Valitettavaa

Nyt kannattaisi miettiä, mitä pitäisi tehdä, jotta tuollaisia kolareita ei tapahtuisi. Se, että kaupunkilaiset ja maalaiset syyttelevät toisiaan ja naureskelevat, ei auta pätkääkään. Törttöilyä ja tilannetajun heikkoutta, tosin hiukan erilaista, löytyy kokemukseni mukaan molemmista sektoreista.

Olen sitä mieltä, että jos taivaalta tulee alijäähtynyttä vettä, joka tekee tiet luistinradoiksi, on ainoa oikea vaihtoehto jättää henkilöauto pihaan. Jos on ehtinyt jo lähteä liikkeelle, niin auto parkkiin tiensyrjään ja matka jatkuu muilla neuvoin.

Matkaan siis julkisilla: bussilla, junalla, raitiovaunulla, metrolla. Tämä vähentää autojen määrää tiellä, ja bussit pääsevät rauhassa eteenpäin. Jos ei julkisia ole käytettävissä, niin sitten ei vaan mennä. Se on niin yksinkertaista.

Nyt moni sanoo, että on pakko lähteä ja pakko ehtiä. Kysyn mikä pakko? Henkensä kaupalla!

Onko henkikulta niin halpa, että on pakko ehtiä palaveriin? Se työnantaja tai asiakas, joka ei ymmärrä sitä, että palaveri tai toimitus siirtyy mahdottoman kelin vuoksi, ei ole kyllä itkunkaan arvoinen.

Aika moni taisi myöhästyä töistä tänään juuri sen vuoksi, että piti lähteä henkilöautolla. Joku taisi jopa kuolla.
1136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikeassa olet veli hyvä syytä on kaikissa,kuljettajassa ,ajonopeudessa,ehkä suurin syy auton mainostajissa (meidän auto täysin turvallinen,siinä on sitä ja tätä,ei luista ei laista tyynyt suojaa edestä ja takaa ANNA MENNÄ VAAN) Hyvää kevättä kaikille,asut etelässä tai pohjoisessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reiska kirjoitti:

Nyt kannattaisi miettiä, mitä pitäisi tehdä, jotta tuollaisia kolareita ei tapahtuisi. Se, että kaupunkilaiset ja maalaiset syyttelevät toisiaan ja naureskelevat, ei auta pätkääkään. Törttöilyä ja tilannetajun heikkoutta, tosin hiukan erilaista, löytyy kokemukseni mukaan molemmista sektoreista.

Olen sitä mieltä, että jos taivaalta tulee alijäähtynyttä vettä, joka tekee tiet luistinradoiksi, on ainoa oikea vaihtoehto jättää henkilöauto pihaan. Jos on ehtinyt jo lähteä liikkeelle, niin auto parkkiin tiensyrjään ja matka jatkuu muilla neuvoin.

Matkaan siis julkisilla: bussilla, junalla, raitiovaunulla, metrolla. Tämä vähentää autojen määrää tiellä, ja bussit pääsevät rauhassa eteenpäin. Jos ei julkisia ole käytettävissä, niin sitten ei vaan mennä. Se on niin yksinkertaista.

Nyt moni sanoo, että on pakko lähteä ja pakko ehtiä. Kysyn mikä pakko? Henkensä kaupalla!

Onko henkikulta niin halpa, että on pakko ehtiä palaveriin? Se työnantaja tai asiakas, joka ei ymmärrä sitä, että palaveri tai toimitus siirtyy mahdottoman kelin vuoksi, ei ole kyllä itkunkaan arvoinen.

Aika moni taisi myöhästyä töistä tänään juuri sen vuoksi, että piti lähteä henkilöautolla. Joku taisi jopa kuolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu