Täällä puidaan ikävää ja ryvetään itsesäälissä.
Mitä olette tehneet unohtaaksenne?
Harrastukset ja ystävät auttavat eteenpäin
ja unohtamaan.
Mitä olette tehneet unohtaaksenne?
Harrastukset ja ystävät auttavat eteenpäin
ja unohtamaan.
Vinkkejä selviytymiseen
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ainoa toive. Ehkä joskus vuosien päästä löydän kaverin elämääni, mutta nyt siihen ei ole mitään tarvetta. Ainoa toive on saada tehdä vuosien ajan töitä tuttujen työkaverien kanssa. Tämä toive pysyy loppuelämäni ajan. Kiertävä työkin heidän kanssaan on toiveena jos muuta mahdollisuutta ei tule.
Häiritsi jotenkin tuo sanamuoto ”Yrittää unohtaa”, koska siinä tapahtuu jo se mosavirhe!
kaksi virhettä joista eka on jäädä roikkuun epätodellisiin haaveisiin ja toka yrittää tahdolla vain unohtaa. Kumpikin on väärä tyyli.
Itsellä on rankkoja menetyksiä takana. Menetin teininä kotini, perheeni ja kaiken tutun mihin olin tottunut ja kasvanut. Myöhemmin olen kokenut menetyksiä rakkaudessa, unelmissa ja sitten ihan konkreettisesti ihmisien menetystä kuolemalle.
Olen painunut erilaisten elämän vastoinkäymisten kohdalla löytääkseni uuden tasapainon, uskon ja toivon elämään ja itseeni.
Näihin ei ole auttanut lakaista tunteita maton alle. Yritetty juttu. Siitä seurasi vain pahempia ongelmia ja ryvinkin hyvin syvissä vesissä sen johdosta kun ongelmien ketju vain kasvoi.
Parhain tapa on käsitellä ja analysoida omat tunteet läpi. Itkee kun itkettää, antaa vihan tulla, miettiä mitä tunnen ja miksi tunnen niin, miksi kävi niin kuin kävi ja miten tästä eteenpäin. Toimintasuunnitelmat jatkolle.
Tuo prosessi vie aikaa. Mulla 1-5 vuoteen riippuen tapahtuman raakuudesta. Itsemurhan käsittelyyn meni 3 vuotta. Mutta kun sitä ei yritä unohtaa vaan ottaa tapahtuman käsittelyyn ja kuuntelee omat tunteet läpi ja tekee tapahtuman osalta tilannekartoituksen niin kohta et enää tunne asiaa kohtaan mitään. Se on unohtunut
Voit käydä rankat asiat ja kokemukset elämässäsi läpi, mutta siinä olen eri mieltä etteivät ne unohdu.
Ne asettuvat osaksi sinun elämäntarinaasi ja opit elämään niiden kanssa ja niistä huolimatta.
Paskapuhetta.
Osa ehkä jättää jonkinlaisen jäljen. Ei välttämättä negatiivista, vaan jonkinlaisen opin tulevaisuutta ajatellen.
Esim. Mä olin ala-asteelaisena auto-onnettomuudessa ja kärsin sen jälkeen kaikenlaisista peloista ja näin painajaisia. mm. Pelkäsin vanhempieni kuolemista niin että stressaannuin ahdistuneisuuteen saakka jos isäni oli esim. Ylitöissä eikä tullut kotiin silloin kuin olisi pitänyt.
En myöskään kyennyt matkustaan autossa. Sain voimakkaita kauhureaktioita välttämättömillä autoreissuilla. Ykkösen luokkaretkelle en voinut osallistua koska pelkäsin niin paljon matkustaa bussilla.
Miten tämä traumaattinen onnettomuus näkyy tässä hetkessä ?
Ei oikein muuten kuin että kytken aina turvavyön kiinni. Onnettomuudessa mulla ei ollut turvavyö kiinni, jonka takia lähdin auton sisällä ilmalentoon kohti tuulilasia.
Muuten olemiseni on kuin ikinä en olisi auto-onnettomuudessa koskaan ollutkaan tai auton kyydissä saanut kauhu-pelko-itku-potku-ahdistus-raivareita niin että väkisin pitänyt autoon kantaa
Asioista pääsee yli mutta niistä saattaa jäädä jokin oppi takaraivoon esim. Tässä tapauksessa: käytä aina turvavyötä
Joo mutta ei kaikista asioista pääse yli koskaan. Tuollaiset yllättävät onnettomuus tilanteet ovat eriasia kuin ihmisten järjestämä helvetti. Jos itse kaadut pyörällä niin siitä voi selvitä mutta jos sinut kaadetaan tarkoituksella niin sellainen aiheuttaa ikuisen epäilyksen.
Niin ehkä jos se on vuosia kestänyttä niin siitä voi jäädä pysyvät traumat.
Eiköhän se aika auta. Anna muille aikaa selviytyäkseen.
Päinvastoin ihmiset tekevät unohtamisen mahdottomaksi. Ei kannata esittää asiantuntijaa jos ei ole ymmärrystä.