Mitä vikaa Putinissa on?

Suviakit haukkuvat vuoroin Putinia ja vuoroin Trumppia koska siitä saa pisteitä Irakissa. Kertokaa nyt mitä väärää he ovat tehneet?
61<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Suvakit vihaa siis länsimaista sivistystä?

Äänestä
  • Persut siis edustavat länsimaista sivistystä. Lyhyestä virsi kaunis ja selitykset pois.

    Äänestä

  • Putin on Gretan puolella.

    Äänestä

Putinin kannattais pitää paita päällä. Näyttää älyttömältä kun rääpäle machoilee.
Trump taas sais vetää KKK-kaavun päälle. Identifioituisi paremmin omaan joukkoonsa, ei tarvis arvailla mitä vittua se taas...

Äänestä
  • KKK on kyllä anti-semitistinen järjestö. Trumpia on syytetty jopa liian Israelia myötäilevästä politiikasta. Hänen vävynsäkki on juutalainen Jared Kushner. Eli ei osunu tuo. Putin on kyllä ihan taitava judossa ja pienestä koosta huolimatta nakkelee isojakin miehiä. Se nyt vaan on heteroja suosivassa kulttuurissa machoa. Luulempa että siinä on myös huumoria, mutta sinähän et varmaan sellaista ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KKK on kyllä anti-semitistinen järjestö. Trumpia on syytetty jopa liian Israelia myötäilevästä politiikasta. Hänen vävynsäkki on juutalainen Jared Kushner. Eli ei osunu tuo. Putin on kyllä ihan taitava judossa ja pienestä koosta huolimatta nakkelee isojakin miehiä. Se nyt vaan on heteroja suosivassa kulttuurissa machoa. Luulempa että siinä on myös huumoria, mutta sinähän et varmaan sellaista ymmärrä.

    Putinin huumori on aika mustaa. Mulle ei oikein vieläkään avaudu tuo Syyrian pommittaminen. Ei siinä ole mitään hauskaa.

    Trump on hauska. Paljon hauskempi kuin ne satiirit, joita hänestä tehdään. Paras pelle fooevö.

    Nämä juutalaiskysymykset on mulle ihan outo aihe.

    1Äänestä

    Se musta joka pommitti Syyriaa oli Obama. USA pommitti Raqqan ja Aleppon kaupungit ihan muusiks. Lisäks USA aseisti ISIS taistelijoita jotka poltti kirkkoja ja tappo Syyrian kristittyja. On kuvia missä edesmennys senaattori John McCain poseeraa ISIS taistelijoita. Syyrian laillinen hallinto kutsui venäjän maahan rauhanuturva tehtävään sen jälkeen kun USA oli Obaman johdolla heittänyt maan kaaokseen näinden proxy joukkojen avulla vallankaappausyrityksessään päästäkseen käsiksi maan öljyvaroihin.

    *ISIS taistelijoiden kanssa

    Obaman hallinto tappoi siviilejä vuosi kaudet pommituksillaan, että sellainen musta rauhan puolesta saarnaaja oli vahti vuorollaan tämä demokraatti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se musta joka pommitti Syyriaa oli Obama. USA pommitti Raqqan ja Aleppon kaupungit ihan muusiks. Lisäks USA aseisti ISIS taistelijoita jotka poltti kirkkoja ja tappo Syyrian kristittyja. On kuvia missä edesmennys senaattori John McCain poseeraa ISIS taistelijoita. Syyrian laillinen hallinto kutsui venäjän maahan rauhanuturva tehtävään sen jälkeen kun USA oli Obaman johdolla heittänyt maan kaaokseen näinden proxy joukkojen avulla vallankaappausyrityksessään päästäkseen käsiksi maan öljyvaroihin.

    Olet hyvin uskonut pietarin trollitehtaan totuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet hyvin uskonut pietarin trollitehtaan totuuksia.

    Niin sinäkin olet Obaman suvakkimedian aivopesua

    Äänestä

Ben Zyskowicz paljasti telkkarissa, että hänellä on esinahka,
niin kuin kertomalla siitä.

Äänestä
  • Miksi trpllitoimistoa kiinnostavat miesten esinahat.

    Onko Pietarissa paljonkin niiden keräilijöitä vai mistä tolloilusta nyt on kyse?

    Äänestä

  • Tuskin on. Syntynyt Puollassa. Valehteleva juutalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on. Syntynyt Puollassa. Valehteleva juutalainen.

    Pietarissa siis ollaan kiinnostuneita Puolassa syntyneiden miesten esinahoista.

    Keräilläänkö Pietarissa niitä?

    Venäjä on outo maa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on. Syntynyt Puollassa. Valehteleva juutalainen.

    Tässä valehteleva persu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä valehteleva persu.

    Miksi Pietarin trollitoimistossa ollaan sairaaloisen kiinnostuneita miesten esinahoista?

    Kerääkö trollitoimiston väki niitä? Vertailevatko työpäivän päätteeksi kokoelmiaan ja ylpeilevät niillä?

    Putinin Venäjä on outo maa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä valehteleva persu.

    Mikä tässä väitöksessä on valetta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Pietarin trollitoimistossa ollaan sairaaloisen kiinnostuneita miesten esinahoista?

    Kerääkö trollitoimiston väki niitä? Vertailevatko työpäivän päätteeksi kokoelmiaan ja ylpeilevät niillä?

    Putinin Venäjä on outo maa.

    Mä en ymmärrä miten Pietari tähän liittyy. Eikö Kreml ole Moskovassa? Miten toiselle maalle uskollisuus voi olla kansallismielistä? Mitä todisteista sulla tästä salaliitto huuhaa väitöksestäsi?

    Venäjä on kristitty maa. Se on varmaankin kommarille outo asia

    Onko Pietarin trolleilla muitakin kiinnostuksen kohteit, kuin vain mölytä täällä jonkun miehen esinahasta?

    Mikä siinä niitä trolleja siinä miehen esinahassa niin innostaa?

    Höpö höpö. Venäjä on kristitty maa ja islamilainen maa ja budhhalainen maa. Tämä lienee outo totuus persulle.

    Eikö ryssävihakin ole vihapuhetta ja rasismia? Etkö oo yhtään tekopyhä itsesi mielestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä en ymmärrä miten Pietari tähän liittyy. Eikö Kreml ole Moskovassa? Miten toiselle maalle uskollisuus voi olla kansallismielistä? Mitä todisteista sulla tästä salaliitto huuhaa väitöksestäsi?

    Toiselle maalle uskollisuus on maanpetos ja virkamiehen uskollisuus toiselle maalla on valtiopetos ! Kreml tarkoittaa kaupunkilinnoitusta, joka on siis ollut jokaisessa venäläisessä kaupungissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toiselle maalle uskollisuus on maanpetos ja virkamiehen uskollisuus toiselle maalla on valtiopetos ! Kreml tarkoittaa kaupunkilinnoitusta, joka on siis ollut jokaisessa venäläisessä kaupungissa.

    Ahaa, niin mutta kun maailmalla puhutaan Kremlistä niin sillä yleensä viitataan Moskovan Kremliin. Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Venäjä on kristitty maa ja islamilainen maa ja budhhalainen maa. Tämä lienee outo totuus persulle.

    Eihän ole vaan se on kristitty maa. Sielä on kristitty keskushallinto. Muut uskonnot ovat sallittuja. Eivät varmasti olisi jos Putin olisi diktaattori. Homouskin on sallittua venäjälle. Sen markkinointi vaan on kiellettyä.

    Äänestä

Onko se joku rikos olla Venäläinen? Eikö ryssävihakin ole vihapuhetta ja rasismia?

Äänestä

Putin mafiavallallaan tuhonnut kaiken sen kasvun minkä kommunismin kaatuminen mahdollisti. Joku viisaampi ja vähemmän kansallismielinen olisi kahdessakymmenessä vuodessa nostanut venäjän maailman suurvaltojen joukkoon taloudessa ja innovaatioissa.
Kun nyt venäjä on banaanidiktatuuri joka pysyy hengissä energian myynnillä. Tulevaisuussa kun uusiutuvilla useimmat maat ovat energiaomavaraisia,saa putinistit poltella kaasunsa itse.
Putiinia ei kunnioita enää mikään maa,muuta esim kiina hyväksikäyttää venäjän kaveripulaa.

Äänestä
  • Ei Putinin puolue ole yhtään sen enempää mafia kuin esim. Kokoomuspuolue suomessa. Poliittiset puolueet toimii aina ikäänkuin mafia, mutta niitä ei sanota mafioiksi koska ne eivät ole virallisesti rikollisjärjestöjä vaan toimivat laillisilla toimialoilla.

    Äänestä

  • Kyllä se kaveripula on pikemminkin USA:lla. USA on pullistellut ja kiusannut melkeen jokaista maailman maata viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Putin on käyttänyt tätä ovelasti hyväkseen ja tarjonnut tukea kaikille USA:n kiusaamille maille jopa siis Saksalle ja Itävallalle. Myös Turkille, Syyrialle, Venezuelalle, Iranille ja Intialle. Venäjällä on lisäksi aina ollut hyvät suhteet Italiaan, Bulgariaan, Serbiaan ja Kreikkaan. Putin luovutti Japanille kaksi kiisteltyä saarta ja tämä länsi maiden suhteita huomattavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se kaveripula on pikemminkin USA:lla. USA on pullistellut ja kiusannut melkeen jokaista maailman maata viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Putin on käyttänyt tätä ovelasti hyväkseen ja tarjonnut tukea kaikille USA:n kiusaamille maille jopa siis Saksalle ja Itävallalle. Myös Turkille, Syyrialle, Venezuelalle, Iranille ja Intialle. Venäjällä on lisäksi aina ollut hyvät suhteet Italiaan, Bulgariaan, Serbiaan ja Kreikkaan. Putin luovutti Japanille kaksi kiisteltyä saarta ja tämä länsi maiden suhteita huomattavasti.

    No tuleepa paksua valetta.Ei noiden maiden kanssa ole hyvät välit vaan välit on kunnossa näiden maiden populistien kanssa jotka ovat saaneet kremlin rahaa ja ovat siis maanpettureita.

    Venäjältä on karannut 100 miljoonaa.

    Venäjän ystävämaat:
    1) Venezuelasta on karannut 3 miljoonaa asukasta.
    2) Kuuba - Karibian köyhin maa.
    3) Zimbabve - Afrikan mätäpaise.
    4) Iran - diktatorinen ja ääri-islamistinen terroristi"valtio".
    5) Syyria - omia kansalaisiaan Venäjän avulla tynnyripommeilla ja myrkkykaasuilla murhaava rauniomaa.
    Jne.

    Sivistyneet länsimaat eivät Venäjään halua liittyä.

    Se ei ole ihme.

    Ei Venäjä edes tajoa mitään sellaista kiinteää liittoa mihin voisi edes liittyä. Onko siis USA ja Britannia sun mielestä jotain "sivistyneitä" valtioita? He sotii eniten maailmassa kokoajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjältä on karannut 100 miljoonaa.

    Venäjän ystävämaat:
    1) Venezuelasta on karannut 3 miljoonaa asukasta.
    2) Kuuba - Karibian köyhin maa.
    3) Zimbabve - Afrikan mätäpaise.
    4) Iran - diktatorinen ja ääri-islamistinen terroristi"valtio".
    5) Syyria - omia kansalaisiaan Venäjän avulla tynnyripommeilla ja myrkkykaasuilla murhaava rauniomaa.
    Jne.

    Sivistyneet länsimaat eivät Venäjään halua liittyä.

    Se ei ole ihme.

    Tiestikö että Iran ei ole kolmeen saataan hyökännyt mihinkään toiseen maahan? Ei mikään tunnustettu valtio voi olla terroristivaltio, koska maassa on laillinen hallinto ja sen virallinen armeija. Terrorismi on epävirallisen sotajoukon suorittamaa sodankäyntiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tuleepa paksua valetta.Ei noiden maiden kanssa ole hyvät välit vaan välit on kunnossa näiden maiden populistien kanssa jotka ovat saaneet kremlin rahaa ja ovat siis maanpettureita.

    Niin eli kristittyjen kanssa mutta ei vassareiden kanssa? Eli taas palataa siihen että mitä se sivistys on? Onko siis Pride marssit joku sivistyksen mittari sun mielestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Putinin puolue ole yhtään sen enempää mafia kuin esim. Kokoomuspuolue suomessa. Poliittiset puolueet toimii aina ikäänkuin mafia, mutta niitä ei sanota mafioiksi koska ne eivät ole virallisesti rikollisjärjestöjä vaan toimivat laillisilla toimialoilla.

    Olipas siinäkin vertaus. Eivät kokkarit ole estännet muita puolueita asettamasta ehdokkaita vaaleihin eivätkä tekaistuilla syytöksillä vankilatuomioita lahjomalla saattaneet aikaiseksi.

    Puolueet ovat mafiajärjestöjä jossakin Venäjällä tai Pohjois-Koreassa tai Saudi-Arabiassa. Ei se meihin eurooppalaisiin liity.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin eli kristittyjen kanssa mutta ei vassareiden kanssa? Eli taas palataa siihen että mitä se sivistys on? Onko siis Pride marssit joku sivistyksen mittari sun mielestä?

    Älä yritä sotkea. Kyse oli kremlin maksamista populisteista. Ja kristinusko ei kannata miekkauskovaisuutta mitä populistit edustaa. Ja venäjä on myös euroopan islamistisin valtio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipas siinäkin vertaus. Eivät kokkarit ole estännet muita puolueita asettamasta ehdokkaita vaaleihin eivätkä tekaistuilla syytöksillä vankilatuomioita lahjomalla saattaneet aikaiseksi.

    Puolueet ovat mafiajärjestöjä jossakin Venäjällä tai Pohjois-Koreassa tai Saudi-Arabiassa. Ei se meihin eurooppalaisiin liity.

    Ei se ole teakisty syyte että Navalny on lusinut linnassa. Venäjällä ei linnakundi voi asettua ehdokkaaksi.

    Kyllähän Kokoomus pyrkii monella tapaa manipuoloimaan kansan mielipiteitä. Kokoomus hallitsee useaa mediaa ja julkaisee paljon esim. Persujen vastaisia artikkeleita. Haukkuvat myös demareita ja vasemmistoa ja keskustaa. Sinä et vain ymmärrä sitä tapaa millä kokoomus vaikuttaa jopa sketsiviihteen kautta. Kokoomus uhkas jopa hajoittaa hallituksen kun Persujen puheenjohtajaksi valittiin sellainen joka ei heille kelvannut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä yritä sotkea. Kyse oli kremlin maksamista populisteista. Ja kristinusko ei kannata miekkauskovaisuutta mitä populistit edustaa. Ja venäjä on myös euroopan islamistisin valtio.

    Siis minne Kreml on maksanut?? Käsittääkseni tuollaisia teorioita ei ole ainakaan pystytty todistamaan, toisin kuin esim. USA:n rahavirrat Ukrainan vaaleihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se kaveripula on pikemminkin USA:lla. USA on pullistellut ja kiusannut melkeen jokaista maailman maata viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Putin on käyttänyt tätä ovelasti hyväkseen ja tarjonnut tukea kaikille USA:n kiusaamille maille jopa siis Saksalle ja Itävallalle. Myös Turkille, Syyrialle, Venezuelalle, Iranille ja Intialle. Venäjällä on lisäksi aina ollut hyvät suhteet Italiaan, Bulgariaan, Serbiaan ja Kreikkaan. Putin luovutti Japanille kaksi kiisteltyä saarta ja tämä länsi maiden suhteita huomattavasti.

    Milloinka Putin luovuttaa Japanille Kuriilien saaret tai Ukrainalle Krimin tai Suomelle Karjalan tai Virolle Narvan ja Peipsimaan tai Gruusialle Ossetian tai Kiinalle Siperian tai Saksalle Kaliningradin tai Iso-Britannialle Arkangelin.

    Milloinka koittaa se - kirjoituksessasi esiinottamasi - aika jolloinka Venäjä tarjoa tukea ja vaalii hyviä suhteita muihin maihin.

    Kyllä mulle siis konservatiivinä Putinin pelkkä läsnäolo on antanut paljon toivoa ja tukea. Mä ymmärrän kyllä hyvin sinun ahdistuksen arvoliberaalina ja suvakkina koska Putin on todellakin kirkkokansan miehiä. Putin ei ole teidän aatteellinen liittolainen. Sinä et koe sitä tukea minkä Putin synnyttää olemassaolollaan koska olet suvakki ja liberaali.

    Ja kiva, kun tuo pirunkirkkokansan Putin on 2000-luvulla saanut murhattua 15 000 eurooppalaista kristittyä javammautettua vielä useampia..

    Edes ääri-islamistit eivät ole onnistuneet murhaamaan noin valtavia määriä eurooppalaisia kristittyjä.

    Tuo nyt on melkein sama kun kysyisi että millonka me palautetaan Suomi Ruotsin vallan alle? Tavallaanhan kaikki epäpersut ovat sitä jo puuhanneet vuosia kun ovat Ruotsin mallia fanittaneet ja asteittain luovuttaneet suomen itsemääräämisoikeuden EU:lle.

    Missähän päin Putin on murhannut kristittyjä? USA tappoi 3000 kristittyä Serbaissa vuonna 1999. Ja ovat tappaneet myös Syyrian kristittyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiestikö että Iran ei ole kolmeen saataan hyökännyt mihinkään toiseen maahan? Ei mikään tunnustettu valtio voi olla terroristivaltio, koska maassa on laillinen hallinto ja sen virallinen armeija. Terrorismi on epävirallisen sotajoukon suorittamaa sodankäyntiä.

    Iran hyökkasi 1980-luvun alussa Irakkiin uskoen Saddamin olevan niin heikko jotta saisi helpon voiton sodassa ja Irakin sisämaavaltioksi pois Persianlahdelta. Iran on myös 1980-luvulla suorittanut ohjusiskuja Persianlahden yllä lentäviin matkustajakoneisiin sekä Persianlahdella ajaville öljytankkereille.

    Terrorismista mainitakseni Venäjä käytti Krimin valtauksen yhteydessä Yön susia ja muita tunnuksettomia sotilaallisesti järjestyneita joukkoja valtauksessa. Milloinka Putin nähdään sotarikosoikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole teakisty syyte että Navalny on lusinut linnassa. Venäjällä ei linnakundi voi asettua ehdokkaaksi.

    Kyllähän Kokoomus pyrkii monella tapaa manipuoloimaan kansan mielipiteitä. Kokoomus hallitsee useaa mediaa ja julkaisee paljon esim. Persujen vastaisia artikkeleita. Haukkuvat myös demareita ja vasemmistoa ja keskustaa. Sinä et vain ymmärrä sitä tapaa millä kokoomus vaikuttaa jopa sketsiviihteen kautta. Kokoomus uhkas jopa hajoittaa hallituksen kun Persujen puheenjohtajaksi valittiin sellainen joka ei heille kelvannut

    Minkä takia se Navalny nyt sitten istui siellä linnassa. Riittääkö Venäjällä pelkkä syyte vankeustuomioon, kuten kirjoitit ? Onko Navalny ainoa linnakundi vai ovatko kaikki muutkin heti linnakundeja, jos omaavat eri näkemyksen kuin Putin.

    Se jotta Suomessa saavat niin kokkarit, persut, vihersuvakit, homot ja muut ilmaista näkemyksiään ei tarkoita manipuloimista vaan normaalia eurooppalaista demokratiaa, joka on putinisteille käsittämätöntä. Tätä sinä itse et ymmärrä, kun luulet kaikkien eri mieltä olevien olevan kansaa manipuloivia toimijoita. Miten ihmeessä sketsiviihteen kautta voi vaikuttaa ihmisten käsityksiin puolueista ja hallinnosta ? En ymmärrä tuollaista putinistista näkemystä.

    Saahan sitä hallituksen kaataa, jos haluaa. Ei siinä mitään ihmeellisyyttä ole. Hallituksen kaatuminenkin on osa normaalia eurooppalaista demokratiaa, joka on putinisteille käsittämätöntä. Ei hallituksen kaatuminen ole mitään persuvastaisuutta. Paitsi tietenkin putinisteille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä mulle siis konservatiivinä Putinin pelkkä läsnäolo on antanut paljon toivoa ja tukea. Mä ymmärrän kyllä hyvin sinun ahdistuksen arvoliberaalina ja suvakkina koska Putin on todellakin kirkkokansan miehiä. Putin ei ole teidän aatteellinen liittolainen. Sinä et koe sitä tukea minkä Putin synnyttää olemassaolollaan koska olet suvakki ja liberaali.

    Täydelleen näin, jos tuosta poistaisi väitteen minun ahdistumisestani. Olen turhautunut enkä ahdistunut.

    Tuohon konservatiivisuuden käsitteen sisälle tuntuu mahtuvan hyväksyntä samaan aikaan omien käsitysten puolustaminen ja muiden ( japanilaisten, saksalaisten, suomalaisten, virolaisten, georgialaisten ) oikeus noudattaa omia arvojansa. Putin ei ole konservatiivi, kun ei hyväksy hyviä tapoja, kristillisyyttä, demokratiaa, armoa, laillisuutta. Nämä ovat konservatismin perinteiset arvot, jotka Putin on hylännyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo nyt on melkein sama kun kysyisi että millonka me palautetaan Suomi Ruotsin vallan alle? Tavallaanhan kaikki epäpersut ovat sitä jo puuhanneet vuosia kun ovat Ruotsin mallia fanittaneet ja asteittain luovuttaneet suomen itsemääräämisoikeuden EU:lle.

    Epäpersu ! Outo sana.

    Niin tai palautetaan Suomi takaisin Venäjän alaisuuteen, kuten persut haluavat. Venäjällä ihmeteltiin 1800-luvulla miksi Suomessa on oma lainsäädäntö ja hallintokielenä on suomi ja ruotsi. Alkoi Suomen pakkovenäläistämisen aika. Venäjällä puhutaan ja kirjoitetaan venäjää. Samaan tapaan persut haluaisivat suomessa käytettävän ainoastaan suomenkieltä. 1800-luvulla persut olisivat varmaan kait vaatineen venäjänkielen käyttöä suomessa, kun kerran ollaan osa Venäjää. Pakkoruotsi ja -suomi pois kouluopetuksesta.

    Ei Suomen palauttaminen osaksi Ruotsia tai Venäjää ole lainkaan sama asia. Alueluovutukset ovat aivan toinen asia kuin kokonaisen maan liittäminen toiseen maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iran hyökkasi 1980-luvun alussa Irakkiin uskoen Saddamin olevan niin heikko jotta saisi helpon voiton sodassa ja Irakin sisämaavaltioksi pois Persianlahdelta. Iran on myös 1980-luvulla suorittanut ohjusiskuja Persianlahden yllä lentäviin matkustajakoneisiin sekä Persianlahdella ajaville öljytankkereille.

    Terrorismista mainitakseni Venäjä käytti Krimin valtauksen yhteydessä Yön susia ja muita tunnuksettomia sotilaallisesti järjestyneita joukkoja valtauksessa. Milloinka Putin nähdään sotarikosoikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä ?

    Ainakin Wikipedian mukaan Irak hyökkäsi Iraniin koska Iranin uskonnolliset johtajat arvostelivat niin rajusti Saddamin hallintoa ja puoluetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä takia se Navalny nyt sitten istui siellä linnassa. Riittääkö Venäjällä pelkkä syyte vankeustuomioon, kuten kirjoitit ? Onko Navalny ainoa linnakundi vai ovatko kaikki muutkin heti linnakundeja, jos omaavat eri näkemyksen kuin Putin.

    Se jotta Suomessa saavat niin kokkarit, persut, vihersuvakit, homot ja muut ilmaista näkemyksiään ei tarkoita manipuloimista vaan normaalia eurooppalaista demokratiaa, joka on putinisteille käsittämätöntä. Tätä sinä itse et ymmärrä, kun luulet kaikkien eri mieltä olevien olevan kansaa manipuloivia toimijoita. Miten ihmeessä sketsiviihteen kautta voi vaikuttaa ihmisten käsityksiin puolueista ja hallinnosta ? En ymmärrä tuollaista putinistista näkemystä.

    Saahan sitä hallituksen kaataa, jos haluaa. Ei siinä mitään ihmeellisyyttä ole. Hallituksen kaatuminenkin on osa normaalia eurooppalaista demokratiaa, joka on putinisteille käsittämätöntä. Ei hallituksen kaatuminen ole mitään persuvastaisuutta. Paitsi tietenkin putinisteille.

    Se on tavallaan ihan toinen seikka mikä ei liity tähän. On kuitenkin istunut linnassa eikä voi sen takia asettua ehdolla. Tottakai ryssävihanlietsojat ovat varmoja siitä että hänet lavastettiin silloin. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mutta on kuitenkin ollut vankilassa eikä voi sen takia asettu ehdolle. Suomessakin rikokset ja asiat käsitellän erillisesti ja tapauskohtaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Epäpersu ! Outo sana.

    Niin tai palautetaan Suomi takaisin Venäjän alaisuuteen, kuten persut haluavat. Venäjällä ihmeteltiin 1800-luvulla miksi Suomessa on oma lainsäädäntö ja hallintokielenä on suomi ja ruotsi. Alkoi Suomen pakkovenäläistämisen aika. Venäjällä puhutaan ja kirjoitetaan venäjää. Samaan tapaan persut haluaisivat suomessa käytettävän ainoastaan suomenkieltä. 1800-luvulla persut olisivat varmaan kait vaatineen venäjänkielen käyttöä suomessa, kun kerran ollaan osa Venäjää. Pakkoruotsi ja -suomi pois kouluopetuksesta.

    Ei Suomen palauttaminen osaksi Ruotsia tai Venäjää ole lainkaan sama asia. Alueluovutukset ovat aivan toinen asia kuin kokonaisen maan liittäminen toiseen maahan.

    Kyllä se olisi parempi kuin tämä nykyinen Demari Somalian alla oleminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täydelleen näin, jos tuosta poistaisi väitteen minun ahdistumisestani. Olen turhautunut enkä ahdistunut.

    Tuohon konservatiivisuuden käsitteen sisälle tuntuu mahtuvan hyväksyntä samaan aikaan omien käsitysten puolustaminen ja muiden ( japanilaisten, saksalaisten, suomalaisten, virolaisten, georgialaisten ) oikeus noudattaa omia arvojansa. Putin ei ole konservatiivi, kun ei hyväksy hyviä tapoja, kristillisyyttä, demokratiaa, armoa, laillisuutta. Nämä ovat konservatismin perinteiset arvot, jotka Putin on hylännyt.

    Kovin on mustavalkoinen suvakin sateenkaari maailma

    Ööö, siis väitätkö nyt että Putin on liberaali?

    Äänestä

Kysy niiltä venälöisiltä jotka ovat erimieltä Putinin kanssa..ainiin ne on joko vankilassa tai tapettu. Juu hyvä mieshän Putin on...

Äänestä
  • Tuo on valetta. Venäjän dumassa on useit puolueita ja venäjällä on äänekäs oppositio eikä Putin ole heitä tappanut. Eli täyttä huuhaa puhetta sun puheet. Murhattu Boris Nemtsov oli edellisen hallituksen varapääministeri joka auttoi oligarkkeja siirtämään miljardeja pois venäjältä. Aika moni tavallinen venäläinen halusi tappaa hänet.

    Äänestä

  • En mä mielellään juttele homojen kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on valetta. Venäjän dumassa on useit puolueita ja venäjällä on äänekäs oppositio eikä Putin ole heitä tappanut. Eli täyttä huuhaa puhetta sun puheet. Murhattu Boris Nemtsov oli edellisen hallituksen varapääministeri joka auttoi oligarkkeja siirtämään miljardeja pois venäjältä. Aika moni tavallinen venäläinen halusi tappaa hänet.

    Olet oikeassa oppostion on vain tehnyt itsemurhia ampumalla itseään niskaan.

    Putin on Jumalla ja Sivari Asperger halla-aho on hänen profeettansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet oikeassa oppostion on vain tehnyt itsemurhia ampumalla itseään niskaan.

    Putin on Jumalla ja Sivari Asperger halla-aho on hänen profeettansa.

    Sä kuullostat tyypilliseltä häiriintyneeltä liberaalilta joka ei oikeastaan tiedä mistään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sä kuullostat tyypilliseltä häiriintyneeltä liberaalilta joka ei oikeastaan tiedä mistään mitään.

    Venäjä on 2000-luvulla murhannut jo 15 000 eurooppalaista kristittyä.

    Venäjä on paholaisen asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on 2000-luvulla murhannut jo 15 000 eurooppalaista kristittyä.

    Venäjä on paholaisen asialla.

    Missä? Me ole kyllä kuullut tuollaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on 2000-luvulla murhannut jo 15 000 eurooppalaista kristittyä.

    Venäjä on paholaisen asialla.

    Missä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suviakit haukkuvat vuoroin Putinia ja vuoroin Trumppia koska siitä saa pisteitä Irakissa. Kertokaa nyt mitä väärää he ovat tehneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu