kokoomuksella ja kepulla oli
kiire jakaan suomen omaisuuden myynnit eri puolueille?
katainen tuli viimeistelään täystuho projektinsa.
- Anonyymi
Jyrki Katainen on kävelevä esimerkki suomalaisesta korruptiosta.
Näitä kuormasta syöviä varkaita on julkisessa taloudessamme tuhansittain ja siinä on eräs keskeinen syy julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Eihän mikään talous voi kestää tällaista varastelua.- Anonyymi
Tanakkaa asiaa.
Niin siinä onkin hyvä kysymys, kun taannoin oli suuri pelko siitä, että hyvät johtajat suomesta viedään kaikki maailmalle ja siksi on pitänyt nostaa johtajien kuukausitulot moninkertaisiksi verrattuna tavallisen duunarin vuosituloihin.
Kuinkas monta hyvää johtajaa maailmalle on viety, kaikkihan nuo tunnutaan tuupattavan takaisin tänne veronmaksajien kontolle myymään loppujakin valtion firmoja kansainvälisille sijoittajille.
Ja kun ei omat hyvät edes riitä, niin tuotetaan ulkoa eeloppeja auttamaan ulosmyyntivoiton aikaansaannissa.
Ja sekö on hyvän johtajan tunnus ja erityisosaaminen, osaa myydä kaiken tuottavan toiminnan maasta?
Varsin hyvänä esimerkkinä posti jota itellana kuviteltiin reviteltävän joka puolelle varteenotettavana kilpailijana, ei auttanut pelkän nimen vaihto, kun hyvä-veli-johtaja ei muuta vetonaulaa firman vetovoimaisuuteeen osannut saada.- Anonyymi
Jykkis tienaa ja elostelee muiden selkänahasta tämä huomattu heti.
Itse vain hölmöilee homosteleekin? - Anonyymi
Prkl tervassa ja höyhenissä kieriteltäköön ja maasta ulos potkittakoon. Ei se varmaan itse edes tajua että sitä inhotaan ja vihataan niin saatanasti.
- Anonyymi
Tästä Sitran tiedotteessa kerrotaan kaikki:
Jygä kiittää:
– Kiitän Sitran hallitusta ja hallintoneuvostoa luottamuksesta yliasiatonvajakin valinnassa. Suomen takapajuisuuden mahdollistaminen yhteiskunnallisissa muutoksissa ja ratkaisujen löytäminen kestävään pahoinvointiin ovat lähellä lompsaani. Olen hengeltäni perso rahalle,
Käteinen kertoo Sitran tiedotteessa. - Anonyymi
Jyrki Katainen joutui palaamaan maitojunalla. Normaalistiu silloin katkeaa palkanmaksu kerrasta. Jostain kumman syystä julkishallinto rakentelee näitä palkitsemisautomaatteja, joilla nämä kellokkaat ja pyrkyrit voivat ryöstää pajatson "laillisesti". Suomalainen korruptio piilottelee laillisuuden varjon alla.
- Anonyymi
Järjestämään lähipiirille varmaa tuloa.
- Anonyymi
Voi näitä aikoja !
EU puheenjohtaja maa jeesustelee Unkarin ja Puolan demokratialla !
Omassa maassa korruptio rehottaa avoimesti !
Jygä ratkaisu on ilmeisesti osa jotakin isompaa "pakettia", jossa suojatyöpaikat on jyvitetty.
En äänestä sekoomuspuoluetta niin kauan, kun tuo Jygä virus elää leveästi veronmaksajien kustannuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464