Denisovanihmisen kallo näyttää ainakin kuvien perusteella olevan tuplasti kookkaampi kuin nykyihmisten kallo. Kallon kokonaistilavuus on jopa kolme kertaa suurempi kuin tavallisella ihmisellä. Mitä nämä denisovanihmiset oikein olivat? Onko joskus elänyt jättiläisiä, jotka olisivat olleet 3-4 metrisiä tai jopa kookkaampia? Onko mahdollisista jättiläisistä jäänyt todistusaineistoa näiden kookkaiden kallojen lisäksi?
Mitä Raamattu kertoo muinaisista jättiläisistä? 1. Moos. 6
"Pahuus yltyy maan päällä
1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
2 jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat. [2. Piet. 2:4; Juud. 1:6]
3 Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta." [1. Moos. 2:7 ]
4 Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit. [4. Moos. 13:33; Bar. 3:26]
5 Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, [1. Moos. 8:21]
6 hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.
7 Ja Herra sanoi: "Minä pyyhin maan päältä ihmisen, jonka olen luonut, ja ihmisen mukana karjaeläimet, pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt." "
Tuo sana 'jumalien' on alkukielessä 'elohiym', jolla on useita merkityksiä, kuten jumalallinen, tuomari tai enkeli. Tälle ilmaisulle löytyy useita selityksiä, joita mm. Pekka Reinikainen on käsitellyt blogissaan:
https://luominen.fi/jattilaiset-ja-jumalien-pojat
Reinikaisen mukaan luotettavin selitys 'jumalien pojat' -ilmaisulle, on se, että he olivat langenneita Jumalan lapsia, eli entisiä hurskaita miehiä. Oli totuus mikä tahansa, Raamatun mukaan maan päällä on elänyt erittäin kookkaita ihmisiä. On selvää, että darwinistit pyrkivät tuhoamaan kaikki todisteet, jotka todistaisivat Raamatun luotettavuuden, koska havainnot jättiläisistä eivät mitenkään sopisi kehitysopilliseen teoriaan. Tarjoavatko silminnäkijähavainnot mitään tukea Raamatun kertomuksille muinaisista jättiläisistä?
1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta on olemassa useita lehtiartikkeleita, joissa kerrotaan erittäin kookkaista ihmisten luista. Suurimmat luurangot ovat olleet jopa 13 jalkaa pitkiä, eli lähes nelimetrisiä.
http://www.sydhav.no/giants/newspapers.htm
Tämä Youtube-video kertoo myös varsin yksityiskohtaisesti muinaisista jättiläisistä:
https://www.youtube.com/watch?v=sVmOnwng6gs&feature=youtu.be&fbclid=IwAR3Q5IVNSpSkW2m2KK1dzNKJWU_HvZ48mHU5_EV-PBT8fFlC_Xvc8kTHptY
Hurjin kertomus löytyy lähimenneisyydestä vuodelta 2002, jolloin Afganistanissa palvelleet amerikkalaissotilaat kuulemma joutuivat tekemisiin erittäin kookkaan 'ihmisen' kanssa. Tapausta pidetään salassa ja se on 'virallisesti' luokiteltu huijaukseksi. Oli totuus mikä tahansa, on selvää, että Raamatun arvovaltaa tässäkään kysymyksessä ei voi väheksyä. Jokaisen kannattaa tutkia, mikä on totuus.
Muinaiset jättiläiset, Nefilimit ja denisovanihmiset
56
1262
Vastaukset
Pieni korjaus otsikkoon: suomen kielessä käytetään pikemminkin termiä nefilit, ei siis nefilimit. (engl. Nephilim)
- Anonyymi
Kuka tietää miksi? :)
- Anonyymi
Nefilit ovat hevonpaskaa.
- Anonyymi
2.Piet.2:
4. Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.
Juud. 1:6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
Jumalan pojat olivat langenneita enkeleitä eli demoneita, jotka ottivat ihmishahmon. Sen takia heidän jälkeläisensä olivat fyysisesti poikkeavia eli jättiläisiä.//Jumalan pojat olivat langenneita enkeleitä eli demoneita, jotka ottivat ihmishahmon. Sen takia heidän jälkeläisensä olivat fyysisesti poikkeavia eli jättiläisiä.//
Tämä on täysin mahdollista ja Raamatun kertomus syntiinlankeemuksesta antaa tälle tukensa:
1. Moos. 3:15 "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen (saatana) siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."- Anonyymi
2. Pietarin kirje on väärennös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2. Pietarin kirje on väärennös.
Hyvät perustelut.
- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
//Jumalan pojat olivat langenneita enkeleitä eli demoneita, jotka ottivat ihmishahmon. Sen takia heidän jälkeläisensä olivat fyysisesti poikkeavia eli jättiläisiä.//
Tämä on täysin mahdollista ja Raamatun kertomus syntiinlankeemuksesta antaa tälle tukensa:
1. Moos. 3:15 "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen (saatana) siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."Miten tuo raamatunkohta liittyi aiheeseen? Alkaako remmisi luistaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät perustelut.
"Hyvät perustelut."..?
Tarkoitat siis kai kysymysmerkin kera? Että tarvittaisiin hyvät perustelut tuollaiselle väitteelle.
Koska 2. Pietarin kirjettä ei tarvitse lainata tuon asian esiin tuomiseksi. Sen voi tehdä vaikka 1. Pietarin kirjeellä joka puhuu samasta asiasta
1 Pietarin kirje 3:19, 20 sanoo:
"Siinä tilassa hän meni saarnaamaan vankilassa oleville hengille, jotka olivat aiemmin olleet tottelemattomia, kun Jumala odotti kärsivällisesti Nooan aikana, jolloin rakennettiin arkkia. Arkissa muutama ihminen, toisin sanoen kahdeksan sielua, vietiin turvallisesti veden läpi."
Samoin Juudaksen kirje 6:6 sanoo:
"Ja enkeleitä, jotka eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan vaan hylkäsivät oikean asuinpaikkansa, hän on pitänyt ikuisissa kahleissa sakeassa pimeydessä suuren päivän tuomion toimeenpanoa varten."
Missä niitä Denisovan ihmisen kalloja voi ihmetellä? Tiettävästi yhtään ei ole löytynyt.
https://en.wikipedia.org/wiki/Denisovan#Fossils
Tuossakin vaan arvelua:
https://www.sciencemag.org/news/2017/03/ancient-skulls-may-belong-elusive-humans-called-denisovans- Anonyymi
Denisovan ihmisten DNA:sta ja koosta kertoo puhuja tällä videolla:
https://youtu.be/aAmzTMAIAAM?t=576
(En tosin suosittele muita tuon YouTube-kanavan videoita kun mielestäni niissä on paljon huuhaata ja kaiken maailman "korvia kutkuttavia" teorioita asioista joihin jotkut vain käyttävät turhan paljon aikaa.) - Anonyymi
Kansas nimisessä osavaltiossa on museo, jossa on denisovan ihmisen kallo ja muutama dinosaurus. Nämä on ajoitettu vuoteen 1365 eea. Todistaa, että ihminen ja dinosaurukset elivät samaan aikaan. Koska kyseessä on herkät fosiilit, pääsy museoon on hyvin rajoitettu.
Voisit nyt edes esittää esimerkkejä niistä löydetyistä jättiläisten luista.
Muutenhan voimme epäillä että puhut palturia.- Anonyymi
Kuvia jättiäismäisistä luista löytyy netistäkin. Vaan ei ainuttakaan säilynyttä luuta, vaikka fossiileja on kyseisen ajan löydöksistä säilynyt lukemattomia. Mahtaako johtua siitä, että kyseiset kiertävien sirkusten näyttelyesineet oli tehty kipsistä?
Katselin jo, oliko kyseessä ovela nikkivarkaus, niin typerältä kommentit tuntuivat. Oikea ROT kuitenkin näkyi olevan asialla.
Denisovan ihmisestä on löytynyt sormiluu, pari leukaluun pätkää ja iso poskihammas. Kallon koko ei ole oleellisesti poikennut nykyihmisestä. ROT kertoilee satuja. Mutta kun muistaa huumoripalstan lainaamisen muka tieteellisenä artikkelina, ei ROT:n lähdekritiikkiä voi kovin korkealle noteerata. Anonyymi kirjoitti:
Kuvia jättiäismäisistä luista löytyy netistäkin. Vaan ei ainuttakaan säilynyttä luuta, vaikka fossiileja on kyseisen ajan löydöksistä säilynyt lukemattomia. Mahtaako johtua siitä, että kyseiset kiertävien sirkusten näyttelyesineet oli tehty kipsistä?
Katselin jo, oliko kyseessä ovela nikkivarkaus, niin typerältä kommentit tuntuivat. Oikea ROT kuitenkin näkyi olevan asialla.
Denisovan ihmisestä on löytynyt sormiluu, pari leukaluun pätkää ja iso poskihammas. Kallon koko ei ole oleellisesti poikennut nykyihmisestä. ROT kertoilee satuja. Mutta kun muistaa huumoripalstan lainaamisen muka tieteellisenä artikkelina, ei ROT:n lähdekritiikkiä voi kovin korkealle noteerata.Voihan olla että ROT kritiikittä hyväksyy kaiken mikä vain näyttäisi tukevan hänen "raamatullisia" luulojaan.
- Anonyymi
Ääh , Nää helluntailaiset vetäisee joka asiaan oman raamatunselityksensä , siis ihan biologiaan , - Denisovolaiset elivt , niinkuin Neandertalitkin , kymmeiätuhansia vuosia sitten , ,
Myö muita ihmislajeja on löydetty, ja meissä nykyihmisissä , paitsi afrikkalaisissa on perimässä pieni pieni määrä sekä neanderthalia , että Denisovoa , ja ilmeisesti , geenitutkimuksen perusteella , paria muutakin lajia , "Reinikaisen mukaan luotettavin selitys 'jumalien pojat' -ilmaisulle, on se, että he olivat langenneita Jumalan lapsia, eli entisiä hurskaita miehiä."
Jumalan pojat 'bənê hāʼĕlōhîm' olivat kanaanilaisen jumalperheen poikia. Korkein jumala oli El tai El Elyon ja hänellä oli 70 poikaa. Tämä 70 toistuu useissa Raamatun kohdissa. Israelilla oli 70 vanhinta. Nooan poikien muodostamia kansoja oli 70.
Tässä Mooseksen laulussa paljastuu tämä jumalien suhde. Siinä Elyon jakaa maita ja kansoja pojilleen ja Jahve eli kristittyjen ja juutalaisten Jumala on vain yksi Elyonin pojista.
8 Kun Korkein [Elyon] jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat Jumalan poikien luvun mukaan.
9 Herran [Jahve] osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa.- Anonyymi
"8 Kun Korkein [Elyon] jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat Jumalan poikien luvun mukaan."
Mistä käännöksestä? Anonyymi kirjoitti:
"8 Kun Korkein [Elyon] jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat Jumalan poikien luvun mukaan."
Mistä käännöksestä?"Mistä käännöksestä?"
Käännös »kullekin oman jumalan», sanatarkasti »Jumalan poikien luvun mukaan», tukeutuu Qumranin tekstin ja kreikankielisen Septuaginta-käännöksen lukutapaan. Osa Septuagintan käsikirjoituksista kääntää »Jumalan enkelien luvun mukaan». Hepreankielisen tekstin myöhempi lukutapa on »israelilaisten luvun mukaan».- Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Mistä käännöksestä?"
Käännös »kullekin oman jumalan», sanatarkasti »Jumalan poikien luvun mukaan», tukeutuu Qumranin tekstin ja kreikankielisen Septuaginta-käännöksen lukutapaan. Osa Septuagintan käsikirjoituksista kääntää »Jumalan enkelien luvun mukaan». Hepreankielisen tekstin myöhempi lukutapa on »israelilaisten luvun mukaan».Tieteellisesti luotettavin, hebrean masoreettinen teksti sanoo takkaan lukien, että nuo rajat määrättiin "Israelin lasten luvun mukaan", "lemispar bnei Israel".
Anonyymi kirjoitti:
Tieteellisesti luotettavin, hebrean masoreettinen teksti sanoo takkaan lukien, että nuo rajat määrättiin "Israelin lasten luvun mukaan", "lemispar bnei Israel".
"Tieteellisesti luotettavin, hebrean masoreettinen teksti sanoo takkaan lukien..."
Miksi luotettavin? Qumranin tekstit ovat vanhempia ja jos siellä lukee tarkasti "Jumalan poikien luvun mukaan" niin varmaan se on ollut näin alunperin.
"määrättiin "Israelin lasten luvun mukaan""
Totta kai tuo on noin kirjoitettu. Israelilaisten usko piti muuttaa kanaanilaisesta polyteismista Jahvea palvovaan monoteismiin, joten ei Raamattuun voi jättää mainintoja jumalan 70 pojasta.
Kanaanilainen polyteismi on melkein onnistuttu hävittämään Raamatusta, mutta pinnan alla on lukuisissa paikoissa tunnistettavissa tuo polyteismi. Tämä Mooseksen laulun kohta on yksi selkeimmistä.
Ylipäätänsä kanaanilainen polyteismi oli unhduksissa viime vuosisadalle asti. Ugaritin kaupunki ja sen artefaktit ja kirjoitukset löytyivät sattumalta 1928. löydöt valottavat kanaanilaista uskontoa ja asettaa Raamattua laajempaan kontekstiin. Raamatussa on ympäröivien kulttuurien ja uskontojen vaikutus. Monelta osin tekstit on lainailtu muilta ja ne on kirjoitettu juudealaisille sopivaksi kansalliskertomukseksi.- Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Tieteellisesti luotettavin, hebrean masoreettinen teksti sanoo takkaan lukien..."
Miksi luotettavin? Qumranin tekstit ovat vanhempia ja jos siellä lukee tarkasti "Jumalan poikien luvun mukaan" niin varmaan se on ollut näin alunperin.
"määrättiin "Israelin lasten luvun mukaan""
Totta kai tuo on noin kirjoitettu. Israelilaisten usko piti muuttaa kanaanilaisesta polyteismista Jahvea palvovaan monoteismiin, joten ei Raamattuun voi jättää mainintoja jumalan 70 pojasta.
Kanaanilainen polyteismi on melkein onnistuttu hävittämään Raamatusta, mutta pinnan alla on lukuisissa paikoissa tunnistettavissa tuo polyteismi. Tämä Mooseksen laulun kohta on yksi selkeimmistä.
Ylipäätänsä kanaanilainen polyteismi oli unhduksissa viime vuosisadalle asti. Ugaritin kaupunki ja sen artefaktit ja kirjoitukset löytyivät sattumalta 1928. löydöt valottavat kanaanilaista uskontoa ja asettaa Raamattua laajempaan kontekstiin. Raamatussa on ympäröivien kulttuurien ja uskontojen vaikutus. Monelta osin tekstit on lainailtu muilta ja ne on kirjoitettu juudealaisille sopivaksi kansalliskertomukseksi."Miksi luotettavin? Qumranin tekstit ovat vanhempia ja jos siellä lukee tarkasti "Jumalan poikien luvun mukaan" niin varmaan se on ollut näin alunperin."
Luotettavuudesta kertoo se, että sitä käytetään aina peruslähteenä.
Mitenhän osia Uudesta testamentista on joutunut näiden kirjoitusten joukkoon?
"Totta kai tuo on noin kirjoitettu. Israelilaisten usko piti muuttaa kanaanilaisesta polyteismista Jahvea palvovaan monoteismiin, joten ei Raamattuun voi jättää mainintoja jumalan 70 pojasta."
70 viittaa Jaakobin jälkeläiseen, jotka lähtivät Egyptiin.
Risto Santalan mukaan, Polyteismiä edustava kannanotto, että Jumalan olisi "määrännyt kullekin oman jumalan", on liberaalin tekstikritiikin äärinoteeraus. - Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Tieteellisesti luotettavin, hebrean masoreettinen teksti sanoo takkaan lukien..."
Miksi luotettavin? Qumranin tekstit ovat vanhempia ja jos siellä lukee tarkasti "Jumalan poikien luvun mukaan" niin varmaan se on ollut näin alunperin.
"määrättiin "Israelin lasten luvun mukaan""
Totta kai tuo on noin kirjoitettu. Israelilaisten usko piti muuttaa kanaanilaisesta polyteismista Jahvea palvovaan monoteismiin, joten ei Raamattuun voi jättää mainintoja jumalan 70 pojasta.
Kanaanilainen polyteismi on melkein onnistuttu hävittämään Raamatusta, mutta pinnan alla on lukuisissa paikoissa tunnistettavissa tuo polyteismi. Tämä Mooseksen laulun kohta on yksi selkeimmistä.
Ylipäätänsä kanaanilainen polyteismi oli unhduksissa viime vuosisadalle asti. Ugaritin kaupunki ja sen artefaktit ja kirjoitukset löytyivät sattumalta 1928. löydöt valottavat kanaanilaista uskontoa ja asettaa Raamattua laajempaan kontekstiin. Raamatussa on ympäröivien kulttuurien ja uskontojen vaikutus. Monelta osin tekstit on lainailtu muilta ja ne on kirjoitettu juudealaisille sopivaksi kansalliskertomukseksi.Yrittääkö Kampelatutukija jotenkin falsifioida vanhoja kamelinkasvattajien iltasatuja vai mikä on tarkoitus tässä tyhjänpäiväisessä jaarituksessa ja eri raamatunkäännösten sanamuotojen joutavassa saivartelussa?
Satu on satu - ei se siitä mihinkään muutu vaikka sitä kuinka pyörittelisi ja siitä paapattaisi lopun ikäänsä.
Ja se joka ei satua saduksi ymmärrä ja osaa siihen sellaisena suhtautua on typerys. Eikä niitä ihmisiä joilla jeesus on noussut päähän kannata kuvitella voivansa auttaa - eivät he järkipuhetta ymmärrä tai edes halua kuulla.
"Mooseksen laulu" - Hahhah!
JC Anonyymi kirjoitti:
Yrittääkö Kampelatutukija jotenkin falsifioida vanhoja kamelinkasvattajien iltasatuja vai mikä on tarkoitus tässä tyhjänpäiväisessä jaarituksessa ja eri raamatunkäännösten sanamuotojen joutavassa saivartelussa?
Satu on satu - ei se siitä mihinkään muutu vaikka sitä kuinka pyörittelisi ja siitä paapattaisi lopun ikäänsä.
Ja se joka ei satua saduksi ymmärrä ja osaa siihen sellaisena suhtautua on typerys. Eikä niitä ihmisiä joilla jeesus on noussut päähän kannata kuvitella voivansa auttaa - eivät he järkipuhetta ymmärrä tai edes halua kuulla.
"Mooseksen laulu" - Hahhah!
JC"Yrittääkö Kampelatutukija jotenkin falsifioida vanhoja kamelinkasvattajien iltasatuja vai mikä on tarkoitus tässä tyhjänpäiväisessä jaarituksessa ja eri raamatunkäännösten sanamuotojen joutavassa saivartelussa?"
Myyttejä ja keksittyjä tarinoita on käytetty aika usein politiikan välineenä. Onhan se hyvä jokaisen oppia ymmärtämään, että Raamatun tarinat edustavat juudealaista kulttuuria ja politiikkaa, eivät mitään jumalallista ilmoitusta.
Olet muuten harvinaisen vastenmielinen keskustelija. Lienetkö false-flagia vetävä kreationistitolvana, joka yrittää saada kreationistien rivit tiivistymään ja näyttämään heidät pahojen ateistien uhreilta?- Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Yrittääkö Kampelatutukija jotenkin falsifioida vanhoja kamelinkasvattajien iltasatuja vai mikä on tarkoitus tässä tyhjänpäiväisessä jaarituksessa ja eri raamatunkäännösten sanamuotojen joutavassa saivartelussa?"
Myyttejä ja keksittyjä tarinoita on käytetty aika usein politiikan välineenä. Onhan se hyvä jokaisen oppia ymmärtämään, että Raamatun tarinat edustavat juudealaista kulttuuria ja politiikkaa, eivät mitään jumalallista ilmoitusta.
Olet muuten harvinaisen vastenmielinen keskustelija. Lienetkö false-flagia vetävä kreationistitolvana, joka yrittää saada kreationistien rivit tiivistymään ja näyttämään heidät pahojen ateistien uhreilta?Opetuksistasi ei ole mihinkään: jeesuspäiset eivät sepustuksiasi usko ja täysijärkisiä ne eivät kiinnosta. Pelkkää typerää jaaritusta.
Kirjoita asiaa tai ole vaiti.
JC Anonyymi kirjoitti:
Opetuksistasi ei ole mihinkään: jeesuspäiset eivät sepustuksiasi usko ja täysijärkisiä ne eivät kiinnosta. Pelkkää typerää jaaritusta.
Kirjoita asiaa tai ole vaiti.
JC"Kirjoita asiaa tai ole vaiti."
Mielipiteesi on kuin persereikä. Ketään ei kiinnosta kuulla siitä yhtään mitään.- Anonyymi
Kampelatutkija kirjoitti:
"Kirjoita asiaa tai ole vaiti."
Mielipiteesi on kuin persereikä. Ketään ei kiinnosta kuulla siitä yhtään mitään.Tuo on tainnut jopa väittää olevansa sama kuin entinen JC, nyt vain ajatusmaailmansa vaihtaneena. Yurki1000js:n sanontaa lainatakseni: höps.
Denisovan ihmisethän kuolivat sukupuuttoon tai assimiloituivat neandertalien kanssa jo 15 000 vuotta sitten, reilusti ennen luomista?
Hassua että juuri sinä esität näkemyksiä denisovanihmisten ominaisuuksista. Kaikki mitä tiedämme denisovista perustuu nimittäin DNA:han jota on eristetty yksittäisistä luista ja hampaista.
Jos siis kuvittelet jotain denisovanihmisen koosta tai kallon muodosta luotat siihen että ne ovat sellaisia kuin mitä DNA kertoo niiden olevan. Tähän asti olet inttänyt että DNA ei määrää ominaisuuksia. Nyt luotat siihen, että kertoo.
Oletko muuttanut mielipidettäsi, vai kirjoitatko taas asiasta, josta et ole ymmärtänyt edes perusteita?- Anonyymi
Denisovanihmisestä tiedetään poskihampaan poikkeuksellinen koko. Leukaluu ei ollut mainittavasti nykyihmisen leukaluuta suurempi, eli jutut tuplasti suuremmasta kallosta ovat kreationistien mihinkään pohjautumatonta satuilua. ROT on ajoittain pyrkinyt tukeutumaan tieteeseen, tosin heikoin tuloksin, mutta nyt tuli monta kommenttia kressujen pahnanpohjimmaista roskaa. En olisi Aallolta sentään tuollaista uskonut.
- Anonyymi
"Kaikki mitä tiedämme denisovista perustuu nimittäin DNA:han jota on eristetty yksittäisistä luista ja hampaista. "
Ja lähde tästä, kiitos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikki mitä tiedämme denisovista perustuu nimittäin DNA:han jota on eristetty yksittäisistä luista ja hampaista. "
Ja lähde tästä, kiitos.Denisovan ihmisen fossiileja on löydetty toistaiseksi Denisovasta ja Tiibetin ylängöltä. Ensimmäinen löydös käsitti sormiluun kappaleen , leukaluun palasen ja kaksi suurta poskihammasta. Tiibetin löytö oli leukaluun puolikas. Muista löydöistä en ole kuullut.
Nuo löytyvät hakusanoilla Denisova fossiilit.
Seuraavassa linkissä asiaa käsittelevä tuore uutinen.
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjNn-bOveTkAhUJx4sKHVlmCj4QFjAAegQIABAB&url=https://www.extrauutiset.com/denisovan-ihminen-asutti-tiibetin-ylankoa-jo-160-000-vuotta-sitten/&usg=AOvVaw2T4z9bzA7jEzBvWJPk2hSA Anonyymi kirjoitti:
Denisovan ihmisen fossiileja on löydetty toistaiseksi Denisovasta ja Tiibetin ylängöltä. Ensimmäinen löydös käsitti sormiluun kappaleen , leukaluun palasen ja kaksi suurta poskihammasta. Tiibetin löytö oli leukaluun puolikas. Muista löydöistä en ole kuullut.
Nuo löytyvät hakusanoilla Denisova fossiilit.
Seuraavassa linkissä asiaa käsittelevä tuore uutinen.
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjNn-bOveTkAhUJx4sKHVlmCj4QFjAAegQIABAB&url=https://www.extrauutiset.com/denisovan-ihminen-asutti-tiibetin-ylankoa-jo-160-000-vuotta-sitten/&usg=AOvVaw2T4z9bzA7jEzBvWJPk2hSAUutisen mielenkiintoisin tieto oli minusta aivan uutisen lopussa:
"Nykytiibetiläisten DNA:sta on löydetty denisovan ihmiseltä peräisin oleva geeni, joka on auttanut heitä pärjäämään ylänkö-olosuhteissa, se vaikuttaa mm. hapenottokykyyn ohuthappisessa ympäristössä. Tämä tarkoittanee denisovan ihmisen asuttaneen kyseisenlaisia seutuja varsin pitkään, jotta moinen geeniadaptaatio on voinut syntyä."
Olisiko tuossa esimerkki hyödyllisestä mutaatiosta?
PS. Luulisi, että kryptozoologiasta innostuneet saavat tuosta hyvän aasinsillan lumimieheen. Korkealla vuoristossa elämään erikoistunut "alkuihminen" luulisi olevan erinomainen kanidaatti lumimieheksi.- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Uutisen mielenkiintoisin tieto oli minusta aivan uutisen lopussa:
"Nykytiibetiläisten DNA:sta on löydetty denisovan ihmiseltä peräisin oleva geeni, joka on auttanut heitä pärjäämään ylänkö-olosuhteissa, se vaikuttaa mm. hapenottokykyyn ohuthappisessa ympäristössä. Tämä tarkoittanee denisovan ihmisen asuttaneen kyseisenlaisia seutuja varsin pitkään, jotta moinen geeniadaptaatio on voinut syntyä."
Olisiko tuossa esimerkki hyödyllisestä mutaatiosta?
PS. Luulisi, että kryptozoologiasta innostuneet saavat tuosta hyvän aasinsillan lumimieheen. Korkealla vuoristossa elämään erikoistunut "alkuihminen" luulisi olevan erinomainen kanidaatti lumimieheksi."Olisiko tuossa esimerkki hyödyllisestä mutaatiosta?"
Ei voi olla. Rottis kykenee kyllä selittämään mustan valkoiseksi. Sitä hän ei vain huomaa, ettei häneen usko enää edes Mark5. Anonyymi kirjoitti:
"Olisiko tuossa esimerkki hyödyllisestä mutaatiosta?"
Ei voi olla. Rottis kykenee kyllä selittämään mustan valkoiseksi. Sitä hän ei vain huomaa, ettei häneen usko enää edes Mark5.RoT siis aloitti keskustelun, joka ensinnäkin perustui siihen, mitä DNA kertoo denisovan ominaisuuksista ja sitten bonuksena paljastui vielä hyödyllinen mutaatio.
Ei mennyt RoT:n kannalta ihan putkeen.Kilgore.Trout kirjoitti:
RoT siis aloitti keskustelun, joka ensinnäkin perustui siihen, mitä DNA kertoo denisovan ominaisuuksista ja sitten bonuksena paljastui vielä hyödyllinen mutaatio.
Ei mennyt RoT:n kannalta ihan putkeen.Milloinkas kyseisellä pseudotieteilijällä olisi mennyt putkeen? Kyseessä on hihuhörhö joka ampuu nolosti itseään jalkaan jokaisessa avauksessaan ja kommentissaan.
Muistaakseni se uusin Denisovan-ihmisen löytö oli noin 70 000 v vanha
Niin oli. Tässä:
https://yle.fi/uutiset/3-10980539
Aikaisemmin löytyi noin 20 000 vuotta vanhoja jäänteitä denisovalaisen ja nedun risteymästä:
https://yle.fi/uutiset/3-10368252
Esittelisitkö edes yhden kuvan denisovanihmisen kallosta? Oletko tietoinen jostakin paleontologien löydöstä, joka on tarkkaan pidetty piilossa, kun pikaisesti katsoen näyttää siltä että aidot paleontologit eivät ole denisovalaisten kalloja löytäneet?
Vai perustuuko lausahduksesi niihin isokokoisiin hampaisiin, joita näkyy löydetyn?- Anonyymi
Yksi melko pitkään piilossa pidetty oli Homo naledi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi melko pitkään piilossa pidetty oli Homo naledi.
Mitä mahdat tarkoittaa piilossa pitämisellä? Sitäkö, ettei kannata pitää liikaa meteliä ennen kuin on jotakin varteenotettavaa?
https://en.wikipedia.org/wiki/Homo_naledi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mahdat tarkoittaa piilossa pitämisellä? Sitäkö, ettei kannata pitää liikaa meteliä ennen kuin on jotakin varteenotettavaa?
https://en.wikipedia.org/wiki/Homo_nalediPahimmillaan suurikokoisten fossiilien irroittamiseen ja kasaamiseen menee vuosia. Siksi löydöstä ensimmäiseen tieteelliseen julkaisuun kuluu joskus paljonkin aikaa.
Denisovan ihmisen kallon kuvaa ei ROT taida julkaista sen enempää kuin tieteellisiä todistuksia nelimetristen ihmisten luista. Tämä aloitus on taas kerran hyvä esimerkki, miten harhainen maailmankuva kreationisteilla on. He ovat valmiita uskomaan miltei mitä tahansa, kunhan se edes jotenkin tukee heidän taikauskoaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahimmillaan suurikokoisten fossiilien irroittamiseen ja kasaamiseen menee vuosia. Siksi löydöstä ensimmäiseen tieteelliseen julkaisuun kuluu joskus paljonkin aikaa.
Denisovan ihmisen kallon kuvaa ei ROT taida julkaista sen enempää kuin tieteellisiä todistuksia nelimetristen ihmisten luista. Tämä aloitus on taas kerran hyvä esimerkki, miten harhainen maailmankuva kreationisteilla on. He ovat valmiita uskomaan miltei mitä tahansa, kunhan se edes jotenkin tukee heidän taikauskoaan.Enempäänkin ovat valmiita:
" He ovat valmiita uskomaan miltei mitä tahansa, kunhan se edes jotenkin tukee heidän taikauskoaan."
Vaikkapa väittämään tosiksi olemattomia kallolöytöjä.
- Anonyymi
"Jokaisen kannattaa tutkia, mikä on totuus."
Ihan noin vihjeeksi: Reinikaisen kirjoitukset ja lehtijutut jättiläisistä eivät ole erityisen luotettavaa tieteellistä aineistoa. Totisesti olet vajonnut alas, kun "todisteeksi" kelpaa näköjään melkein mikä hyvänsä.
Huippusalainen vinkki: Lue tarkkaan vanhat Pahkasiat. - Anonyymi
RoT pakeni paikalta ja tuskin palaa. Tuo tiibettiläisten hyöyllinen mutaatio, joka auttaa elämään ohuessa ilmassa taisi olla viimeinen naula RoT:n mielikuvitusjättiläisten arkkuun.
Mutta ei huolta. Pian tulee uusi RoT:n aloitus, jossa evoluutio taas kumotaan ties monnennenko kymmenennen kerran. - Anonyymi
Mitään todisteita jättiläisistä ei ole vielä löydetty. Onko Raamattu siis väärässä ja on taas harhaanjohtanut siihen uskovia tuhlaamaan aikaa vesiperien kanssa?
totuus on ROT.in näkemys. Näi helppoa se on. Legenda joka on sovitettavissa tähän filosofiaan on universaali tottuus. Mihän pojat oli afganistanissa vetäny että näkivät jättiläisiä? Siellähän on unikkoplantaaseja mistä saadaan tehtyä erilaisia aineita, että varmasti alkaa näkemään palavia pensaita puhuvia aaseja ja jättiläisiä...
- Anonyymi
" Mihän pojat oli afganistanissa vetäny että näkivät jättiläisiä? "
Tällaisia kressulegendoja ( vert. urbaani legenda) kerrotaan paljon ainakin helluntailaisten piirissä. Ja koska kertojana on uskonveli tai -sisar, ei kertomusta sovi epäillä. Huomattavimmat ihmeet tapahtuvat nykyään useimmiten syrjäisissä kylissä Afrikassa ja kai tuo Afganistanin jättiläinen kuuluu samaan sarjaan. Helppo esittää, vaikea todentaa.
ROT:lla tuntuu todellisuudentaju hämärtyneen pahasti, kun hän alkaa julkisestikin levittämään noita juttuja. Jos opettaja uskoo jättiläisiin, öisiin syöjättäriin ja metsänpeikkoihin, on asiallista kysyä, onko hän kykenevä hoitamaan opetustehtäväänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Mihän pojat oli afganistanissa vetäny että näkivät jättiläisiä? "
Tällaisia kressulegendoja ( vert. urbaani legenda) kerrotaan paljon ainakin helluntailaisten piirissä. Ja koska kertojana on uskonveli tai -sisar, ei kertomusta sovi epäillä. Huomattavimmat ihmeet tapahtuvat nykyään useimmiten syrjäisissä kylissä Afrikassa ja kai tuo Afganistanin jättiläinen kuuluu samaan sarjaan. Helppo esittää, vaikea todentaa.
ROT:lla tuntuu todellisuudentaju hämärtyneen pahasti, kun hän alkaa julkisestikin levittämään noita juttuja. Jos opettaja uskoo jättiläisiin, öisiin syöjättäriin ja metsänpeikkoihin, on asiallista kysyä, onko hän kykenevä hoitamaan opetustehtäväänsä.ROT palasi palstalle. Mahtaisiko nyt jaksaa vastata aloittamassaan ketjussa olleisiin argumentteihin?
- Anonyymi
kyllä t.aalto kohta alkaa uskomaan litteään maahan, kyllä sekin aika vielä tulee jahka metylaatkopörinä saavuttaa seuraavan levelin. Nyt kun on taso jättiläiset menossa, mutakasa alpit on jo ylitetty...
- Anonyymi
Mistä tiedät denisovanihmisen kallon tilavuuden, kun yhtään kalloa ei ole löydetty? On löydetty sormen luu, poskihampaita ja pätkiä raajojen pitkistä luista. Denisovanihmisen on määritelty omaksi (ala)lajikseen lähes pelkästään DNA:n perusteella.
- Anonyymi
Luin internetistä. Hakusanat: creation, denisova, absolute truth. Hyvin tarkoin ja perustellusti sivulla kerrottiin, miten yksi merkittävä tiedemies oli löytänyt kallon, joka oli denisovan ihmisen kallon. Tämä varmistui erilaisissa mittauksissa ja arvioissa. Radiohiiliajoitus antoi iäksi 4532 vuotta plus-miinus kolme kuukautta.

Katos vaan.
Onkohan Rot päässyt lepositeistä?Kirjoitustyyli liippaa ainakin läheltä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin internetistä. Hakusanat: creation, denisova, absolute truth. Hyvin tarkoin ja perustellusti sivulla kerrottiin, miten yksi merkittävä tiedemies oli löytänyt kallon, joka oli denisovan ihmisen kallon. Tämä varmistui erilaisissa mittauksissa ja arvioissa. Radiohiiliajoitus antoi iäksi 4532 vuotta plus-miinus kolme kuukautta.
Tuosshan oli kaikki kohdallaan. Ei ole epäilyksen sijaa, jos tieto kerran on peräisin luomiseen vakavasti suhtautuvalta yhdeltä kuuluisalta merkittävältä tiedemieheltä. Ajoitustarkkuuskin oli vertaansa vailla. Tämä vahvisti sopivasti uskoa Raamatun tarujen luotettavuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin internetistä. Hakusanat: creation, denisova, absolute truth. Hyvin tarkoin ja perustellusti sivulla kerrottiin, miten yksi merkittävä tiedemies oli löytänyt kallon, joka oli denisovan ihmisen kallon. Tämä varmistui erilaisissa mittauksissa ja arvioissa. Radiohiiliajoitus antoi iäksi 4532 vuotta plus-miinus kolme kuukautta.
Ja paras osuma oli tietenkin RoT:n itse kirjoittama blogi, jossa todetaan juuri se asia, jota hän väittää tälläkin palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin internetistä. Hakusanat: creation, denisova, absolute truth. Hyvin tarkoin ja perustellusti sivulla kerrottiin, miten yksi merkittävä tiedemies oli löytänyt kallon, joka oli denisovan ihmisen kallon. Tämä varmistui erilaisissa mittauksissa ja arvioissa. Radiohiiliajoitus antoi iäksi 4532 vuotta plus-miinus kolme kuukautta.
Jätän toki tiedemiehen nimen kertomatta, jotta en jää housut kintuissa kiinni...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070