Liitto väittää punaisten aktivoitumisen olleen bolsevikkien juoni Suomen kaatamiseksi. Bolsevikit toki levittivät agitaatiota Suomessa, mutta vallankumous tapahtui Venäjän armeijassa, poliisissa ja puolueissa. Lenin saattoi ajaa valtalakia nimenomaan horjuttaakseen Kerenskin asemaa, mutta porvarit itse eivät halunneet siirtää kyseistä valtaa eduskunnalle. Kyse oli siis Venäjän sisäpolitiikasta että kansallisuudet ylittävästä luokkataistelusta. Mitään suunnitelmaa tuhota Suomi ei ollut.
Liitto väittää suomalaisen porvariston olleen mahdoton vaikuttaa maailmansodan aiheuttamiin vaikeuksiin. Tämä häivyttää porvariston roolin maailmansodassa. Maailmansota oli pohjimmiltaan imperialistista sotaa talouden uudelleenjakamiseksi. Porvariston elinehdot takaama kapitalismi olisi kuihtunut yksittäisissä valtioissa ilman suursotaa. Suomalainen porvaristo pyrki hyötymään sodasta kuten ulkomainen vastineensa.
Liitto väittää Leninin antaman Suomen itsenäisyyden tunnustuksen olleen harhautusta. Tunnustuksen tarkoitus oli muka olla vallankaappaukseen yllyttävä houkutin. Samalla liitto väittää, ettei Suomi ollut todellisuudessa itsenäistynyt, ettei Suomella ollut omaa armeijaa, poliisia, rajavartiostoa eikä itsenäisen maan perustuslakia. Kun Suomea ei ollut olemassa, ei sen itsenäisyyttäkään voitu mitenkään tunnustaa, eikä tällainen tunnustus voinut siten olla mitään harhautustakaan. Yhtä vähän punakaartit syyllistyivät mihinkään maanpetokseen, vaikka näin liitto väittää. Sen sijaan jääkärien maihinnousu Hangossa oli maanpetos ja sotatoimi Suomen että Venäjän kansaa vastaan.
Räikeimpänä liitto oikeuttaa valkoisten toimeenpanemat teloitukset sillä, että lähes kaikki valkoisten teloittamat olivat aseellisia kapinallisia. Muistutan, että suojeluskunnat itse sotivat saksalaisten imperialistien aseilla ja suomalaiset ovat hyökänneet Neuvosto-Venäjälle heimosodissa.
Vapaussodan Perinneliitto vääristelee historiaa
16
77
Vastaukset
- Anonyymi
Avaus on tavanomaisat punikin pötyä.
"Liitto väittää punaisten aktivoitumisen olleen bolsevikkien juoni Suomen kaatamiseksi. Bolsevikit toki levittivät agitaatiota Suomessa, mutta vallankumous tapahtui Venäjän armeijassa, poliisissa ja puolueissa. "
Venäjän hajoaminen alkoi keisarin erolla huonon sotamenestyksen takia.
"Lenin saattoi ajaa valtalakia nimenomaan horjuttaakseen Kerenskin asemaa, mutta porvarit itse eivät halunneet siirtää kyseistä valtaa eduskunnalle. "
Huomattava osa porvareita kannatti valtalakia,mutta Kerenski katsoi asian kuuluvan hallitsijan eli tuolloin Venäjän duuman valtaoikeuksiin.
Lenin ei ollut Venäjällä heinälkuusa -17.
Kyse oli siis Venäjän sisäpolitiikasta että kansallisuudet ylittävästä luokkataistelusta.
"Mitään suunnitelmaa tuhota Suomi ei ollut."
Ei tuossa vaiheessa.- Anonyymi
Ja punikkipöty jatkuu...
"Yhtä vähän punakaartit syyllistyivät mihinkään maanpetokseen, vaikka näin liitto väittää. "
Aseellinen kapina laillista hallitusta vastaan bolsevikkien tuella oli mitä selkein maanpetos ja valtiopetos.
"Sen sijaan jääkärien maihinnousu Hangossa oli maanpetos ja sotatoimi Suomen että Venäjän kansaa vastaan."
Jääkärit eivät nousseet maihin Hangossa, vaan 25.2. 18 Vaasassa Suomen hallituksen ja kansan riemuitessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja punikkipöty jatkuu...
"Yhtä vähän punakaartit syyllistyivät mihinkään maanpetokseen, vaikka näin liitto väittää. "
Aseellinen kapina laillista hallitusta vastaan bolsevikkien tuella oli mitä selkein maanpetos ja valtiopetos.
"Sen sijaan jääkärien maihinnousu Hangossa oli maanpetos ja sotatoimi Suomen että Venäjän kansaa vastaan."
Jääkärit eivät nousseet maihin Hangossa, vaan 25.2. 18 Vaasassa Suomen hallituksen ja kansan riemuitessa.Ja jatkuu...
"Muistutan, että suojeluskunnat itse sotivat saksalaisten imperialistien aseilla"
Muistutan, että punakaartit aseistettiin venäläisten sortajien aseilla.
" ja suomalaiset ovat hyökänneet Neuvosto-Venäjälle heimosodissa."
Ja venäläiset joukot pitivät Suomea miehitettynä. Vielä 1923 bolsevikit tekivät hyökkäyksen P-Suomeen. "Venäjän hajoaminen alkoi keisarin erolla huonon sotamenestyksen takia."
Tiedän. Ja tuo ei kumoa mitenkään sitä, että niin suomalaisen kuin venäläisen työväen keskuudessa oli ymmärrettävää vallankumousmielialaa. Kapitalistinen järjestelmä loi ongelmia Tsaarin eronkin jälkeen.Anonyymi kirjoitti:
Ja punikkipöty jatkuu...
"Yhtä vähän punakaartit syyllistyivät mihinkään maanpetokseen, vaikka näin liitto väittää. "
Aseellinen kapina laillista hallitusta vastaan bolsevikkien tuella oli mitä selkein maanpetos ja valtiopetos.
"Sen sijaan jääkärien maihinnousu Hangossa oli maanpetos ja sotatoimi Suomen että Venäjän kansaa vastaan."
Jääkärit eivät nousseet maihin Hangossa, vaan 25.2. 18 Vaasassa Suomen hallituksen ja kansan riemuitessa."Aseellinen kapina laillista hallitusta vastaan bolsevikkien tuella oli mitä selkein maanpetos ja valtiopetos."
Suomella ei ollut omaa armeijaa, poliisia, rajavartiostoa eikä itsenäisen maan perustuslakia.Anonyymi kirjoitti:
Ja jatkuu...
"Muistutan, että suojeluskunnat itse sotivat saksalaisten imperialistien aseilla"
Muistutan, että punakaartit aseistettiin venäläisten sortajien aseilla.
" ja suomalaiset ovat hyökänneet Neuvosto-Venäjälle heimosodissa."
Ja venäläiset joukot pitivät Suomea miehitettynä. Vielä 1923 bolsevikit tekivät hyökkäyksen P-Suomeen.Punakaartit aseistettiin Pietarin neuvostohallitukselta tulleilla vapauden aseilla.
Tuota en tiennytkään 1923 hyökkäystä. Varmaan pikku näpäytys saksalaismieliselle porvaristolle heimosodista.- Anonyymi
Haistapaskanimimerkki kirjoitti:
Punakaartit aseistettiin Pietarin neuvostohallitukselta tulleilla vapauden aseilla.
Tuota en tiennytkään 1923 hyökkäystä. Varmaan pikku näpäytys saksalaismieliselle porvaristolle heimosodista.Bolsevikit nimenomaan halusivat kaataa Suomen itsenäisyyden ja vapauden tukemalla punakaartien vallankaappausta.
"Tuota en tiennytkään 1923 hyökkäystä. Varmaan pikku näpäytys saksalaismieliselle porvaristolle heimosodista."
Et tiedä mitään muutakaan. Punikeilla näkyy edelleen olevan kielto perehtyä historiaan.
Bolsevikit hyökkäsivät keväällä -18 myös Rautuun.
Porvaristo ei ollut saksalaismielinen kuin osalta. 1923 oli huonot välit Saksaan, joka oli solminut yhteistyösopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa. - Anonyymi
Haistapaskanimimerkki kirjoitti:
"Aseellinen kapina laillista hallitusta vastaan bolsevikkien tuella oli mitä selkein maanpetos ja valtiopetos."
Suomella ei ollut omaa armeijaa, poliisia, rajavartiostoa eikä itsenäisen maan perustuslakia."Suomella ei ollut omaa armeijaa, poliisia, rajavartiostoa eikä itsenäisen maan perustuslakia."
Ei se oikeuta kapinaa ja maahanhyökkäystä.
Armeija perusdettiin jo tammikuussa -18. Poliisilaitos oli olemassa. Rajan vartioitni jäsjestetiin sitä muka, kun se saatiin hallituksen joukkojen haltuun.
Perustuslakia ei ollut Venäjällä eikä kansanvaltuuskunnallakaan. Suomelle se säädettiin heti, kun olot rauhoittuivat keväällä - Anonyymi
Valtalakihan oli punaisten yritys jatkaa siitä mihin Lenin kesällä. Kerenski kukisti verisesti kesällä 1917 levottomuudet Petrogradissa ja samaa punaiset halusivat tännekin. Porvarit estivät turhan verenvupdatuksen. Venäläiset sotilaat tukivat Suomessa kesällä 1917 ja olivat valmiita hävittämään kaikki suomalaiset etelärannikolta.
- Anonyymi
Haistapaskanimimerkki kirjoitti:
"Venäjän hajoaminen alkoi keisarin erolla huonon sotamenestyksen takia."
Tiedän. Ja tuo ei kumoa mitenkään sitä, että niin suomalaisen kuin venäläisen työväen keskuudessa oli ymmärrettävää vallankumousmielialaa. Kapitalistinen järjestelmä loi ongelmia Tsaarin eronkin jälkeen.Ja missä vaiheessa? Venäjän työväestöhän oli menossa ihan Istanbuliin asti, kunnes tuli turpaan ja alkoi perinteiset itkuvirret ja vaatimukset muulle maailmalle. Venäjän kansa palkittiin 1920-luvulla sodasta jonka se oli aloittanut. Anglo-saksien ja ranskalaisten rahamiehille 1920-luku oli yhtä juhlaa Saksan maksaessa kohtuuttomia sotakorvauksia ja Leninin avatessa Venäjän markkinoita uudella talouspolitiikallaan. Onneksi osa näistä syöpäläisistä päätti päivänsä vuoden 1929 jälkeen, vaikka Stalin avasikin ovia Fred Kochin tapaisille yrittäjille. Koch ei voinut kunnolla toimia Yhdysvalloissa, koska Leninin hyvä ystävä Rockefeller tukki hänen toimintansa oikeusjutuilla.
- Anonyymi
Haistapaskanimimerkki kirjoitti:
"Aseellinen kapina laillista hallitusta vastaan bolsevikkien tuella oli mitä selkein maanpetos ja valtiopetos."
Suomella ei ollut omaa armeijaa, poliisia, rajavartiostoa eikä itsenäisen maan perustuslakia.Tarpeeksi paljon oli kuitenkin vastustamassa Venäjän pyrkimyksiä. Punaisten edustaja Santeri Nuortevahan teki kovisti töitä etenkin Yhdysvalloissa estääkseen elintarvikeavun Suomeen. Nuorteva vaati käytännössä Yhdysvaltoja, Englantia ja Ranskaa tappamaan saksalaismielisen Suomen kansan nälkään, vaikka väitti vihaavansa etenkin amerikkalaista kapitalismia. Jenkit karkoittivat Nuortevan Yhdysvalloista vasta 1920.
- Anonyymi
Lahtarien perinneliitto valehtelee oikeuttaakseen työväkeen kohdistetun kansanmurhan 1918.
- Anonyymi
Punikit valehtelevat peitelläkseen yritystään tuhota demokraattinen Suomi bolsevikkien tuella.
Myös yritetään unohtaa, että pääosa aseelliseen kapinaan syyllisistä armahdettiin jo 1918.
Väite kansanmurhasta on punikkien rikosten peittelyä. He aloittivat murhaamisen jo marraskuussa 1917. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit valehtelevat peitelläkseen yritystään tuhota demokraattinen Suomi bolsevikkien tuella.
Myös yritetään unohtaa, että pääosa aseelliseen kapinaan syyllisistä armahdettiin jo 1918.
Väite kansanmurhasta on punikkien rikosten peittelyä. He aloittivat murhaamisen jo marraskuussa 1917.Lahtari tappoi ainakin 27 000 aseetonta, uusin tutkimusten mukaan jopa yli 30 000, niin ei sitä voi oikein armahdukseksi nimittää. Se että kaikkia 80 000 ei tapettu johtui ulkovaltojen ja kotimaisen teollisuuden painostuksesta, ei lahtarin armeliaasta mielenlaadusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahtari tappoi ainakin 27 000 aseetonta, uusin tutkimusten mukaan jopa yli 30 000, niin ei sitä voi oikein armahdukseksi nimittää. Se että kaikkia 80 000 ei tapettu johtui ulkovaltojen ja kotimaisen teollisuuden painostuksesta, ei lahtarin armeliaasta mielenlaadusta.
”Lahtari tappoi ainakin 27 000 aseetonta”
Todellisuudessa punaisia kaatui taistelussa 5.000 taatusti ase kädessä! Heitä teloitettiin oikeuden päätöksellä 7.000 ja nämä kaikki oli myös osallistuneet aseelliseen kapinaan. On aika outoa rinnastaa teloitettavaa ’aseettomaan’? Vankileireillä menehtyi 14.00 Espanjan tautiin eikä näitä ’tapettu’ ja suurin osa myös heistä oli osallistunut ase kädessä kapinaan!
”Se että kaikkia 80 000 ei tapettu johtui ulkovaltojen ja kotimaisen teollisuuden painostuksesta, ei lahtarin armeliaasta mielenlaadusta.”
Vain Tarkkispojan oma luihu mielenlaatu jaksaa sepittää, että kaikki vangitut haluttiin tappaa! Mitään sellaista halua ei ollut! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahtari tappoi ainakin 27 000 aseetonta, uusin tutkimusten mukaan jopa yli 30 000, niin ei sitä voi oikein armahdukseksi nimittää. Se että kaikkia 80 000 ei tapettu johtui ulkovaltojen ja kotimaisen teollisuuden painostuksesta, ei lahtarin armeliaasta mielenlaadusta.
Punikit unohtavat, että tuomitut syyllistyivät aseelliseen kapinaan,murhiin ja terroriin.
Armahdukset johtuivat mm.käytännön syistä,kuten elintarvikepulasta.
Ulkovaltojen puuttuminen on punikkien vakiohaave. Ne vaativat vain saksalaissuuntauksen lopettamista ja lähettivät valtuuskunnan valvomaan elintarvikkeiden jakelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778