Tarkoituksemme olisi perustaa

kaivos alueelle jolla ei taatusti ole mitään hyödynnettäviä mineraaleja. Ideana on kaivaa suuri kuoppa jonne kipataan autoja, keskipaino n.1.5 tonnia. Ostohinta n.60 Euroa/kpl. Kaikki muukin metalliromu on tervetullutta kunhan hinnoista sovitaan. Kun kaikki saatavilla olevat tuet on saatu kaivokseen kuljetuksia myöten, aloitamme toiminnan. Laitamme tietenkin osakeannin pystyyn alkurahoituksen turvaamiseksi. Tällaisessa kaivoksessa ei tule olemaan jäteongelmia eikä siitä olisi haittaa matkailulle eikä ympäristölle.
12458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä aattelin tänne meidän kuntaan perustaa kaivoksen jossa jokainen lapiomies (aluksi 200kpl) kaivaa lapion kauhallisen kuopan, siirtyy viereisen kaivan kuopan kohdalle ja pudottaa lapiollisen siihen. Valtiolta kun tuntuu riittävän rahaa ja kunnalta myös niin eikähän se onnistu. En tuota mitään mutta en minä toimitusjohtajan montaa sataatuhatta nostakaa palkkaa vuodessa. Työmiehet saa 4000e/kk ja työ aika vain 9-16. Ei ole montaa johtaajaa ja päällikkö tekemässä turhia kuluja. Ps. Tottakait siten oikeille henkilöille sopivissa asemissa ja puolueissa voidaan keksiä jonkinlaista "palkkiota".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kaivos alueelle jolla ei taatusti ole mitään hyödynnettäviä mineraaleja. Ideana on kaivaa suuri kuoppa jonne kipataan autoja, keskipaino n.1.5 tonnia. Ostohinta n.60 Euroa/kpl. Kaikki muukin metalliromu on tervetullutta kunhan hinnoista sovitaan. Kun kaikki saatavilla olevat tuet on saatu kaivokseen kuljetuksia myöten, aloitamme toiminnan. Laitamme tietenkin osakeannin pystyyn alkurahoituksen turvaamiseksi. Tällaisessa kaivoksessa ei tule olemaan jäteongelmia eikä siitä olisi haittaa matkailulle eikä ympäristölle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu